siis ihan kamalaa tekstiä:(
Kolmen lapsen äiti: -En eroa hakkaajasta
Minna ei lähde, vaikka mies lyö myös lapsia.
Minna , 38, (nimi muutettu) on pysytellyt väkivaltaisessa liitossaan yli kymmenen vuotta. Parilla on kolme lasta, joista kaksi alakouluikäistä ja yksi päiväkoti-ikäinen. Mies lyö myös heitä.
- Lapsia mies on lyönyt selvin päinkin ja minua humalassa.
Vanhin poika on erityisesti tulilinjalla. Hänelle on ilmaantunut oppimisvaikeuksia.
- On tutkittu, että väkivalta vaikuttaa aivojen kehitykseen. Kaikki lapsethan ovat nähneet minuun kohdistunutta väkivaltaa, Minna sanoo.
Hän on pohtinut, josko kotiäitiyden jälkeen alkanut opiskelu olisi ollut miehelle liikaa.
- Ehkä mies koki, että olen irtaantumassa hänen kontrollistaan.
Alkoholi osana arkea
Aviomies käyttää runsaasti alkoholia.
- Perjantaipullo sekä joka päivä keskikaljaa. Suuttuneena mies on pitelemätön. Hän uhkaa tappaa meidät.
Moni jää väkivaltaiseen liittoon lasten takia.
Pelko leimaa perheen arkea.
- Lapset hiipivät pitkin seinänvieruksia kuten äiti.
- Tosiasiassa lapset eivät kunnioita isäänsä. Pahinta, mitä minulle voisi käydä olisi se, että lapset eivät enää arvostaisi minuakaan, kun en pysty lopettamaan väkivaltaa.
Raivo syttyy täysin sattumanvaraisesti.
- Joskus se on teko tai sana, jonka olen sanonut. Tai jotain, jonka olen jättänyt tekemättä tai lausumatta.
Huoltajuus suurin huoli
Minna ei luota siihen, että saisi erossa lasten huoltajuuden itselleen. Ei, vaikka mies on tuomittu käräjäoikeudessa hänen pahoinpitelystään.
- Uskaltaisin lähteä, jos laki takaisi, ettei väkivaltainen voi saada huoltajuutta. Teen mitä tahansa, etten menetä lapsiani. Vaikka kokisin Paulan kohtalon.
Jämsäläisen kunnallispoliitikko Paula Björkqvistin surma on mietityttänyt paljon. Teostahan syytetään Paulan aviomiestä ja 2-vuotiaan tyttären isää, Jarmo Björkqvistiä.
Lisää aiheesta keskiviikon Iltalehdessä
en ymmärrä miks ei eroa. kamalaa varsinkin lapsille:(
Kommentit (4)
viimeistään lasten takiahan tuollaisesta liitosta pitäisi lähteä!
Ihan uskomaton juttu! ja aivan kamala.. :(
että eikö olisi toimittajan vastuu tehdä ilmoitus. ei tollasta asiaa voi vaan antaa olla jos henkilöllisyyden tietää.
eikö toimittajillakin ole velvollisuus ilmoittaa lastensuojeluun, jos joku heille tuommoista kertoo avoimesti?!