Mistä motivaatiota laihtumiseen?

Ei muuta kuin muuta ne ruokailutottumukses ensimmäisenä. Alat tehdä itse ruokaa, jätät ne valmispitsat ja muut sinne kauppaan. Ja hyötyliikunta auttaa paljon, ei ole pakko heti alkaa varsinaisesti harrastamaan, sekin ehkä sieltä tulee sitten kun paino alkaa tippua ja motivaatio nousee.

Miten ne muutan? Ja tiedän että säännöllisesti pitäisi syödä. Teen sellaista työtä ettei onnistu kellontarkka syöminen. Hedelmistä en tykkää, saati mistään vihreästä muutenkaan. Lihaa en ole vuosiin syönyt.

Kolmonen siis ap. Ahmin vaaleaa leipää, syön makaronia, pastaa, nuudeileita yms.. tummasta leivästä en tykkää yhtään! Olenko siis ihan toivoton.. :(

Varsinainen kysymyksesi oli, että mistä löytäisit motivaatiota laihtumiseen. Koska olet kirjoittanut tämän aloituksen, sinulla alkaa selvästi heräillä jo jonkinlainen motivaatio. Vahvista sitä vaikka lukemalla netistä kauhujuttuja ylipainon vaaroista, aikuistyypin diabeteksen vaikutuksista koko elämäään jne. Ja olisiko sinulla esim. joku ihana kesämekko ajalta ennen lihomista? Voisit ottaa tavoitteksi mahtua siihen vaikka elokuussa, tai ensi vuoden kesällä jos ylipainoa on enemmän. Entä olisiko elämässäsi joku ihminen, johon haluaisit tehdä vaikutuksen laihtumisella? Silminnähtävä laihtuminen kyllä huomataan ja se kerää paljon kommentteja.

Sun pitäisi muuttaa ateriointisi ja syömisesi ihan kokonaan. Joku motivaatio siihen on, kun asiaa pohdit. Kukaan ei voi sitä motivaatiota löytää sun puolesta. Yleensä ylipainon terveysriskit, kevyempi olo ja mukavampi ulkonäkö motivoivat ihmisiä.

Uuden ruokailutottumuksen omaksuminen ei tapahdu yhdessä yössä, eikä kahdessakaan. Se vaatii pitkää harjoittelua. Sun pitäisi alkaa ihan oikeasti tykätä kasviksista, salaateista, hedelmistä, kunnon ruoasta, kaurapuurosta jne. Ja oppia, että pitsaa ja pullaa ja limua syödään korkeintaan joskus harvoin. Ala pikkuhiljaa muokkaamaan ruokavaliotasi ja ole itsellesi armollinen, älä ajattele, että kaiken pitää muuttua hetkessä.

Mistä siis alottaisin? Joku liikuntamuoto kiinnostaisi. Mutta sitten mietin kehtaanko? Nauretaanko siellä tällaiselle läskille, joka puhisee kaikesta. Voi helvetti. Vielä viitisen vuotta sitten olin normaaleissa mitoissa. Jotenkin en itse huomaa, että turpoan aina lisää ja lisää. Kaikki herkut ovat ystäviä ja kaipa ne jotenkin lohduttavat tätä ankeaa elämää. En tosin muista, että laihanakaan olisin kovin onnellinen ollut. Ajattelen kyllä että nyt loppuu mässytys, mutta olen liian mukavuuden haluinen ja ennemmin painun sohvan pohjalle ahmimaan karkkeja ja tuijottamaan telkkaria kun ulos kävelemään tai muuta. Tämänkin tiedostaminen on todella masentavaa :(

Ap

Jos peilikuva ei motivoi laihduttamaan, niin suosittelisin ehkä lääkärissä käyntiä. Sokerirasitustestiä, rasva-arvojen mittausta, verenkuva noin yleisesti yms yms... Moni läski saa kipinän laihduttamiseen valitettavasti vasta kun lääkäriltä kuulee, että on jo alkava diabetes, kolesterolit koholla, sydänkohtaus kolkuttelee ovella ja nivelet vetelevät viimeisiään.

Jos olet vielä lapseton nainen mutta haluaisit joskus tulevaisuudessa äidiksi, niin ylipaino saattaa olla raskautumisen esteenä. Ylipaino kun laskee naisen hedelmällisyyttä ja tottakai ylipainoisen naisen raskaus on aina riskimpää kuin normaalipainoisen, eikä se raskausaikakaan taida olla niin kovin hehkeää jos lisäkiloja kertyy 9kk aikana vaikkapa se 10-20kg.

Jos taas olet lapseton mies, niin yhtälailla hedelmällisyytesi kärsii ylipainosta. Kroppasi tuottaa normaalia enemmän naishormoneita, sinulle kasvaa "manboobsit", äänestäsi saattaa tulla naisellisempi... Yleisesti ottaen ylipainoisilla ei ole niin hyvät pariutumismahdollisuudet kuin normaalipainoisilla.

Jos olet vielä nuori, niin laihduttamisen pitäisi olla sinulle vielä helpompaa. Ihmisen aineenvaihdunta kun alkaa vanhetessa hidastua ja yli 30-vuotiaana laihduttaminen vaatii jo rutkasti enemmän työtä kuin parikymppiseltä.

Itse olen lapsesta asti ollut pullukka, vaikka liikunnallinen olinkin. Jotenkin sitä omaa peilikuvaa oppi katselemaan imartelevista kuvakulmista ja selfieissäkin sai kivasti makkarat ja läskit piiloon. Ei sitä peilin kautta ja selfieissä näyttänyt ollenkaan niin läskiltä, mitä esimerkiksi valokuvissa. Minulle laihdutuskipinä tuli kun näin itseni veljeni häissä otetussa valokuvassa... Se kaupassa niin ihanalta näyttänyt pinkki kukkamekko ei todellakaan näyttänytkään noin 110kg naisen päällä kovinkaan herttaiselta! En meinannut tunnistaa itseäni edes koko kuvasta, en todellakaan ymmärtänyt että vaatekoko 50 ja 110kg ovat oikeasti niin järjettömän paljon! Sitten iski vielä päälle pelko mahdollisesta lapsettomuudesta (yli 5 vuotta lasta yrittänyt ystäväni ei päässyt edes lapsettomuustutkimuksiin, vaan hänen käskettiin ensin laihduttaa 20kg).

Ehdin laihduttamaan pelkillä pienillä elämäntapamuutoksilla 20kg ennen kuin tulin raskaaksi. Pienillä muutoksilla tarkoitan, etten ryhtynyt nutraamaan/karppaamaan tai muutenkaan millekään erikoisdietille. Sallin itselleni edelleen pastat, pullat ja suklaat mutta kun muutoin ruokavaliotani muutin terveellisemmäksi, ei makeata ja ns. lohturuokia tehnyt enää niin kovasti mieli. Otin ensin puoli lautasellista salaattia ja sitten vasta ruokaa. Näin ruualle jäi vähemmän tilaa lautasella ja kuin huomaamatta tuli syötyä vähemmän. Nälissäni en ole ollut missään vaiheessa ja mielestäni se oli yksi avain onnistumiseeni. Lisäsin myös liikuntaa, kävin kävely+hölkkälenkeillä kolme kertaa viikossa. Joka viikko hölkkäsin vähän edellistä pidemmän matkan ja liikunta alkoi tuottamaan mielihyvää samaan tahtiin kuin kuntoni kasvoi. Kävin vaa'alla joka maanantaiaamu ja mittanauhalla mittailin joka kuukauden ensimmäinen päivä pohkeet, reidet, vatsan, tissit ja hauiksen. Excelissä näkyvät alaspäin suuntautuneet paino- ja mittakäyrät motivoivat tehokkaasti jatkamaan terveellistä elämää. Vaikka vaatekokoni pieneni usealla koolla, en kuitenkaan peilistä nähnyt laihtuneeni ollenkaan. Onneksi tuli pidettyä kirjaa painosta ja mitoista, muutoin olisin saattanut tuskastua "turhasta" yrittämisestä ja palata vanhoihin pahoihin tapoihini.

Valitsin omaksi punnituspäiväkseni tarkoituksella maanantain, sillä yleensä viikonloppuisin tuli syötyä arkipäiviin verrattuna enemmän, juotua kaljaa, grillattua, tilattua krapulapitsaa, sukulaisten kakkukahvikekkerit... Nyt kun sitä punnitus päivää odotti, niin viikonlopun mättämiset loppuivat. Muutamana viikkona kokeilin, että perjantaina punnitsit -2kg, viikonloppuna juotiin kaljaa ja grillattiin ja maanantaina tulos oli +2kg. Tuntui järjettömältä heittää päivän tai kahden aikana koko viikon työ roskikseen.

Nyt kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, koon 50 takki on minulle vatsan kohdalta vielä todella löysä, sitä voisi kaventaa ainakin kymmenellä sentillä. Ja tämä samainen takki oli minulle joskus aivan sopivan kokoinen, aivan kuin se pinkki häämekkokin, joka nyt muistuttaa päälläni lähinnä muodotonta säkkiä. Enkä tosiaankaan pitänyt itseäni erikoisen isona valaana, vaikkakin "sopivasti pyöreänä" kyllä. Onneksi kehonkuvani on muuttunut jokseenkin realistisemmaksi :D!!

En tiedä jaksoitko AP lukea koko kirjoitukseni alusta loppuun, mutta mitä motivaation suhteen tulee niin se sinun täytyy löytää ihan itsestäsi. Suurten kilomäärien laihdutus ja ruokavalion täysremontti ovat kuitenkin niin isoja asioita ja niiden pitäisi kestää lopun elämää, ettei kukaan muu voi sellaista motivaatiota toiseen valaa. Jos joku ihastuminen saa sinuun laihdutuskipinän ja motivaation, niin mahdollisesti saatuasi pakit tai erottuanne ajaudut ahmimaan vielä nykyistä enemmän--> laihdutetut kilot tulevat korkojen kera takaisin. Siksi se motivaatio olisi hyvä löytää ihan itsestään, sillä sellainen motivaatio on kaikkein pysyvintä :).