Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat eivät muistaneet lasta syntymäpäivänä
08.05.2015 |
Esikoiseni täytti alkuviikolla vuoden. Asumme miehen ja minun opiskelupaikkakunnalla satojen kilometrien päässä kotikaupungista, joten en olettanutkaan, että kukaan tulisi juhlimaan synttäreitä tänne saakka, mutta luulisi, että isovanhemmat olisivat edes soittaneet tai lähettäneet tekstiviestin, jos ei edes onnittelukorttia (saati pientä lahjaa) lähetä. Mutta ei, ei mitään merkkiä omilta vanhemmiltani että muistaisivat syntymäpäivät. Miehen vanhemmat sentään onnittelivat lasta skypessä seuraavana päivänä.
Omille vanhemmilleni lapseni on ainut lapsenlapsi ja hyvin rakas, miehen vanhemmille lapsi on kolmas lapsenlapsi, ja rakas yhtä kaikki. Siksi en ymmärrä tätä synttäreiden sivuuttamista. Minä ja mies lähetämme kortit joka isän- ja äitienpäivänä ja nimipäivänä, ja annamme lahjat jouluina ja syntymäpäivinä. Lahjat ovat arvokkaat ja mieluisat, ja panostamme niihin, vaikka meillä pienen pienet tulon onkin. Takaisin emme saa mitään. Joku ehkä muistaakin joulun jälkeen tekeväni aloituksen, jossa kerroin, ettei lasta muistettu edes ensimmäisenä joulunaan. Silti selvästi meiltä lahjoja ja kortteja odotetaan, vaikka se ei ole vastavuoroista. Esim.:
Vanhempani ovat eronneet, ja jos soitan esim. isäni naisystävälle ja tiedustelen, saiko hän/isäni lahjan jonka lähetimme kun ei ole mitään heistä kuulunut, hän kiittää, kertoo olleen mieluisa ja aloittaa paasaamisen siitä, kun siskoni/veljeni ei edes onnitellut tai lähettänyt korttia. Tästä on siis pääteltävissä se, että he -ainakin äitipuoli- odottaa, että me heitä aina muistamme, vaikka meitä ei muisteta.
Sama juttu miehen vanhempien kanssa. Mökötys alkaa, jos joku miehen sisaruksista ei merkkipäiviä muista. Lähetämme heille jopa hääpäivänä kortin - ja myös sen he odottavat meidän muistavan-, mutta meidän hääpäivää ei muista kukaan. Ehkä muistaisi jos olisivat häissämme olleet, mutta kun ei viitsinyt ajaa sitä muutamaa sataa kilometriä häihin.
Kyse ei ole rahasta, sillä sekä äitipuoleni että isäni ovat hyvätuloisia, ja kyllä omallakin äidillä on varaa tekstiviestiin tai korttiin. Miehen vanhemmat auttavat taloudellisesti miehen aikuisia sisaruksia sekä hoitavat kahta muuta lapsenlasta joka päivä saamatta siitä edes kiitosta - me saamme vain kuulla valituksen siitä, miten kiittämättömiä miehen sisarukset ovat, kun isovanhemmat ovat taas maksaneet heidän vuokran/ostaneet heille tai lapsille sitä ja tätä pyynnöstä, ja ei kiitosta. Tästä huolimatta meidän lapsellemme ei voi edes sitä syntymäpäivälahjaa lähettää. Onhan lapsi pieni, eikä tule muistamaan saiko lahjaa vai ei, mutta voisivathan he vaikka tallettaa lapsen säästötilille kympin. Me taas emme ole ikinä saaneet miehen vanhemmilta mitään, jos ei häälahjaa (100 €) lasketa - vuosittain panostamme heidän lahjoihin ainakin tuplaten tuon.
Ärsyttää. Tiedän, että maailmassa on isompiakin ongelmia, mekin menemme huomenna hautajaisiin, ja sen rinnalla synttärikortin puute on pikkujuttu. Mutta juuri siksi entistä enemmän haluankin muistaa lähimmäisiä, kun ei täällä ikuisesti olla, enkä voi ymmärtää sitä, miten isovanhemmat toimivat. Olenko ihan hölmö?
Kommentit (24)
Ap, ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Ihme kommentteja tullut tähän keskusteluun. Älä välitä niistä.
Mielestäni sinä vaikutat aivan liian kiltiltä. Jos suvussanne ei vastavuoroisuutta harrasteta, lopeta itsekin lahjojen (etenkin kalliiden) antaminen. Pahoitat vaan oman mielesi.
Ovatko vanhempasi siis nähneet lastanne vielä kertaakaan? Ihmettelen suuresti jos eivät - tuskin lapsenne silloin kovin tärkeä on, anteeksi jos kuulostaa pahalta. Vaikka lapsi ei vielä ymmärrä lahjojen päälle (kuka antaa ja mitä), niin lähivuosina se on edessä ja silloin on toki kurjaa jos omat isovanhemmat eivät muista. Minusta on normaalia, että mummot ja papat onnittelevat lapsenlastaan ja antavat lahjan. Ehkä tätäkin kannattaa miettiä jo etukäteen.. Miten valmistaa lasta mahdollimman pieneen pettymykseen ettei ajattele siis niin, etteivät isovanhemmat välitä kun serkkuja kyllä lahjotaan.
Mutta siis. Sinuna lopettaisin muiden onnittelut ja lahjomiset, jos se ei ole vastavuoroista. Suuttukoot, eiväthän he itsekään muista juhlan sankaria!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 16:19"]Minulle on vaikeaa lopettaa lahjojen antaminen. Tiedän olleeni ei-toivottu lapsi, ja tunsin olleeni koko lapsuuden vain taakka, ja näkymätön, ja vanhempien kunnioitus ja rakkaus tuli vasta hyvän opiskelupaikan myötä. Minulla on yhä huono itsetunto, ja vieläkin haluan vanhempieni ajattelevan minusta vain hyvää. Omat sisarukseni ovat oletettavasti päässeet jo yli lapsuuden traumoista, eivätkä välitä edes sitä synttärikorttia lähettää, saati nyt kovin muutenkaan pitää yhteyttä. Tämä kuulostaa karulta, koska tilanne on nyt erilainen, eikä vanhemmistani tätä uskoisi, kun katsoo miten ylpeitä he nyt ovat minusta ja miten rakas lapsenlapsi heille on. Se kaikki vain piti ansaita. AP
[/quote]
Yrität nyt ostaa sitä välittämistä edelleen. Nyt vaan reilusti sanomaan, että siirrytte korttilinjalle (max), ja rahat käytätte lapseen.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 17:21"][quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 17:12"]Aivan uskomatonta porukkaa. Kyllä, kutsuimme syntymäpäiville. Kutsuimme myös häihin, joihin ei saavuttu. Tänne ei myöskään saavuttu edes vauvaa katsomaan lapsen synnyttyä. Kertaakaan eivät ole meillä käyneet. Hääpäivää emme juhli, emmekä odota heidän sitä muistavan, mutta heidän hääpäivä on muistettava vaikka eivät hekään sitä juhli. Jos eivät meitä tai meidän lasta muista, miksi sitten miehen sisaruksia puolisoineen ja lapsineen? Lapsemme serkku on saman ikäinen, ja kyllä häntä mmuistetaan niin merkki- kuin arkipäivinä. Kyse ei myöskään ole siitä, ettei meistä edes tykätä - kaikki voivottelevat kun asutaan kaukana, ja sanovat miehenkin olevan lapsista läheisin kun toiset niin "temperamenttisia" (= kkiittämättömiä ja itsekkäitä). Ja on se kumma, jos 8000 € nettotuloista voi toisille llapsenlapsille kustantaa ratsastuksen ja pleikkarit, vaatteita ja leluja, vaippoja ja ruokaa kuukausittain, mutta meidän lapsi ei saa Edes muutaman euron palloa. Ap
[/quote]
No mistä sä tiedät että lapsenne on rakastettu isovanhempien taholta jos he eivät ole edes käyneet katsomassa? Tai mitenkään muistaneet?
[/quote]
No kun me sitten käymme siellä.
Mitä, jos vain lopettaisit lahjojen antamisen ja muistamisen? Tai jos sinun on pakko jotakin antaa, anna pelkkä kortti ja vaikkapa Pandan konvehtirasia isoimpina merkkipäivinä, kuten jouluna? Nujerrat vain itsesi, kun syydät entistä parempia ja parempia lahjoja ja muistat pienimmätkin merkkipäivät ilman vastakaikua. :)
On todella ikävää, ettei vanhempia kiinnosta, ja ymmärrän, että se tuntuu pahalta. Entä, jos keskittyisitte niihin ihmissuhteisiin, joita teillä on? Voisiko lapsen syntymäpäiville tulla joku ystäväperhe isovanhempien sijaan? Tai olisiko suvussanne jotakin omia vanhempianne läheisempää henkilöä? Ja joulu- ja muut perinteet voi vallan hyvin viettää ihan omankin perheen kesken, vaikka se saattaa aluksi ankealta tuntua.
Tuskin kannattaa välejä oitis poikki lyödä tai jättää tyystin vanhemmat kaikkiin kutsumatta (ellei halua tieten tahtoen mehevää sukuriitaa - epäilen, että vanhempanne suuttuisivat pahanpäiväisesti, jos heille ei tulekaan sitä kutsua, vaikkeivät he olisi paikalle kutsuttaessakaan saapuneet!). Mutta sen sijaan, että kuluttaisit itsesi puhki pettymysten sarjassa, hoida hommat muodollisesti korrektisti ja keskity ammentamaan voimaa muista lähteistä. :) Ehkä vanhemmat jonakin päivänä havahtuvat siihen, että he ovat ikään kuin itse ajaneet itsensä pois teidän elämästänne.