Ero tulee - mitäs nyt?

Eli vaimoni päätti ilmoittaa erosta eilen. Osasin tätä kyllä odottaa koska viime vuodet ovat olleet suoraan sanottunu aivan helvettiä ja olemmekin olleet enemmänkin kämppikset tai ystävät kuin mies ja vaimo. Ikää meillä on 26v. Olemme ajautuneet kauaksi toisistamme niin luonteeltamme kuin tavoiltamme. Suoraan sanottuna emme vain sovi toisillemme.



Suurin ja ehkäpä ainut huoleni onkin lapset (6kk ja 3v), joita niin kovasti rakastan ja jotka ovat minulle kaikki kaikessa tässä maailmassa. Tunne on varmasti molemmin puoleinen, sillä myös äidille lapset ovat (ei yllättäen) kaikista tärkeimmät tässä maailmassa. Vaimoni on päättänyt muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa joka on n. 100km päässä nykyisestä kodistamme, mihin itse jäisin asumaan. Olen todella peloissani kun vaimo on uhannut viedä lapset mennessään, enkä saisi nähdä heitä kuin harvoin! Mitkä ovat isän oikeudet tässä asiassa? Voinko mitenkään saada tavata enemmän lapsia kuin vaikkapa vain kerran viikossa? Onko 50-50 järkevää tai inhimillistä kun matkaakin on tuo 100km? Pelottaa vain aivan perhanan paljon että menettäisin kaksi tärkeintä asiaa niin kauaksi!



Onko jollakin antaa kokemuksen tuomaa neuvontaa tai neuvoa siihen, että miten nuo tapaamisoikeudet voisi/ kannattaisi järjestää? Kiitos jo valmiiksi!

Sovi asiat kunnallisen lastenvalvojan kanssa niin oikeus on teidän molempien puolella. Onhan sitten virallisesti asia sovittu. Niin ja onhan niitä yksinhuoltajaisiäkin.....

Tosiaan, lastenvalvojan luona voi tehdä sopimuksen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Näistä asioista voi lähteä myös käräjöimään jos haluaa, mutta naiset ovat näissä vahvoilla, ellei ole selvästi osoitettavissa että äidillä olisi ongelmia lasten hoitamisessa. Harvoinhan heillä on. Tasatilanteessa äiti on vahvemmilla.



Mutta: kannattaa selvittää asiat sovussa, mikäli mahdollista. Tuo 50/50 ei ole niin yleistä Suomessa kuin esim. Ruotsissa on, ja omat vaikeutensa siihen toisi tuo välimatka tietenkin. Eihän lapsella voi olla kahta päivähoitopaikkaa koulusta puhumattakaan.



Toivottavasti asiat selviävät. Ikävä tilanne.

ihan ensiksi pahoitteluni, ei kuulosta hauskalta tuo sinun tilanteesi..



Ennen kaikkea suosittelen teille edes jonkinmoisissa väleissä pysymistä keskenänne, vain ja ainoastaan sitä kautta pystytte rakentamaan kaikille osapuolille jotenkin toimivan arkipäivän..



Kaikkein parhaassa tilanteessa pystytte vaimosi kanssa sopimaan asioista yhteistuumin ja järkevästi niin, ettei kumpikaan lähtisi " minulla on oikeus" -linjalle, eikä varsinkaan raastupaan.. Kompromissihalua ja vastaan tulemista vaaditaan taatusti molemmilta osapuolilta.



Viikko/viikko tuolla välimatkalla ei valitettavasti ehkä arjessa olisi toimiva ratkaisu. Se saattaisi toimia, mikäli voisitte joko molemmat saada päiväkotipaikan omalta paikkakunnaltanne vuoroviikoiksi, tai molemmat olla kotivanhempina vuoroviikoin.. Ja varsinkin tuolle pienemmälle junnulle taitaa viikko olla kovin pitkä aika olla erossa kummastakaan vanhemmasta..



Sen sijaan voi hyvinkin kehittää erilaisia muita systeemejä, joissa lapset tapaavat etävanhempaansa (kumpi se sitten onkaan) useammin kuin se " standardi" joka toinen viikonloppu - se vaatii sitten vain hieman vaivannäköä ja joltakin osapuolelta, tai vuorotellen kaikilta, runsaasti autossa/muussa liikennevälineessä istumista. Mahdollinen järjestely voisi, jos etävanhempi pystyisi pitämään töistä vapaata tai aikataulu muuten sallii, olla esim. joka toinen viikonloppu to-su, ja joka toisella viikolla aina yksi arkitapaaminen, jolloin etä hakisi lapset luokseen tai tapaisi heitä lähivanhemman asuinpaikkakunnalla.. Tällöin lapset olisivat etävanhemmalla kuukaudessa noin 10-12 päivää, eli 1/3 ajasta, ja neljän päivän samassa paikassa olo antaisi myös etälle mahdollisuuden luoda jonkinmoista arkipäivää lasten kanssa. Koulun alun myötä tämä sitten jossain määrin varmaan joutuisi taas muuttumaan.



Voisin kuvitella, että kun pienempi lapsi on noin pieni ja varsinkin jos vaimosi on hoitanut häntä tähän asti kotona, sinulla on aika heikot mahdollisuudet saada lähivanhemmuutta itsellesi (jostain syystä katsotaan, että nainen on jotenkin olemuksellisesti parempi alle yksivuotiaan lähivanhempi, ja kai näissä pyritään myös turvaamaan " arjen jatkuvuus" niin hyvin kuin mahdollista, eli että kotivanhempi ei samassa yhteydessä vaihtuisi).



Mutta joka tapauksessa kaikesta tästä sopiminen on paljon helpompaa jos olette väleissä keskenänne, riitatilanteessa kumpikin tulee pitämään tiukasti kiinni omista " oikeuksistaan" , ja se on lapsille tosi nihkeä tilanne koska siinä tilanteessa ne oikeudet eivät käytännössä koskaan ole lapsen oikeuksia, eivätkä ratkaisut lasten ehdoilla tapahtuvia.



Lähipiirin kokemuksesta voin myös lohduttaa, että vaikka riitatilanteen ollessa päällä saattaa tuntua täysin mahdottomalta löytää mitään toimivaa ratkaisua, kun sopimus on tehty ja arkea hetken aikaa eletty, todennäköisimmin joustoa ja yhteistyökykyä alkaa löytyä molemmilta osapuolilta enenevissä määrin.



Tsemppiä!!

onnistuu jos asutte lähekkäin ja tahtoa molemmilta siihen riittää. Oisko sun mitenkään mahdollista muuttaa lasten paikkakunnalle?



Tai sit nuo esim pidennetyt viikonloput, saatko järkättyä?



Hyviä neuvoja jo tulikin.... Voimia

Itse ajan työmatkaa 150 km päivässä, eikä siitä ole ongelmaa tehty. Miksi siis olisi ongelmana kuljettaa lapsia vanhemmalleen 100 km?



Minäkin suosittelen lämpimissä väleissä pysymistä emännän (entisen siis) kanssa, helpottaa kummasti. Itse olen toiminut jo yli kymmenen vuotta välikätenä mieheni entisestä liitosta olevin lasten tapaamisasioissa kun ei entisellä pariskunnalla aina oikein suju.



Pidennetty viikonloppu lienee muuten hyvä ratkaisu, mutta jo molemmat ovat arkityössa niin toiselta evätään aina mahdollisuus olla viikonloppuisin lasten kanssa " laatuaikaa" ja toinen taasen ei koskaan ole ilman lapsia viikonloppuisin = sinkkuna not o good.



Ihan varmasti et lapsiasi menetä, ellet siihen omalla käytökselläsi johda. Lapsillesi olet aina ykkönen, olipa heillä elämässään keta tahansa muitakin. Meillä isommat lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, mutta vieläkin käyvät meillä säännöllisesti. Ovat kokeneet rikkautena sen että on neljä aikuista pysyvästi ollut heitä kasvattamassa. Oma äiti ja oma isä ovat ne ykköset ja uudet puolisot menevät siinä sivussa.



Ero on aina tiukka prosessi eri vaiheineen. Ota selvää mitä kaikkea kuuluu eroon, huomaat sen ihmeesti muistuttavan muitakin elämän suruaikoja eri vaiheineen. Vihan, pettymyksen ja epätoivon tunteet eivät saa viedä mukanaan, mutta niitä ei saa haudatakaan tulevaisuuden haamuiksi.



Voimia tulevaisuuteen, valoisaan sellaiseen.