Miksi vasta nyt mieleeni muistuu pahoja asioita joita exäni teki? ov

Ap, mitä ajatuksia sulle on tullut tämän ketjun myötä, mitkä fiilikset?

Ap, mitä ajatuksia sulle on tullut tämän ketjun myötä, mitkä fiilikset?

Sulla on ollu defenssit päällä silloin. Ihan normaalia. Vasta nyt psyykeesi mielestä on turvallista käsitellä näitä asioita. Juuri nyt olis hyvä käydä terapiassa, tai itsekseen oikein mietiskellä ja analysoida tapahtunutta.

Minä olen samassa tilanteessa. Seurustelen ihanan miehen kanssa, joka on kiltti ja ymmärtäväinen. Vasta nyt mieleeni tulee asioita joita eksä teki. Varsinkin iltaisin mietin näitä ja saatan purkaa pahaa oloani itkemällä. En tiedä kannattaako minun mennä puhumaan psykologille, ystävälle en 'kehtaa' näin pitkän ajan päästä vasta avautua ongelmistani.

Samaa mietiskelin kakkosen kanssa. Oman selviytymisen vuoksi olet aiemmin työntänyt tosiasiat tajunnan perälle. Ja nyt vasta uskallat antaa niiden tulla tietoisuuteen.

Mulla on samanlaisia kokemuksia. Kriisien selviäminen menee erilaisten vaiheiden kautta. Pitkään surin eäxni ja minun eroa ja hänen väkivaltaansa minua kohtaan.

Nyt, useamman vuoden jälkeen siivosin tavaroita ja löysin vanhoja kuvia. Vanhat muistot nousivat pintaan, mutta nyt tunteena oli viha. Ihan järjetön viha. Miten olen antanut kohdella itseäni niin? Minkälainen mies kohtelee toista niin? Miksi tuhlasin aikaani häneen? jne.

Minullakin on uusi, hyvä puoliso ja lapsi. Silti nämä vanhat asiat ovat osa historiaani, se asia ei muutu. Siksi olisi hyvä oppia elämään näiden muistojen kanssa. Ehkä seuraava vaihe onkin asioiden hyväksyminen. Jossain vaiheessa unohtaminen, kun mieli on työnsä tehnyt. 

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 10:35"]

Minä olen samassa tilanteessa. Seurustelen ihanan miehen kanssa, joka on kiltti ja ymmärtäväinen. Vasta nyt mieleeni tulee asioita joita eksä teki. Varsinkin iltaisin mietin näitä ja saatan purkaa pahaa oloani itkemällä. En tiedä kannattaako minun mennä puhumaan psykologille, ystävälle en 'kehtaa' näin pitkän ajan päästä vasta avautua ongelmistani.

[/quote] Jotenkin helpottavaa että en ole ainoa näiden fiiliksien kanssa vaikka en tätä kyllä toivoisi kenellekkään, ymmärrät varmaan mitä tarkoitan <3 

Melko tehokkaat defenssit on kyllä olleet koska moni muisto tulee "puun takaa" ja se kun iskee tajuntaan niin sisuskalut muljahtaa ja tulee fyysisesti paha olo.  AP

Ystäväni erosi muutama vuosi sitten ja kertoi että oli aika ettei muistanut yhtään mitään, ei syitä eroon, oli vain se olo että jotain tosi pahaa oli ollut. Sitten jonkin ajan päästä alkoi taas muistaa, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Lapsillehan käy näin myös, jotkut alkavat keski-iässä tai omien lasten ollessa samassa iässä muistaa, mitä lapsuudessa on tapahtunut. 

Se mitä sinulle on tapahtunut, on siis täysin normaalia. Mutta vaikka tapahtuneista olisi 50 vuotta, niistä voi ja kannattaa keskustella ammattilaisen kanssa, jos ne muistot aiheuttavat haittaa elämääsi - ilmeisen suurta haittaa, jos saat fyysisiä oireitakin. Hoitamaton psyykkinen kärsimys voi laukaista jopa somaattisia sairauksia, joten itsestään kannattaa pitää huolta. 

Kannattaa työstää joko itse tapahtunutta, tai hakea apua.

Nyt on oiva tilaisuus siihen, kun tapahtumat nousevat pintaan.

Minä en halua että ne tapahtumat nousevat pintaan, olisivat pysyneet siellä jossain taka-alalla. Olisi paljon helpompaa. Tulen niistä asioista tosi surulliseksi. AP

Muilla samanlaisia kokemuksia? AP

Seurustelin muutaman vuoden itseäni 7v vanhemman miehen kanssa, itse olin suhteen alkaessa nuoren näköinen 18 vuotias, mutta en luonteeltani ihan kakara kuitenkaan. Suhde päättyi kun hän petti lupauksista huolimatta, ei ollut ensimmäinen kerta. Pääsin yli ja kaikki periaateessa ok.

Vuosia suhteen päättymisen jälkeen, kun aloin olla saman ikäinen kuin hän seurustelumme alkaessa, alkoi suhde palata entistä enemmän mieleen. Kun aloin käsittää millanen ero meidän välillä on ollut, kuinka hyvin hänen ikäisensä on ymmärtänyt nuoren naisen tunne-elämää ja pystynyt lukemaan kuin avointa kirjaa ja sitä myötä voinut täysin manipuloida ajatuksiani omalla käytöksellään ja puheillaan. Kuinka hän käytännössä on pelaillut minulla ja "viattomuudellani" koko yhdessä olomme ajan. Seksikin on ollut käytännössä hänen miellyttämistään ja siihen suhde lähinnä onkin perustunut. Vaikuttaa siltä että hän on halunnut nuoren panon, mahdollisimman nuoren näköisen... Jota voi pitää talutushihnassa mennen tullen ja joka vain rakastaa ja yrittää olla hyvä tyttöystävä. Itse luulin löytäneeni mahdollisen elämänkumppanin. 

En luettele kaikkia asioita yksityisyydenkin takia, niitä on paljon, mutta käytännössä minulle tuli niin huono olo että tuntui että oksennan, kun ymmärsin kuvion. Olin pitkään ahdistunut, en kehdannut puhua asiasta yksityiskohtaisesti, mutta kirjoitin paljon päiväkirjaa ja itkin ja itkin. Yleisempiä kerroin kavereilleni ja se helpotti osaltaan oloa.

Luulen että kun olet päässyt normaaliin parisuhteeseen, niin vanhan suhteen huonot piirteet nousee entistä enemmän esiin. Nyt kun on vertailukohde. Kannattaa rohkeasti puhua ainakin kavereille, jos haluat niin ammattiauttajallekin. Jos alat pohtia miksi et ole tajunnut merkkejä aikaisemmin tai muuten ns. syyllistämään itseäsi, niin älä. Jokainen tekee päätöksen sen hetken tietämyksen mukaan mahdollisimman hyvin. Jälkikäteen on helppo sanoa, mutta sillä hetkellä toimii niinkuin on silloin parhaaksi nähnyt.

Tsemppiä :)

Ne kokemukset pitää yrittää muistaa, sillä jos työnnät ne tarkoituksella unholaan, pahennat tilannetta. Tukahduttamisesta seuraa mm. päihdeongelmia tai muuta riippuvaista käytöstä. Et voi elää elämääsi siten, että yrität vältellä jonkin tosiasian muistelemista. Se, että asiat tulevat mieleesi, on alitajuntasi tapa kertoa sinulle juuri oikean hetken elämässäsi, kun olet valmis käsittelemään asiat. Mieti, jos odotat vuosia, ja sitten sinulla on lapsia juuri pahimmassa iässä, ura menossa hyvää vauhtia, ja sitten yhtäkkiä et jaksa enää tukahduttaa, ja saat totaalisen hermoromahduksen. Tämän lisäksi olet salannut tärkeitä asioita sen hetkiseltä kumppaniltasi. Rehellisyys on avain paranemiseen. Nimenomaan rehellisyys itselleen! Tiedän mistä puhun, koska koin seksuaalisen hyväksikäytön 4-vuotiaana. Kerroin vanhemmilleni ja he tekivät siitä lopun. Elin normaalin lapsuuden latenssiajan ansiosta, ja muistot tulivat seksuaalisuuden puhjetessa korkeimpaan kukkaansa 16-vuotiaana. Menin psykologille, nuorisopolille kahdelle terapeutille, ei ollut apua koska en löytänyt oikeanlaista henkilöä enkä ollut oikeanlaisessa parisuhteessa (1. poikaystävä löi ja haukkui 3 vuotta, toinen oli täysi perverssi ja alkoholisti). 3. poikaystäväni kohdalla huomasin mitä on todellinen parisuhde ja se, kun toinen välittää ja rakastaa. Vasta sitten aloin parantua. Käyn edelleen terapiassa, jonka aloitin kun minuun iski kuolemanpelko. Se oli alitajuntani tapa viestiä, että minun täytyy puhua kaikista asioista suoraan jollekin, joka ei arvostele. Sain apua, ja käyn edelleen terapiassa. Nyt olen löytänyt oikean miehenkin useiden kumppanien jälkeen, ja olen saanut elämästäni kiinni, päivä päivältä enemmän. Olen oppinut, että vastoinkäymisten (omalla kohdallani seks. hyväksikäyttö) on tarkoitus kasvattaa, että vaikka ne ovat miten kamalia tahansa, niillä on AINA tarkoitus. Kaikki tapahtuu tarkoituksella. Mitä enemmän vastoinkäymisiä, sen vahvemmaksi ja viisaammaksi sielu kasvaa. Nyt olen kuukautta vailla 27-vuotias ja valmistuin juuri lasten ja nuorten erityisohjaajaksi oppisopimuskoulutuksella. Luen paljon englanninkielisiä kirjoja karmeista tositarinoista. Selän kääntäminen ongelmille ei ole ratkaisu, et pääse niitä pakoon. Parempi aina nyt, kuin 10 vuoden päästä. Jos kohtaat asiat vasta 10 vuoden päästä, voitkin tajuta valinneesi kumppanin ja elämäsi muut tärkeät asiat aivan vääristä syistä, ja siihen voi kaatua paljon enemmän kuin nyt olisi vaarassa kaatua. Ja mitä enemmän puhun esim. omasta hyväksikäytöstäni, sen helpompaa se on. Lupaan sen.

PS. Jos haluat puhua kokemuksistasi, kuuntelen enemmän kuin mielelläni. Elän auttaakseni, niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Laita rohkeasti postia: bwark_bwark (at) hotmail.com

AP, et voi estää muistoja nousemasta pintaa. Ja on oman mielenterveytesi kannalta parasta, että ne nousevat, jotta voit työstää niitä. Hakeudu terapiaan. Alku voi olla tuskallista, mutta kyllä se sitten helpottaa, varsinkin kun rinnallasi on hyvä ja ymmärtäväinen kumppani. Oletko keskustellut hänen kanssaan noista kipeistä kokemuksista? Kannattaisi ainakin jonkin verran, että kumppanisi ymmärtäisi reaktioitasi ja pystyisi tukemaan sinua.

Sinulla alkoi nousta muistotn mieleen kolmen vuoden kuluttua Tiedätkö, että monella vanhoja pahoja muistoja nousee mieleen vielä vuosikymmenienkin päästä. Muistot nousevat vasta sitten, kun ihminen on niin hyvässä psyykkisessä kunnossa, että jaksaa muistella. Vastustus toimii niin kauan, kuin sieluntila ei ole riittävän hyvässä kunnossa.

Mä erosin hullusta exästäni 4v sitten ja vasta vuoden verran olen kunnolla käsitellyt kaikkia niitä juttuja mitä se teki. Kävin psykologillakin ja se sanoi, että aivan normaalia, että vasta vuosien jälkeen ne jutut tulee mieleen. On kuulemma yleistä varsinkin nuorilla naisilla.

Exä riehui, pahoinpiteli, huusi, syyllisti ja kerran jopa raiskasi. Nykyään olen kaikesta tapahtuneesta vain vihainen, sillä meinasin pilata nykyisen suhteeni, kun en osannut oikein antaa mennä tunteideni mukana ja luottaa toiseen ihmiseen.

Mun neuvo on, että mee johonkin juttelemaan. Se oikeasti helpottaa kun saa ihan vain puhua. Ja muista, että nyt olet joka tapauksessa paljon vahvempi.

up

Mieti vaan kaikki läpi mitä mieleen tulee. Vaikka pahaa tekisikin niin se helpottaa varmasti :)