Luulin, etten osaa enää ihastua, mutta nyt

olen rakastunut VANHAAN TUTTUUNI. Hän on kaikkea muuta kuin mitä olen "listannut" päässäni elämäni mieheltä toivovan tai minkä tyylisen ihmisen kanssa voisin kuvitella elämääni viettävän. Pisin suhteeni on ollut tähän mennessä suurin rakkauteni (seitsemän vuotta). Kaikki oli hyvin, hänellä oli juurikin nämä "speksit" kunnossa, mutta tunne lopulta vain puuttui.

Nyt olen aivan sekaisin. Olen kuvitellut tuttavamiehen toisenlaiseksi, vähän oudoksi ja omantienkulkijaksi. No sitä hän onkin, mutta tajusin olevani vähän samaa itsekin. Ja hän on täysin hulluna minuun. Vaikka olen itsekin erikoinen, lisäksi vaikeassa elämäntilanteessa ja en mitenkään parhaimmillani. Mutta saan olla kuitenkin vain oma itseni ja silti joku tahtoo ja haluaa lähelleni, välittää. Ihmeellistä. :)

Pointtina nyt se, että jos joku masentunut tämän lukee niin haluaisin voida valaa pientä uskoa epätoivon keskelle. Se merkittävä käänne voi nimittäin tulla aivan puskista kun vähiten odottaa. Yhtäkkiä pala palalta alkaa elämään tulemaan pientä toivoa ja uusia värejä, halua olla enää jarruttelematta. :)

Elämä on ihanaa ja samaa tunnetta toivon teille kaikille!