Kultainen 60-luku: viikko 14

taitaa koko luomakunta yhtyä näihin ikäviin tunnelmiin...

viikonloppuna laitoinkin viestiä ikävien uutisten jälkeen.

joko olet pietu kotiutunut sairaalasta, miten jakselet?



huono numeropää olisi siunaus näissä päivämäärien seurannassa, olen aktiivisesti yrittänyt kaikki lasketut ajat sun muut unohtaa ja itse asiassa aika hyvin onnistunut.



ovistikkuun tuli eilen vahvempi viiva, muita tuntemuksia ei juurikaan vielä, mutta lakananpöllyttely siis jatkukoon...

Moi vain kaikille





Pietulle ensimmäisenä voimahaleja ' paljon' Olet ollut ajatuksissa ja ihan pakko oli avata kone ja käydä katsomassa olisiko kuulumisia, mutta toivotaan, että kaikki olisi mennyt hyvin-jos tämän asian yhteydessä voi käyttää sellaista sanontaa. Tule kertomaan kuulumiset heti kun jaksat !!!



Olisiko jo KP21/25-31 ainakin näin merkinnän kalenterissani ' seinä' sellaisessa ja en jaksa kaivaa allakkaa laukustani ja tarkistaa. Mutta sonjaemman kanssa mentiin samoissa, oisko ollut päivän ero. Ei ole piinaa tmv, vaan oikeastaan aika varma tunne, että kuukautiset alkaa ja pian, koska ei ole oireen oiretta. Alavatsaa hieman nipistellyt, mutta ei sen kummempaa ..



Sonjaemman kohdalla asiat paremmin, te pääsette sinne hoitoihin, mutta me todennäköisesti odotetaan ensi syksyä, kuten miehen kanssa ollaan puhuttu.



Itselläni oli pitkästä aikaa oikein kunnon ovis oireet kipuineen kaikkineen. Ja meillä ollaan ahkeroitu eli yrityksen puutteesta ei voi syyttää, joten voi kun tulisi se vauveli p i a n :-D



Hyvää yötä ja kirjoitelkaa huomenna kuulumisia. t.emmi

nyt vasta luin surulliset uutisesi. Elämä tuntuu välistä niin epäoikeudenmukaiselta, ei tätä voi ymmärtää. Voimiahaleja minultakin sinulle! Jos et ole muille asiasta kertonut, niin ainakin tällä palstalla voit surra niin paljon kuin surettaa, me otetaan osaa niin paljon kuin kyetään. Täällä ei tarvitse koko ajan niin reipas ja rohkeakaan olla, jos ei siltä tunnu, täällä saa myös valittaa ja voihkia. Voimia!



Oma napa: anoppilassa sain asiani sanottua, mutta jotenkin se tilanne oli niin vaikea, että ei siitä sen enempää keskustelemaan päästy. Minulla meni sisu kaulaan. Mutta tietävätpä nyt ainakin, missä mennään.



Miehellä on tänään jodihoidon suunnittelu, sen päivämäärä lyödään nyt lukkoon. Viime päivinä on taas lapsettomuudesta juteltu ja lohduteltu toisiamme. On taas kerran saatu sanotuksi esim. se, että meidän yhdessäolo on ihan kohtalonomainen juttu, sitä ei voi mitenkään kyseenalaistaa eikä kumpikaan halua lapsia ainakaan kenenkään muun kanssa.



Niin surkeassa jamassa kuitenkin olen, että arvelin tarvitsevani vähän keskusteluapua. Menen tänään juttelemaan asioita hyvin tuntevan " lapsettomuusaktivistin" kanssa, joka sattuu olemaan puolituttuni. Haluan testata, auttaako se, jos omat synkeät ajatuksensa sanoo ääneen jollekin vieraalle ihmiselle.



Koetetaan nyt vaan kaikki jaksaa sinnitellä, kyllä ne valoisammat päivät vielä tulevat! -paide-

Ja kiitos kaikille teille, ihanaa että olette olemassa. Perjantaina sanoin, että tapani on itkeä ja surra ja sitten mennään eteen päin. Kyllä tämä on ottanut paljon kovemmalle. Monet itkut on ehditty itkeä, mutta nyt alkaa helpottamaan.

Lauantaina kävin synnytysosastolta hakemassa suun kautta otettavan tabun. Illalla tuli aivan käsittämätön kuukautiskipua muistuttava kipu mutta kymmenkertaisena,sitä kesti n. tunnin ja sunnuntaina ei mitään, ei edes vuotoa. Eilen aamuna puoli kahdeksan aikaan aamulla menin polille ja laittoivat kohdun suulle pieniä tabletteja. Kolmen tunnin päästä tuli supistukset ja kaikki oli oikeastaan ohi hetkessä. Ehkä pahin oli se kun huomasi vessareissulla pytyssä sellaisen kaarevan möykyn. Vaikea niitä kyyneleitä oli niellä,olo oli tosi tyhjä, ihan kuin pahaa unta näkisi. Julmaa päivästä teki sekin että viereisessä sängyssä reilu kaksikymppinen tyttö oli tekemässä aborttia ja samalla mietti tulevaa bailauskesää. Se täytyy kyllä tunnustaa että hoitohenkilökunta oli tosi ihanaa ja lääkäri jaksoi selittää koko ajan asiat ja lopussa tutki vielä kohdun ja sanoi että onneksi tyhjeni kerralla. Se tässä varmasti helpottaakin että uudelle yritykselle ei ole ainakaan näkyvää estettä.



Kuitenkin sitä miettii missä sitä tuli tehtyä väärin??? Ei varmasti missään mutta ihminen on sellainen että sitä vain miettii. Onneksi mieskin alkaa pääsemään asian yli. Ihmettelee hänkin miten tässä voi näin käydä. Lääkärihän sanoi että todennäköisin syy on ollut solujakautuma vaiheessa, koska sikiö oli kohdussa niin tiukasti kiinni ettei alkanut itse vuotamaan. Mutta kyllä se luontoäitikin on ihmeellinen. Jotenkin minä olin koko ajan varovainen odotuksen suhteen ja miestäkin jarrutin juttujen ja suunnitelmien suhteen, ihan kuin olisin jossakin sieluni sokkeloissa tiennyt että kaikki ei ole kohdallaan. Eikä niitä oireitakaan niin hirvittävästi ollut. Kyllä kannattaa luottaa omiin tuntemuksiin. Minullahan ei ollut ennen plussaakaan oireita, ei edes rintoja aristanut mikä on aina ennen ollut vahva merkki. Toisaalta aiemmin ei näin vahvaa plussaa ole tullut kuin tuli nyt eli sekään ei ole näköjään ole mikä vahva merkki.

Olo on todella tyhjä ja tämä työnteko on sieltä jostain syvältä tällä hetkellä mutta kuitenkin odotan sitä kp1:stä enemmän kuin koskaan. Ja onneksi on perhe ja te ja toisaalta tämä työkin. Aika kuluu nopeaan ja parantaa haavat. Minä käyn aina välillä kertomassa kuulumisia mutta teidän juttuja minä luen monta kertaa päivässä. Toivotaan että niitä onnistuneita raskauksia tulee meidän porukkaan jokaiselle, kullekkin vuorollaan. Ennenkaikkea pidän teille peukkuja, jotka olette nyt jännäämässä. Paidelle voimia miettiä jatkoratkaisuja ja toivotaan että olisi vielä edes yksi kierto ennen miehen hoitojen alkua. Palaillaan!

-pietu-

kiva kun jaksoit tulla kertomaan kuulumisia. onneksi kaikki meni hyvin (vaikka se ei oikealta sanalta tässä yhteydessä tunnukaan), sait hyvää hoitoa, ilman komplikaatioita.

tunteiden vuoristorataahan näiden asioiden kanssa mennään. pikaisesti halusin vielä vaan tulla toivottamaan voimia, suru ottaa aikansa ja muistuttelee itsestään, mutta kevättä ja aurinkoa kohti mennään.

Pietu, olet ollut mielessä paljon. Nuo ajatukset siitä olisiko voinut tehdä jotain toisin ja niin edelleen on varmasti kaikille saman läpikäyneille tuttuja. Teillä tuntuu onneksi olleen hyvä lääkäri joka on selittänyt asioita. Mutta painajainenhan se on silti.



Meille taas jäi ikuinen epätietoisuus, huonoa tuuria vain valiteltiin, että näitä sattuu tosi paljon. Itse kun haluaa tietää syyn, vaikea uskoa että on vain huonoa tuuria, kyllähän ossain on täytynyt jotain vikaa olla. Oli se sitten sikiössä tai solujakatumisessa tai missä vain, minua vaivaa tosin paljon ettei tiedä.



Paide, hyvä että pääset juttelemaan jonkun " ulkopuolisen" kanssa. Toivottavasti on hyvä keskustelukumppani. Ja niin kuin aina sanoit, onneksi teillä on miehenne kanssa toisenne vahvana tukena. Mutta hyvä varmaan välillä tuulettaa vähän ajatuksia jonkun muunkin kuin sen oman kumppanin kanssa, joka elää sitä samaa kriisiä läpi.



Meillä mennään jossain kp 20, mutta ei tunnu miltään missään. Tuttu PMS-kiukku tässä nostanut päätään, niin kuin yleensä noin viikko ennen menkkoja tekeekin.

Pietu * voimahaleja * Miljoona kiloa sinne sinulle ja perheellesi. Toivottavasti toivut pian ja pääsette uuden yrityksen alkuun, mutta antakaa surullekin oma aikansa. Oli kammottavaa lukea tyhjennyksestä, tästä möykystä minkä erotit sieltä vuodon seasta. Säästyin tyhjennykseltä ja kaavinnalta viime syksynä, sen täytyy olla todellinen painajainen. Jaksamista Pietu ystävä hyvä !!!



Paide sinunkin tarinasi koskettaa aina, ja suren täällä päädyssä konetta, kun luen mietteitäsi. Toivon, että puhuminen auttaa, ja toivotaan nyt että teillä olisi edes se yksi kierto ennen miehesi hoitojen alkamista. Ja mitä tapahtuu sen jälkeen, onko tämä siis ehdoton finito ? Kauanko hoidot kestävät ? Voi Paide niin toivoisin teille myös omaa pientä nyyttiä.



Ja hiukan omaa itseäkin: Ei oireita, muuta kuin suunnaton ilo ja hyväntuulisuus ja yleensä olen kireä kuin viulunkieli n. viikko ennen kuukautisia, aivan kuten sonjaemma. Nyt hyväntuulisuus ihmetyttää .. Mieskin jo ihmetteli, että mitä ihmeen kevätpiristeitä olen popsinut kun naama on kuin naantalin auringolla :-D



Huomiseen tytöt ! Olenkin iltavuorossa joten kerkeän palstautua ennen töihin menoa. Ja torstaina pukkaa vapaata, että silleen .. t.emmi

Sydäntä särkee lukea kertomustasi. Tuota ei toivoisi kellekään. Mutta aivan varmasti, aivan varmasti vielä valkenee...



Meillä miehen jodihoito on sovittu huhtikuun loppuun. Tämä kierto, joka nyt on aluillaan, ehditään katsoa kaikessa rauhassa. Hoidon jälkeisestä ajasta lääkärin ohje kuuluu, että neljään kuukauteen ei saisi lasta siittää, koska sukusolut ovat voineet vaurioitua.



Me nyt mietitään, että mitä alettais. Solujen vaurioitumisen riski on pieni ja teoreettinen, varsinaista näyttöä siitä ei ole. Toisaalta myöskään raskaus ei ole todennäköinen. Mietimme, uskaltaisimmeko vain antaa asioiden olla. Siis tavallaan lopettaa oviksiin tähtäämisen, ehkä vähän vältelläkin niitä, mutta olla aloittamatta varsinaista ehkäisyä. Kumien kanssa huhkiminen ei hirveästi kesäaikaan houkuta.

Katsotaan nyt.



Lopullisuudesta: johonkin kohtaanhan se varsinainen vauvakuumeilukin pitää lopettaa, ei kai sitä voi ihan vaihdevuosiinkaan asti jatkaa. Mä olen kumminkin jo 42 v. Kyllä surutyö on jo aika pitkälle tehty.



Pietulle vielä kerran voimia!



-paide-

Ennen kauppaan menoa aattelin poiketa ja kirjoittaa muutaman rivin. Missä te toiset oikein luuraatte ? No täällä maa on valkea ja tunnelma aivan kuin joulukuussa :-? Jippii ei taida tulla kevättä saati kesää tänä vuonna .. Ja tänään on iltavuoro edessä joten tuonne räntälumen sekaan on pian lähdettävä tarpomaan-yök-



Olen aivan hämilläni noiden kp:den suhteen, mutta tänään olisi kp23/25-31, ja tarkistin asian ihan allakastanikin .. Mutta muistelin, että olin sonjaemmaa jäljessä päivän tai kaksi, noh ei auta muu kuin noudattaa näitä kierto päiviä, kun paremmastakaan ei ole tietoa. Oireita ei ole sitten niin minkäänlaisia .. Ainuita oireita jos ne nyt oireita on, olisi tukkoinen nenä, mutta hajuaisti tukkoisuudesta huolimatta hyvä. Mutta en edes jaksa enään uskoa raskautumiseen, kyllä ihminen lannistuu jos kahden vuoden yrittämisen jälken ei tulosta ole tullut. Että silleen.



Paide ethän sinä nyt liian vanha ole .. Hyvin voisitte yrittää vuoden tai kaksisikin. Voin vain sen verran sanoa, että tiedän erään 45v odottavan äidin, joten älä nyt vielä laita hanskoja naulaan ! Itse aattelen, että tuonne 40v saakka no problem, mutta nyt alkaa sukulaiset ja lähiomaiset luomaan paineita-mikä sekin on kamalaa .. Ja minähän oon vasta lapsonen 36v.



Nyt jos olisin raskaana tulisi oikein jouluihme, sellainen joulupaketti meille .. Pelkkä ajatuskin on ihana !!!



Hyvää lumista keskiviikkoa kuumeilijat !

t.emmi

Emmi, minulla on laskujen mukaan kp21 ja minä muistelin että meillä oli tismalleen samassa kierto. Mutta ehkä muistelen väärin?



Eipä täällä mitään, illalla ja yöllä tuli ihan vilunväreitä ja kädet kylminä tänään. Toivottavasti nyt ei kevätflunssa iske.



Töitä vain, ei piinaa edes, tylsää...ei varmaan ollut edes kunnon ovis kun ei tunnu etuvarustuskaan turpealta. Vaan enpä kyllä oikein muistakaan miltä ne tuntui " normaalisti" kun on ollut kaikenmaailman clomeja ja lugeja ja muita hormoneja ja raskaus päälle tässä viimeisen vuoden aikana (*huokaus*)...



Päivä kerrallaan porskuttellaan, vai mitä tytöt!

Niinhän sitä sanotaan, että keväällä " uusi lumi on vanhan surma," mutta nyt alkaa kyllä jo usko mennä! Taas pyryttää, ja tuonne sekaan pitäisi työntyä ja työhön lähteä.



Mitenkähän Pietu jaksaa? Tule kertomaan, jos voit. Ja koeta nyt hoitaa itseäsi hyvin. Oletko muuten ajatellut, että tuollaisessa tilanteessa saa varmasti sairaslomaakin ihan psyykkistenkin syiden perusteella, jos tarvitsee.



Iästä on ollut täällä puhetta monta kertaa. Itse olen ajatellut niin, että täytyy kuunnella paitsi sydäntään, myös ruumistaan. Ja minun kruppini viestii kyllä jo selvästi, että hedelmällinen aika alkaa olla ohi. Sitä paitsi, esim. 42-vuotiaan todennäköisyys saada down-lapsi on jo 1/55. Se on aika paljon se...



Hassuja juttujakin silti sattuu. En ole oikein koskaan löytänyt itseltäni sitä kirkasta, venyvää ovulaatiolimaa, jota tiettävästi pitäisi erittyä. No tänä aamuna sitä sitten oli. Edellinen kerta oli muistaakseni maaliskuussa 2004...



Koettakaamme kestää tätä elämää! -paide-

Minä tulin niin hyvälle mielelle noista paiden " limoista" . Aivan mahtava juttu! Toivotaan että se on nyt hyvä merkki. Kaikille meille tietenkin toivomme omaa pientä nyyttiä kainaloon mutta tilanteesi/miehesi hoitoaikataulu huomioon ottaen toivotaan sitä onnistumista nyt sinulle. Kyllä me muut perässä tullaan....

Nythän onkin monta jännättävää;emmi,sonjaemma,trattis,oliko äippä ja tetikin? Minulla on nyt vähän sekaisin kuka oli missäkin mutta ihanaa että on jännättävää ja toivottavasti niitä plussia tulee ja paljon. Antaa aina uskoa omaankin yrittämiseen. Yrittämisestä puheenollen, minä tilasin jo eilen uudet ovistikut(hulluahan se tässä vaiheessa on mutta ajattelin että mieli kohentuu ja toivo elää uudesta mahdollisuudesta). Tosin aikaahan sinne saattaa mennä ennen kuin niitä pääsee käyttämään mutta periksi ei vielä anneta. Olen minäkin miettinyt paiden tavoin tuota ikää. Minullakin tulee 41 mittariin ihan pian mutta olen antanut aikaa ainkin kaksi vuotta. Jos ei siinä ajassa tapahdu onnistumista niin katsotaan tilannetta sitten uudelleen. Hitsi vie kun tuntuu välillä että sitä on ihan nuori likka vielä(mieleltään ainakin), eikä nuo lapset niin hirvittävästi väsytä, tuskin enempää kuin kaksikymppisilläkään.

Tuosta sairaslomasta, olisihan sitä saanut vaikka koko viikon mutta toisaalta ajattelin että viikonloppu tuli itkettyä ja mietittyä miksi näin, miksi meille, missä vika???? Ajattelin ettei se suru kotona istumalla mene ohi. Työssä ei ehdi asiaa niinkään enää miettimään ja toisaalta sille ei enää voi mitään. On vain katsottava eteen päin(siksi ne tikutkin tilasin). Ja mikä parasta mieskin on taas ajatuksessa täysin mukana. Sanoi olevansa valmis yritykseen " tulee jos on tullakseen-menetelmällä" . Kyllä se tuntuu hyvälle, koska aluksi näytti siltä että hän on ihan shokissa tästä tapahtumasta. Mutta on onneksi ymmärtänyt ettei sille voinut mitään ja niin kuin lääkäri sanoi, hemmetin huono tuuri.

Kyllähän välillä mieli aika maassa silti on. Käsi menee ihan vaistomaisesti mahan päälle ja sitten muistaa eihän siellä ole enää mitään. No itkuhan siitä tulee. Eilenkin kävin tyttöjen kanssa saunassa ja mietin että kaikki oli viikko sitten hyvin ja nyt ei sitten enää mitään. Kyllä ihmisen elämä on tosi pienestä kiinni. Sitä osaa tällaisella hetkellä arvostaa enemmän ja enemmän.

Nyt meni taas omaan napaan ajatukset. Nyt aletaan jännämään teidän päiviä. Toivotaan jo viikonlopulle niitä plussia. Eikös emmillä ja sonjaemmalla ala olemaan silloin testin aika? Minä jään odottamaan omasta navasta tiputtelun loppumista ja ekoja kuukautisia. Eikös ne voisi jo tulla tuossa kuukauden päästä, tosin taitaa olla aika yksilöllistä...

Lumisesta aamusta huolimatta mukavaa torstaipäivää kaikille.

-pietu-

pietuhan kuulosti jo olevan positiivisemmalla mielialalla, kiva kuulla. Vaikka suru tietysti ei häviä ja välillä varmasti myöhemminkin aina iskee... Itsekin olisin varmaan jo ihan kipujenkin takia voinut olla vielä päivän tai pari sairaslomalla mutta tulin silloin töihin. Ensinnäkään en halunnut töissä tiedettävän poissaolon syytä (luulivat että oli vain tavallinen flunssa tai jotain) ja toisekseen töissä ajatukset oli pakko kohdistaa muihin asioihin. Mulle sekin eräänlaista terapiaa, kotona maatessa olisin varmaan vajonnut vain syvemmälle suruun ja itsesäälissä rypemiseen.



Kohti viikonloppua porskutellaan, hulluilta päiviltä haettu jo suklaata ja dekkareita =). Toisaalta olisi nuo oma koti, mökki ja puutarha messutkin...



kp 22, kai...hyvällä tahdolla tunnistettavissa vähän arat rinnat, ja muilautuksia illalla masussa. Mutta ei piinaa, valitan!

Mun täytyy kyllä ihailla Pietu sinun sitkeyttäsi ja elämänvoimaasi. On hienoa, että osaat suunnata katseen tulevaan. Itsestä välillä tuntuu, että oikein rypemällä ryven tässä omassa surkeudessani, vaikka oikeasti elämä on ihan OK. Mutta ole sinä nyt kuitenkin itsellesi hellä ja kiltti ja hoivaa ruumista ja sielua, niin että suru vähitellen haaltuu.



Itse odottelen ovista, kp on nyt 9/23. Unet ovat parina yönä olleet huonot, vatsassa on nippaillut ja rakastelu sattuu, niin että olisikohan se sitten sieltä tulossa... Toivoa sopii. Työpaineita on nyt kaamealla tavalla, joten valvominen voi kyllä mennä senkin piikkiin.



Kävin tosiaan juttelemassa lapsettomuudesta erään asiaa tuntevan maallikon kanssa. Siitä keskustelusta jäi mieleen ainakin yksi asia: voi olla, että lapseton saa avioliitostaan ja kumppaninsa kanssa elämisestä enemmän " irti" kuin lasten kanssa pyöriessä ehtisi saamaan. Toinen on pakko oppia tuntemaan pohjia myöten, kun lapsia ei voi käyttää perusteena mihinkään ja suhteesta ehtii myös nauttia, koska aikaa on eikä huomiota tarvitse jakaa.



Tällä en tarkoita, etteikö avioliitto lapsiperheessa voisi olla vaikka kuinka hyvä. Älä Pietukaan loukkaannu. Jotain positiivista täytyy vain etsiä tästä sinänsä onnettomasta tilanteesta. -paide-

käydä lukemassa pietun positiivista viestiä, ja paidenkin limauutisia (olisikos joku teistä uskonut viisi vuotta sitten että täällä sitä kirjoitellaan limoista sun muista julkisesti!). pidetään peukkuja että povaisivat hyvää!



täällä taas kiirettä, ja kyllä on hulluilla päivilläkin käyty. nyt taitaa olla kp 15 tms, ei kummempia oireita, ei edes rinnat kipeät. silti sitä pähkäilee että josko. pitäisi meinaan päättää lähdenkö yhdelle reissulle mukaan, mutta siellä ei kyllä ilman viiniä selviä ilman epäilyksiä (eli pitäisi odottaa että olisiko mahd. raskaana, niin sitten keksiä syy miksi ei lähde ja jos ei, niin sitten vaan reissuun). nyt pitää päätöstä jotenkin vetkuttaa pääsiäisen yli...



toivottavasti sonjaemmakin saa vielä vähän piinaa aikaseksi, teti taisikin lomailla tämän viikon?

nyt täytyy taas töihin keskittyä, viikonloppuja jo varmuudeksi (tämä lumisade voisi kyllä jo loppua...)

Olen ollu tämän päivää koulutuksessa ja tauolla oli ihan pakko tulla lukemaan teidän kuulumisia.

En varmasti paide minä loukkaannu tuollaisista ajatuksista. Se on varmasti totta mitä sanoit. Ei tässä työssä käynnin ja kahden lapsen kanssa varmasti ehdi olemaan puolison kanssa kahden sillä tavoin kuin ennen lapsia. Kyllä se minullakin (joskus kun pinna tenavien kanssa palaa) mielessä käy millaista aika oli ennen lapsia ja joskus oikein kaiholla mielin muistelen miten extempore tuli lähdettyä tai vaikka kapsahdettua toisen kainalon alle kun siltä tuntui. Ei se vain nyt niin vain onnistu. Eikä lapset sitä elämän laatua yksin tuo. Se varmasti koostuu niin paljosta yhteisistä asioista.

Pakko sitä on vain katsoa positiivisesti eteenpäin ja toivoa että vielä kaikki käy hyvin. Tietysti sitä voisi laittaa hanskat naulaan ja luopua vauvahaaveista mutta kun luoja on luonut meikäläisestä tällaisen härkäpään että per....na periksi ei anneta. Eilen tosiaan tuli jo ovistikut ja heti tuli parempi mieli ja toivo tulevasta. Tiputtelukin on tosi vähäistä joten jospa sitä lohtulempeä pääsisi kohta harrastamaan. Menneitä on turha kovin kauaa surra, tosin mielessä ne käy monta kertaa päivässä.

Nyt on taas jatkettava koulutusta mutta toivotaan että viikon alku tuo niitä kauan odotettuja plussia viimeinkin. Mukavaa viikonloppua kaikille. Maanantaihin!

-pietu-

ja lunta on taas tuprutellut...



Niinhän se on että sekä lapsettoman että lapsellisen elämässä on molemmissa ne hyvät puolensa. Kaipa sitä pitäisi vaan osata iloita niistä positiivisista asioista elämässä enemmän.



Nyt ei tosin hirveästi nauti mistään, töissä kamala kiire eikä piinaa ole vieläkään päällä vaikka kpt mennä porskuttaa jo 23:ssa. Ooikeastaan vaan toivon että se täti sieltä tulisi niin saisi ilmoittautua hoitoon.



Mukavaa viikonloppua ja erityisen lemmekkäitä hetkiä pietulle ja paidelle. Ja olikos se trattiskin oviksen metsästyksessä? Ja muille piinaa ja plussaonnea ja muuten vaan mukavaa viikonloppua!