Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat eivät muistaneet lasta syntymäpäivänä
08.05.2015 |
Esikoiseni täytti alkuviikolla vuoden. Asumme miehen ja minun opiskelupaikkakunnalla satojen kilometrien päässä kotikaupungista, joten en olettanutkaan, että kukaan tulisi juhlimaan synttäreitä tänne saakka, mutta luulisi, että isovanhemmat olisivat edes soittaneet tai lähettäneet tekstiviestin, jos ei edes onnittelukorttia (saati pientä lahjaa) lähetä. Mutta ei, ei mitään merkkiä omilta vanhemmiltani että muistaisivat syntymäpäivät. Miehen vanhemmat sentään onnittelivat lasta skypessä seuraavana päivänä.
Omille vanhemmilleni lapseni on ainut lapsenlapsi ja hyvin rakas, miehen vanhemmille lapsi on kolmas lapsenlapsi, ja rakas yhtä kaikki. Siksi en ymmärrä tätä synttäreiden sivuuttamista. Minä ja mies lähetämme kortit joka isän- ja äitienpäivänä ja nimipäivänä, ja annamme lahjat jouluina ja syntymäpäivinä. Lahjat ovat arvokkaat ja mieluisat, ja panostamme niihin, vaikka meillä pienen pienet tulon onkin. Takaisin emme saa mitään. Joku ehkä muistaakin joulun jälkeen tekeväni aloituksen, jossa kerroin, ettei lasta muistettu edes ensimmäisenä joulunaan. Silti selvästi meiltä lahjoja ja kortteja odotetaan, vaikka se ei ole vastavuoroista. Esim.:
Vanhempani ovat eronneet, ja jos soitan esim. isäni naisystävälle ja tiedustelen, saiko hän/isäni lahjan jonka lähetimme kun ei ole mitään heistä kuulunut, hän kiittää, kertoo olleen mieluisa ja aloittaa paasaamisen siitä, kun siskoni/veljeni ei edes onnitellut tai lähettänyt korttia. Tästä on siis pääteltävissä se, että he -ainakin äitipuoli- odottaa, että me heitä aina muistamme, vaikka meitä ei muisteta.
Sama juttu miehen vanhempien kanssa. Mökötys alkaa, jos joku miehen sisaruksista ei merkkipäiviä muista. Lähetämme heille jopa hääpäivänä kortin - ja myös sen he odottavat meidän muistavan-, mutta meidän hääpäivää ei muista kukaan. Ehkä muistaisi jos olisivat häissämme olleet, mutta kun ei viitsinyt ajaa sitä muutamaa sataa kilometriä häihin.
Kyse ei ole rahasta, sillä sekä äitipuoleni että isäni ovat hyvätuloisia, ja kyllä omallakin äidillä on varaa tekstiviestiin tai korttiin. Miehen vanhemmat auttavat taloudellisesti miehen aikuisia sisaruksia sekä hoitavat kahta muuta lapsenlasta joka päivä saamatta siitä edes kiitosta - me saamme vain kuulla valituksen siitä, miten kiittämättömiä miehen sisarukset ovat, kun isovanhemmat ovat taas maksaneet heidän vuokran/ostaneet heille tai lapsille sitä ja tätä pyynnöstä, ja ei kiitosta. Tästä huolimatta meidän lapsellemme ei voi edes sitä syntymäpäivälahjaa lähettää. Onhan lapsi pieni, eikä tule muistamaan saiko lahjaa vai ei, mutta voisivathan he vaikka tallettaa lapsen säästötilille kympin. Me taas emme ole ikinä saaneet miehen vanhemmilta mitään, jos ei häälahjaa (100 €) lasketa - vuosittain panostamme heidän lahjoihin ainakin tuplaten tuon.
Ärsyttää. Tiedän, että maailmassa on isompiakin ongelmia, mekin menemme huomenna hautajaisiin, ja sen rinnalla synttärikortin puute on pikkujuttu. Mutta juuri siksi entistä enemmän haluankin muistaa lähimmäisiä, kun ei täällä ikuisesti olla, enkä voi ymmärtää sitä, miten isovanhemmat toimivat. Olenko ihan hölmö?
Kommentit (24)
Minulle on vaikeaa lopettaa lahjojen antaminen. Tiedän olleeni ei-toivottu lapsi, ja tunsin olleeni koko lapsuuden vain taakka, ja näkymätön, ja vanhempien kunnioitus ja rakkaus tuli vasta hyvän opiskelupaikan myötä. Minulla on yhä huono itsetunto, ja vieläkin haluan vanhempieni ajattelevan minusta vain hyvää. Omat sisarukseni ovat oletettavasti päässeet jo yli lapsuuden traumoista, eivätkä välitä edes sitä synttärikorttia lähettää, saati nyt kovin muutenkaan pitää yhteyttä. Tämä kuulostaa karulta, koska tilanne on nyt erilainen, eikä vanhemmistani tätä uskoisi, kun katsoo miten ylpeitä he nyt ovat minusta ja miten rakas lapsenlapsi heille on. Se kaikki vain piti ansaita. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 16:21"]
Valivalivali en jaksanut lukea.
[/quote]
Pointti tuli ekassa kappaleessa. Jaksoit kuitenkin kommentoida.
Olisivatko unohtaneet?
Minä unohdin lähettää äidilleni äitienpäiväkortin. Oli viime viikonloppuna mielessä, mutta vasta tänään muistin, että se olisi pitänyt lähettää viimeistään eilen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsuitteko synttäreille? Varmaan odottivat kutsua ja muistavat mikäli kutsutaan vaikka eivät tule!
Ymmärrän sinua. Meillä on hiukan vastaava tilanne.
Voisit jutella vanhemmillesi että sopiiko jos tästä lähtien muistettaisiin aikuisia vaan vaikka viestillä,
eikä lahjalla? Ei siinä sen kummempaa, et voi ostaa vanhempiesi rakkautta rahalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihmeen muistamisautomaatti vanhemmat ovat? Se lapsi ei tiedä, muistiko isovanhemmat vai ei, joten älä ryhdy tekemään ongelmaa asiasta, joka ei ole lapselle ongelma. Lopeta itsekin muiden lahjominen, koska teet sitä syyllistääksesi muita etkä suinkaan siksi, että haluat ilahduttaa. Ehkä vanhempasi halusivat näpäyttää sinua siitä, että hanakasti muistat pienimmät ja vähäpätöisimmät asiat, jotta voit sitten soitella perään ja kerjätä kiitoksia.
Kutsuitko hääpäivää viettämään? Vai oletatko että jokainen tahtoo juhlia juhliaan jonkun ennalta määrätyn kaavan mukaan?
Kutsuitko lapsen synttäreille?
Se että jollain on tuloja, ei tarkoita että olisi varaa käyttää rahaa. Käsittämättömän huonosti sinut on kyllä kasvatettu. Kamalaa mouruamista, ehkä sun vanhemmilla oli hääpäivänäsi jotain muuta tekemistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se 1-vuotias ymmärtäisi, vaikka olisi tekstiviestillä muistettu tai Facebookissa onniteltu? Sitten isompana on muistamisten aika.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 20:48"][quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 17:21"][quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 17:12"]Aivan uskomatonta porukkaa. Kyllä, kutsuimme syntymäpäiville. Kutsuimme myös häihin, joihin ei saavuttu. Tänne ei myöskään saavuttu edes vauvaa katsomaan lapsen synnyttyä. Kertaakaan eivät ole meillä käyneet. Hääpäivää emme juhli, emmekä odota heidän sitä muistavan, mutta heidän hääpäivä on muistettava vaikka eivät hekään sitä juhli. Jos eivät meitä tai meidän lasta muista, miksi sitten miehen sisaruksia puolisoineen ja lapsineen? Lapsemme serkku on saman ikäinen, ja kyllä häntä mmuistetaan niin merkki- kuin arkipäivinä. Kyse ei myöskään ole siitä, ettei meistä edes tykätä - kaikki voivottelevat kun asutaan kaukana, ja sanovat miehenkin olevan lapsista läheisin kun toiset niin "temperamenttisia" (= kkiittämättömiä ja itsekkäitä). Ja on se kumma, jos 8000 € nettotuloista voi toisille llapsenlapsille kustantaa ratsastuksen ja pleikkarit, vaatteita ja leluja, vaippoja ja ruokaa kuukausittain, mutta meidän lapsi ei saa Edes muutaman euron palloa. Ap
[/quote]
No mistä sä tiedät että lapsenne on rakastettu isovanhempien taholta jos he eivät ole edes käyneet katsomassa? Tai mitenkään muistaneet?
[/quote]
No kun me sitten käymme siellä.
[/quote]
Silloin kun sanat ja teot ovat ristiriidassa, kannattaa uskoa niitä tekoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin loukkaantuisin. Jos lapsenlapsia on 20 niin ei ehkä jokaisen synttäriä muista, mutta jos on erikseen kutsuttu juhliin eli päivä on tiedossa, niin kyllä edes onnittelutekstarin voisi lähettää. Lopeta ap sinäkin se lahjominen ja muistaminen. Ei aikusiten ihmisten synttäreitä tai muiden hääpäiviä tarvitse erikseen muistaa, puhumattakaan että tarvitsisi ostaa joku lahja. Korkeintaan se tekstari niin säästyt paljolta oahalta mieleltä. Jos kysyvät syytä tähän niin sanot rehellisesti. Tai oikeastaan voisit kyllä jo nyt ottaa asian puheeksi ja kysyä miksi teidän/lapsen merkkipäivät eivät ole yhtä tärkeitä kuin muiden.
Miksi ihmeessä ostat lahjoja aikuisille ihmisille? Kun meille syntyi lapsi, lopetin lahjojen antamisen vanhemmilleni. Isänpäivä-, äitienpäivä- ja syntymäpäivälahjaksi teen kortin, jossa on lapsen kuva, siis jonkun sellaisen, missä lapsi on kukka kourassa tai jotain hassua tekemässä. Teen siitä vähän isomman ja laitan ohjelmalla jotkut kehykset, silloin kuvakortti on vähän kuin lahja itsessään. Jouluna annan suklaarasian. Minulla oli aina ennen hirveä stressi, että keksisin jotain kivaa annettavaa, mutta eipä ole enää.
Kun lapsemme oli täyttämässä yksi, en aikonut edes pitää mitään juhlia. Tarkoitus oli vain miehen kanssa ostaa jotkut leivokset tms. Sitten vanhempani ilmoittivat tulevansa juhliin, oli niitä järjestetty tai ei. Oli siinä sitten yhtäkkiä tehtävä suursiivous ja hommattava kakut sun muut, koska jos minun vanhempani tulivat yksivuotisjuhliin, tietysti täytyi kutsua myös miehen vanhemmat ja sitten myös miehen sisarukset lapsineen, koska hekin kutsuvat aina meidät antamaan lahjoja kiittämättömille ja huonotapaisille kakaroilleen. Hitto mikä stressi. En ole ollenkaan mikään juhlanjärjestäjäihminen, mutta näköjään on sitten järkättävä joka saamarin vuosi jotkut sukukekkerit. Ja minun vanhemmilleni meidän lapsi on sentään jo viides lapsenlapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut, että miksi itse annat lahjoja? Annatko niitä antamisen halusta vai siksi, että sinun "pitää" muistaa lahjoa muita?
Itse opettelin pois sellaista lahjomisista, jotka eivät olleet vastavuoroisia tai lähinnä aiheuttivat mielipahaa jälkikäteen. Nyt vaikuttaa, että yrität liiallisesti miellyttää toisia sillä, että annat lahjoja, vaikket sitten takaisin saakaan mitään.
Ja kuten joku totesikin, niin kutsun lähettämällä muiden on helpompi muistaa toisten merkkipäiviä.
Aivan uskomatonta porukkaa. Kyllä, kutsuimme syntymäpäiville. Kutsuimme myös häihin, joihin ei saavuttu. Tänne ei myöskään saavuttu edes vauvaa katsomaan lapsen synnyttyä. Kertaakaan eivät ole meillä käyneet. Hääpäivää emme juhli, emmekä odota heidän sitä muistavan, mutta heidän hääpäivä on muistettava vaikka eivät hekään sitä juhli. Jos eivät meitä tai meidän lasta muista, miksi sitten miehen sisaruksia puolisoineen ja lapsineen? Lapsemme serkku on saman ikäinen, ja kyllä häntä mmuistetaan niin merkki- kuin arkipäivinä. Kyse ei myöskään ole siitä, ettei meistä edes tykätä - kaikki voivottelevat kun asutaan kaukana, ja sanovat miehenkin olevan lapsista läheisin kun toiset niin "temperamenttisia" (= kkiittämättömiä ja itsekkäitä). Ja on se kumma, jos 8000 € nettotuloista voi toisille llapsenlapsille kustantaa ratsastuksen ja pleikkarit, vaatteita ja leluja, vaippoja ja ruokaa kuukausittain, mutta meidän lapsi ei saa Edes muutaman euron palloa. Ap
Joko kissa pöydälle, tai vain lopetatte muistemisen muiden suuntaan.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 17:12"]Aivan uskomatonta porukkaa. Kyllä, kutsuimme syntymäpäiville. Kutsuimme myös häihin, joihin ei saavuttu. Tänne ei myöskään saavuttu edes vauvaa katsomaan lapsen synnyttyä. Kertaakaan eivät ole meillä käyneet. Hääpäivää emme juhli, emmekä odota heidän sitä muistavan, mutta heidän hääpäivä on muistettava vaikka eivät hekään sitä juhli. Jos eivät meitä tai meidän lasta muista, miksi sitten miehen sisaruksia puolisoineen ja lapsineen? Lapsemme serkku on saman ikäinen, ja kyllä häntä mmuistetaan niin merkki- kuin arkipäivinä. Kyse ei myöskään ole siitä, ettei meistä edes tykätä - kaikki voivottelevat kun asutaan kaukana, ja sanovat miehenkin olevan lapsista läheisin kun toiset niin "temperamenttisia" (= kkiittämättömiä ja itsekkäitä). Ja on se kumma, jos 8000 € nettotuloista voi toisille llapsenlapsille kustantaa ratsastuksen ja pleikkarit, vaatteita ja leluja, vaippoja ja ruokaa kuukausittain, mutta meidän lapsi ei saa Edes muutaman euron palloa. Ap
[/quote]
No mistä sä tiedät että lapsenne on rakastettu isovanhempien taholta jos he eivät ole edes käyneet katsomassa? Tai mitenkään muistaneet?
Ap, rupeatte elämään omaa elämäänne. Kutsutte sukulaiset juhlimaan, ja jos eivät tule, on se heidän häpeänsä. Muistamiset sukulaisiin minimiin: syntympäivä- ja joulukortin ymmärrän, mutta että pitäisi vielä lahjoa hääpäivät sun muut kissanristiäiset. Anna olla. Elä omaa elämääsi. Tehkää omat perinteenne. Juhlikaa lasta keskenänne, kutsukaa kavereita omine lapsineen kylään ja viettäkää kivoja hetkiä.
On katkeroittavaa laskea, kuka muistaa ja ketäkin, ja millaisen summan edestä. Sellainenkin kannattaa lopettaa. Ruvetkaa vaikka lahjoittamaan lapsen tekemiä piirustuksia sukulaisille, niin säästyvät lahjarahatkin. Opiskelijoilla ei ole koskaan liian paljon rahaa, lapsiperheellisillä varsinkaan.
Monestihan se "kiltti" ihminen muistetaan silloin kun tarvitaan jotakin, mutta "kiltteydestään" huolimatta häntä ei välttämättä sen kummemmin palkita.
Olen itsekin astunut siihen miinaan, että laitoin esimerkiksi kummilapsille tai sisarusten lapsille aina jos jonkinlaiset onnittelut tai lahjapaketit, mutta takaisin ei tullut kiitostakaan. Sen sijaan erilaisia lahjavaatimuksia kyllä tuli. Jälkikäteen vasta tajusin, että kyseinen tapa olisi pitänyt lopettaa aikoja sitten.
Onnea 1-vuotiaalle ja teille vanhemmille! Teillä on oma perhe nyt, muistakaa toisianne ja järjestäkää itse pieniä perhejuhlia, niistä syntyy ihania traditioita. Tuollaiset aikuisten muistamiset voitte lopettaa, ainoastaan niitä jatkatte mitkä ovat vastavuoroisia. Jos onnittelu tulee teille sanallisesti, niin samoin vastavuoroisesti.