Osaisiko joku selittää? Rikos vs. uhri!
Tässä mielenkiinnosta mietin, että miksi rikoksen tekijä vihaa uhriaan jälkikäteen. Eräs tuttu on vuosia sitten joutunut aika kovan kavalluksen (ehkä 50 000 Euroa) uhriksi vanhan ystävänsä taholta ja asia oli pitkään kipeä. Välit siinä katkesi. Nykyään se tekijä, tuomittu ja tunnustanut, on vihaisempi kuin tämä uhri. Tuli eräs juttu yli 15 vuotta myöhemmin, joka ei häntä edes kauheasti koskenut, niin periaatteesta yritti hankaloittaa tilannetta, vaikka siis hänhän se rikkoja on aikanaan ollut. Aikanaan tekoon ei edes tarjonnut muuta syytä kuin ahneutensa ja sen, että tilaisuus teki varkaan ja rahapula.
Mikä on se ajatteluketju, jonka jälkeen tekijän viha on suurempi kuin uhrin, joka ei sitä jaksa enää märehtiä, vaikka rahat jäi saamatta ja ei enää 10 vuoteen ole yrittänyt edes periä enää?
Kommentit (3)
Olisiko syynä, että rikollinen ei koe tehneensä mitään väärää, ja siksi vihaa oikeaa uhria?
Niin, mutta jos teon on tunnustanut ja katunutkin sitä aikanaan, niin luulisi pikemminkin olevan nolona kuin kostonhimoisena. Pakko olla takana joku itsesuggestio, jonka mukaan toisen rahojen vieminen oli oikeastaan ihan oikeutettua. En tiedä, mikä tässä tapauksessa voisi olla oikeutus, koska uhri oli taloudellisesti itsekin tiukilla ja viedyt rahat aiheuttivat suunnattomia ongelmia uhrille ja joutui mm. myymään asuntonsa, joka oli ihan tavallinen kolmio. Ei voi ajatella edes mitään Robin Hood -kuviota, jossa rikas hyväksikäyttää köyhää ja köyhä ottaa vain osansa takaisin.
Rikolliset usein pyrkivät vakuuttamaan kaikki viimeiseen asti syyttömyyttään, mistä lopulta seuraa se, että rikollinen itsekin alkaa uskoa tekonsa olevan oikeutettu. Mitä pidempi aika rikoksesta kuluu, sitä vahvemmaksi harha muuttuu. Ahneat paskat tuppaavat olemaan myös vihaisia.