Lisääntyminen mietityttää, voiko jossain tsekata että kuinka kiire meillä jo on?
Olemme miehen kanssa jo pitkään puhuneet mahdollisesta perheenlisäyksestä. Ensin se oli joskus joskus sitten tulevaisuudessa, mutta nyt ainakin oma vauvakuumeni on oireillut sen verran, että olisi mukavempaa puhua jo ihan ajankohdasta, jolloin jättäisimme ehkäisyt pois. Itse ole sitä mieltä, että olisin valmis yrittäään jo loppuvuodesta, mutta mies taas sitä mieltä että korkeintaan vuoden tai kahden kuluttua. Nyt kun olen seurannut viereltä siskoni lapsettomuuskamppailua (hällä siis on PCOS) niin se totuus, että ei niitä lapsia vain niin vain tehdä on tullut todeksi. Siskoni kyllä tuli raskaaksi, kun oli käynyt hedelmöityshoidoissa yli puoli vuotta.
Mieheni on sitä mieltä, että jos mulla olis PCOS tai joku muu vaiva, mikä aiheuttaa sen, että raskaaksi tuleminen ei tule olemaan helppia, niin totta kai voisimme aloittaa lastentekopuuhat ihan pian, mutta toisaalta kun olen perusterve ihminen niin mitä haittaa siitä olisi jos vielä muutman vuoden odottaisimme.
Tästä tuli mieleen se otsikon kysymys, että onko olemassa sellaista testiä, millä voisi tarkastaa mahdollisen hedelmällisyyden, esimerkiksi yksityisellä lääkärillä? Tai edes saisi jotain osviittaa, että kannattaisiko alkaa yrittäminen jo nyt ihan heti vai jättää myöhemmälle.
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista :)
Kommentit (4)
Niin ja piti lisätä, että voihan vika olla miehessäkin, jos ongelmia tulee. Vuoden yrittämisen jälkeen kannattaakin tutkia mies ensin.
No käy ensin gynellä ja se katsoo tosiaan että paikat on "päällisinpuolin" kunnossa, munasarjat ja kohtu jne, ei näy kystia tai endometrioosia esim.
Lopeta pillerit ajoissa, että kierto saa palautua. Itsellä kierto palautui kyllä samantien, eli välttämättä ei mene kauaa.
Perus verikokeet kannattaa ehkä käydä, näkee ettei ole mitään hedelmällisyyteen vaikuttavaa sairautta, kuten keliakia, kilpirauhashäiriöt tai diabetes.
Mitään varsinaista testiä hedelmällisyyteen ei ole, mutta voittehan lähettää vaikka miehen sperman tutkittavaksi jonnekin lapsettomuusklinikalle, jos mietityttää....maksaa n. 70-100e.
Kyllä se aika arpapeliä on, ei voi tietää tuleeko raskaaksi ja koska. Yksi mahdollinen tutkimus on munanjohtimien aukiolotutkimus myöskin lapsettomuusklinikalla, maksaa ehkä n. 200e. Itseä mietitytti onko klamydia tukkinut munanjohtimet ja mietin tuota tutkimusta mutta en sitten ehtinyt menemään kun tulinkin jo raskaaksi.
Kiitos vastauksesta :) En käytä e-pillereitä vaan mulla on kuparikierukka käytössä, sinäänsä erittäin vaivaton ehkäisy ja pitäisi hedelmällisyyskin palata heti kierukan poiston jälkeen. Kierukka pitäisi vaihtaa vuoden kuluttua ja mieheni mielestä silloin olisi aikaisintaan hyvä hetki poistatuttaa. Yritin kyllä sanoa, ettei se niin vaivalloinen toimenpide ole että senkus soitan lääkärille ja samalla viikolla jo saan poistettua ilman mitään lisäselvityksiä.
Gynellä käyn joka toinen vuosi papa-kokeessa ja aina se sisätutkimuksenkin on tehnyt samalla. Koskaan ei ole mitään hälyyttävää löytynyt onneks. Viimeksi kävin gynellä melkein vuosi sitten, vähän alle.
Olisko sitten hyvä käydä nyt uudelleen jo vuoden kuluttua viime kerrasta ja sanoa samalla, että vauvahaaveet ovat nyt realistisia. Tekeekö gyne silloin erilaisen tutkimuksen?
ap
Ei ole mitään testiä. Mutta kyllä gynellä voi käydä ja kannattaakin. Ultraa ja katsoo, että paikat on suurinpiirtein ok ja ottaa papakokeen. Käytätkö e-pillereitä? Ne kannattaa lopettaa ajoissa, että kierto säännöllistyy ja on helpompi ajoittaa petipuuhat. Käytätte kondomia kunnes olette valmiit lapsentekoon. Kierron säännöllistymiseen voi mennä vuosikin tai kuukautisen pitää käynnistää hormoneilla. Onnea matkaan!