En ymmärrä eronneita vanhempia, jotka lapsien

Itse olin 17-vuotias, kun äitini uusi mies muutti meille. En muista tarkkaan, kuinka kauan olivat seurustelleet ennen sitä. En muista, että asiassa olisi ollut mitään ihmeellistä. Olin iloinen äitini puolesta, että oli löytänyt kivan kumppanin monen yksinäisen vuoden jälkeen. Nyt olen 41-vuotias ja tämä äitini miesystävä (eivät ole naimisissa) on läheisempi minulle, kuin isäni. Ja täysi isovanhempi lapsilleni.

itse erosin lasteni isästä kun lapset olivat alaluokkalaisia. Sittemmin uusi mieheni muutti meille. Nyt lapset on teinejä ja läheisempiä mieheni kanssa, kuin isänsä kanssa. Mieheni ei kuitenkaan ole heille isän korvike, enemmänkin kaveri ja perheen toinen aikuinen. Yhteinen lapsemme on isoille täysverinen sisarus. 

Ei kaikki täysin ongelmitta ole mennyt, mutta oikein hyvää elämää vietämme kaikki. Uskallan väittää, että isommat lapseni ovat paljon tasapainoisempia näin, kuin jos olisin vielä yhdessä heidän isänsä kassa. 

Toisten elämää ja ratkaisuja on helppo arvostella. Mielestäni lapsent ovat vain lainassa vanhemmillaan, eikä vanhemman ole syytä elää vain lapsilleen ja heidän kauttaan. Omast hyvinvoinnistaan on tärkeä pitää huolta, ei kuitenkaan tietenkään lasten kustannuksella. Olin erotessani reilu kolmekymppinen, enkä kyllä ollut valmis olemaan seuraavaa noin 15-vuotta yksin. Tietenkin kaikki ajallaan, eikä yhteen kannata heti muuttaa. Ja jos lapseni eivät jostain syystä olisi hyväksyneet miestäni, olisi se ollut vakavan harkinnan paikka. En kuitenkaan kysy lapsilta lupaa seurusteluun tai yhteenmuuttoon. Sellaiset päätökset kuuluu aikuiselle, jos lapset on vielä pieniä.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 17:20"]No, esim. itseäni ainakin mietityttäisivät seuraavat asiat: lapsi kiintyy, riitainen ero tulee - näkeekö lapsi enää koskaan tätä ahh niin turvallista isäpuoltaan? Voiko perheeseen tullut uusi aikuinen koskaan olla yhtä sitoutunut lapsiin kuin oikea isä (jaksaa kuunnella teini-ikää, kiukutteluja, sitä ettei ole aikaa kuin pienille lapsille)? Eikö arveluta, jos on esim. kaksi teini-ikäistä tyttöä, tuoda neljä-viisikymppinen mies heidän kanssaan saman katon alle; vaikkei mikään pedofiili olisikaan, kyseessä ei ole näiden nuorten naisten isä ja lähtökohta on mielestäni aika erikoinen, esim. nuorille tärkeä intimiteetti. Kiva käydä suihkussa ja wc.ssä omassa kodissaan, kun siellä on vieras mies. ap
[/quote]

Teinitytöt laittakoon kunnon paksut ja peittävät hunnut päälle niin eivät turhaan kiihota isäpuoltaan.

Tilanteet ja varsinkin ihmiset ovat erilaisia. Minä olin se mies, joka aiheutin perhehelvetin muuttamalla yhteen yh:n kanssa. Itse en ollut millään tavalla valmistautunut tilanteeseen, enkä sitä myöskään pystynyt hoitamaan kunnialla. En kuitenkaan mitään pahaa tarkoittanut kenellekään. En vain osannut.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 17:35"]

Itse olin 17-vuotias, kun äitini uusi mies muutti meille. En muista tarkkaan, kuinka kauan olivat seurustelleet ennen sitä. En muista, että asiassa olisi ollut mitään ihmeellistä. Olin iloinen äitini puolesta, että oli löytänyt kivan kumppanin monen yksinäisen vuoden jälkeen. Nyt olen 41-vuotias ja tämä äitini miesystävä (eivät ole naimisissa) on läheisempi minulle, kuin isäni. Ja täysi isovanhempi lapsilleni.

itse erosin lasteni isästä kun lapset olivat alaluokkalaisia. Sittemmin uusi mieheni muutti meille. Nyt lapset on teinejä ja läheisempiä mieheni kanssa, kuin isänsä kanssa. Mieheni ei kuitenkaan ole heille isän korvike, enemmänkin kaveri ja perheen toinen aikuinen. Yhteinen lapsemme on isoille täysverinen sisarus. 

Ei kaikki täysin ongelmitta ole mennyt, mutta oikein hyvää elämää vietämme kaikki. Uskallan väittää, että isommat lapseni ovat paljon tasapainoisempia näin, kuin jos olisin vielä yhdessä heidän isänsä kassa. 

Toisten elämää ja ratkaisuja on helppo arvostella. Mielestäni lapsent ovat vain lainassa vanhemmillaan, eikä vanhemman ole syytä elää vain lapsilleen ja heidän kauttaan. Omast hyvinvoinnistaan on tärkeä pitää huolta, ei kuitenkaan tietenkään lasten kustannuksella. Olin erotessani reilu kolmekymppinen, enkä kyllä ollut valmis olemaan seuraavaa noin 15-vuotta yksin. Tietenkin kaikki ajallaan, eikä yhteen kannata heti muuttaa. Ja jos lapseni eivät jostain syystä olisi hyväksyneet miestäni, olisi se ollut vakavan harkinnan paikka. En kuitenkaan kysy lapsilta lupaa seurusteluun tai yhteenmuuttoon. Sellaiset päätökset kuuluu aikuiselle, jos lapset on vielä pieniä.

[/quote] hyvin oot ottanu mallia äidiltäs,

Ei kai kukaan vastuullinen vanhempi tuo näytille yhden illan hoitoa ja siitä sitten asumaan.

Kyllä se uusi puoliso olisi aina ottanut lapsellisen mieluummin ilman niitä lapsia, jos rehellisiä ollaan. Tämä kertoo sitten siitä, miten pohjimmiltaan niitä kohtelee. Aina ei lapsellinen edes ruusunpunaisissa laseissaan muka ollenkaan huomaa, että huonommin kohtelee kuin jos omia lapsia olisivat.
Luonnossakin urokset usein tappavat väärät poikaset tieltä pois.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 18:14"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 17:35"]

Itse olin 17-vuotias, kun äitini uusi mies muutti meille. En muista tarkkaan, kuinka kauan olivat seurustelleet ennen sitä. En muista, että asiassa olisi ollut mitään ihmeellistä. Olin iloinen äitini puolesta, että oli löytänyt kivan kumppanin monen yksinäisen vuoden jälkeen. Nyt olen 41-vuotias ja tämä äitini miesystävä (eivät ole naimisissa) on läheisempi minulle, kuin isäni. Ja täysi isovanhempi lapsilleni.

itse erosin lasteni isästä kun lapset olivat alaluokkalaisia. Sittemmin uusi mieheni muutti meille. Nyt lapset on teinejä ja läheisempiä mieheni kanssa, kuin isänsä kanssa. Mieheni ei kuitenkaan ole heille isän korvike, enemmänkin kaveri ja perheen toinen aikuinen. Yhteinen lapsemme on isoille täysverinen sisarus. 

Ei kaikki täysin ongelmitta ole mennyt, mutta oikein hyvää elämää vietämme kaikki. Uskallan väittää, että isommat lapseni ovat paljon tasapainoisempia näin, kuin jos olisin vielä yhdessä heidän isänsä kassa. 

Toisten elämää ja ratkaisuja on helppo arvostella. Mielestäni lapsent ovat vain lainassa vanhemmillaan, eikä vanhemman ole syytä elää vain lapsilleen ja heidän kauttaan. Omast hyvinvoinnistaan on tärkeä pitää huolta, ei kuitenkaan tietenkään lasten kustannuksella. Olin erotessani reilu kolmekymppinen, enkä kyllä ollut valmis olemaan seuraavaa noin 15-vuotta yksin. Tietenkin kaikki ajallaan, eikä yhteen kannata heti muuttaa. Ja jos lapseni eivät jostain syystä olisi hyväksyneet miestäni, olisi se ollut vakavan harkinnan paikka. En kuitenkaan kysy lapsilta lupaa seurusteluun tai yhteenmuuttoon. Sellaiset päätökset kuuluu aikuiselle, jos lapset on vielä pieniä.

[/quote] hyvin oot ottanu mallia äidiltäs,

[/quote]

Joo, näin on käynyt. Isäni ja exäni ovat molemmat todella samanlaisia. Siinä olen varmaan etsinyt isäni kaltaista miestä, kun isä hylkäs. Saman teki exäni lapsilleen, tosin paljon aikaisemmin kuin oma isäni. Itse olin sentään täysikäiseksi asti isäni kanssa tekemisissä. Isäpuoleni ja nykyinen mieheni ovat taas hyvin samanoloisia. Kilttejä ja huomaavaisia. On se erikoista miten elämä tiedostamatta kuljettaa. Äitini tosin oli yksi eron jälkeen yli kymmenen vuotta. Itse löysin uuden mieheni jo samana vuonna kun erosin, tosin tunsimme ennestään. Lapset tapasivat miehen noin vuoden kuluttua ja yhteen muutimme jotain puoltoista vuotta sen jälkeen. Nyt on oltu reilu viisi vuotta naimisissa. 

No jaa, mitä edes tarkoittaa kohtelee "huonommin" kuin omia lapsiaan. Ihan kuin kaikki isätkään aina niin täydellisiä olisivat. Meillä on lapsella ihana isä (ex-mieheni) ja ihana isäpuoli (mieheni). Molemmissa kodeissa on siis hyvä miehen malli, ja en toki voi eksäni parisuhteesta sanoa tarkemmin, mutta meillä ainakin näkyy joka päivä, miten kaksi aikuista rakastaa toisiaan. Väitän, että tämä on lapselle paljon terveempi lähtökohta kuin se, että olisimme kaksin. Tai se, että olisi oppinut ydinperheessä, että normaaliin parisuhteeseen kuuluu olla osoittamatta hellyyttä ja välittämättä toisesta.

Ai niin, eihän näin voi olla, jonkun on pakko olla pielessä, muuten paheksujat ei saa tyydytystä. Varmasti mies sitten himoitsee tytärtäni teini-iässä... Jep. Ihan yhtä todennäköistä kuin se, että väijyn mieheni täysi-ikäistä poikaa aina kun tämä käy meillä.

Tai se lapsi sitten. Kyllä sen pitää olla varmaan tosi vaivautunut. Varmaan muuten vain kipuaa aina isäpuolensa syliin esim. satukirjan kanssa. Niinpä niin. Toki mies siinä lukee muna pystyssä sitä kirjaa, kun kaikki miehethän on pedofiilejä.

Että näin. Idioottimainen aloitus.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 17:20"]

No, esim. itseäni ainakin mietityttäisivät seuraavat asiat: lapsi kiintyy, riitainen ero tulee - näkeekö lapsi enää koskaan tätä ahh niin turvallista isäpuoltaan? Voiko perheeseen tullut uusi aikuinen koskaan olla yhtä sitoutunut lapsiin kuin oikea isä (jaksaa kuunnella teini-ikää, kiukutteluja, sitä ettei ole aikaa kuin pienille lapsille)? Eikö arveluta, jos on esim. kaksi teini-ikäistä tyttöä, tuoda neljä-viisikymppinen mies heidän kanssaan saman katon alle; vaikkei mikään pedofiili olisikaan, kyseessä ei ole näiden nuorten naisten isä ja lähtökohta on mielestäni aika erikoinen, esim. nuorille tärkeä intimiteetti. Kiva käydä suihkussa ja wc.ssä omassa kodissaan, kun siellä on vieras mies. ap

[/quote]

No meillä ainakin isäpuoli oli paljon, paljon sitoutuneempi perheeseen kuin biologinen isä koskaan. Biologinen isämme oli työnarkomaani joka asui työpaikalla ja tuli kotiin lähinnä juomaan, isäpuoli taas löysi aina aikaa meille, oli kyseessä sitten perheen yhteinen luisteluretki tai kiista alaikäisen alkoholinkäytöstä.

Ja todella sairas saa olla jos neljä-viisitoistavuotiaita tytärpuoliaan sillä silmällä katselee. Olen ollut leiriavustajana tuonikäisille, ja ihan lapsiahan ne ovat vielä, vaikka meikit ja kaikki olisikin. Kyllä se isäpuoli-lapsipuoli-suhde vaikuttaa siihen, miten lapsen näkee, vaikkei biologista sidettä olekaan.

Ja suihkussa ja vessassa pystyi ihan hyvin käymään silloin kun isäpuoli oli kotona, hän ei nimittäin tullut mukaan vessaan. Aika vieraalta kuulostaa ettei pystyisi.

Ainoa kysymys mihin en osaa vastata on tuo ero, koska äiti ja isäpuoli ovat edelleen yhdessä vaikka olen jo aikuinen.

t. 10

Yleensä kai on tapana tutustua molemmin puolin ennen kuin muutetaansaman katon alle. Jos lapset ovat uuden suhteen alkaessa pieniä, niin kyllähän siinä ehtii ennen murrosikää tottua toisiinsa.

Jaa-a. Tyttäreni oli 4 v kun muutimme mieheni kanssa yhteen kymmenen vuotta sitten. Kyllä meillä on ovenkarmit olleet lujilla, vaikka se tuo "vieras" mieskin on täällä. 

Niinpä, eräälläkin yhärillä jos kolmas "suuri rakkaus" meneillään kahden vuoden sisään ja tietenkin yhteen muutettiin heti jokaisen kanssa. Lapset varmasti innoissaan näistä vaihtuvista isäpuolista.

Parisuhteessa oleminen on täysin ok. Aika julmaa olettaa että eronneet vanhemmat eivät saisi olla uudessa parisuhteessa ennen kuin lapset ovat omillaan.
Mutta yhteenmuuttamisen suhteen olet oikeassa. Lapsille (varsinkin murros- ja teini-ikäisille) oudon aikusen muuttaminen omaan kotiin voi olla todella inhottavaa.

Mun kaverilla on menossa kolmas elämänrakkaus puoleentoista vuoteen erosta ja kaikkien kanssa on laitettu kamat yhteen viikon jälkeen, lapset nyt vajaa 2v ja 4v

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 16:52"]Parisuhteessa oleminen on täysin ok. Aika julmaa olettaa että eronneet vanhemmat eivät saisi olla uudessa parisuhteessa ennen kuin lapset ovat omillaan.
Mutta yhteenmuuttamisen suhteen olet oikeassa. Lapsille (varsinkin murros- ja teini-ikäisille) oudon aikusen muuttaminen omaan kotiin voi olla todella inhottavaa.
[/quote]

Mä oon kans miettinyt, että jos eroaisin ja aloittaisin uuden suhteen niin yhteen ei muutettaisiin, ei ainakaan pariin-kolmeen vuoteen, jos silloinkaan. Omat kodit ja muutenkin olisin lasten kanssa mieluusti paljon ihan "oman perheen kesken", ilman uutta miestä.

Minäkin olen ajatellut noin ja lisäksi toiminut periaatteeni mukaan, tosin en edes ole halunnut uutta miestä eli ihan vain lasten takia en ole ilman miestä elänyt. Toisaalta heti eron jälkeen lasten isä meni uusiin naimisiin ja todella halusin että heillä on paikka jossa voi omaa murrosikäänsä ja vanhempien eroa kiukutella, se kun ei isän luona onnistunut, sielä oli "käyttäydyttävä".

Lasten kasvettua vanhemmiksi olen huomannut että ehkä olisi ollut parempi että olisin hankkinut sen omankin parisuhteen, jotta nuorilla olisi ollut terve malliparisuhteesta lähellä.

Oma ajatus on nykyisin että mikä sitä toinen on arvostelemaan toisten suhteita.

MInä taas olen todella kiitollinen "kohtalolle", että saimme perheellemme uuden isän. Lapset ovat saaneet kasvaa parisuhteessa ja nojata oikeaan isähahmoon sen sijaan, että olisimme taistelleet kaikki kasvuvuodet yhden aikuisen vetämänä. MInä olen saanut elämänkumppanin.

En pidä mitenkään erityisen kunniamaininnan arvoisena jättäytymistä yksin rakkaudessa ja uhrautumista "lasten tähden".

Entä jos lapsista on kivaa kun puolison uusi kumppani muuttaa taloon ja paikalla on kaksi turvallista aikuista yhden sijaan? Onko se silti sairasta?

En ymmärrä ihmisiä jotka arvostelee toisten elämää ja valintoja oikeasti tietämättä kaikkia asioita ja tilanteita.

Vanhempani erosivat kun olin 15-vuotias, nyt olen 27. Pari vuotta myöhemmin äidin uusi miesystävä muutti meille, ja myöhemmin menivät naimisiin. Silloin ei oikein miehestä pitänyt, enkä olisi halunnut hänen muuttavan meille. Nyt olen kuitenkin tosi iloinen, että äidillä on puoliso, eikä hänen tarvitse olla yksin, kun me lapset olemme muuttaneet pois kotoa.