Mikä teitä pelottaa vanhuudessa?

jos kaikki on kiinni rahasta :(

Toimintakyvyn menetys, yksinäisyys, kivut, mielenterveyden ongelmat, muistin ja muun kognition heikentyminen, Alzheimer, dementia, ystävien menettäminen, leskeksi jääminen, halvaantuminen, syövät ja kuolema.

Odotan innolla. Olen hoitanut kehoani hyvin, joten on keskimääräistä terveempi vanhuus tulossa. Toki mistään ei voi olla varma. Kuolemaa en pelkää. Olen nauttinut elämästäni joten paljon mukavaa muisteltavaa löytyy. Osaan nauttia pienistä asioista ja tykkään myös kokeilla uutta, varmasti kokeilen uusia harrastuksia ja matkustelen vielä vanhanakin mahdollisuuksien mukaan. Varmasti vietän sosiaalista elämää vielä vanhanakin, lapsia ei ole joten olen tottunut etsimään ystäciä. Tykkään asua kerrostalossa joten ei ole sitäkään ongelmaa että ahdistaisi myydä omakotitalo pois yms. Elän myös aika niukasti jo nyt joten eläkkeelle siirtyminen ei pelota. Jos todellisuus osoittautuukin muuksi niin enpä ainakaan nyt sitä murehdi.

Pelottaa, että joudun kitumaan pitkään toisten vaivoina. Haluaisin kuolla ns. saappaat jalassa.

Esimerkiksi se, että menettäisin halvauskohtauksen myötä kykyni kommunikoida ympäristöni kanssa. Makaan vihanneksena sängyn pohjalla, äly pelää, mutta sitä ei pysty millään osoittamaan. Kammottaa ajatellakin, että hoitavat kääntelevät ja vääntelevät kovakouraisesti ja puhuvat pään yli omia juttujaan tai halventavasti potilaistaan, koska kuvittelevat, etteivät he kuitenkaan mitään ymmärrä.

Sairaudet. Se että tarvitsisin apua ihan joka asiassa, tuntuisi nöyryyttävältä.

Yksinäisyys. Se on valtava jo näin 30-vuotiaana ja perheettömänä, en kestä ajatella että tätä jatkuu vielä vuosikymmeniä... Toimintakyky vaan katoaa pikkuhiljaa muun murheen päälle.

Minua ei asia pelota koska aijon tehdä itsemurhan 60 vuotiaana. 

Sairaudet pelottavat. Yksinäisyyttä en pelkää, luultavasti ei kaipaa paljoa seuraa vanhana. Nuoruuden yksinäisyys oli muuten kauheaa.

En osaa etukäteen pelätä sairauksia, nuorempanakin voi sairauksia tulla. Toivon, että järki pelaisi edes 70 v. asti. Eniten olen huolissani vanhustenhoidon yleisestä tasosta, en usko, että se paranee jatkossa. Toivottavasti pystyn asumaan mahdollisimman pitkään omillani. Minulla on 2 poikaa, uskon, että he jollain tavalla huolehtivat minusta ja asioistani, jos en itse pysty. En kuitenkaan haluaisi olla heidän hoidokki 24/7.

Terveys,olen vasta 39v ja selkä on pilattu jo aikoja sitten,paha astma,taas viikon maannut vaan kun joku hermo puristuksissa ja ei pysty kävelemään,asuntolainaakin on riittävästi vielä,tässä käy vielä niin että on myytävä kämpät ja kaikki,loppuelämä kituuttaa jossain vuokraslummissa.

Näin itse vanhuksia työkseen hoitavana ja kaikenlaista nähtyäni "pelkään" nykyään sitä, että joko sairastun muistisairaukseen (siinä pelottaa lähinnä se alkuvaihe, kun jonkin aikaa itsekin tajuat ettei kaikki ole hyvin ja olet kirjaimellisesti hukassa etkä tiedä mitä pitäisi tehdä, missä olet, mitä varten jne ja olet peloissasi, turhautunut ja ahdistunut) tai sitten se, että saan vaikkapa jonkun halvauksen, niin etten pysty itse liikkumaan lainkaan, ja joka kerta syödessänikin (tai siis kun minua syötettäisiin) olisin oikeasti tukehtumaisillani joka toiseen lusikalliseen, kun nieleminen olisi niin vaikeaa.

Yksinäisyyttä en pelkää, olen itsekseen viihtyvää sorttia jo nyt, ja toisekseen nykyään (ja tulevaisuudessa) on varmasti kaikki netit ja muut, jonka välityksellä voi olla elämässä mukana ja toisten ihmisten seurassa, vähän niin kuin täällä av:lla nytkin ;) tai facebookissa.

Kipujakaan en sinänsä pelkää, aion jo aikaisessa vaiheessa laatia jonkun hoitotahdon, jossa ilmaisen että haluan kaiken mahdollisen kipulääkityksen. Ja mikäli olen sellainen että mistään mitään tietämättä huudan ja ulisen tuskaisena tunnista toiseen päivät toistensa jälkeen, minut SAA ja PITÄÄ lääkitä hiljaiseksi. Olen mielummin mömmöissä siinä vaiheessa, kuin ahdistuneena ja kurkku kipeänä jatkuvasta huutamisesta. Ja tiedoksi niille jotka eivät hoitoalaa tunne, joskus ihminen vaan huutaa ja huutaa, vaikka kaikki mahdollinen olisi tehty olon helpottamiseksi.

Ei pelota mikään. Mikä siinä pitäisi pelottaa?

No, vittumaisia ei kukaan käy katsomassa. Joilla ei ollut työelämän aikana ystäviä ei ole niitä vanhanakaan. Sosiaalinen ihminen pärjää aina. 

Raihnaantuminen, arvottomuus, toisten armoilla oleminen, elämä on eletty- ajattelu faktana.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 15:28"]

Odotan innolla. Olen hoitanut kehoani hyvin, joten on keskimääräistä terveempi vanhuus tulossa. Toki mistään ei voi olla varma. Kuolemaa en pelkää. Olen nauttinut elämästäni joten paljon mukavaa muisteltavaa löytyy. Osaan nauttia pienistä asioista ja tykkään myös kokeilla uutta, varmasti kokeilen uusia harrastuksia ja matkustelen vielä vanhanakin mahdollisuuksien mukaan. Varmasti vietän sosiaalista elämää vielä vanhanakin, lapsia ei ole joten olen tottunut etsimään ystäciä. Tykkään asua kerrostalossa joten ei ole sitäkään ongelmaa että ahdistaisi myydä omakotitalo pois yms. Elän myös aika niukasti jo nyt joten eläkkeelle siirtyminen ei pelota. Jos todellisuus osoittautuukin muuksi niin enpä ainakaan nyt sitä murehdi.

[/quote]Entä mihin menet kuoltuasi? Oletko sitä ajatellut?

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh. 3:16

Elämä vastaa alkaa kuoleman jälkeen, herätysssss!

Jeesukseen uskovat menevät ikuiseen elämään taivaaseen ja he jotka ovat torjuneet evankeliumiin eivätkä usko, heille osoite on kadotus.

Room.5:15,18

Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi  

[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 18:34"]

No, vittumaisia ei kukaan käy katsomassa. Joilla ei ollut työelämän aikana ystäviä ei ole niitä vanhanakaan. Sosiaalinen ihminen pärjää aina. 

[/quote] Totta se on 

Pelkään avuttomuuden tunnetta, sitä, ettei lähiomaiset jaksa säännöllisesti huolehtia ja auttaa. Pelkään muistin menettämistä, dementoitumista, että kadotan tutut lähiset.Pelkään turvatonta oloa. Pelkään että olen ahdistunut ja oloani vähätellään. Pelkään perushuollon puutetta. Kamalinta olisi, jos paleltuisin pakkaseen omaa avuttomuuttani, eikä kukaan välittäisi. Tai muumioituisin kotiini vuosikausiksi.

Omat vanhempani ovat tällä hetkellä tilanteessa,, jossa omat taidot rapisevat ja joudun peräänkatsomaan heitä. Toivon, että saan luotua heille tunteen,että välitän ja huolehdin heistä mitä ikinä tapahtuukin.Toivon, että he voivat luottaa siihen,että minä autan heitä, oli tilanne mikä tahansa... Sitä samaa toivo omaankin vanhuuteeni....