Miten selvisitte koliikista?

Meillä vauva itki koliikkiaan 2-viikkoisesta noin 1,5-kuiseksi, onneksi siis melko lyhyen ajan. Melkein päivän tarkkuudella pystyy sanomaan, milloin koliikki alkoi ja loppui, niin kipeä vauva oli. Itkuja oli aikaisesta aamusta alkaen pitkin päivää ja varsinkin iltaisin, joskus öisinkin. Varsinkin iltaitku oli raastavaa. Öisin pääsääntöisesti nukkui välillä 12-06 (imetyksiä tietysti oli).



Meillä oli tapana kannella vauvaa liinassa pitkin iltaa, mutta silti itkua ei voinut välttää. Sitten vaan piti kanniskella huutavaa vauvaa ympäri kämppää, korvatulpat helpotti omaa oloa, piti vain yrittää sulkea itku mielestään. Päivisinkin vauva vietti paljon aikaa liinassa, koska nukkumisesta ei meinannut tulla omassa kopassa mitään. Liinailu kävi kyllä jossain vaiheessa minun harteille, kun tuntikaupalla vauva siinä roikkui päivittäin. Muutama yökin meni niin, että viritin sohvalle tyynyjä ja nukuin vauva liinassa tyynyihin nojaten, kun ei nukkumisesta muuten meinannut tulla mitään. Liina kyllä pelasti meidät lopulliselta katastrofilta, se oli ihan huippuhyvä.



Cuplatonit, disflatylit, minun ruokavaliomuutokset ja mallasuutteet kokeiltiin, eikä mikään auttanut. Mallasuute ehkä ihan hiukan(?) Vyöhyketerapiaa ei ehditty vielä kokeilla, siitä on moni tuntunut saavan ainakin väliaikaisen avun.



Tuo reilu kuukausi tuntui ikuisuudelta, ja kun kyseessä oli vielä esikoinen, tuntui pahimmalta ehkä se, ettei vauvasta pystynyt alussa iloitsemaan mitenkään. Heti kun tuli lyhyt hengähdystauko, että ehti edes miettiä mitään, oli enismmäisenä pelko mielessä, että pian se herää, mitäs sitten taas tehdään? Päivä kerrallaan yritettiin vaan kitkutella eteenpäin, väsymys oli kovaa ja selkäkipukin paheni kantamisesta. Silmät oli usein turvoksissa itkemisestä, tuntui vaan ihan rehellisesti, ettei jaksa.



Niin ja vaunuissahan vauva ei viihtynyt pätkän vertaa koliikista kärsiessään, mutta tuohon ei tullut parannusta koliikin loputtuakaan. Meni vielä 3kk, ennenkuin vaunulenkit onnistui niin, ettei tarvinnut kantaa sylissä kotiin huutavaa vauvaa.



Kun koliikki sitten loppui, pääsin vihdoin tuntemaan vauvani. Siihen asti se tuntui melkein viholliselta. Vauva nyt 9 kk, ja mitä iloisin ja ihanin tapaus. Nukkuu ja syö kuin unelma.



Voimia vaan, ja uskoa siihen, että kaikki loppuu aikanaan, niin myös koliikki.

Meillä neidin koliikki alkoi n. 3 1/2 viikon ikäisenä. Pahinta oli juuri niin kuin sanoit se, ettei oikeastaan voi tehdä mitään. Me yritimme vyöhyketerapiaa ja se tuntui ainakin meidän tapauksessa auttavan. Toinen mikä mua nyt jälkikäteen harmittaa etten tajunnut aikaisemmin oli kantoliina, sa auttoi etenkin päivisin kantamaan ja meidän neiti unohti kitinänsä ja nukahti muutaman totuttelu kerran jälkeen samantien. Tällöin yleensä tein kotihommia tai kävin lenkillä. Muutaman kerran tuli illalla myös torkuttua vauva liinassa, kun oli välillä ainut paikka kun hän nukahti.

Iltaisin jaoimme myöskin kantovuorot, mutta en silti osannut nukkua ennen kuin vauva nukahti.

Jos haluat keskustella lisää laita vaikka sähköpostia niksuti@luukku.com. Tiedän tunteen kun siihen parempaan aikaan on vielä ihan liian kauan.

Jaksamista.



wiivi ja typy reilu 7kk

tuli heti vähän parempi mieli kun sai lukea että muistakin on tuntunut samalta, se tosiaan tässä myös on inhottavaa, kun pelkää sitä että lapsi herää. tulee tosi syyllinen olo kun ei osaa iloita toisesta täysillä, ja minä kuitenkin olen hänen äitinsä. Tai iloitsen totta kai, mutta tuntuu että vilpittömästi enemmän silloin kun poika nukkuu, tai syö tai on hetken rauhallinen. Kun hän itkee haluaisin lähteä huoneesta tai mieluiten koko talosta, mutta en kuitenkaan pysty olemaan erossa. Kimuranttia tosiaan. Helpottavaa kuulla, että vyöhyketerapiasta positiivisia kokemuksia olemassa, me ollaan pari kertaa käyty ja maanantaina on seuraava aika, odotellaan mitä tapahtuu. Kantoliina otetaan käyttöön ensi tilassa, kaikki mikä helpottaa edes vähän on kotiin päin! Eteen päin mennään hammasta purren ja kyyneliä nieleskellen, taas yksi päivä takana, (ja pitkä yö edessä...)

niin ja kiitokset vastauksista myös isukilta, halusi erikseen että mainitsen :)

Kahdesta koliikkitapauksesta kokemuksia, joten tiedän, että raskasta on :(



Yksi juttu mikä ainakin minua auttoi jonkun verran, oli se, että kun meillä miehen hermot kestivät huutoa hiukan paremmin, minä vein joka ilta roskat ulos ja kävelin 10min korttelin ympäri, ja jaksoin taas sitten paremmin.

Meillä huuto aiheutui/paheni ihan selvästi D-vitamiinista, joten ehkä teidänkin kannattaisi kokeilla eri valmisteita, jos vaikka teillä löytyisi sitä kautta helpotusta. D-vitskut kannattaa ehdottomasti antaa aamulla, mutta ei sekään meillä auttanut, joten annoimme jonkun aikaa niitä vain joka toinen päivä - sitä ei kyllä neuvolassa suositella, mutta tiedämmepä siksi, että ne olivat aiheuttajana.



Ja jos joku yrittää väittää, että jos on yksi koliikkilapsi, todennäköisyyys että toisesta tulee samanlainen on erittäin pieni, niin voihan niin olla, mutta kyllä niitäkin on, joilla on ollut enemmän kuin yksi huutava vauva :(

on pitää todella säännölliset rutiinit. Siis syöminen, nukkumaan meneminen ja kaikki muukin tapahtuu aina samalla tavalla ja samoja rutiineja tehden.



Meidän vauvan koliikki kesti 3 viikkoisesta tuonne lähemmäs 4 kuukautta. Illat oli todella raskaita huutoa kuudesta lähtien, vähintään 3 tuntia lähes tauotta, ja päivät vain vähän parempia. Kokeilimme keinutuolia, vyöhyketerapiaa, hierontaa, mahalääkkeitä (disflatyl ja cuplaton), vaihdettiin vastikemerkkiä ja omaa ruokavaliota, kantoliinaa, kapalointia jne. Mistään ei ollut merkittävää apua, oli vain hyväksyttävä se että vauva itkee ja pidettävä sylissä. Tunsin oloni kauheaksi ja vältettiin iltavierailuja ja muutakin rutiineista poikkeavaa. Sitten yhtäkkiä itkeminen väheni ja nyt on todella aurinkoinen ihana lapsi 5kk! Nyt voimme mennä mihin vaan ja aina poika on yhtä hymyä. Mitään traumoja lapselle ei jäänyt.



Rutiineista: Kannattaa yrittää saada päivään jonkinlaista järjestystä, eli syötte säännöllisesti, sen jälkeen jotain pientä puuhastelua (vaipanvaihtoa, " leikkimistä" jne.) ja sitten kun lapsi vaikuttaa väsyneeltä unille. Illat meillä rauhoitettiin kello 17.00 alkaen, sen jälkeen ei tehty mitään ihmeellistä, vauvahierontaa ja lämmin kylpy. Yöunille mentiin ajoissa, ettei ainakaan yliväsymys päässyt pahentamaan tilannetta. Unille mentäessä sanottiin hyvää yötä, luin sadun ja lauloin laulun ja sitten nukutin pojan omaa sänkyyn (meidän sängyn vieressä) taputtelemalla ja silittämällä. Päivisin yritin pitää niin että rutiineista poikettiin vaan harvoin, korkeintaan kaksi kertaa viikossa ja vierailut aina päiväsaikaan. Oltiin kyllä aika paljon kotona ja oli vaihe etten halunnut ketään kylään.



Varmasti selviätte ja voimia!

Meillä auttoi jo kolmen kerran jälkeen.Sitä ennen meillä oli toimiva keino asettaa vauva omien polvien päälle retkottamaan,ja heijata.Hieroin samalla pepusta selkää ylös päin,vauva yleensä nukahti tähän,miinuksena että heräsi yleensä kun yritti siirtää sänkyyn..Voimia teille!!

Meillä paras keino oli aika. Koliikki menee ohi. Se on äärimmäisen kurjaa ja kuluttavaa, mutta se menee ohi. Se, että pitää vauvaa sylissä, kanniskelee, silittelee, auttaa vauvaa kyllä, vaikeki siltä tuntuisi. Vauvalla on kurja olla, mutta hän saa kuitenkin turvallisen sylin.



Tyttömme huusi n. 5-viikkoisesta lähtien n. 3 kk:n ikään. Huuto alkoi illalla, mutta pahin vaihe osui aina yöhön ja kesti yleensä 2-4 tuntia. Raskainta oli herätä kahden, kolmen aikaan yöllä. Isä kävi töissä, mutta hoiti ¿iltavuoron¿ ja valvoi viikonloppuisin. Tytöllämme jäi huuto myöhemminkin päälle koliikin loputtua: vaikka hätä oli ohi, huuto jatkui.



Älä laske, kuinka kauan koliikki voi kestää. Elä päivä kerrallaan. Yritä olla ajattelematta tulevaa yötä. Käy ulkona päivittäin, huomaat, että maapallo pyörii kuitenkin ;) Yritä nauttia vauvasta: juttele, lepertele, kysy terkkarilta ohjeita vauvajumppaan tai ¿tanssiin. Oikein kovasti voimia!

Oletko varma, että kyse on just koliikista, eikä siis itkujen taustalla ole mitään muuta? Meillä 5 kk:n ikäinen poika ja ns. koliikille löytyi järkisyy, kun lopulta tutkittiin. Poika huusi joka ilta kahdesta kolmeen tuntia iltakahdeksan jälkeen ja päivisin itkeskeli vajaan tunnin joka syötön päälle. Kaikki kokeiltiin: Cuplatonit ja Disflatylit, koliikkihieronnat, jumppaamiset, lämpimät kylvyt, venttiilitutit jne. Joskus saatiin poika nukahtamaan turvakaukaloon heijaamalla, pari kertaa ajettiin autolla uneen.



Varsinkin illat olivat kuluttavia koko perheelle. Itse aloin olla niin loppu, että omakin itku oli tosi herkässä. Onneksi isä on sellainen teräshermo, että jaksoi kantaa, kantaa, kantaa... Meillä työnjako tehtiin niin, että minä hoidin isän pitkien työpäivien ajan ja isä hoiti iltaitkun, vaikka en kyllä pystynyt siltikään lepäämään, kun vauva itki kuin henkensä edestä.



Vähitellen päiväitkut pahenivat ja sitten tuli ilta, jolloin itku ei loppunut ollenkaan. Pakkasimme pojan autoon ja ajoimme lopen uupuneina ensiapuun. Olimme viikon osastolla perusteellisissa tutkimuksissa ja pääsimme just jouluksi kotiin maitoallergiadiagnoosin kanssa. Nyt on reilu kuukausi syöty maidotonta vastiketta, ja " koliikki" -itkut loppuivat siihen. Harmittaa, että en aikaisemmin vaatinut tutkimaan itkujen todellista syytä, mutta kun poika kasvoi koko ajan hyvin ja sekä neuvolasta että lastenpolilta tuputettiin tuota mystistä koliikkia, niin uskoin siihen itsekin.



Vaikka maitoallergia on tuonut mukanaan omat vaikeutensa, niin helpotus on ollut valtava, kun itkuille löytyi jokin syy. On niin tosi kauheaa kuunnella pienen ihmisen lohdutonta itkua, kun ei voi mitenkään auttaa.

Meillä oli kahden kuukauden koliikki, huudettiin ilta kymmenestä aamu kolmeen ja se oli kamalaa. Kaikki kokeiltiin Cuplatonit, vyöhyketerapiat yms. -mikään ei auttanut.



Lapseni oli myöskin esikoinen ja jotenkin ajattelin, että tästä selvitään vaikka mikä olisi. Tällainen ollaan saatu aikaan ja nyt on vaan pärjättävä. No, eihän sitä päänuppi kestänyt kahta kuukautta nukkumatta ja lopulta mun oli " pakko" viedä lapsi hoitoon mummolaan ihan viimeisinä itku öinä (mitä en tiennyt tietenkään silloin). Äitini ei ollut ikinä kuullut lapsen huutavan moisella tavalla...eikä hänkään sitä loppumaan saanut. Jo helpotti tuokin tieto. Vika ei ollut minussa.



Eli- nyt tekisin näin. Jos lapsi ei juo korviketta, pumppaisin maitoa pulloon ja veisin lapsen hoitoon ainakin muutamaksi yöksi. Ihan kelle vaan läheiselle, joka suostuisi ottamaan. Pyytäisin lääkäriltä unitabletin ja itse vetäisin unta tuon ajan. Ei se lapsi siitä rikki mene, että sitä paapoo joku muu öisin. Tarvitset unta! Ja helpottaa omaa jaksamista ja jossain vaiheessa saattaa jopa hieman alkaa pitää lapsesta, kun on itse virkeämpi. Itse en enää saanut unta ilman unipilleriä.



Toinen asia minkä tekisin olisi se, että laittaisin huutojakson ajaksi korvalappustereot ja mielimusiikkiani sinne. (ei ehkä kovinkaan agressiivista;) ) Vaimentaa hieman huutoa...



Oikein paljon voimia ja jaksamista. Lapseni on nyt lähes 10 kuukautta ja iloinen sellainen, vaikka ei lohduta varmaankaan nyt. Koliikki-aikana ajattelimme, että tähän jää kyllä meidän lapsimäärä, mutta nyt jo hieman ajttattelemme toisin... Ja jos mahdollinen seuraava lapsi on koliikki, saavat kyllä mummot ja muut lähisukulaiset osansa!

Siinä oli kestämistä ja se jätti jälkensä. Olen nykyisin " hermoheikko" mutta toisaalta samaan aikaan kestän enemmän.. Vaikea selittää.



Emme siis ole varmoja oliko kyseessä koliikki vai vaativa vauva vai suoliston imeytymishäiriö (selviää pian allergiapolilla).



Mutta meillä auttoi VYÖHYKETERAPIA. Yksi kerta riitti mutta kävimme varmuuden vuoksi useamman kerran. Huudot loppuivat kuin seinään ja pojasta tuli iloinen, hymyilevä lapsi.



Kokeilkaa.



Niin ja MAITOHAPPOBAKTEERIT saattavat auttaa, niistä ei ainakaan ole haittaa.

Meillä myös koettiin se toisen kerran peräkkäin, toki ajateltiin että josko meille yksi kerta riittäis mutta eipä niin käynyt..

Edellisellä huuto alkoi kuin nakutettu klo 18 ja (muistaakseni) pisimmillään kesti puoli yhteen.. tällä vauvalla ei aika ollu niin säännöllinen, saattoipa kestää aamuun 5:eenkin!! Kaikki mahdolliset ilmavaivalääkkeet kokeiltiin, 4x käytiin vyöhyketerapeutilla, ei apua. Hän suositteli kokeilemaan apteekin peptidi-tuttelia mahdollisen maitoallergian takia, ei siitäkään mitään muutosta (kuin että kakka haisi ihan märätykseltä..)

Jotenkin ihmettelen tuotakin reladropsia, siinä kun pohjana on kookosöljy.. kun vitamiinitipoistakin öljypohjainen on herkälle masulle kuin kirosana..

Väsymykseen asti mekin kannettiin ja kiikutettiin, sain sitten kuulla parantajasta jonka neuvot oli auttanu yhtä koliikkivauvaa.. pitihän sekin sitte kokeilla vaikka hyvin epäillen suhtauduin moiseen kaukoparantamiseen; piti varata aika jolloin se " tutki" vauvaa ja muutaman tunnin päästä oli soittoaika.. se sano ekaks että kovat kouristukset ja krampit tuntuu tytöllä olevan vatsan alueella (meinasin sanoo että sen jo tiesinkin) ja " diagnoosi" oli että vauvan maksa ei oo vielä täysin kehittyny ja se vaikuttaa pernan ja haiman toimintaan eikä ruoansulatusentsyymejä erity tarpeeksi, ihan järkeenkäypää tekstiä kyllä.. suositteli antamaan päärynäsosetta ihan pienen nökkösen joka päivä, sillä kuulemma mahaa rauhoittava vaikutus! Rupesin antamaan mut ei toki heti taivas auennu.. huutoöitä vaan tuli ja meni, joka yön jälkeen ajattelin että niinpä taas selvittiin siitäkin!

Vähin erin annoin enemmän sitä päärynää ja siihen sekotin maitohappobakteerijauhetta, niin nyt menny jo 4vrk ilman kovia kouristeluja.. en vielä uskalla ajatella että koliikki ois ohi mutta päivä kerrallaan taas katotaan..

Yks asia minkä oon huomannu kahden koliikkisen kanssa; ei kannata syöttää liian tiheesti, vauvahan tuskaansa kaipaa jotain lohtua jota imeminen tuo mutta se vain saattaa pahentaa tilannetta kun ei entinenkään ruoka oo sulanu ja uutta tulee.. meillä oli monet rajut oksennukset sen takia, sitten aloin suurinpiirtein kellosta kattomaan et millon ois " aika" maitoo antaa.. yön väsyneinä tunteina kun tahtoo ajantajukin kadota kun väsyttää kamalasti ja vauva huutaa tuskaansa.. erota siinä sitten onko se kipu- vai nälkäitkua!



Edelliseltä loppu itkut 2,5kk:n ikäsenä (käytettiin 3x vyöhyketerapiassa ja siitä oli selkeä apu) nyt tämä vaavi hiukkaa vaille 3kk.



Eli hirmusesti voimia kaikille jotka joutuu koliikin kanssa tekemisiin, se on mielettömän raskasta ja paras apu on aika.. tiedän kyllä mille tuntuu kun sanotaan etteihän se montaa kuukautta kestä.. se ei yhtään lohduta väsynyttä äitiä, jokainen ilta/yö vauvan sydäntäraastavaa itkua on liikaa ja oma jaksaminen on hiuskarvan varassa.

vaikkei vauvan huutaessa korvaan niin olisi uskonutkaan... Meillä huuto alkoi kaksiviikkoisena ja sitä kesti lähes kahden kuukauden ikään asti. Jossain vaiheessa huuto alkoi joka ilta tasan kello 11, siis se kaikkein pahin huuto, sitä ennen oli kyllä huudettu koko päivä muutenkin. Luulin että vauva tukehtuu omaan huutoonsa kun ei saa henkeä. Pahimmillaan valvottiin aamukolmeen ja olin aika rikki.



Avuksi otettiin kanniskelun lisäksi maitohappobakteerit ja Cuplaton.

En tiedä mikä sitten loppujen lopuksi auttoi, mutta nyt maha ei enää vaivaa - ilmaa tosin on edelleen jos en anna Cuplatonia. Aina en öisin muista/jaksa joten aamuyöstä paukutellaan. Mutta kipuja ei enää ole samalla lailla.



Neuvolassa neuvottiin myös heijaamaan lasta sylissä mahallaan aika voimakkainkin liikkein ja täytyy sanoa että se kyllä auttoi isostikin. Eli vauva syliin kasvot lattiaa kohden ja voimakasta edestakaisin heijausta sivusuunnassa. Kantoliinaa kokeiltiin mutta siinä ei juurikaan vauva viihtynyt.



Ja vielä yksi juttu, meillä on kodinhoitohuoneessa lämpimämpi kuin muualla, joten öisin vietimme aikaa kävelemällä siellä edestakaisin. Oli itsellä mukavampi olla kun yöpaidassa ei tarvinnut hytistä. Eli oma olo kannattaa myös tehdä mukavaksi.



Vaikka tuntuu julmalta, niin koeta sulkea vauvan huuto pääsi ulkopuolelle ja ajattele jotain aivan muuta. Vauvalle on tärkeintä että olet lähellä ja koetat auttaa häntä. Vaikkei se aina onnistu, niin älä syyllistä itseäsi. Sinä olet siinä tilanteessa parasta mitä vauvalla on.

Siis meidän poistu alkoi huutamaan 3 viikkoisena.

Huuto vaan ilta illalta paheni.

Kun oli viikon huutanut ja vikana päivänä 11h putkeen, lopetin omasta ruokavaliosta laktoosin ja maitoproteiinin. Huuto loppui kuin seinään.



2,5kk:n iässä aloin taas käyttämään pikkuhiljaa vähälaktoosisia tuotteita ja huutoa ei kuulunut. Nyt 3kk:n iässä saan taas käyttää maitotuotteita normaalisti.



Tiedän monta tapausta ystäväpiiristäni joilla monen kuukauden huudon jälkeen selviää että kaikki on johtunut laktoosista tai matiproteiinista. Me selvittiin onneksi vain viikon huudoilla.

Eli olin oppinut kavereiden tuskasta jotain.

Olihan se uuvuttavaa, mutta nyt tytön ollessa 4 kk on ihanaa, kun ei enää itke turhia vaan nukkuu varsin hyvin ja hereillä ollessa on iloinen. Minäkin koin avuksi ne hetket, jolloin pääsin " pakoon" eli kävin muutaman kerran viikossa aerobicissa tai lenkillä. Kannattaa varmaan myös pyytää apua vanhemmilta tai muilta ulkopuolisilta, jos on mahdollisuus, meillä ei ollut, asumme ulkomailla. Itse en meidän kohdalla missään vaiheessa epäillyt mitään sairauksia (allergioita tai muita), enkä lähtenyt mihinkään tutkimuksiin tai lääkekokeiluihin (Cuplaton tai muut) tai vyöhyketerapioihin, ajattelin vain, että tää nyt on koliikkia ja kestää aikansa ja loppuu sitten ja niinhän se loppui. Joulun alla matkasimme Suomeen itkupillin kanssa, 3 viikkoa meni jet lagissä kuupoillessa, mutta kun tammikuussa palasimme takaisin kotiin, meillä olikin ihana hyväntuulinen vauva! Jaksamisia!

Hellou.

Meidän 2kk ikäisellä pojalla ei varsinaisesti koliikkia ole, mutta massuvaivat alkoivat jo synnärillä...yöt vauva vain ähki, puhki ja välillä huusi, vatsaa nipisti ja todella paljon ilmavaivoja ja sitten vielä ruokailut päälle eli kenenkään nukkumisesta ei tullut yhtään mitään...tilanne vaan paheni ja paheni ja kun vielä rintatulehduksen seurauksena maidon eritys väheni radikaalisti ja joutui antamaan korviketta niin helvetti oli valmis..joka ilta alkoi jo tuleva yö ahdistaa ja öisin sekä äiti, että vauva itkivät meillä..Ruokavalion äkillinen muutos aiheutti vauvalle todella paljon ilmavaivoja sekä ummetuksen kaupan päälle...Ilmavaivoihin on jonkin verran cuplaton ja todella aktiivinen röyhtäyttely auttanut jonkin verran...Ummetukseen kokeilimme mallasuutetta, luumuvettä, jumppaa, hierontaa mutta mikään ei tuntunut auttavan..Lopulta kokeilin lactophilus-jauhetta ja se on auttanut näihin molempiin massuvaivoihin..Aamuin illoin mitallinen maidon joukkoon..Nyt poika pikkuhiljaa on alkanut nukkumaan 6-8 tunnin yöunia ja äitiydestä voi jo nauttia välillä ilman ahdistusta tulevasta yöstä..

Meillä alkoi huuto 1. viikon aikana kotona ja jatkui n. 3kk ikään. Öisin meillä (luojan kiitos) on aina nukuttu ilman suurempia huutoja, mutta päivisin itkettiin pahimmillaan 7 tuntia putkeen. Joskus huuto alkoi heti aamusta, joskus se painottui iltaan.



Kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen oli ahdistavaa koska ihmiset hämmentyivät kun meillä ei ollutkaan suloista pientä vauvaa. Tai oli (ja on) mutta ei sitä mitä he odottivat.



Kaikkea kokeiltiin disflatylistä kamomillakylpyihin. Olisin ostanut vaikka lauman lampaita jos joku olisi vakuuttanut minut sen tehosta. Ainoa mikä todella auttoi oli ruokavalion muutos. Suurin muutos oli maidon jättäminen pois tarkkaan ja totaalisesti. Myös sipulit, d-vitamiini, suklaa ja vahvat mausteet mm. aiheuttívat huutoa.



Itku vei kaiken aivokapasiteetin. Syöminen ja siivoaminen, itsestä huolehtiminen ym. jäivät kokonaan. Onneksi isovanhemmat olivat apuna ja hoitovat tyttöä jotta saimme levätä.



Nyt kun tyttö on melkein 5kk olen vähitellen palautellut ruokavaliota normaaliksi eikä mitään oireita ole tullut. Vihdoin meillä on ihana vauva-arki ja ennen kaikkea tytöllä on hyvä olla.



Usko tai älä, siitä selviää hengissä vaikkei siltä tunnukaan. Jaksamista ja toivottavasti teillä on ystäviä tai sukulaisia apuna.

Meillä huudot alkoivat kunnolla D-vitamiinin alkoitusten aikoihin, eli se oli osasyyna alussa. Koliikiksi neuvolassa luokittelivat kun huutoa oli 5kin tuntia illassa. Taisi olla niin, että klo18 jälkeen ei kannattanut lähteä mihinkään kotoa, paitsi pihallakin tuli kyllä heijattua tuota kesävauvaa.

Tuskaisaa aikaa tuo oli, onneksi meillä ei kestänyt kuin jotain 2-3kk, senkin ajan yritin elää hetki kerrallaan toivoen, että jossain vaiheessa helpottaa.

Vatsavaivat helpottivat kun hieroin masua ja painelin jalkapohjia neuvolasta saamieni ohjeitten mukaan monta kertaa päivässä. Poistelin ruokavaliostani kaikenlaista joka myös auttoi.



Voimia antoi ne pienet ilon hetket kun ei huudettu ja tuijottelin tuota ihanaa vauvaa kun hiljaa nukkui.

Korvatulpat olivat myös ihan ehdottomat. Eivät vieneet kokonaan ääntä pois, mutta vaimensi niin paljon, että pystyin itse olemaan rauhallinen.

Kovasti kannoin tai pidin tukevasti ja turvallisesti suoraa huutoa huutavaa vauvaa sylissäni samalla luin jotain tai katsoin tv:tä jos meinasi muuten hermot mennä.

Kun tuosta koliikkiajasta hengissä selvisi niin tuntui, että selviän mistä vain... Nyt on ollut iloinen nauravainen lapsi, jota kyllä nyt pian 8kk iässä ei haluta mennä nukkumaan kun olisi parempaakin tekemistä.



Voimia teille! Kyllä se siitä ohi menee, päivä kerrallaan kun elää, eikä mieti liikaa, että täytyy kestää vielä esim 2kk koska se tekee sen vain rankemmaksi. Toki helpommin sanottu kuin tehty.

On myös hyvä jos on jotain tukea, että ei tarvitse yksin olla kokoaikaa huutavan vauvan kanssa vaan tosiaan vuorottelee ja lähtee vaikka sille 10 minuutin lenkille tai on pitkään suihkussa rentoutumassa (jos äänet ei sinne asti satu tulemaan).

Vaikka tuntuu, että vauvan lähellä pitäminen ei auta kun huutaa kuitenkin niin on se hellyys sille pienelle sen tuskaisan huudon keskellä kuitenkin tärkeää.