G: Pahin parisuhdekriisinne ja miten selvisitte?

on ollut mieheni väkivaltaisuus. Odotin kolmatta lastamme ja jotenkin vaan tuli se raja vastaan. Apua saimme kunnan perheneuvolasta ja nyt siltä osin kaikki on hyvin.



Pomppu

Miehelle täysi shokki - emme olleet suunnitelleen lasten" hankintaa" vielä vuosiin. Hän alkoi jo kuvitella ettei edes halua olla yhdessä kanssani saati sitten vauvaa saada... Parisuhteemme oli tosi heikoilla jäillä silloin. Itselleni raskaus oli myös täysi shokkiuutinen, mutta en silti voinut kuvitellakaan tekeväni raskaudenkeskeytystä.



Onneksi mies tuli järkiinsä kun annoin aikaa ajatella enkä puhunut koko asiasta. Oli surffaillut netissä aborttisivuilla ja kauhistunut... Tajusi myös samalla, että meillähän oli asiat todella hyvin vauvaa varten: Ikää sopivasti (24 ja 26), korkeakouluopinnot lähes valmiina, työpaikat, perheet, paljon avuliaita ystäviä jne...



Päätimme yhdessä pitää lapsen ja aloimme molemmat nauttia raskaudesta täysin rinnoin. Kenellekään (paitsi muutamalle läheiselle ihmiselle) emme sanoneet, että kyseessä oli ns. vahinkoraskaus vaan annoimme ymmärtää että kaikki oli suunniteltua. Kyseessähän oli oikeasti vain yllätysraskaus - ei missään nimessä epätoivottu raskaus.



Pojan ollessa 1,5-vuotias menimme naimisiin ja aloimme toivoa toista lasta. Onneksi pian tärppäsikin ja nyt meillä on kaksi ihanaa palleroa. Ja useampia vielä toivomme :)

Tilanne lähti huonompaan suuntaan viime syksynä, jolloin hoidon poikaa 24/7. Avokki tekee todella paljon töitä yrittäjänä. Asiat kärjistyivät todella pahoin, ja avokki petti tammikuussa kerran. Hän ei sitä peitellyt, joten asia tuli tietooni todella nopeasti. Helmikuun lopulla olimme jo käytännössä eronneet ja suunnittelimme talon myyntiä.



Siinä vaiheessa avokki jotenkin " heräsi" ja alkoi miettimään tilannetta uudelleen. Puhuimme silloin kahdestaan todella pitkiä ja henkeviä keskusteluja. Lopputuloksena koitimme vielä yrittää pojankin takia. Nyt menee jo paremmin... toista lasta yritetään ja avokkikin on siinä innolla mukana.



Nykyään pienet eripurat ratkotaan heti puhumalla, joten molemmat yrittää välttää kofliktit, jotka johtaisivat pahempaan.



Vaikka kyseisestä tapahtumasta ei puhuta, niin vaivaa se edelleen minua... väkisinkin koska kakkonen on suunnitteilla, niin tulee aina välillä mietittyä, miten selviäisi kahden pienen lapsen kanssa yksin.

Sain yhteiseltä (mies) ystävältämme kuulla, että miehelläni oli ollut yhdenyönjuttu tämän ystävän ex-tyttöystävän kanssa, noin puolitoista vuotta sitten...Kuinkas kävikään, juttu ajautui siihen että päädyin sänkyyn tämän miehen kanssa joka minulle tästä asiasta kertoi. En ollut arvannut tälläistä mistään, ja sehän tässä hulluinta onkin, että mies olisi voinut kertoa asiasta, olisin antanut anteeksi. Kysehän ei ollut suhteesta, vaan panosta.

Miehelle vastaiskuni oli aika kova pala, vaikka hänhän tämän aiheutti. Ikimaailmassa en olisi pettänyt, enkä varsinkaan yhteisen tutun kanssa.

Tästä kuitenkin pikkuhiljaa päästään yli. Ikäänkuin uusi alku, tilanne näyttää jopa paremmalta kuin muutamaan vuoteen, kukaan ei ole itsestään selvyys kenellekään, ja seksi on kyllä maailman parasta tuon oman kanssa.

Eroakin mietittiin kyllä, mutta niin pitkään kun rakastaa, niin me ei erota. Meillä on jotain sellaista yhteistä jota ei kannata mitättömän panon takia heittää hukkaan. Ja meillä on kaksi lastakin, yhteistä velkaa pirusti jne.

Ehkä tämä on myös kasvattanut meitä vähän, mies on ollut todella huomaavainen minua kohtaan, ja viihtyy kotona paremmin, kun nyt on ollut niin lähellä menettää kaiken. Miestä kuitenkin varmaan kaihertaa pitkään että olen ollut toisen kanssa, minulle se pettäminen on oikeastaan yhdentekevää, kyse on minulle lähinnä rehellisyydestä.

Aika myrskyisä tämä suhde on ollut muutenkin, ei tämä eka kriisi ollut, ensimmäisen lapsen syntymä oli myös kova juttu. Toisaalta rakkautta on niin paljon, että karikoista on helpompi nousta. Kriisi ei kuitenkaan vielä ole varmaan ohitse, saapa nähdä mihin tämä kehittyy tästä.