Kyllä ottaa aivoon joulujuhlissa muutamat paikallaan pysymättömät lapset
jotka ravaavat edestakaisin ja pilaavat koko juhlan ja joiden vanhemmat ei reagoi häiriköintiin millään lailla!
Kommentit (7)
Vaikea kuvitella, että ympäriinsä liikkuvat lapset ihan oikeasti pystyvät pilaamaan joltain koko juhlan. Sääliksi käy.
Ehkä vanhemmat ajattelevat, että vähiten häiriötä syntyy, kun eivät reagoi, muuten menee vaan pahemmaksi. En tiedä. Omat 3,5- ja 1,5-vuotiaani pysyvät hyvin aloillaan, mutta katsotaan sitten muutaman vuoden päästä. Enemmän kuin noita lapsia tai heidän vanhempiaan ihmettelen ap:tä, kun antaa tuollaisen ärsyttää itseään niin kovasti.
Tosin meillä juhlan pilasi ehkä n. 3-4v. poika. Päiväkodin kaikki muut lapset jaksoivat kauniisti istua paikoillaan, mutta tämä yksi teki temppua jos toista keskellä kirkon käytävää. Äitinsä sanoi kerran, että istu kunnolla tai lähdetään, mutta ei sitten tehnyt mitään asian eteen koko juhlan aikana.
En olisi ikinä antanut omieni riekkua tuolla tavoin. Ja kiltisti ovat kaikki kolme paikoillaan oppineet istumaankin.
Pojat ramppasivat keskikäytävää melkein esiintymislavalle asti ja takaisin lähes koko juhlan ajan. Välillä juosten välillä ryömien. Miten ne lapset opisivat olemaan, jos ei VANHEMMAT opasta. Yleisön joukossa oli paljon muitakin lapsia, he istuivat hienosti paikoillaan. Taisivat olla epänormaaleja.
Niin, ja ymmärtäisin, jos nämä häiriköivät olisvat olleet pieniä, esim alle 4 v, että eivät jaksa istua paikoillaan.
Olen aivan samaa mieltä. Lasten kanssa on harjoiteltu viikko tolkulla juhlaa ja jännitys on kova. Juhlasalissa esityksen aikana juoksevat pienemmät sisarukset häiritsevät esitystä ja saavat jo valmiiksi hermostuneet esiintyjät pois tolaltaan.
Osa esitystä seuraavista oppilaista taas häiriintyy säheltäjistä, eivätkä pysty keskittymään juhlaan. Tänään yksi oppilaani, jolla on muutenkin keskittymisvaikeuksia totesi, ettei kuullut puoliakaan naapuriluokan esityksestä, kun häntä häiritsi pienempien lasten hilluminen.
esiintyjät vailla mitään iloa ja eläytymistä, ilmeettöminä, ja puettu kammottaviin juhla hörsöihin, tukat liian lyhyiksi leikattuina. Opettajien puheita, ja kummallisia liikunta esityksiä. Ei ota yhtään aivoon, jos joku pieni vähän vauhdittaa juhlia.
Kaikki koulut, joissa olen itse ollut töissä, ovat järjestäneet joulujuhlat hyvin perinteiseen tyyliin. Lapset esiintyvät tonttutansseissa, joulunäytelmissä ym. lasten juhlaan sopivissa esityksissä. Joulujuhlissa harvoin pidetään puheita. Korkeintaan rehtori on lausunut juhlan lopuksi kiitokset kuluneesta syksystä ja toivottanut hyvää joulua.
On kovin ikävää, jos juhla ei ole lasten juhla. Esitykset on kuitenkin pääsääntöisesti suunnattu koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen eli alle kouluikäisille voi olla vaikeaa istua penkissä 30 min - 45 min. Valitettavasti toivoisin kuitenkin, että tällaiset jo etukäteen todennäköiset öykkäröijät jätettäisiin kotiin tai edes koulun käytävään, jotta eivät pilaisi lasten vaivalla harjoittelemia esityksiä.
Kunpa jäisivät kotiinsa pilaavat toisten juhlat.