Vanhemmat, miksi annatte lastenne rääkätä eläimiä?
Törmään tähän erittäin ikävään ilmiöön aivan liian usein; lapsi ihan yleisellä paikalla kiusaa tai rääkkää eläintä (esim lintu, siili, koira, kissa) ja lapsen äiti tai isä ei puutu asiaan millään tavoin. Jos sinä vanhempana juuri näin hiljaisesti siunaat lapsesi sadistisen käytöksen voitko kertoa täällä miksi teet näin? Minun on vaikea ymmärtää miksi joku vihaa eläimiä näin paljon että sallii moisen, ja toiseksi en myöskään ymmärrä miten kukaan haluaa ehdoin tahdoin kasvattaa lastaan tähän vaaralliseen suuntaan?
Kommentit (12)
En ole nähnyt kuin muurahaisten listimistä. Vähän oli paha kieltää, kun itse tuhoan niitä kotona. Kielsin kuitenkin.
Itse en salli edes hyönteisten kiduttamista (siipien/jalkojen irti nyhtämistä ym), mutta annan kyllä lapseni jahdata esimerkiksi lintuja tai oravia. Meillä päin varsinkin on todella paljon aivan liian kesyjä puluja, naakkoja ja variksia. Annan lapsen jahdata oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkin olen aivan satavarma, että lintu tai orava pääsee karkuun vaikka lapsi kuinka jahtaisi. Lapsi haluaisi saada ne kiinni lähinnä silittääkseen, ei rääkätäkseen. Toiseksi minusta nykyisin pulut, lokit, naakat ja jopa pikkulinnut ovat alkaneet käymään aivan liian röyhkeiksi.
Olisi ihmisen terveyden kannalta turvallisempaa jos villieläimet osaisivat pitää ihmiseen etäisyyttä. Liiassa kontaktissa esim. zoonoosit lisääntyvät ja ihmiselle vaarallisten virusten kehittymisen riski kasvaa jne.
Yhdessäkin ulkoilmatapahtumassa lokki tuli ja nappasi lennossa makkaran mieheni kädestä. Tähdennettäköön, että mieheni ei tarjonnut sitä tällä vorolle vaan oli syömässä kaikessa rauhassa.
Minä kerran menin väliin, kun poikajoukko kidutti metsässä siiliä. Tuli pojille äkkiä kiire mamman helmoihin. Minä vein siilin eläinlääkäriin, mutta eläinlääkäri joutui siilin lopettamaan. Mikä oli poikien vanhempien kanta asiaan? No se perinteinen, pojat on poikia!
En tosiaan anna enkä hyväksy! Meillä on lapset opetettu kunnioittamaan kaikkea elämää ihan pienestä lapsesta asti. Koskee eläinten lisäksi myös luontoa. Jokainen lapsi kokeilee joskus sitä, että riipii puusta lehdet kämmeneen tai potkii sammalet kivien päältä jne. Meillä sitä tehtiin vain kerran, nimittäin niin kovat puhuttelut on lapset saaneet. Samoin tuo muurahaisten listiminen. Jos mökillemme tulee vaikka vieraita lapsia, jotka tekee tuota, niin sanon kyllä tiukasti.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 12:07"]
Minä kerran menin väliin, kun poikajoukko kidutti metsässä siiliä. Tuli pojille äkkiä kiire mamman helmoihin. Minä vein siilin eläinlääkäriin, mutta eläinlääkäri joutui siilin lopettamaan. Mikä oli poikien vanhempien kanta asiaan? No se perinteinen, pojat on poikia!
[/quote]Tuo on kyllä niin järkyttävää, ettei tosikaan. Jos omat poikani saisin tuommoisesta kiinni, niin... en tiedä. Se olisi vakavan puhuttelun paikka. Saattaisin jopa vaatia psykologille tms menoa.
Likimain kaikki sarjamurhaajat ovat lapsena kiduttaneet eläimiä. Joku teistä ne tulevaisuudet bundytkin kasvattaa.
Siili on suojeltu eläin, oisit tehnyt rikosilmoituksen poliisille. Kiitos kuitenkin kun puutuit asiaan. Raivostuttaa vaan tuollainen. Todellakin tätä yhteyttä on paljon tutkittu USAssa ja FBI on aikoja sitten löytänyt suoran linkin eli sarjamurhaajat ovat lapsena lähes poikkeuksetta kiduttaneet eläimiä. Tämä on myös yksi tapa jolla FBI jäljittää sarjamurhaajia; käy läpi rikosrekistereistä ihmisiä jotka tuomittu eläimiin kohdistuvista rikoksista.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 11:55"]
Itse en salli edes hyönteisten kiduttamista (siipien/jalkojen irti nyhtämistä ym), mutta annan kyllä lapseni jahdata esimerkiksi lintuja tai oravia. Meillä päin varsinkin on todella paljon aivan liian kesyjä puluja, naakkoja ja variksia. Annan lapsen jahdata oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkin olen aivan satavarma, että lintu tai orava pääsee karkuun vaikka lapsi kuinka jahtaisi. Lapsi haluaisi saada ne kiinni lähinnä silittääkseen, ei rääkätäkseen. Toiseksi minusta nykyisin pulut, lokit, naakat ja jopa pikkulinnut ovat alkaneet käymään aivan liian röyhkeiksi.
Olisi ihmisen terveyden kannalta turvallisempaa jos villieläimet osaisivat pitää ihmiseen etäisyyttä. Liiassa kontaktissa esim. zoonoosit lisääntyvät ja ihmiselle vaarallisten virusten kehittymisen riski kasvaa jne.
Yhdessäkin ulkoilmatapahtumassa lokki tuli ja nappasi lennossa makkaran mieheni kädestä. Tähdennettäköön, että mieheni ei tarjonnut sitä tällä vorolle vaan oli syömässä kaikessa rauhassa.
[/quote]
Onpa kehno selitys sille että sallit eläinrääkkäyksen, vaikka eihän siihen olekkaan hyväksyttävää selitystä. Ja kyllä, eläinten jahtaaminen ja tahallinen stressaaminen on eläinrääkäystä. Häpeisit!
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 11:55"]Itse en salli edes hyönteisten kiduttamista (siipien/jalkojen irti nyhtämistä ym), mutta annan kyllä lapseni jahdata esimerkiksi lintuja tai oravia. Meillä päin varsinkin on todella paljon aivan liian kesyjä puluja, naakkoja ja variksia. Annan lapsen jahdata oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkin olen aivan satavarma, että lintu tai orava pääsee karkuun vaikka lapsi kuinka jahtaisi. Lapsi haluaisi saada ne kiinni lähinnä silittääkseen, ei rääkätäkseen. Toiseksi minusta nykyisin pulut, lokit, naakat ja jopa pikkulinnut ovat alkaneet käymään aivan liian röyhkeiksi.
Olisi ihmisen terveyden kannalta turvallisempaa jos villieläimet osaisivat pitää ihmiseen etäisyyttä. Liiassa kontaktissa esim. zoonoosit lisääntyvät ja ihmiselle vaarallisten virusten kehittymisen riski kasvaa jne.
Yhdessäkin ulkoilmatapahtumassa lokki tuli ja nappasi lennossa makkaran mieheni kädestä. Tähdennettäköön, että mieheni ei tarjonnut sitä tällä vorolle vaan oli syömässä kaikessa rauhassa.
[/quote]
"Jos villieläimet osaisivat pitää ihmiseen etäisyyttä"
Oletko ajatellut että ihminen valtaa eläinten elintilaa jatkuvalla syötöllä, jolloin väkisin kohtaamisia tulee lisää. Eläimillä ei ole kohta tilaa pitää sitä etäisyyttä!
Itse olen pentuna typeryyksissäni kiusannut ja tappanut hyönteisiä ja jopa pienen sisiliskon..eikä minusta mitään sarjamurhaajaa ole tullut, vaan eläimiä rakastava ja kunnioittava kasvissyöjä. Pienempänä sitä vain ajatteli, ettei noin pienet oliot tunne mitään eikä niillä siis ole niin väliä.. tästä viisastuneena en tapa enää kärpäsiäkään!
Lack of Empathy is a defining characteristic of those who believe they have the 'right' to kill, harm or exploit non-human animals. Objectification of the target is also a big rationalizing factor. These are the same attitudes that are found in sociopaths and bullies of every sort. ~ Glynis Sherwood
Kun suomi romahtaa niin silloin lapsi pystyy tappamaan minulle pieniä nisäkkäitä ja on minulle vanhuuden turva.