Toivotko, että on elämää kuoleman jälkeen?

riippuu millaista se olisi. JÄlleensyntyminen ei oikein innosta. Harppumusa voisi olla ok, mutta pitkän päälle pelkkä musa olisi tylsää ja yksinäistä. Rakkaat ihmiset olisi kiva nähdä uudelleen, kun heitä nyt ikävöi. Maailmansieluun yhtyminen olisi ehkä hienoa.

Ei elämää siinä mielessä kun me sen nyt miellämme, mutta taivaaseen haluan kyllä päästä.

Jotenkin sen uudestaansyntyminen olisi helpottavaa. Ei se oma uudestaansyntyminen niinkään vaan läheisten. Ehkä se on joku semmoinen että ei haluaisi lupua kokonaan siitä läheisestä tämän kuoltua vaan koittaa uskoa että hän syntyy uudelleen. En mitään omituista loputonta hengailua jossain valkoisissa hörhelöissä poikkihuilua soitellen toivoisi..

Voi ei :D nyt tuli mielikuva isosedästäni valkoinen ilmava pitsimekko päällä ja poikkuhuilu huulillaan! Semmoisessa utuisessa pilvimaisemassa.. Hän on siis kuollut. -4-

Minusta ajatus lopullisesta levosta ja kaiken loppumisesta on lohduttavaa ja kaunista. Minulla on kova elämän nälkä ja nautin elämästäni täysillä, mutta en tarvitse elämää ikuisesti, kaikki kaunis loppuu aikanaan. En jaksaisi enää samaa ruljanssia kuoleman jälkeen, mitä esim moni kirkkokunta opettaa; kilpaillaan ja taistellaan taivaspaikoista ja asetetaan TAAS ihmisiä lokeroihin paremmuusjärjestyksessä jne. Ei ei ei enää kuoleman jälkeen, kiitos. Ihmisille ei koskaan riitä se mitä saa, vaan aina pitää saada enemmän. EI hyväksytä sitä, että saimme rajallisen elämän, pitää saada elämä mikä kestää ikuisuuden. Tyypillinen ihmisen ajatus, mutta täysin ymmärretävä kun ottaa lajimme ahneuden huomioon.

En tietenkään 100% varmasti tiedä mitä kuoleman jälkeen on, mutta se on samaa meille kaikille katsomukseen ja uskomuksiin riippumatta. En usko, että mitään pahaa se ainakaan on, kaikki paha on täällä maanpäällä ja aivoissamme. Uskon, että persoonamme, kokemuksemme, ajatuksemme ovat aivoissamme ja kun aivot kuolevat kaikki loppuu. Jäämme läheistemme ajatuksiin ja muistoihin, se on kaunista. Sadan vuoden päästä meitä ei edes muista enää kukaan. Sekin on kaunista.

En toivo.

Eipä ole väliksi. Kerta riittää tätä lajia. Tämä vakaumus auttaa tekemään tästä ainoasta elämästä hyvän itselle ja muille.

En toivo, enkä usko sellaista olevan. Minulle riittää tämä elämä hyvine hetkineen ja kärsimyksineen. Tahdon kuolemani jälkeen kadota kokonaan, koskaan palaamatta. Minua ahdistaisi, kun useissa uskonnoissa selitetään ikuisesta elämästä. En tahdo elää ikuisesti.

En tosiaankaan halua enää kuoleman jälkeen tavata tiettyjä "läheisiä" (sanakin puistattaa, huh).