Kertokaa millaista on olla raskaana?:)

Ajatus oli ainakin minulla, että " voiko minun sisälläni kasvaa ihan uusi pieni elämä??" , " herranjumala, minä olen äiti" !!!!

Se tunne on aivan sanoin kuvaamaton mikä on, kun on raskaana, raskaus vasta alussa, eikä kukaan oikeastaan tiedä pienestä salaisuudestani...

Mitä jos menee kesken? Mitä jos on tuulimuna? Tästä ei kuitenkaan tule mitään, joten ei pidä innostua... ja silti, silti on niin hirvittävän ihana olo, kunnes alkaa pahoinvointi ja väsymys ja suonenveto ja naama kukkii ja paino nousee. Mutta edelleen olo on onnellinen ja haluaa tehdä kaikkensa, jotta pienellä mahassani kasvavalla vauvalla olisi hyvä olla.

Alussa se salaisuus, sitten ylpeys kun vatsa alkoi kasvamaan. Ja jotenkin, ainakin mulla, se omakin epäusko että ihan oikeesti mun sisällä kasvaa pieni ihminen! Se olotila, pyöreys, kaikki oli ihanaa, ja mieskin rakasti sitä! Hormoonihurahdukset ei olleet kivoja, kun toinen sanoi välillä moi, niin tuli joko itu tai raivari tai molemmat :) Mutta ne meni nopeesti ohi...

Kaikki paikat turpoo ja kolottaa , mitään kivaa ei voi enää tehdä eikä ihmiset osaa puhua enää mistään muusta kun muksuista, aamupahoinvoinneista ja kyselevät, että paljonko on tullut painoa! Puolessa välissä ollaan eikä missään vaiheessa ole tullut sellaista oloa, että onpa ihanaa ja autuasta tämä raskaus