~¤~KULTAINEN 60-LUKU viikolle 47~¤~
Huomenta kaikille! Tästä vaan sitten viikkopinoa etteenpäin.....
Kommentit (65)
Ihanaa Pinkerton, että olit laittanut viikon-pinon valmiiksi- Olen muuten samaa mieltä kuin pietu, että saa ihan oikeasti hehkuttaa, jos haluaa, koska osalla meistä on todella ollut hankaluuksia raskautumisen kanssa ja siihen on mennyt useampi vuosi ja monta keskenmenoakin, ja toisilla taas on entuudestaan lapsia, mutta iltatähti- tai se iltakuu ei vain ota tullakseen, joten, kun sitten saa sen plussan ruutuun ja vieläpä niin, että se jää ja saa alkaa kasvattamaan vauvamasua niin kyllä se on sen verran upeaa-että ei muuta kuin hehkuttamaan :-))
Suonikohjut kuullostaa aika kamalalta vaivalta myös, onkos ne jalat myös kipeät sieltä suonikohjujen alueelta, eli sellaista rasituskipua ja voiko niitä muuten hoitaa kuin tukisukilla ? Itselläni ei ainakaan vielä ole suonikohjuja !!!!
Teti: Kyselit ilmavaivoista, että voiko niitä olla niin paljon, aivan, samaa olen miettinyt minäkin, kun tuntuu, että on heliumilla täytetty. Alkaa jo hävettämään miehenkin läsnäollessa, mutta kait tämän ymmärtää. Jos ei pääse paukku niin sitten vatsa on täynnä epämääräisiä ääniä, hiljaisempia ja kovempia. Muuten viime viikolla, kun mulla oli paljon niitä liitoskipuja ' kivuliaita sellaisia' niin kiinnitin huomioni siihen, että ilmavaivoja ei ollut, joten oisko nämä omatkin vaivat jotenkin sidoksissa siihen, että vauva painaa tuonne jonnekin ?
Vm: Toivotaan että sinunkin olosi kohentuu-ja totta kait tällä palstalla saa kertoa vapaasti omista tuntemuksistaan niin iloista kuin suruistakin. Km on kova henkinen koettelemus, ja on hyvä jos voit täällä käydä sitä läpi sen verran mikä tuntuu itsestä hyvältä. Ja anna aikaa myös itsellesi palautua, ole vapaasti surullinen jos siltä tuntuu, koska tunteita ei kannata lokeroida minnekään.
Kielikoulusta: Mä taidan olla vähintään norjankielen maisteri, kun tuli oksennettua niin paljon, ja jatkuavasti oli pahaolo :-))
Oma napaa: Kaikki ok. Lauantai aamulla oli vielä sellainen kivulias olo, ja otinkin yhden buranan(hyi hyi) oli aivan pakko, ja sitähän saa kuulemma käyttää viikolle-27. Ja otin vain ja ainoastaan yhden. Ei se auttanutkaan, että ei sen puoleen ... Mutta kipu hellittikin ihan itsestään, ja vain kääntyillessä ja noustessa tuolilta tuli sellaisia kipeitä vihlaisuja. Edelleen tunnen sen kivun tuolla häpyluun, reiden etuosan ja pakaran-alaselän alueella, mutta se on sellainen pieni, että sen kestää. Vauva on ollut ahkerasti liikekannalla koko viikonlopun :-)) Perjantaina puhuttiin miehen 4D-ultrasta ja heti kun olin sanonnut sanan ultra niin vauva työnsi kätensä tai jälkansa vatsasta ulos-siis ihan ulos muutaman sentin verran, taisi pikkuinen venytellä. On se vain huimatunne, että tuolla masussa asustelee joku, vieläkin on sellaisia epätodellisia tuntemuksia, kun potkuja en ole saanut kokea. Mullehan sanottiinkin, että saattaa mennä tosi myöhaisille viikoille, ennen kuin alan tuntemaan kunnolla potkut, koska istukka on juuri tuossa edessä ja jos vauvakin on kääntyneenä selkään päin niin eihän sille mitään voi. No toivotaan, että pian saisi isikin tuntumaa vauvaan. Olen ollut terv.ruokavaliolla viime viikosta alk.(neuvolasta) ja perjantaista saakka paino pysynnyt 68kg kohdalla eli kahden kilon lasku. Nyt toivon, että paino pysyisi alle 75kg ihan synnytykseen saakka. Saas nähdä miten eukon käy. Sittenkin painoa olisi kertynyt mahtavat 18kiloa.
Aivan, lunta vain tänne Suomeen !!! Vettä on satannut koko viikonlopun, eilen oli muutama kauniskin hetki, mutta muuten ketuttaa koko sää. Valkoinen joulu on ehdoton, viime vuonna oli niin kaunista, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että tänä jouluna oltaisiin yhtä onnekkaita :-((
Jouluinen kysymys: Miten meinaatte joulua viettää ? Me taidetaan olla vanhempieni seurana. Samalla haetaan myös äidin iäkkäitä lähiomaisia joulunviettoon ja tietenkin oman veljeni perhe. Joten tupa on täynnä-ihanaa. Mutta muuten menee joulu kahdestaan. Niin ja totta kait joulun tapoihin kuuluu hautuumaalla käynti, ja sukulaisille kukkasen vienti ....
Tulipas romaani näin maanantain iloksi. Nyt kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa, ja kaikille piinailijoille onnea matkaan, ja oviksen metsästäjille tikuttamis-onnea ja kaikille raskautuneille hyvää odotusta !!!! t. emmi rv-22+1
Emmi; kyllä ne suonikohjut on sellaisia sinisiä sykkyrämatoja tuossa jalan ulko- ja sisäpinnoilla....... (yök-yök). Ensimmäisessä raskaudessa ne vaivasivat ihan lopussa, toisessa aiemmin ja nyt tosiaan jo ensimmäisen ja toisen kolmanneksen (raskausajan) taitteesta. (vielä kerran yök). Onneksi eivät VIELÄ ole kipeitä. Mutta kipeytyvät ja sitten kun niitä tulee nivusiin ja miltei häpyhuuliin *voi yök*. Taitaa olla huonot mahalihakset (tai jotkin lihakset), kun pääsee kohtu painamaan niin kovin ja toisaalta, ruumiinrakenne varmasti sellainen, että kohtu painaa niitä verisuonia. Ilmavaivat hiukan helpottaneet. Peräpukamia ei ole ollut kertaakaan raskauksissa. *puun koputusta* Hampaat pysyneet suussa ja reiät eivät ole lisääntyneet. Virtsa ei vielä karkaile kohtuuttomasti ja synnytyksen jälkeen on pidätyskyky palautunut hiljalleen. *raskauden auvoa*
Nyt mentävä ja joutuin puhelimeen!
Ihana lukea emmin ja pinkertonin " auvoista raskautta" *hih*. Muistan kaikki nuo liitoskivut ja kipeät sääret/pohkeet molemmista raskauksista.. ja kuitenkin niitä taas kaipaa *huoh* (minäkö masokisti?) Mulle ei tullut varsinaisia suonikohjuja, mutta pohkeet oli muuten kipeät, levottomat ym. käytin tukisukkia 2. kolmanneksesta loppuun asti ja sitten aloin syödä magnesiuimia.Se auttoi lähinnä niihin yöllisiin levottomiin jalkoihin.
Emmi: minä melkein kavahdin tuolissani kun selitit niin oivallisesti liitoskipujesi kohdan ;) Meillä on varmaan sama anatomia, kun kivutkin tuntuu identtisiltä.
Joulua odottelen myös minä. Lunta saisi tulla ja nopeasti. Täällä lounaassa oli muutama viikko sitten jo ihana talvi, mutta nyt on harmaa asfaltti ja vihreä ruoho.. pöh! Jouluaaton olemme ainakin kotona, joulup. saatamme sitten lähteä sisareni/äitini luo, ja tapanina miehen vanhempien luo.
Omaa napaa: täti on vielä jossain muualla, kun ei ole näkynyt (toivottavasti kulkee tästä ohi ;) ). Oireita en edelleenkään ole hakemalla hakenut. Eilen kuitenkin huomasin, että alavatsaa menkkajomotti koko päivän. Ennen tätiä ko. tunnetta ei kuitenkaan ennen ole ollut, mutta tämä ikäkin saattaa alkaa tehdä uusia tuntemuksia kroppaan. Testi on kaapissa, ja siellä saa ollakin vielä loppuviikkoon. Odottelen ihan rauhassa... jos pystyn. Vielä ainakin olen pysynyt housuissani :)
Hyvää viikonalkua kaikille kultsuille!
ANI kp 31/ 28-32
minustakin on mukavaa, että täällä on odottajia hehkuttamassa. Ja myös ne surut kuuluu asiaan koska niitähän meillä kaikilla on jossain vaiheessa käyty läpi ja käydään edelleen.
Mä en muuten raskausaikana tuntenut koskaan oikeastaan potkuja, meillä tyttö yritti muuten vaan puskea itsensä läpi mahanahasta. Oli kai jotenkin pylly pystyssä ja sitä käänteli sitten siinä :)
Aikalailla masokisti sitä todellakin taitaa olla, mullakin oli aikamoiset liitoskivut ja viimeiset viikot verenpaineiden vuoksi sairaalassa ja lääkitys päällä vielä synnytyksen jälkeenkin 6 viikkoa..
Joulu ollaan kotona ja uusi vuosi naapurissa. Toivottavasti saadaan paljon lunta tänne etelärannikolle. Jouluvalot ajattelin ainakin partsille viritellä tällä viikolla.
Jaaha, nyt on päästettävä tyttö koneelle pelaamaan muumeja, on tänään kotona pitämässä kuumeetonta päivää.
Tämä typykkä itse rupeaa jumppaamaan, jos sais vielä pudotettua näitä 4 vuoden takaisia " raskauskiloja"
Ihana pinkerton kun avasit viikko pinon. Minä tulin pikaiseen lukemaan josko ani olisi plussaa testannut. Vautsi mikä luonteen lujuus jos olet loppu viikkoon saakka testaamatta, en kyllä moiseen pystyisi(nostaa hattua sinulle). Täytyy siis meidänkin jännittää sinun puolestasi vielä. Peukutuksia kovasti sinulle.
Noista pinkertonin suonikohjuista ei ole raskausaikana minullakaan kokemuksia mutta " suonta veti jalasta" loppuraskauksissa molemmissa. Melko pieniä vaivoja. Muistan kun olin kumpaakin synnyttämässä niin ponnistusvaiheessa repi pohkeita ihan älyttömästi. Raskausarpiakaan ei tullut mahaan mutta rinnoissa näkyy muutamia. Eipä nuo kyllä minua haittaa. Koskaan en ole rasvausta tehnyt odotusaikana, muutenkin olen huono pesun jälkeen ihoa rasvaamaan. Tuntuu että menee pesut hukkaan jos vetää rasvaa puhtaan ihon päälle.
Joulu ollaan meillä kotona. Äitini tulee meille ja samoin poikamies langot syömään joten ihan mukavasti pöydän ympärillä väkeä. Äitini varmaan sen muutaman yön meillä viihtyy. Perinteiset haudalla käynnit ja jouluaaton kirkko, josta viimeistään se joulun tunnelma alkaa. Tytötkin ovat jo siihen oppineet ja toivottavasti ottavat itselleen siitä perinteen.
Nyt ruuan kimppuun,ihan älytön nälkä. Tosin jogurtti,kahvi ja leipä ei kauhean täyttävää ole mutta sitten illalla lisää.....
Tulkaahan kertomaan kuulumisia....
-pietu-
Ani67 minä -67, samoin ukko (tyttö 03/05 on hänen, esikoinen 05/94 ekasta liitostani), asuinpaikka Varsinaissuomi), mies yrittäjä minä kotona, ei koiruuksia ei kissuuksia
Pietu-65 eli 41 juuri täytin, mies kaksi vuotta vanhempi, kaksi tyttöä, 97 ja 99 syntyneet ja kolmatta kovasti toivotaan, yksi km maalis-huhtikuun vaihteessa. Yritystä syyskuusta-05, haaveissa ollut minulla paljon kauemmin. Asun etelä-savon alueella
Tuulitii Täytän tänä vuonna 40, mies on vuoden vanhempi. Lapsia on ennestään neljä, vanhin täytti tänään 11 ja nuorin täyttää ensi kuussa 2. Molemmat ovat tyttöjä, välissä kaksi poikaa, 8 ja kesällä 6v täyttävä. Asuinpaikkana on Satakunta.
Marikko olemme miehen kanssa yli 40-vuotiaita ja haaveilemme kolmannesta. Meillä on nuo kaksi muuta ihan vielä leikki-ikäisiä, joten tämä meidän elämän pikkulapsiperheikä on parhaillaan käsillä.
Emmi ja 37v, ja mieheni täyttää loppukesästä 37v. Vauvaa olemme yrittäneet elokuusta 2004, ja olemme onnistuneet 3km verran :-( Olemme NKL-jonossa
maria69 37v ja mies 30v. Yritys aloitettu 08/05 ja aikaan ollaan saatu 3 km:a.
Sonjaemma vm -67, mies samanikäinen, Espoo, yksi koira, esikoista kuumeiltu 2 vuotta, hoidoissa. Takana 4 inseminaatiota ja 1 ivf josta plussa ja km rv 13, 2.ivf nega ja 3. ivf plussaa.
Trattis vm -65, mies muutaman vuoden vanhempi. Ei lapsia, koiria kaksi. Yritystä takana liian monta vuotta, kaksi keskenmenoa.
Senniina -68, mies -74. Mulla yksi clomilapsi ed.liitosta -99, miehellä ennestään 2 lasta. Lasta toivottu 9/05 alkaen ja 1-5/06 clomit+pregnyl. Hoitoihin 8/06. Eka inssi tehty 10/06.
Kirppu-68 Itse olen 37, mies 33. Mulla edellisestä liitosta lapset -88, -90 ja -95. Asustellaan Savossa. Mies töissä, mulla määräaikainen työ loppui joulukuussa. Sain keskenmenon reilut kaksi kuukautta sitten. Vauvaa oltiin yritetty kolme kuukautta kun onnisti. Valitettavasti päättyi noin ikävästi tuo raskaus mutta uutta yritetään kovasti.
vm69 Minä olen 37 ja mies 41. Meillä kolme tyttöä, tänä vuonna 8, 7 ja 3v. Neljäs tyttö syntyi maaliskuussa 06 raskausviikolla 20+5, eikä siis ole kanssamme... vaan enkelinä pilvenreunalla. Asustamme Uudellamaalla.
RouvaP Itsellä on ikää 39, miehellä pari vuotta vähemmän. Tampereen seudulla asutaan. Meillä on takana yritystä vasta alle puoli vuotta. Miehellä on ennestään yksi lapsi, minulla ei lapsia. Yhteinen lapsi kummankin toiveena, katsotaan miten käy.
Levinia ' 69; lokakuussa 37; mies 40
lapsia ennestaan nelja tyttoa 14.10.7.3-vuotiaita tana vuonna. Yritysta helmikuusta 06, pieni tm maaliskuussa, km 06/06 rv8, km 10/06. Viides siis tekosilla!
Teti olen 37 kohta ja mies pari vuotta vanhempi. Ei ole lapsia ennestään ja yritystä takana 11kk eli ollaan vasta alussa tässä yrittämisessä. Täällä savossa asustelen.
mami_69 Lapsi tervetullut 03/04, hoitoon lähdetty 01/05 ensin inssejä luonnolliseen kiertoon, sitten clomien kanssa. 01/06 Ivf/icsi saatiin 13 munasolua, joista 11 hedelmöittyi. Kokeiltiin kummallakin tavalla hedelmöitystä ivf/icsi, molemmat onnistui. Passit sitten 05/06 ja 06/06 nyt pakastin on tyhjä. Ja me siirrymme kunnalliselle puolelle hoitoon.
murmeli66 vauva saa tulla jos tullakseen, mutta erityisemmin emme yritä. Lapsia on ennestään kolme, pojat -92 ja -01 ja tyttö -04. Itse täytin juuri 40 ja mies on kolme vuotta vanhempi ja asumme täällä pohjoisella Pirkanmaalla.
Pinkerton
Muut lapset meillä ovat taapero ja vuosikas; me olemme nyt vasta tässä pikkuvauva-vaiheessa, kun tapasimme toisemme ei-niin-nuorena ja lapsettomuuskamppailujakin on käyty. Ikää meillä on hiukan alle 40 toistaiseksi vielä ;)
Isotikru: olen vm-69, mies kahta vuotta vanhempi
Asutaan pääkaupunkiseudulla, molemmat on työelämässä ja lapsiakin on 4, poika 13-v, tytär 10-v sekä kaksostytöt 6-v.
Minä_vaan: Yli 40-vuotias ja silti vauvakuumeessa! Perheessä on jo kaksi lasta (3v ja pian 2v), mutta silti on vielä ihan hirveä hinku saada kolmas pikkuinen.
Ankkis Täytän ensi kuussa 38 ja mies on saman ikäinen. Lapsia on kaksi, 12-vuotias tyttö ja nykyisen miehen kanssa 2-vuotias poika. Vielä yksi olisi kiva saada jonon jatkoksi ja pikkuveljelle kaveriksi.
Mutkala-65 minä 41v, mies 46v, minulla kaksi lasta entisestä liitosta 17v ja 14v, yksi yhteinen 7v., lisäksi meillä 2 koiraa, hevonen
Panjo Olen nelikymppinen, ja minulla on kaksi pientä lasta.
Alpinia; vuosimallia 67, mies 70. Kaksi lasta 92 ja 96. Kolmatta koetetaan alulle laittaa, yrityksia alkuvuodesta asti. Yksi keskenmeno keväällä. Kaikki pelissä: greippimehu, ovistikut ...
Hyrysysy Olen pienen -03-tammikuussa IVF-hoidon tuloksena syntyneen pikkuprinsessan äiti,jolla ikää on 3-viikon päästä 39v.
Maiju68
Mörri Ikää just tulossa 41-v. Yksi luomutyttö, kohta 4-v.
Takana tuulimuna 07/04 ja yksi varhainen km 11/05, sen jälkeen ei mitään. Kahta IVF:ää yritettiin, toinen keskeytettiin ja toinen vaihtui inssiksi.
Arka, -68, 12 v. tytär
Maiti
Plussanneet 60-lukulaiset:
Teti
Emmi
Tale68
Pinkerton
Mutkala-65
Panjo?
Sonjaemma
Senniina, la 27.6.07
Kirppu
[/quote]
täältäkin. Sori, jos uusien esittelyt jäivät vajaiksi. Olen niiin laiska keräilemään niitä tuolta..
Mukavaa, että keskustelu on alkanut näin vilkkaana. Itse harvemmin kirjoittelen viikonloppuisin, kun en miehen läsnäollessa viitsi näitä naisten juttuja harrastaa=) Olin muutenkin viikonlopun reissussa. Taas on sellainen oireeton jakso meneillään ja aina silloin olen kauhuissani. Mistä ihmeestä se johtuu, että en osaa rauhoittua tämän asian ääreen. Norjankieli unohtui samantien ja tissit roikkuu tyhjinä=( En ollut esikoisen kanssa ollenkaan tällainen vauhko. Aattelin vaan, että aijaa, et eiks se raskaana oleminen tunnukaan miltään noin niiku fyysisesti. Viikon päästä on uusi tuomiopäivä, kun mennään taas ultraan. Onneksi poika tulee tänään pariksi viikoksi, niin on muutakin tekemistä kuin surra ja pelätä. Kunpa oliski syysmasennus..minä olen aina tällainen.
Jospa saisin kuitenkin tekemättä jääneet pihahommat tehtyä, kun näyttää lumet häipyvän.
unohtui mainita, että mulla tuo lähtöpaino taitaa olla jo sen 75, heh=) Esikoisen loppumetreillä painoin yli 80kg ja lähtö oli ollut jotain 65 tienoossa. 10 kg jäi laitokselle ja poika imi mut 62 kiloseksi parissa kuukaudessa. Nyt olen muuten vaan laiskuuttani päässyt repsahtamaan ja neuvolan täti antaa satikutia het alkuunsa.
Moku-perheen riemuja piti myös jakaa. Oli niin hassua, kun mies tohkeissaan kertoieilen, miten helvetin ruma orava meidän pihassa oli. Se oli nääs ihan harmaa=)
asiasta seittemänteen...Jos nyt oletetaan, että tämä kyytiläinen on hengissä ja synnytän kesäkuun lopulla -07, niin lasketaanko äitiyspäiväraha 2005 tulojen mukaan? Eikös se niin ole, kun äippäloma alkais 22.5., niin 2006 verotus ei ehdi vielä valmistua. Vai la:stako se lasketaan. Plääh, ihan kuutamolla noista eikä kelan sivuiltakaan löydy noita määräytymispäiviä. Tuli nääs tuo vuorotteluvapaa mukavaan saumaan taloudellisessa mielessä. Aattakeehan työ viisaamaat!
Senniina, äippärahat määräytyy viimeksi toimitetun verotuksen (siis ilm. 2005) mukaan TAI jos tulot _ratkaisevasti_ muuttuneet - oliko sinä joku pros. määrä tms. - niin silloin määräytyy viimeisen kuuden kuukauden osalta. Oletus on se viimeinen verotus, itse on vaadittava siinä hakemuslomakkeessa sitä 6 kk:n huomioimista.
Joulunvietto; joulukuun aikana käymme äidilläni, jouluna tervehdimme mieheni vanhempia (jossa varmasti nämme miehen sisarukset). Muuten kotona.
harmaata on, ainakin täällä etelä-suomessa, lumesta ei tietoakaan...
surullinen viikko muutenkin takana, jouduttiin tekemään vanhemman koiran kohdalla se viimeinen päätös, tosin ainoa oikea. ikää oli jo yli 15 vuotta ja viimeisen asti ollut reipas oma itsensä, mutta nyt ei enää lääkkeet auttaneet, ja tulehduksia päällä yms. joten viimeinen piikki annettiin tällä viikolla. aikamoinen aukko jäi, vaikka onneksi on toinen nuorempi koira. tosin sekin vähän apea ollut tämän viikon, niin kuin mekin.
uusille tervetuloa! olen viime aikoina enemmän taustaillut, kun tuntuu että mitään ei tällä rintamalla tapahdu, enkä osaa oikein kommentoida raskauksia kun kokemusta ei ole. tai ehkä tämä on vaan joku syysvaihde mulla päällä. luget tässä kierrossa, tänään vikaa päivää, eli huomenna varmaan testaan. mikään ei kyllä viittaa mihinkään positiiviseen, eli kaivopolulla tässä taas astellaan kirves kainalossa...
toivottavasti teillä muilla parempi päivä!
Trattis: kiva kun kävit kirjailemassa !!! Mutta todella kurjia uutisia oli kerrottavana :-(( Mikä sen raskaampaa kuin luopuminen omasta rakkaasta lemmikistään. Muistan elävästi kun vanhempieni + minun koira nukutettiin viimeiseen uneen jokunen vuosi sitten, se oli kamalaa ... Koiraa tuli kävöityä ja itkettyä, asiassa auttoi hieman se, että kotona oli nuorempi koira olemassa. Kovasti voimia sinne teille !!!! Ja tietenkin + sädetystä testailuun.
Senniina: Kyllä se ä-raha tulee vuoden 2005 tuloista, paitsi, jos 6kk ennen LA:aa tienaat huomattavasti paremmin kuin verotusvuonna' 05.
Mutta, jos olet freelancer kuten minäkin niin tulojen ei tarvitse olla kertyneet 6kk:tta ennen LA:aa vaan silloin huomioidaan koko edeltävä vuosi ennen LA:aa. Siis omalla kohdallani alan muodostamaan näitä kuukausia jo tammikuulta' 06 ja se menee aina tuonne tammikuun puoleenväliin' 07 saakka. Saikohan tästä sepustuksesta mitään selkoa ? No pinkerton kuitenkin jo selvitti asian, minä vain kävin hämmentämässä :-))
Ani: Jonkinlainen masokisti sitä täytyy olla, kun nyt jo olen unohtanut miten kipeä olin viime viikolla. Siis muistan, että olin kipeä, mutta en muista miten kipeä :-))
No niin siirtyisikö keittiön puolelle pesemään ' salaattia' jos vaikka söisi hieman pupu-jussi ruokaa :-)) Ei vaineskaan ihan on sianlihaa uunissa ja riisikin valmistumassa, ja ei muuta kuin kikherneet paistumaan-nam-
t.emmi taas
...ihana kuulla sinustakin. Olinkin jo hiljaa kaipaillut sinua meidän joukkoon. Eipä meitä -65 tässä kuumeilijoiden pinossa montaa ole ja muutama onnellinen taitaa olla plussanneiden joukossa joten pidetään me häntää pystyssä... Kurjaa tuo sinun koiran kohtalo. Vaikka ikää olikin niin ystävän menetys on aina raskasta. Meillä oli vielä vuosi sitten katti matikainen ja viime talvena päättyi hänen elämänsä ihan omien voimiensa kautta. Ikääkin oli jo 14v. Tytöille suru oli suurinta.
Toivotaan että huominen päivä tuo sinulle plussan,peukutuksia!
Nyt taas työn puolelle...
-pietu-
itse saman päätöksen 3 kertaa tehneenä (kaksi koiraa ja yksi kissa), tiedän kuinka vaikea päätös on tehdä. Tunnepuoli sanoo, että kyllähän se tässä vielä menisi hetken aikaa mutta järki sanoo toista. Ja niinkuin trattis sanoit, niin oikea päätös, valitettavasti joskus näkee niitäkin eläimiä joille ei anneta mahdollisuutta päästä pois, sinnitellään vaan kun ei kyetä tekemään ratkaisua. Varsinkin kun eläinten kipukynnys on niin korkea, että jaksavat olla tosiaankin reippaita vielä vaikka kuinka sattuisi.
Peukutuksia huomiselle!
Nyt se sitten tietysti minulle riesan lykkäsi:( Tänään neuvola ja kaikki oli vauvan suhteen ok samoin verenpaineet ja hempparit mut se sokeri pissassa joo sitä sitten oli. Viikko sitten sokrurasituksessa kaikki ok ja pissan sokerit kans ok mut nyt sitten töhähti. No huomenna lapraan taas pissalle ja sit taas katotaan. Sokeria ja makeeta ei sais syödä. Mun pitää kyllä ottaa nyt oppia tuosta Emmistä. Painokin oli nyt kuukaudessa muutaman kilon noussut et alkaa se minunkin paino nousta. Nyt on vähän sellainen höntti olo kun ei tiedä oliko se vaan jokin hetken oikku vai onko ihan oikeesti jotain tuossa sokeripuolessa.
Ensiviikolla on sitten äippäpoli joten siellä sitten lääkäri varmaan katsoo tarkemmin miten edetään. Kysyn sitäkin että koska sitä voisi jäädä sairaslomalle töistä kun tuntuu ettei enää kovin kauan paukkuja tuohon työhön riitä.
Nyt oli omaa napaa kovasti:9
Mukavaa viikonalkua kaikille vaikka niin harmaata ulkona onkin!
Niin joulu jos olen sinne asti töissä niin töissä ollaan melko varmasti, mut jos ei niin kylässä käydään miehen vanhempien luona mutta muuten ollaan kahden kotosalla:)
T:Teti
TETI toivotaan, että sokru-arvojen nousu ois ollut vaan jotain hetken häikkää !! Olitkos syönyt jotain makeaa viikonloppuna / aamulla ennen neuvolaa?? Se vois selittää tuon nousun ??
PIETU JA EMMI MOIKKIS !!
TRATTIS olen pahoillani sessun poismenon johdosta. Meidänkin " esikoiskoira" on ollut tuolla koirien taivaassa jo 10 vuotta mutta vielä ajoittain tulee mieleen haikeus, kun katselee tuota nykyistä sessua ja miettii miten se toinen olisi johonkin reagoinut !!
OIKEIN PALJON PLUSSATUULIA HUOMISEKSI TÄÄLTÄ PUHALTELEN !!
SENNIINA ole huoleti, ei ne oireet ole tae siitä että kaikki olisi hyvin, päinvastoin minä ainakin olisin ihan vauhko jos plussan jälkeen olisi samanlaiset kamalat raskausoireet kun tässä tuulimunaraskaudessa.
Onnistuneissa raskauksissa minulla oireet kun ovat olleet ns. lieviä !!
MÖRRILLE TERVETULOA !
ANI Testaa jo, me malttamattomat odotellaan plussa-uutisia !!
Ykssarvinen on edelleen täällä mun riesana ja tälläkin hetkellä jomottaa siihen malliin, että huh huh , paratabsia vetelin just äsken naamaan.
Kunhan sen ykssarvisen sais täältä häädettyä niin jos se Tätikin sitten meille löytäis tiensä...edelleenkin se on hukassa !!
Joulu ollaan ihan kotosalla omalla porukalla ja voipi olla, että pätkä-illat teen joulu-ja tapaninpäivänä..!!
Joulukoristeita pitäis alkaa kaivella kaapeista ja hakea varastosta mutta keskiviikkona olis hyvää aikaa ennen iltavuoroon menoa !!
Nyt menen antaa pimuille iltapalaa..
Moikkis !!
T. Ykssarvinen kera Isotikrun...
Täytynee piipahtaa tännekin pinoon välillä kertoilemaan kuulumisia. Nyt on vissiin menossa kp 25/noin 30. Ei kuitenkaan kannata elätellä toiveita. Työkiireet vei voimat ja oviksen aikaan oltiin varmaan myöhässä. Aika helposti ärsyyntynyt olen tänään ollut, ei hyvältä vaikuta. En aio testata, mitäs tuosta, eiköhän tuo tunnu, jos on raskaana (itseni tuntien: odottakaas vaan, tästä kun piinatäpinä pääsee vauhtiin, niin meikäläinen hankkii alta aikayksikön nipun r-tikkuja jostakin kuitenkin). Viikon loppuun mennessä asia on selvinnyt, joten maltilla pitäisi vaan piinailla. Tietääks joku miten se tapahtuu? :)
Vauvamahaisille kipujen ja kolotusten karkoitussuihketta *suih, suih* ja mahattomille onnea petipuuhiin peukutuksin bd!
bdbdbdbdbdbdbdbdb++++++++++++++++++bdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbd
eli ihan puhdas nega, joten sitten vaan odotellaan tädin tuloa.
eipähän sitten mene alkava glögikausikaan sitten kuivin suin...
jospa näin aamusella kuitenkin ensin kaffepaussin kautta töiden pariin.
Kiitos, Pietu ja Vm, luvasta hehkuttaa :) Nyt ei vielä ole sitä raskausauvoa, mutta suonikohjut kyllä hehkuu.......
Mitenkäs meidän tämän (ja viime) viikon piinailijat? Onko kellään kriittisiä aikoja tuloillaan?
Meillä oli muuten jo yhdessä vaiheessa niin ihanasti lunta, ttä olin ihan joulu- ja talvitunnelmissa. Nyt on pimeää ja märkää :( Eikä yhtään tunnu, että voisi joulu olla kuukauden kuluttua - ja kaikki tietty vielä suunnitelman tasolla. Potkaisempa sääsetää tai -tätiä, joka säät säätää *potkis* eikö se (yksisarvisesta tuli mieleen) molopää tajua, että lumi tuo joulun ja tunnelman ja tyhmempikin osaa sitten alkaa valmistautua. Jos se onkin se sääsetä Isotikrun otsalla ja viis veisaa talvisesta säästä?
Jospa joisin kahvia ennen kuin jutut karkaavat käsistä......