Pikkupaikkakunnalla tapahtunutta
Kasvoin ja asuin ennen eräällä pienellä paikkakunnalla, onneksi en asu siellä enää. Moni varmaankaan ei siitä tykkää, kun pikkupaikkakunnilla ei oikein julkiset toimi, kauppoja ja valikoimaa on vähän jne. No joo, olen itse osin samaa mieltä. Mutta ei siinä vielä mitään. Kyllä noiden asioiden kanssa vielä tuli kohtalaisen hyvin toimeen ja elämisestä ja asumisesta pystyi nauttimaan. Mutta se asia, mikä siellä mua oikeastaan aika paljonkin ärsytti, oli sellainen toisten ihmisten elämään puuttuminen, tarkkailu ja toisten ihmisten asioihin keskittyminen ja niistä juoruileminen.
Ja näitä juoruja sai kuulla aivan missä tahansa. Niin työpaikalla, ruokatunnilla, kahvilassa kuin kadulla ihmisiä tavattaessakin. Siinä alkoi vähitellen tulla mieleen, että eikö näillä ihmisillä tosiaan ole mitään järkevää sisältöä elämässään, kun ainoastaan juorut ja toisten ihmisten asiat/toisille ihmisille tapahtuneet asiat ovat lähes koko ajan puheenaiheena ja taivastelun sekä ihmettelyn kohteena. Ihan tällaisia päivänselvistä asioista taivasteltiin ja juoruiltiin, kuten "sillä ja sillä ei nyt ole vielä lapsia, vaikka ikääkin on jo niin paljon" tai "se ja se tulivat nyt ulos kaapista, ne onkin nyt homoja/lesboja" ja ihmeteltiin kun "se ja se tuli kaupungilla vastaan yön pikkutunteina" kun yöllä pitäisi ihmisten olla nukkumassa.
Minäkin sain kuulla noita juoruja vaikka kuinka paljon, vaikka ei koskaan kiinnostanut. Ei mua kertakaikkiaan koskaan kiinnostanut toisten ihmisten asiat tai juorut. Ihan sama mulle, vaikka joku olisi juossut aamuyöllä kolmen aikaan taloaan alasti ympäri sukkahousut päässä ja laulanut vielä ukkonooaa samalla. Ei kiinnosta. Se ihminen eläkööt omaa elämäänsä ja minä omaani. Ihan varmasti minustakin on juoruiltu vaikka ja mitä, mutta siinäpä juoruilkoot, jos siitä elämäänsä sisältöä saavat.
Onneksi nykyisessä asuinpaikassani, huomattavasti isommassa kaupungissa voi elää enemmän omaa elämää. Lienee tuota juoruilua jonkin verran varmaan isommissa kaupungeissakin, mutta tuskinpa se täällä aivan elämänsisältönä sentään on.
Kommentit (4)
Koin ihan saman asuessani Helsingissä! Aina löytyi joku, joka tunsi jonkun, joka tunsi mun tädin tai serkun tai mummon entisen naapurin tai vähintään oli vanhan luokkakaverin kihlattu. Koko ajan juoruilua, kyräilyä ja ties mitä. Jos kantoi kaupasta maalipurkin kotiin, oltiin heti kyselemässä, että alkaako remontti ja koska. Tai jos tuli kolmena iltana peräkkäin kotiin yöllä, kyseltiin pihalla, että olenko vuorotöissä.
Onneksi muutin Lontooseen! Pikkupaikkakunnille en enää palaa.
Ja nyt harrastat itse sitä, piti oikein av:lle tulla juoruumaan!!!!
Jep, niin tuttua. Minullakin on kuulemma jo monta lasta (ei vielä yhtään) ja olen mennyt töihin pikkupaikkakunnan kyläkouluun sijaiseksi (olen ihan omalla alalla vakitöissä yksityisessä firmassa, en todellakaan opettajana), ollaan kuulemma rakentamassa taloa tuonne kyseiseen pikkukaupunkiin aviomieheni kanssa (asutaan 100km päässä isossa kaupungissa vuokralla) ja meillä on kuulemma monta koiraa (yksi kissa). Että semmosta, kiva aina kuulla muilta että mites sitä on tää elämä mennytkään :D Äitini aina infoaa uusimmat juorut, kun vielä asuu tuolla käpykylässä.
Niin tuttua!!