+++Ensikoiden tiistai+++
Kommentit (13)
Kiirettä pitää näköjään muillakin Ensikoilla, kun ei pinoutua ehditä.
Täytyy kanssa käydä vielä ostamassa noin 14 viimeistä lahjaa ruokatunnilla...
Q, olit kysellyt meidän rakennusprojekteista; me ollaan aloitettu viime kesänä ok-talon rakentaminen. Sen arvioitu valmistumisaika on noin 4 kk päästä. On yksikerroksinen, hyvinkin simppeli puutalo - asuinneliöitä reilut 120. Me ollaan siis periaatteessa jo aika loppusuoralla, kun pikkuhiljaa pitäisi alkaa päättää sisustusvärejä ja materiaaleja (tapetit, maalit, laatat, lattiat...), ja aika ei oikein riittäisi eri liikkeissä ravaamiseen. Ajateltiin kysyä yhtä tutun tuttua sisustussuunnittelijaa vähän avuksi, koska ollaan hänen kädenjälkeensä tutustuttu muutamassa talossa. Itse ollaan siis yritetty tehdä periaatteessa muut kuin lvi- ja sähköhommat.
Odottelen oikeastaan jo ihan innolla ensi vuoden joulua, kun pääsee koristelemaan uuden kodin kaikilla ihanuuksilla!
Mutta kyllähän tuo vanhan talon remontointikin ihan rakennusprojektista käy... Periaatteessahan teillekin tulee sitten ihan uusi talo : )
Rakentamisesta huolimatta tämä vauvisprojekti on silti se mikä omat ajatukset on vallannut aika sataprosenttisesti. Ja salaa toivon että voisin jo tässä rakennusvaiheessa sisustaa yhden huoneen tulevalle pikkuiselle...
Nyt taas työntouhuun, ja sitten sinne lahjaostoksille.
Mukavaa tiistaita kaikille Enskoille ja runsaasti plussia!
Hyvä että joku testi sentään näyttää positiivisen tuloksen! =) Nyt kyllä nauratte mut pihalle täältä mut pakko tunnustaa nolo juttu: Halkaisin yhden Aconin, mistä tuli vähän huonon näköistä jälkeä. Siispä tein molemmat puolikkaat heti alkuun. Kun tulos näytti positiivista, ajattelin että ehkäpä on mennyt jotenkin pilalle - joten testasin vielä yhdellä kokonaisella! =) Kyllä se nyt vaan vähintään yhtä vahva se viiva on!!! Onpa mukava yllätys, kun en kerta vielä kertaakaan oo ovistestiin yhtä vahvaa tai vahvempaa viivaa saanut! Lähetinkin miehelle jo viestin että saa varautua pippaloistaan tultuaan vielä hommiin yömyöhäisellä!!! =) Kovin on varhaisessa vaiheessa vaan, nyt kp9/26-33?.......
naksulle onnittelut ovistestin viivoista! On se mukavaa saada edes johonkin testiin kaksi viivaa, tiedän kokemuksesta! Mullakin on tarkoitus taas tässä kierrossa tikutella ovista, mutta nyt on vasta kp 2 joten odoteltava on vielä.
Taloista: me asutaan maalla miehen kotitalossa (hänen vanhemmat on molemmat kuolleet). Mies remontoi sen kokonaan pari vuotta sitten ja rakensi uuden saunan ja pesuhuoneen sekä kodinhoitohuoneen, kun aiksaisemmin oli vain ulkosauna. En muista paljon tuossa on neliöitä, mutta kolme makuuhuonetta kuitenkin löytyy, joten parille pikkuiselle olisi kyllä omat huoneet. :-)
peukutan teidän " iltapuuhille" : ) Hyvin bongattu!
Nyyh: mulla on ovisviivat haalistuneet kokonaan pois... tuntuu että Diotiman kertoma pitää ihan paikkansa että koko kierron ajan jonkin verran niitä ovishormonijuttuja on elimistössä.
Nyt kp 21 eikä ovista sitten tullut varsinaisesti tikutettua - saattaahan tietysti olla että mullakin on jo ollut ovis ennen kp 11:tä *jää mietiskelemään kaikkia mahdollisuuksia*
Onnea ovisplussasta Naksu, olikos sulla vai muistanko väärin mammaksi.fi testejä aluksi?
Mä olen niillä nyt tikutellut kp 8-15/25 eikä vieläkään viiva vahvistu. Olen tehnyt testin aina aamulla herättyäni, koska ohjeessa sanotaan ettei kellonajalla ole väliä (Töissä vähän hankala olisi päivällä testailla:) . Eli nyt kiinnostaisi tietää ketkä ovat plussan bonganneet mammaksi testillä ja mihin vuorokaudenaikaan? Alkaa meinaan usko loppua koko ovikseen, koska jo kp 15 menossa...
Tänään meen vyöhyketerapiaan, vähän hemmmottelemaan itseäni näin joulun alla. Ihanaa=))
Q: Kyselit taloista, meillä tosiaan ollaan vasta alkusuoralla, perustukset vasta tehty. Asuinala on noin 260 m2. Makuuhuone on varattu yläkertaan pikkuisellekin jos sellainen saadaan..
Mukavaa loppupäivää!!
Jee, hyvä päivä! Mies tuli eilen kotiin, eikä puhunut mitään tän raskautumisprojektin lykkäämisestä, vaan pupuiltiin innolla ja halusipa tuo vielä aamullakin kyselemättä sen kummemmin mikä päivä on meneillään! :) Jos se oikeasti haluaisi lykätä tätä, niin olisi kyllä varmistanut onko ¿varmat päivät¿ kyseessä, niin kuin ennen meidän yrityksen aloittamista aina teki. Toivottavasti se sen epävarmuus oli vaan ohi menevää huolta tulevaisuudesta. Katotaan, kunhan arki alkaa, on kai parasta kuitenkin ottaa asia puheeksi ja varmistaa, että tosiaan molemmat halutaan tätä nyt.
Hyvä, Naksu, että sait ne kaksi viivaa ovistestiin, vaikka tikkuja kuluikin! :) Se on kyllä hieno tunne, kun saa ne viivat mihin vaan aikaiseksi, jos ei raskaustestiin!
Aurora: mä olen tikuttanut aktiivisesti 2 kiertoa mammaksin testeillä (aiemmin satunnaisesti). Testasin aina aamulla ekasta pissasta, kun silloin se on helpointa mulle. Ekassa kierrossa en ollut ollenkaan varma oliko ne viivat yhtä vahvat, kun testiviiva oli jotenkin suttuisempi (ei niin tarkkareunainen), kuin kontrolliviiva. No täti saapui sitten 2 viikon kuluttua, joten taisi ne olla. Tokassa kierrossa sitten uskoin silmiäni, vaikka edelleen testiviiva oli suttuinen.
Mä osallistun kanssa talokeskusteluun, vaikkei omaa taloa olekaan. Niin, eikä kyllä tulekaan: me ollaan miehen kanssa molemmat kovin kaupunkilaisia, ja mulle pihamaaksi riittää parveke. Ikäni olen kerrostalossa asunut, ja viihdyn hyvin. Me ei olla mitään remontti-intoilijoitakaan, joten kun näillä näkymin katellaan ensi vuonna perheellekin sopivaa asuntoa, toivon että löydetään valmiiksi hyväkuntoinen (ja mun maulla laitettu) asunto. Tai siis, voisin mä ehkä omakotitaloonkin muuttaa, jos joku hoitaisi sen talon ja pihamaan mun puolesta. Voisin itse sit vaan iskuskella pihakeinussa, auringon lämmittäessä... *haaveilee kesästä* :)
Totta puhutte, kivalta tuntuu vaikka " vaan" ovistesti onkin. Ja onhan noita tikkuja tuolla kaapissa! =) Enkä mä sitä paitsi tarvii niitä enää ku tammikuussa hyppään plussajunaan! ;)
Jessica: Joo, itekin olin kyllä yllättyny että oli noin ajoissa toi ovis, ehkäpä sullakin siis on näin käyny. Ja eihän se silti tarkota että se ovis ois just nyt, vaan että se on tuloillaan, eikö?! Ja toisaalta, kaikilla ei tuu joka kierrossa koko ovista, mikä on kanssa ihan normaalia. Mahdollisuuksia löytyy, älä siis huolehdi!
Aurora: Onpa teillä IIIISOOO TALO valmisteilla! Kunpa itekin sais joskus oman kodin, oon jo löytäny unelmataloni missä siinäkin on n. 240 neliöö... Mies vaan kyseli että kenes meinaat saada sellasen rakentamaan (tarkotus siis ois rakentaa ite ja toi tais olla vinkki että hän ei ton kokosta tee! =)) Joo, aluksi testailin Mammaksin testeillä ja olin jo heittää hanskat tiskiin. Oisko sitte vaan niin että toisille toiset testit on parempia ku toiset, mene ja tiedä... Nää Aconit nyt ainakin näytti paljon selkeämmän plussan ku Mammaksin testit mulle ikinä!
Diotima: Hienoa että miehen kanssa asiat sujuu paremmin!!!! Toihan vaan osoittaa että se miettii asioita ja on sitten kanssa vakavissaan yrittämisen suhteen. Hyvähän se on että pohtii plussia miinuksia asiasta. mulla oli ainakin aluks oman miehen kanssa se ongelma etten varmuudella tienny yhtään mitä mieltä se koko yrittämisestä on. Sille kaikki oli aluks vaan että " joo, joo, haluan haluan" , ja samalla pelas tietskarii tms. =) Ei mukava tilanne sekään. Nykyään kyllä jo on mukana intoilemassa.
Ja nyt sain taas kasan joululahjoja miehelle, nyt ois jo 7 pakettia hankittuna sille! En siis yhtään ole jouluihminen! =) Vielä elukoille omat paketit ja sit se ois siinä!
Mä vastaanotin tänään perjantaina tilaamani ovistestit. :) Ja niin vannoin viä muutama kuukausi sitten, että niiden kanssa en ala pelaamaan... No, näin kävi. Aconilta tilasin ne. Nyt vaan tätiä odotellessa (kp 26/27-32) ja sitten ekaksi verikokeisiin kp 3-5 ja sitten tikuttelemaan ovista... :) Onhan tuota ohjelmaa loppuvuodelle. Miekkonen menee 5.1 antamaan simppanäytteen väestöliittoon, tilasi itse sinne ajankin! Oon siitä tosi ylpeä, koska tiedän, että se ei ole sille kovin helppoa. Se ei kyllä vielä o pystynyt ihan täysin asiallisesti suhtautumaan spermanäytteen antamiseen, sanoo että hänelle tulee koko ajan vaan mieleen Jackass-juttu, jossa ne kahjot kävi kilpaa antamassa spermanäytteet. Kisasivat ajasta (kuka nopein), määrästä (kellä eniten) ja tuloksista (kellä parasta kamaa). :) Että sellaista meillä näin joulun alla.
Naksulle onnittelut hyvistä ovisviivoista! :)
Ihania taloprojekteja teillä! Me asustellaan vuokralla isohkossa kolmiossa rivitalossa ja tänne mahtuu hyvin muutama jälkeläinenkin, jos haluavat tulla... Haaveena on sitten isona joko ostaa ja rakentaa omakotitalo tänne maaseudulle... Rakastan pihanlaittoa, joten voin tulla sitten teillekin Dio puutarhuriksi :)
Auroran vyöhyketerapia kuulostaa ihanalta! Pääsisimpä minäkin...
Onnea Naksulle ovisplussasta!!!
Ja Nikille onnea plussasta!Tarrasukkii mukaan!
Tää on pitäny hieman matalaa profiilia nyt vähä aikaa,ei oo oikee innostusta ollu mihkää.Täti keräs kamppeensa toissapäivänä(toivottavasti pitkäks aikaaaa) ja touhuilut on alotettu eilen,ettei vaa ovis mee sivu suun.Onpahan sotajoukko jo valmiina siellä nyt varalta! :)
Ööö,enpähä muista oikee mitä kukin kirjotteli,mutta plussaonnee vaa kaikille!!!!Missä mooli on?
-pepsis kp8
Iltaa vaan enskat!
Täällä on pidellyt vallan joulukiirettä. Eilen ennätin kyllä lukaista viestejä, mutta kirjoittelu jäi. Tänään oli toiseks viimeinen työpäivä, huomenna enää joulujuhlat ja sitten lomailun pariin - jess!!!
Ihania nuo teitin talokeskustelut *huokaa ihan vähän vihreenä ja haikeena*. Mulla on ollut edellisessä elämässä ihana omakotitalo ja sellainen sopivankokoinen piha, mutta eipä enää. Tällä hetkellä asustetaan tällaista kahdelle sopivaa kaksiota. Suunnitelmissa on kyllä hankkia vanhempi omakotitalo isolla pihalla. Ehkäpä piankin... (Ja olotila täällä pikkukodissa on kyllä miljoonakertaa ihanampi kuin siellä talossa ex:n kanssa.)
Täällä odotellaan siis joulua, lomaa ja sitten vähän myöhempää aikaa kierrosta (nyt kp 3/29-30), jotta päästään tarkkailemaan ovista. Meinaan oikeesti tehä sen vaan nyt niin, et tiiän ovuloinko. Muuten sitte ihan rauhallisesti ei vaavia tehden vaan oikeesti niin, et josko olis tullakseen. (Kumpa muistaisin nämä sanani tuossa myöhemmin, enkä alkais stressaamaan!)
Hauvavauvoistakin olette kirjoitelleet. Sellaisenkin mielellämme ottaisimme, mutta minä olen allerginen, joten se haave täytyy jättää haaveeksi. Omilla ja miehen vanhemmilla on molemmilla koira, joten ne rapsutukset ja lenkit haetaan sitten niistä paikoista.
Naksu: Onnea tuostakin plussasta! Niitä me tarvitsemme kaikki...
Pepsi: Hienoa, että olet noin reippaalla asenteella menossa eteenpäin!
Diotima: onpa mukavaa, että jälleennäkeminen murun kanssa oli noin " antoisa" ;o) Yrittäkää kuitenkin puhua asiat selviksi, etteivät jää vaivaamaan. Tsemppiä sinne!
Nyt kuitenkin pakkaamaan viimeiset lahjat.
Tonttumielellä, Amy
Onnea oviksen johdosta Naksu;)
Tuohon talo keskusteluun mäkin kommentoin: Me asutaan vuokralla kerrostalo kaksiossa, rivari on ollu hakusessa mutta ainakin täälläpäin koirat on näköjään aina se ehdoton ei vuokrattavissa rivareissa:(
Omasta talosta haaveillaan ja yhtä ihanaa rempan tarpeessa olevaa " mökkiä" kyttäilty pidemmän aikaa:) Meillä kuitenkin tilanne on se että takaajia ym. avittajia ei todellakaan ole joten kovaa säästämistä tuo unelma vaatii, menee vielä ainakin vuosi ennen ku on pankkiin mitään asiaa:/ Mutta hyvin me tännekkin mahdutaan:):):)
Mä oon mutustanu tänään paketin suolakeksejä öklöön olooni, aamulla oon varmaa ihan turvoksissa;)
+++++plussapuhureita kaikille+++++
Queen rv6+2
Tiesitös muuten ettei vuokranantajalla ois kai " oikeutta" kieltää lemmikkien pitoa? Otettiin aikoinaan selvää ja sanottiin että se ois jonkinnäköistä rajoittamista. Mutta eihän se toki estä vuokranantajia eväämästä jollain muulla verukkeella... Typerää sanon minä, ja tiedän kokemuksesta että tollanen sapettaa, varsinkin kun meillä on pienen pieni chihuahua joka ei sais tuhoja aikaseks vaikka miten yrittäis! =)
Nii, ja sitte piti sanoo lainasta, ettei takaajia välttämättä tarvita mikäli lainan summa ei ole kovin suuri. Varmaan jo tiesitkin mut aattelin olla nokkela ja päteä! =) Ei vaan!
Aaah, ihanaa herätä tollasen unen jälkeen! Näin unta että odotin vauvaa, masu kasvoi ja kasvoi... Lopulta olin ku vaappuva ankka enkä malttanu odottaa synnytystä. Ainoo vaan että miehen siskokin oli raskaana, se sai lapsensa paljon mua ennen vaikka piti olla sama laskettu aika... Pitääpä soittaa ja tarkistaa tässä aamun aikana onko jotain jätetty kertomatta! =)
Jeps, tänään vielä pitäis hakea loput lahjat miehukselle, pestä ovet ja karmit ja siivota tää tietokonepöytä - mikä on aivan kauhee sotku!!!! Kaikki mun koulupaperit hujan hajan, en näköjään oo mikään arkistoinnin mestari! =) No, on koko päivä ja ilta aikaa ku miehellä on työpaikan " joulupalaveri" missä menee takuulla yömyöhään! Siispä kirjoitelkaa ahkerasti ni ei tuu yksinäinen olo!