Ylen toimittajan elarit tulevat suoraan muilta veronmaksajilta
Onko oikeasti noin, että naapuri maksaa jos löytää ihanan mamun ulkomailta lomamatkalla? Tuohan on ihan sairasta, että joku nusasee ja muut suomalaiset maksavat eltauksen, eikö tuolle voisi jotain tehdä, epäreilua todellakin.
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_syyllistyin_kaksinnaimiseen_-_eli_eron_kallis_hinta/6958821
"UUTISET
NÄKÖKULMAT
Näkökulmat 29.11.2013 klo 7:03 | päivitetty 29.11.2013 klo 7:03
Näkökulma: Syyllistyin kaksinnaimiseen - eli eron kallis hinta
Olin vapaa. Istuin baaritiskillä, ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen, vastaeronneena. Oloni oli euforinen ja tilasin kaikkea: uudet korkolaput, avaimia, avaimia ja lisää avaimia. Kengänkiillotusainetta, suojasuihketta ja niitä pieniä erivärisiä muovinpaloja, joilla erottaa avaimen toisesta.
Ami Assulin
Kuva: Yle
A2 Eroilta
Ajankohtaisen kakkosen Ero-ilta tiistaina 3.12. TV2:ssa klo 21.00.
Live-chat osoitteessa yle.fi/ero-ilta alkaen klo 20.
– Pane siihen vielä pari avaimenperää, huikkasin suurpiirteisesti suutarille.
Baaritiski kuului kauppakeskuksen pikasuutarille, joka oli ostanut sen vanhasta ravintolasta. Avauduin. Kerroin suutarille, tuiki tuntemattomalle, että seitsemän vuoden surkea avioliitto on nyt lopullisesti ohi. Tunsin suurta helpotusta ja iloa.
Olin vienyt tytöt mummolaan yökylään ja olin vapaa, ensimmäistä kertaa. En vaan enää muistanut, mitä silloin kuuluu tehdä. Suutari on sulkemassa liikettään ja pyysi minua oluelle. Kieltäydyin hämilläni. En minä sitä ollut tarkoittanut.
Nyt, 16 vuotta myöhemmin, en enää ole varma, mihin menin. Ehkä kotiin. Mutta siitä alkoi uusi elämä, minulle ja kahdelle tyttärelleni, sillä hetkellä vain viisi- ja kolmevuotiaille. Sen muistan, kun vein avioeron toisen vaiheen paperit käräjäoikeuteen. He kysyivät, kenelle lasku lähetetään.
– Minä voin tarjota, silkasta ilosta, naurahdin virkailijalle ja maksoin summan pois.
En olisi koskaan uskonut, että näin käy, mutta olin kantapään kautta oppinut, että joissakin tilanteissa on vain pakko erota – etenkin lasten vuoksi, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin. Alkuun kodin ilmasta tuli kevyempää hengittää. Sitten sen täytti suru, viha, rahattomuus, yksinäisyys – ja siitä huolimatta monet iloiset, ikimuistettavat hetket.
Muistan, kun ex-mies saapui lastenvalvojan vastaanotolle voitonriemuisena heiluttaen lappua, jonka mukaan hänet oli juuri irtisanottu: hän ei voisi maksaa ollenkaan elatusmaksuja. Tiesin, ettei se ollut totta. Tiesin, että pienyrityksessä voi kaveripomon kanssa tehdä vaikka tällaisen silmänkääntötempun – siitä huolimatta, että työt jatkuivat. Lastenvalvojakin tiesi.
– Muttet sinä sille mitään voi, hän tokaisi kuivasti.
Sain yksinhuoltajuuden – exä halusi sitä – ja valtiosta tuli lasteni isä. Muutamia satoja euroja, tai alussa markkoja, siinä mielessä enemmän, kilahti tililleni kuukausittain. Eivät ne lasten kuluihin riittäneet, sitä huonommin, mitä vanhemmiksi tytöt varttuivat, mutta olihan niistä apua. Muutaman vuoden kuluttua, ihan totta, tyttöjen isä voitti lotossa. Sitten hän otti ja lähti, muutti toiseen maahan, entiseen kotimaahansa. Meillä ei ollut varaa matkustaa yhtään mihinkään kymmeneen vuoteen.
Olin isä ja äiti, autonkuljettaja, kokki, talonmies, pyykkäri. Niin, ja töissäkin minä olin: määräaikaisessa työsuhteessa toisensa jälkeen, kesällä kenkää ja talvella taas töitä, sairastaminen ja väsyminen ankarasti kielletty – pitihän töitä olla tulevaisuudessakin. Olin väsynyt, kuolemanväsynyt, ja silti jotenkin helpottunut: ainakaan minun ei tarvinnut väitellä kasvatuksesta kenenkään kanssa.
Tytöt kävivät päiväkotia, ala-astetta, yläastetta ja lukiota. Iloisia, ihania tyttöjä, mutta kova ikävä isää. Pari kertaa ex-mieheni tuli käymään, lomalle, asui meillä. Kiristelimme hampaita, muka salaa lapsilta, ja tulimme toimeen joten kuten. Vuosien päästä tytöt sanoivat ymmärtäneensä, että näin oli kuitenkin parempi. Mummo kuoli, mutta naapurit antoivat kullanarvoista tukea.
Yksitoista vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni ja pari vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Meistä tuli uusperhe ja sillä oli hintansa – menetin yksinhuoltajavähennykset, kymppejä tosin vain per lapsi ja kuukausi. Miehelläni oli edellisestä liitostaan kaksi omaa, opiskelijaelämää aloittelevaa lasta sponsoroitavana – miksi hänelle olisi enää meidän kulumme kuuluneet? No, lapsilisät loppuivat joka tapauksessa, kun tytöt täyttivät seitsemäntoista ja yhdessä olimme silti taloudellisesti vahvempia: pääsimme jopa käymään tyttöjen isän luona siellä toisessa maassa, kaikki yhdessä ja sulassa sovussa. Sillä matkalla muistin ensimmäisen kerran, että tyttöjen isällä on myös monia hyviä puolia. Kun hän saatteli meitä paluulennolle rutistin hänen käteensä viimeiset paikallisvaluutat – vuodet eivät olleet kohdelleet häntäkään hyvin, valinnat olivat vaatineet veronsa.
Viime keväänä lukion toista luokkaa käyvä kuopus tuli täysi-ikäiseksi ja Kansaneläkelaitos muisti meitä kirjeellä jo hyvissä ajoin: Ilmoitus elatusavun maksamisesta, siinä luki. Maksetaan 53,88 euroa. Se oli puolen kuun raha, viimeinen elatusmaksu ikinä. Muita tukia emme olleet koskaan edes pyytäneet.
Pian sen jälkeen exäni välitti viestin: ota heti yhteyttä. Hän oli kotimaassaan joutunut pulaan sairauskassan kanssa: siellä kun seisoi selvästi, että olemme edelleen naimisissa, eikä hänelle silloin kuulu korvata sairauskuluja. Olimme kyllä muistaneet aikanaan ilmoittaa suurlähetystöön, että menimme naimisiin, mutta emme sitä, että erosimme 16 vuotta sitten. Exän kotimaassa emme siis olleet eronneet – eli minulla oli nyt kaksi aviomiestä!
Kesäloman ensimmäisenä päivänä kävelin maistraattiin pankkikortti tanassa: minun piti saada ex-miehelleni todistus erosta ja postittaa se hänelle pikana. Ei se paljoa maksanut, alle 50 euroa kirjattuine kirjeineen kaikkineen. Joka tapauksessa monta euroa vähemmän kuin tyttäreni viimeinen, valtion maksama elatusapu.
Pari kuukautta myöhemmin soitin perään: monien mutkien kautta avioeromme oli astunut voimaan myös siellä toisessa maassa.
Olen vapaa. Vai?
Ami Assulin
Kirjoittaja on ajankohtaisen kakkosen toimittaja ja valmistelee parhaillaan A2 Ero-iltaa."
Kommentit (7)
Noin se menee silloinkin, jos suomalainen isä tai äiti pakenee elareita: veronmaksajat elättävät vastuunpakoilijan lapsia. Onnistuu jos on tarpeeksi sitkeä ja vittumainen ihminen, vaihtaa usein työpaikkaa ja/tai tekee pimeänä...
huvittava valittaja, saanut kaiken muilta veronmaksajilta ja valittaa kun on tiukkaa ja kuinka pitäisi saada vielä enemmän jne. Eikö hänenkin olisi kannattanut meittiä noita asioita lapsia tehdessä, ei lasten kasvatusta voi ulkoistaa yhteiskunnalle ja muille veronmaksajille. Hänen tulevasta ohjelmastaan putoaa pohja täysin pois.
Minusta 53,88 euroa on enemmän kuin vajaat 50 euroa. (Ei sillä, että asialla tässä kokonaisuuden kannalta olisi merkitystä, pisti vaan silmääni)
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 11:53"]
Minusta 53,88 euroa on enemmän kuin vajaat 50 euroa. (Ei sillä, että asialla tässä kokonaisuuden kannalta olisi merkitystä, pisti vaan silmääni)
[/quote]
Niinhän tuossa jutussa sanottiinkin. Tosin niinpäin, että vajaat 50 euroa on vähemmän kuin 53,88 euroa.
Kummallisia yleistyksiä, lomatkalla tavattu mamu, mistä tämän tiedät. Muiden veronmaksajien verorahojen käyttö... Assulin on tainnut itsekin maksaa veroja työuransa aikana. Suomi tarvitsee lapsia ja nuoria, kohta akkaannutaan ja ukkoonnutaan kansakuntana ilman tänne syntyviä vauvoja.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 12:23"]
Kummallisia yleistyksiä, lomatkalla tavattu mamu, mistä tämän tiedät. Muiden veronmaksajien verorahojen käyttö... Assulin on tainnut itsekin maksaa veroja työuransa aikana. Suomi tarvitsee lapsia ja nuoria, kohta akkaannutaan ja ukkoonnutaan kansakuntana ilman tänne syntyviä vauvoja.
[/quote]
Samaa mieltä veroasiasta.
Mutta kyllä maailmaan syntyy vauvoja ihan yllin kyllin.
Kertoi varmaan ihan tahallaan tuon, että muut ovat maksaneet hänen lapsiensa elämän, miten muuten saa huomiota ja mikä ärsyttäisi enemmän.
"Joka tapauksessa monta euroa vähemmän kuin tyttäreni viimeinen, valtion maksama elatusapu."