Onko mies kiinnostunut vakavampaan?
Olemme tapailleet pari kuukautta. Käymme usein ulkona syömässä, leffassa, mies on pyytänyt tapaamaan kavereitaan. Harrastamme paljon seksiä, jopa olemme jättäneet ehkäisyn pois. Hänessä on jotain hyvin erityistä. Koko ajan kiinnostun yhä enemmän ja näen hänessä paljon potentiaalia. Kun olemme julkisesti hän suukottelee, pitää kädestä ja on huomaavainen ja ihana.
Hänelle pystyn puhumaan mistä vaan. Ja koskaan ei jutut lopu. Meillä on niin paljon keskusteltavaa matkustelusta, yrittäjyydestä, perheestä yms yms.. kaikki on aivan täydellisesti.
Koen kuitenkin hänen ylipitkät työpäivät hieman rajoittavan suhdettamme. Olen päättänyt hyväksyä asian, eli näemme aika paljon hänen ehdoillaan. Hyvin harvoin viikolla teemme muuta kuin viestittelemme ja soittelemme. Viikonloput olemme yleensä yhdessä.
Otin asian puheeksi viime viikonloppuna. Että tuntuu kurjalta kun joutuu odottelemaan koko viikon näkeekö ja sitten etukäteen ei voi lyödä lukkoon mitään koska hän ei halua suunnitella liian pitkälle.
Minulla on pieni tytär ja hänen hoitojensa kannalta olisi kiva tietää etukäteen. Yleensä kyllä kaikki ehdotukseni ovat sopineet, mutta ei tosissaan suostu puhumaan mitään viikonloppuun liittyvää ennen kuin on perjantai. Ei kuitenkaan juo tai käy ulkona. Enemmänkin keskittyy urheiluun.
Kun puhuimme asioista hän kertoi, että viettää kaiken vapaa-aikansa kanssani eikä ole ehtinyt nähdä kavereitakaan pariin kuukauteen. Sanoi, että vaikka emme näe viiteen päivään niin ei se tarkoita etteikö hän välitä tai tykkää enää.
Pelkään, että tämä ei koskaan muutu koska hänellä on vaativa yritys jossa tekee pitkää iltaa. Viime viikolla kuitenkin ex tempore soitti arkena ja pyysi elokuviin, lähti töistään aiemmin ja haki minut elokuviin. Se oli kivaa!
Minulla on epävarma olo tulevaisuudesta. Ja siitä että tuleeko tämä koskaan olemaan virallisempaa vai vietämmekö vain aikaa yhdessä.
Ennen kuin edes tutuistummekaan sen enempää hän kyllä kertoi nauttivansa elämässä juurikin siitä, että ei suunnittele mitään vaan menee minne sillä hetkellä tuntuu. Kuten reissuihin pääsiäisenä yms..
Minä luonnollisesti haluaisin enemmän mutta olen valmis odottelemaan jos asioihin tulee ajan kanssa muutos.
Kommentit (23)
Kyselet asiaa epävarmana av-palstalla. Siinä vastaus otsikkoosi.
Minusta olet kyllä ihan valtavan hätäinen, koska olette tunteneet vain pari kuukautta, ja sinä jo alat miettiä tuollaisia.
Toki voit aloittaa vakavan keskustelun siitä, mitä te toivotte elämässänne, että meneekö ne lainkaan yhteen lopulta. Ei kaikki nykyään halua ollenkaan mitään "virallista" tai sellaista perinteistä sitoutunutta parisuhdetta ja perhe-elämää, ja jos sinä ehdottomasti haluat, niin kannattaa se asia jutella läpi mahdollisimman pian ettei kumpikin tuhlaa aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole tulevaisuutta.
Niin tarkoitin sillä että ehkäsy on poissa, että emme käytä kumia. Tosin pillereitä en ole lopettanut missään vaiheessa. Olisi varmaan pitänyt hieman selventää aiemmassa viestissä. Pointtina se, että emme pane muita. Tai näin oletan kun hän jätti kortsut pois omasta tahdostaan..
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:09"]
Niin tarkoitin sillä että ehkäsy on poissa, että emme käytä kumia. Tosin pillereitä en ole lopettanut missään vaiheessa. Olisi varmaan pitänyt hieman selventää aiemmassa viestissä. Pointtina se, että emme pane muita. Tai näin oletan kun hän jätti kortsut pois omasta tahdostaan..
[/quote]
Heh, no jätti ne pois kun mielummin panee paljaalla. Ainoa merkki mistä tiedät, että mies on kiinnostunut vakavammasta on se, että mies ehdottaa seurustelua. Mikään sitä ennen ei tarkoita automaattisesti mitään sen enempää.
Hätäilen -tiedän. Olemme puhuneet asioista niin, että hän on kysellyt minulta mitä haluan elämältä, missä näen itseni. Olen vastannut, että elämässäni on kaikki ihan kohdillaan. On hyvä ura, pieni tytär ja nautin matkustelusta sekä ystävien kanssa vietetystä ajasta. Ja kun häneltä kysyn samaa niin hän vastaa, että haluaa painaa firmansa eteen töitä pari vuotta jonka jälkeen hän haluaisi aloittaa ns. eläkkeen eli ottaa vapauden töistä ja jättää työntekijöiden huoleksi hommat. Sen kummemmin puhumatta meistä.-ap
Ja missä vaiheessa tämmöistä ehdotusta voisi odotella? Selvästi nyt on liian aikaista.. Viimeksi hän totesi että nämähän ovat vasta 12 treffit..?-ap
Oletko ap sellainen tyypillinen epävarma takertuja?
Itseasiassa en ole. Ja ihme kyllä tässä jutussa ei ole tarvinnutkaan olla. Joka kerta kun en odota mitään hän yllättää ja tekee jotain todella suloista niin että tunteista ei jää epävarmuutta.
En halua puhua seurustelusta vielä mutta jossain vaiheessa jomman kumman on pakko. Ihan lapsenikin kannalta etsin elämäämme vakautta. -ap
Toivottavasti kävitte tautitesteissä.
Mä oon käynyt testeissä ja olin pitkään eron jälkeen ilman uutta kumppania kunnes tapasin tämän miehen.. hänestä en tietenkään tiedä muuta kuin että sen mitä on kertonut. Onkohan se nyt kuitenkaan se oleellisin asia mihin hain sitä vastausta?
Tuntuu välillä että täällä palstalla halutaan vaan kuittailla.-ap
Taidat olla aika ripustautuvaa sorttia, toivottavasti mies juoksee karkuun ja lujaa!
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:15"]
Ja missä vaiheessa tämmöistä ehdotusta voisi odotella? Selvästi nyt on liian aikaista.. Viimeksi hän totesi että nämähän ovat vasta 12 treffit..?-ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:15"]
Ja missä vaiheessa tämmöistä ehdotusta voisi odotella? Selvästi nyt on liian aikaista.. Viimeksi hän totesi että nämähän ovat vasta 12 treffit..?-ap
[/quote]Olette tapailleet 2 kk ja mietit tuollaista? Eihän mies ilmiselvästi ole vielä valmis sitoutumaan, eikä hänellä ole edes omia lapsia, joten todennäköisesti haluatte suhteelta eri asioita. Mitä vikaa tapailussa on? Yleensä ihmiset tapailevat, koska haluavat tutustua ihmiseen, ja ajan kanssa vasta selviää kuinka vakavasta jutusta on kyse. Kuuntele vaistojasi, sanoit jo itsekin että pelkäät että tilanne ei tule muuttumaan miehen työn takia....
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:26"]
Mä oon käynyt testeissä ja olin pitkään eron jälkeen ilman uutta kumppania kunnes tapasin tämän miehen.. hänestä en tietenkään tiedä muuta kuin että sen mitä on kertonut. Onkohan se nyt kuitenkaan se oleellisin asia mihin hain sitä vastausta?
Tuntuu välillä että täällä palstalla halutaan vaan kuittailla.-ap
[/quote]
Jotenkin nämä vastaukset aina yllättävät, vaikka olenkin tietoinen ihmisten välinpitämättömyydestä, huolimattomuudesta ja sinisilmäisyydestä. Taidan elää omassa kuplassani, kun välitän omasta terveydestäni.
No miten tämä pitäisi varmentaa? Viedä hänet väkisin testeihin? Eikö jokaisen ihmisen kuulu huolehtia siitä itse. Ei kuulemma harrasta yhden illan juttuja.
No ei tietenkään ole, eikä mullakaan nyt mitään syvimpiä tunteita ole herännyt mutta kuten sanottu olen valmis ottamaan siitä selvää ja jos näin on niin suhteellekin on mahdollisuus. Olisi kiva tietää että hän on samoilla linjoilla. Mutta ei voi kysyä ahdistamatta ja sen vuoksi olen katsonut muita merkkejä ja nyt ne kaikki on kumotu täällä.
En oikeastaan tiedä mitään parempaa tilannetta kuin se mitä meillä on nyt. Aika kai sen näyttää.
Työt eivät hänellä lopu pitkään aikaan. Ja mitä siihen tulee, se on ookoo. Minullakin on lapsen kanssa arkisin työt+muut menot. Ehtisin kyllä iltaisin lapsen nukuttua viettämään koti-iltaa tai hän voisi olla yötä mutta sitä ei ole tapahtunut kuin viikonloppuisin.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:51"]
No miten tämä pitäisi varmentaa? Viedä hänet väkisin testeihin? Eikö jokaisen ihmisen kuulu huolehtia siitä itse. Ei kuulemma harrasta yhden illan juttuja.
[/quote]
Jessus mikä asenne. Enkä tajua tuota hätäilyäkään. Mies vain ahdistuu ja lähtee pakoon, jos aloitat parin kuukauden tapailun jälkeen vaatia ja kysellä.
niin sitähän minäkin että annetaan niitten testien olla..
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:58"]
niin sitähän minäkin että annetaan niitten testien olla..
[/quote]
Olet typerä ja sinisilmäinen. Ja sulla on vielä lapsikin, huh.
Epävarma olo ja epäilyttää suhteen tila? Jätetäänpä ehkäisy pois! Siis oletko nyt ihan tosissasi tuon kanssa?!