Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Auttakaa. Alkuraskaus: yölliset oksetuskohtaukset, selkä- ja vatsasärky...onko kenelläkään kokemusta?!?

17.12.2006 |

Hei.



Heräsin viime yönä kamalaan vatsan ja selän poltteluun ja sen jälkeen tuli välittömästi todella huono olo. Istuis vessan lattialla tunnin, yritin syödä omenaa ja kyökkäsin pönttöön. Varsinaista oksennusta ei tullut mutta olo todella heikko. Parani kyllä ajan kanssa sellaiseksi että sain uudelleen unen päästä kiinni.



Tuollaisia vatsanpoltteluja ja selkäkipuja on ollut aaltoilevasti nyt pitkin päivää ja olen huolesta sairas. Muutenkin olen voinut ihan alusta asti (jo ennen plussaa) heikosti, olo on raskas, pahoinvointi paljon voimakkaampaa kuin esikoisen kanssa ja sitä on ollut tähänkin asti myös öisin. Samoin ohimeneviä poltteluita on ollut sekä kohdussa että alaselässä, mutta olen tähän asti laittanut ne kasvavan kohdun piikkiin.



Olen pitänyt noita vahvoja oireita hyvinä merkkeinä siitä että jotain vatsassa todella tapahtuu, mutta enää en tiedä mitä ajatella. Olo on pöhöttynyt ja turvonnut vatsa ei yhtään kestäisi kinnaavia housuja jne. Vatsa on myös viime viikkona ollu tosi kovalla. Huono olo iskee jos ei syö ja jos syö niin siitäkin tulee huono olo. Olen kuin haamu entisestä minästäni. Ja huolestunut, sillä tämä raskaus on alusta saakka ollut niiiiin täysin erilainen kuin ensimmäiseni. Pelottaa että onko kaikki kunnossa....



Tarvisin siis apua kanssa sisaret.... Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten ootte asian kanssa edenny? Eniten pelkään keskenmenon lisäksi sitä että kyseessä on kohdun ulkopuoleinen raskaus. Minulla on enää jäljellä yksi munatorvi ja jos sen menetän niin lapsenteko loppuu kohdaltani tähän yhteen.



mötiäinen rv:t 5+5



Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
17.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskausviikkoja nyt 8+1 ja tilanne pysynyt samana jo yli kolme viikkoa!

Esikoisesta ei ollut mitään tällaista.

Miettinyt kanssa, että onkohan tämä ihan normaalia??

Jos jollain olis tietoa, olisin kanssa kiitollinen!!!

Vierailija
2/7 |
17.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli noi yölliset pahoinvointikohtaukset kuulostaa tutuilta. Ja pahimmillaan ne oli, jos jokin sattu mut yöllä herättään, vaikka miehen kuorsaus tai pissahätä, niin heti iski niin pahat olot, että itkua väänsin juu. Olen aiheesta ollut nyt sairaslomalla, kun on noi yöunet jäänyt aika heikoiksi. Mutta mul on nyt kasas 12+3 ja palaan huomenna töihin, että jos sul jatkuu samanlailla niin harkitse toki, jos jaksat töissä käydä.



Mä yritin jossain vaihees tuol meidän kesä-heinien pinossa kans tästä yöpahoinvoinnista kysellä, mut ei oikein ollu kohtalotovereita. Ite olen jotenkin pärjänny, kun olen keksinyt mitä uskaltaa syödä. Mä vältän illalla kaikkia rasvasia ja maustettuja ruokia. Parhaiten pahoinvointi on pysyny poissa, nyt kun olen iltasin syönyt hedelmiä, ja niistäkin vain sellaisia, jotka ei ole kovin hapokkaita. Eli esim banaani, päärynät ja hedelmäsäilykkeet.



Noihin sun selkä- ja vatsakipuihin sen sijaan en osaa sanoa mitään, toi yöpahoinvointi kiinnitti mun huomion.



Toivottavasti sun vointi kohenee! t. kihara 12+3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
17.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin ei tarvitsisi murehtia!

Vierailija
4/7 |
17.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosin viime yönä kokeilin sitten sitä että ihan suosiolla laitoin kellon soimaan 2 tunnin välein ja söin porkkanaa tai omenaa, jotka olin valmiiksi ottanut yöpöydälle. ihan hyvin sain pahan olon pidettyä pois, enkä aamullakaan oksentanut kuin kerran! lämmintä ruokaakin sain tänään syötyä ekan kerran melkein viikkoon:) keskiviikkona oli kyllä kauhein päivä;oksensin 18 kertaa päivän aikana, ja sitten vielä koko yönkin... siitä lähtien ollu tosi paha olo yötä päivää, paitsi sitten viime yönä. taidan jatkaa tota kokeilua vielä, mieluummin herään yölläkin sen verran että haukkaan vähän jotain kuin oksennan koko päivän ja yön.

mä oon myös ollu saikulla nyt parin viikon verran tän pahoinvoinnin takia kun se kestää 24/7:( toivottavasti tasaantuis edes sen verran et olis vaan johonkin aikaan vuorokaudesta, niin pystyis sopiin työvuoroja vaikka niin et ei olis siihen pahoinvointiaikaan:) tosin tätä raskautta on yritetty päälle 2 vuotta, joten mä olen päättänyt kestää:)

mä sain muuten lääkäriltä ohjeen hakee apteekista osmosalia, jota käytetään lasten ripulin hoitoon. sen pitäis pitää jotain suola-yms.tasapainoja...

en tiedä oliko tästä nyt kellekään mitään apua, mutta pääsinpähän itse tilittämään;)

Vierailija
5/7 |
18.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin oli tässä raskaudessa alkupuolella joka yö karsee olo. Imeskelin selälläni lattialla sitruunamehujäätä ja kun olo siitä koheni, yritin pakkosyödä esim. jääkylmää viiliä jotta maha ei jäisi tyhjäksi eikä kovin sokeriseksi olo. Pahoinvointi tuli ja oli joka yö, oli joka aamu, päivä ja ilta. Valitettavasti se myös kesti 25 viikkoa, järkkyä. Kahdessa ekassa raskaudessa ei ollut öisin kovasti huono olo ja muutenkin yökköily loppui jo 10-12 viikoilla. Raskaudet on kovin erilaisia. Mahakipuja mulla myös oli tässä odotuksessa ekat 13 viikkoa, kouristusta ja kipua ja turtumista, ja aina pelkäsin et joku on pielessä.. Sitten vielä vuoti verta pari viikkoa 11-12 viikoilla. Ilmeisesti kohdussa oli jotain jämiä jotka sieltä sitten vuoti. Vuodot rauhottuivat ja kivutkin vähenivät. Pahoinvointi vaan jatkui sitkeästi.



Kokeile öisin noita mehujäitä, maustamatonta viiliä, kylmiä mandariineja ja sitruunaa. Pahoinvointi on tosi P:stä, mut pakko se on vaan sinnitellä. Mä en tee enää ikinä yhtään lasta pääosin siksi, että en ikinä enää halua sellaista pahoinvointimaratonia. Tosin tämä onkin jo kolmas ja loppuraskaudessa mennään jo, onneksi.

Vierailija
6/7 |
18.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pahoinvointi sekä vatsa- ja alaselkäsäryt ovat alkuraskaudessa ihan tavallisia vaivoja. Niistä kyllä huolestuu, mutta usein ihan turhaan, varsinkin jos minkäänlaisia vuotoja ei ole. Itse olen kärsinyt näistä kaikkien kolmen raskauteni aikana, keskimmäisessä raskaudessa oireet vain hävisivät liian aikaisin, eivätkä seurauksetkaan olleet sitten mitkään mukavat vaan sain keskenmenon.



Terveydenhoitajani perusteli minulle kipuja monin eri tavoin:

- Kohtu kasvaa ja työntää sisäelimiä ylöspäin ja se saattaa ärsyttää erittäin herkkää vatsakalvoa.

- Verenkierto keskittyy nyt alavatsan seudulle.

- Hormonitoiminta muuttuu. jne. jne



Pahoinvointi päättyy useimpien raskaanaolevien onneksi ennen 16 rv:a, sitä voi yrittää helpottaa monin eri tavoin, mutta mikä toimii yhtenä päivänä ei välttämättä toimi enää toisena päivänä.



Tällaisia ohjeita olen itse aina saanut. Omat kipuni alkavat vähitellen helpottaa :)



karkki rv 10+3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
18.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni oli tuollaista juuri viikoilla 5-6. Selkä oli kipeä ja mahaa väänsi niin, ettei nukkumisesta tullut oikein mitään. Ja paha olokin oli. Ja supistelikin ja pariin otteeseen tuli tuhruvuotoa. Olin jo heittämässä hanskat tiskiin, mutta niin vain olo tasoittui. Tai tasoittui muutoin, mutta jäljelle jäi kammottava hereilläoloaikainen pahoinvointi ja oksentelu viikolle 12 saakka (jatkui se aamuoksenteluna vkolle 22 asti, mutta vkon 12 jälkeen siis helpotti).

Lohdutukseksi ja rohkaisuksi kerrottakoon jatkokin: keskiraskaus meni paremmin ja vaivoina oli vain väsymys ja selkäkivut. Loppuraskaus on sujunut sitäkin helpommin (jonkun verran liitoskipuja, mutta selkäkivut on poistuneet lähes kokonaan) ja nyt varmaan on helpoin olo koko raskauden aikana. Tuntuu elimistö tottuneen raskauteen nyt niin hyvin, ettei malta päästää irti :)



Terkuin Justiinaa 41+0