Kotona 3-vuotiaaksi olleet, miten lapsi sopeutunut päivähoitoon jäämiseen?

Lienevät sopeutuvaisia tyyppejä. Lisäksi minulla on tapana puhua paljon ja selittää ja jutustella ja valmistella olipa kyse sitten isosta tai pienestä muutoksista tai ihan vaan päivän kulusta.



Illalla käydään läpi mitä taoahtuu " kun nukutaan yön yli" , esim. kuka vie ja kuka hakee. Ja mitä tapahtuu kahden yön päästä jnejnejne.



Uskon sanan ja selityksen voimaan varsinkin muutoksissa.

Poika 3 v. itkeskeli hoidossa ekat viikot, protestoi aamulla ja mm. kieltäytyi osallistumasta trahan ohjelmaan. Vähitellen helpotti, mutta aamuitkut ja protestoinnit jatkuivat kyllä useamman kuukauden senkin jälkeen kun hoitopäivät olivat alkaneet sujua. Minä tein pojalle sarjakuvan hoitopäivän kulusta ja sen avulla hän oppi hahmottamaan tosi hyvin sen, mitä milloinkin tapahtuu. Se helpotti vähän: auttoi lasta uskomaan että äiti kyllä tulee sitten välipalan jälkeen. Tein myös 6 tunnin työpäivää ja hain lapset jo kolmen maissa, joten meille jäi hyvin aikaa olla yhdessä illalla. Tämä auttoi varmaan sen, että lapsi oli kotioloissa ihan OK: söi, nukkui ja käyttäytyi tavallisesti. Nyt poika on 4 v. ja hoito menee jo rutiinilla. Silti hän taitaisi mieluummin olla äidin kanssa kotona jos voisi valita...



Luulen kyllä että tämä on myös luonnekysymys. Hän oli pienempänä paljon isoäitinsä hoivissa ja se sujui hyvin, mutta kukaan vähänkään vieraampi ei kelvannut. Puistotädilläkin hän huusi koko tunnin, kun pari kertaa yritin sinne jättää. Edelleen hän on äidin oma pusupoika, joka viihtyy sylissä ja haluaa leikkiä samassa huoneessa äidin kanssa. Hän on myös hyvin suurieleinen tunteissaan: jos jokin painaa, se kuuluu kovaa ja kauas. En itse usko, että hän oli mitenkään suhteettoman ahdistunut päivähoidossa silloin alussakaan, hän vain luonteensa mukaisesti ilmaisi erittäin selvästi, että ei pidä ratkaisusta :-)

Meillä poika täyttää reilun kuukauden päästä kolme vuotta, ja nyt on juuri hoitoonmeno käsillä. Hoitopaikkana on perhepäivähoito, jossa ollaan jo ennen tätä viikkoa pari kertaa käyty tutustumassa ja tällä viikolla aloitettiin jo lyhyillä päivillä, tänään on ensimmäistä kertaa koko päivän. Viikon päästä alkaa sitten säännöllinen 8-16 hoito arkisin.

Tällä lyhyellä kokemuksella sanoisin, että on tosiaan luonnekysymys, mitä myös vertailen tuttujen kokemuksiin. Meillä mennyt hyvin, poika on aina mukautunut hyvin esim. kerhoihin ja kävi myös syksyn ajan kerran viikossa yksin parin tunnin puistokerhossa. Muutoinkin on nyt ihan selvästi sellainen ikä tullut, että kaipaa kovasti leikkikaveria, ja hoidossahan niitä on, jos ei nyt aina omassa ryhmässä niin ainakin puistossa jossa käyvät. Hoitotätimme sanoi myös, että koska poika keksii hyvin itse leikkejä, ei luulisi ongelmia tulevan viihtymisessä. Katsoi, että leikkiminen ja se että osaa leikkiä ja on mielikuvitusta, on koko hoitotapahtuman perusta. Ongelmia tulee, jos lapsi tarrautuu vain hoitajaan ja vaatii aina hoitajaa leikkimään ja keksimään tekemistä.



Meillä poika tosiaan käynyt kunnan puistokerhossa, mikä on tavallaan tarkoitettu juuri tällaiseksi itsenäistymisen opetteluun. On mielestäni hyvä, että lapsi oppii luottamaan muihinkin aikuisiin kuin omiin vanhempiinsa. Esim. isovanhemmilla/kummeilla/tädeillä on hyvä harjoitella. Siinä mielessä pidän siis yksinkin kyläilyjä tärkeänä, samoin lapsi oppii tällöin myös sen, että vaikka hän jäisikin johonkin yksin hoitoon, äiti/isä tulevat kyllä lopulta hakemaan. Meillä useinmiten nämä hoitohetket ovat ihan vain parin tunnin mittaisia, joskus päiväkin, neljä kertaa ollut yökylässä.

Mutta meillä nämä yökyläilyt ovat sujuneet vain, koska poika on luonteeltaan hyvin sopeutuvainen, " itsenäinen" (jos nyt niin voi sanoa pienestä lapsesta) eikä todellakaan mikään arka. Ja vähitellen tottunut luottamaan tiettyihin aikuisiin, ei todellakaan heti ole jätetty yksin. Täysin vierasta hoitajaa en yhtäkkiseltään esim. jostain lastenhoitopalvelusta ottaisi edes meidän pojalle.

mutta musta tuo paivahoito ja yokylassa olo on aivan eri kaliiberin asioita jopa meidan tapauksessa. ainakaan en aina kotihoidossa ollutta ensiksi yokylaan laittaisi, meidan tytto ei edelleenkaan ole ollut yksin yokylassa (nyt 2,5 v) enka hanta sinne laittaisi jollei olisi ihan pakko (ja sittenkin vain sukulaiset, isovanhemmat tai tati, tulisivat mielestani kysymykseen, ei tosiaan kukaan " vieraampi" ), luulisin etta olisi hanelle aika raskasta ja pelottavaakin kun illalla tulee aina kotonakin vahan sellainen herkempi vaihe ja isi ja aiti on kovin tarkeita. paivallakin ehtii harjoitella ihan hyvin sita itsenaistymista ja varsinkin sosiaalistumista, itseasiassa mielestani paljon paremmin kuin yolla jolloin vaan nukutaan. yokylat tulevat sitten ajallaan, seka mina etta mieheni olemme aikoinamme janistaneet yokylailysta viela reippaasti vanhempina kun on tullut isia ja aitia ikava, eika kiiretta siihen ainakaan meilla ole.

Kysyit, mitä tarkoitan vieraalla. Meidän tapauksessa lähisuku, eli isovanhemmat, asuvat kaukana eikä lapsi ole juuri tuntenut muutoinkaan muiden isovanhempien kiinnostuksen vähyyden pieniin lapsiin vuoksi kuin yhtä isovanhempaansa, äitiäni ja ollut hänen hoidossaan. (Muille on monesti esitetty kutsuja ja yritetty mennä kylään lapsen kanssa kyllä mutta heillä monet harrastukset tulevat melkein aina esteeksi - ovat eläkeläisiä kaikki.) Lapsella on kyllä kummeja ja muuta sukua lähelläkin, jotka käyvät, mutteivat ole kiinnostuneita lapsenhoidosta. Siis ainoat vaihtoehdot minulla siihen lapsen yökylään on lapsen jättäminen mummilleen, kun hän tulee joskus meille kylään tai täysin vieraan hoito. Meillä on kyllä yritetty MLL hoitajista löytää samoja hoitajia mutta en sanoisi heitä kovin tutuiksi, vaikka lapsi onkin tutustunut joihinkin vähän toisia enemmän. Äitini on siksi huonossa kunnossa, että helpoin olisi tutustuttaa lapsi lisää MLL johonkuhun hoitajaan ja sitten jättää joskus yökylään tälle. En toki kylmiltään jättäisi.

tulin siihen tulokseen, ettei sitä yökyläilyä tarvita sopeutumiseen :-)! Se on mukavaa, sillä se olisi vaikea järjestää mukavasti lapselle tutun hoitajan kanssa.



Jännää kuulla, miten erilailla lapset voivat sopeutua hoitoon. Pelkäänpä, että tämä meidänkin tyttö on sellainen, joka täytyy jättää itkevänä hoitoon. Onneksi en tiedä sitä vielä varmaksi! Silti uskon, että hoitopaikassa hänkin viihtyy päivän mittaan hyvin, sillä on niin paljon kaivannut leikkikavereita (on ainoa lapsi, valitettavasti).



Kuulosti kivalta tuo sarjakuvan tekeminen hoitopäivän kulusta! Itsekin olen ajatellut, että etukäteen lapselle, joka on yli 2-v. ja jaksaa jonkin verran keskittyä, kivasta hoitopäivästä hoitajan kanssa on hyvä kertoa reilusti ennen hoitajan tulemista. Ainakin lapsi on sitten jäänyt ihan uppo-oudonkin hoitajan hoitoon pienellä itkulla muutamaksi tunniksi, vaikka muutoin on tosiaan aika äidin tai isän sylinkipeä. Voin ainakin yrittää uuden tilanteen hallinnan parempaa luomista lapselle sillä tavalla.



Yritän jättää nyt lapsen useammin jonkun hoitoon muutamiksi tunneiksi ennen hoitoon menemistä ja käyn enemmän kerhoissa. Todella harmillista, ettei alle 3 vuotias pääse vielä mihinkään kerhoon itsenäisesti. Tietysti hoitotäti voisi viedä hänet avoimeen päiväkotiin kanssaan niin, että se toimisi jonkinlaisena kerhopaikkana. Toivottavasti vain saan sopimaan sen hoitajille, jotka välillä vain rattailevat lapsen kanssa toiveistani huolimatta. En halua heitä siitä, muuten, moittia mutta tässä sopeutumisessa alkavaan erillisyyteen äidistä päivän ajaksi ja päiväkotiin menemisessä ajattelen, että leikkiminen toisten lasten kanssa olisi tärkeää. No, selitän asiaa jatkossa enemmän heille!

1,5 -vuotiaalla sisaruksella sen sijaan ei mitään ongelmia, aloittivat päivähoidon samaan aikaan. On toki osaltaan myös luonnekysymys. Päivähoitoa on nyt harjoiteltu yli puoli vuotta ja edelleen aamulla hoitoon jääminen on kamalaa. Jäämistä on yritetty helpottaa hoitajien ohjeiden mukaisesti sillä, että jätetään aikaa viemistilanteeseen, että saa istua sylissä, mutta sitten kun on aika lähteä, lähdetään päättäväisesti ja hyvillä mielin. Mutta nämä eivät auta mitään, hankalaa on. Pienempi sen sijaan juoksee omaan ryhmäänsä ja vilkuttaa iloisena hei heit. Hoitopäivät eivät edes ole olleet pitkiä, tavallisesti max 6 h.



Yökylässä hän on ollut isovanhempien luona, lähinnä niin, että vanhemmat ovat olleet mukana, mutta hän on nukkunut mummon kanssa. On ollut myös yksinään joitakin öitä, eikä ole ollut mitään ongelmia.





En siis osaa oikein vinkkejä antaa, mutta toivon teille parempaa onnea hoidon aloituksen suhteen!

Meillä lapset aloittivat hoidon 3- ja 1,5-vuotiaina, ja molemmilla aloitus sujui ihan vaivattomasti. Nuoremman puolesta pelkäsin enemmän, esikoinen oli jäänyt " kenen tahansa" hoitoon aina helposti. Meillä oli hyvin pehmeä lasku, hoitopäiviä pidennettiin pikkuhiljaa ja alussa minä olin mukana. Kyllä se on varmasti eniten luonnekysymys, ei niinkään ikäkysymys miten hoito alkaa.

Samalla kysynkin, miten teillä lapset, jos on kokemusta, ovat jääneet öiksi vieraitten hoitoon? Auttaako se lasta terveellä tavalla esim. nukkumaan omassa huoneessaan helposti? Mitään pakkoa minun ei ole lasta viedä missään vaiheessa vieraalle yöhoitoon mutta mikäli siitä on erityisesti hyötyä, kuten ymmärsin erään äidin puheista (että se olisi miltei outoa, jos en jätä), niin voisin harkita.



Siis aivan uppooutoa ihmistäkö?

No empä ole koskaan jättänyt/enkä jättäisi lapsiani kenenkään vieraan luokse edes päivähoitoon!!!

Kyllähän lapsen täytyy tuntea olonsa turvalliseksi jäädessään johonkin yöksi, eli ihmisen on oltava joku tuttu lapselle!