Kampin torakat: miten kohu vaikuttanut kauppakeskuksen myyntiin?
Muutaman henkilön kanssa olen jutellut noista Kampin kauppakeskusessa havaituista torakoista ja koko kauppakeskuksen boikotti on ollut näissä puheissa ilmeinen. Itsekään en sinne halua mennä. Nyt kiinnostaakin, onko paikan välttely laajempaakin ja miten paljon koko torakkakohu on vaikuttanut keskuksen ja sen liikkeiden liikevaihtoon?
Kommentit (14)
Valitettavasti ei tuntunut oleellisesti vaikuttaneen, itse menin sinne innoissani ostoksille uutisen jälkeen kun ajattelin että kerrankin ei ole ruuhkia ja saa shoppailla rauhassa. Mutta ainakin silloin oli yhtä täyttä kuin ennenkin. Toki oli lauantai-iltapäivä, hiljaisimpina aikoina voi olla väki vähentynyt.
No ainakaan minä en ole mennyt sinne ostoksille. Muitakin kauppoja ja kauppakeskuksia on.
Sama, ei siellä mitään niin ihmeellistä ole, että menisin sinne. Ja torakoiden takia en menisi sinne sitäkään vähää.
Ajattelin välttää Kamppiin menemistä seuraavan kerran kun menen Helsinkiin. Muutenkin Kamppi on mielestäni tylsä paikka.
En tiedä, onko näkynyt myynnissä, mutta en itsekään ole käynyt siellä torakkauutisoinnin jälkeen. Juuri viime lauantaina olisi ollut ostosreissuni kannalta optimaalisin ostospaikka (kävin siinä vieressä Ruohonjuuressa), mutta en mennyt vaan lähdin junalla Selloon.
Itse en kyllä usko, että on vaikuttanut mitenkään. Tää taitaa enemmänkin olla Helsingin ulkopuolella asuvien av-mammojen kauhisteluaihe...
Jep. Ja torakat olivat kai tulleet yhden tai kahden kaupan tosi likaisiin taukohuoneisiin
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 08:42"]
Itse en kyllä usko, että on vaikuttanut mitenkään. Tää taitaa enemmänkin olla Helsingin ulkopuolella asuvien av-mammojen kauhisteluaihe...
[/quote]
Aijaa. Mä olen asunut koko ikäni Helsingissä ja työpaikka lähellä Kamppia. Torakkauutisesta lähtien olen vältetty kauppakeskusta kuin ruttoa.
Kuulkaatten ny, saisitte boikotoida aika monia kauppoja, ruokaloita ja ravintoloita ym., jos haluaisitte välttyä oleskelemasta torakoiden kanssa samoissa kiinteistöissä. Niitä esiintyy ihan jonkin verran kaikenlaisissa lämpimissä tiloissa, joissa käsitellään elintarvikkeita.
Luin otsikon ensin että kympin torakat ja mietin että kuka hullu maksaa torakasta kympin ja miksi niitä edes myydään. Petyin kun luin uudelleen :(