Mitä teette, kun 3v. uhmis huutaa että sinun pitäisi

Teen lasteni puolesta paljon asioita, joita he osaisivat tehdä itse. Samoin kun miehelleni teen asioita ja hän minulle - vaikka ne osaisimme tehdä itsekin. Se on toisten huomioon ottamista, on kiva välillä auttaa ja tulla autetuksi. Lapsestasikin olisi varmasti kiva, että äiti häntä vielä välillä passaisi, 3-vuotiaskin on aika pieni.

Ongelma on minusta pikemminkin tuo huutaminen. Eli saisitko kehottamalla lapsesti pyytämään kauniisti, ja sitten voisit hänen iloksesti tuon toiveen toteuttaa?

Kerro ap joku konkreettinen tilanne missä näin käy ja miten siihen päädytään? Mä kyllä auttaisin vielä 3-vuotiasta. Meillä 5v lapsipuolenikin välillä sanoo ettei "osaa" laittaa vaikka vetoketjua ja kyllä silloin autetaan. Ei aina tarvi jaksaa osata, minusta kotona saa vähän passata kun hoidossa kuitenkin tehdään kaikki itse.

Tuo huutaminen menee muutamassa kuukaudessa ohi. Antaa lapsen opetella myös omien tunteidensa säätelyä. Liika hössötyäminen ja hermoilu vain lisäävät uhmaikäisen huutoa. Rauhallinen vanhempi saa lapsen rauhoittumaan koska mielialat "tarttuvat".

Ja annat aina periksi loppujen lopuksi? Pistä vessaan huutaa kun menee hysteeriseksi, niin ainakin oksennus on helpompi putsata. Itse veisin tarkastettavaksi muksun, jos tota kauan jatkaisi.

Missä asioissa lapsi pyytää tekemään puolestaan? 

Toisaalta taas... Ei kasvatusoppaiden oppeja kannata noudattaa, jos niiden vinkkien myötä oma lapsi näyttää vain ahdistuvan. Maalaijärkeä saa käyttää. 

Itse auttaisin lasta, myös tunteiden hallinnassa. Yhdessä voi tehdä myös. Ei pidä sysätä 3-vuotiaalle liikaa vastuuta, ei tekemisissä, kuin myöskään tunnetasolla.

Musta kuulostaa että se on jotain tahtomisen ja tarvitsemisen rajalta. Raivo voi tulla siitä, että äiti ei tottele, tai siitä että äidiltä ei saa huomiota tai siitä tunteesta että äiti ei rakasta (koska ei auta), tai siitä että ei halua olla iso eikä pieni. Tai kaikista näistä ja siitä että on väsynyt ja kiire. Tms.

En mä kyllä hirveän huolissani olisi siitä, että lasta auttaisi monessakin asiassa vaikka hän osaa. En jaksaisi tehdä tuollaisesta valtataistelua ja kuunnella huutoa, vaikka se varmasti menisi ajan kanssa ohi. Sanoisin että pyydäpä vähän nätimmin, ja koittaisin miettiä saanko motivoitua lasta itse tekemään.

Moni ikävä asia on paljon kivempi ihan sillä, että siihen osallistuu joku hyväntuulinen ihminen, vaikka itse joutuisi vielä kuitenkin tekemään. Ajattelisin, että kun kerran sama asia toistuu joka päivä, niin voisi koittaa ottaa ihan uudet rutiinit näihin asioihin, jos se lapsen kiukkuaminenkin unohtuisi.

Ajattelen myös, että se tunteiden hallitseminen, mistä nelonen puhuu, olisi myös sitä että lapsi ennen raivostumista oppisi sanomaan, että haluaisin että auttaisit, koska... Tai olisi kiva jos auttaisit, koska siitä tulisi minulle sellainen olo että...  Eikä pelkästään sitä, että oppii että toiset ihmiset ei aina tee niin kuin itse haluaa ja se raivo on vain kestettävä ja hillittävä. Jos aikuinenkin aina osaisi sanoa sen mitä oikeasti tarvitsee ja toivoo, niin miten paljon helpompaa olisi elämä. (Tietenkään kolmivuotias nyt ei kovin syvälliseen analyysiin pysty, mutta jotain kuitenkin.)

Pyydän lapsen vanhemman paikalle selvittämään ongelman.

Meillä 2,5v:n kanssa vastaavissa tilanteissa "Kuule, huutamalla ei saa tahtoaan läpi, pyydäpä kauniisti" Sitten voin auttaa jos tarvitsee, usein ehdotan että tehdään joku juttu yhdessä. usein riittää että olen mukana, sit sen voikin siinä tehdä itse. Tai sit joskus ei, eikä aina oo pakko.

Puen mä välillä 5vuotiaallekin päivävaatteet jos sillä muuten on tuntunut aamu alkaneen huonosti, nauttii sitten kun saa huomiota ja hellyyttä ja hoivaa, päivä kääntyy paremmaksi.

Vaikka se 3v teoriassa osaakin jotain, niin käytännössä se voi silti tuntua lapsesta hankalalta ja työläältä, esim. pukeminen tai itse kaiken ruoan syöminen. Minä auttaisin tuon ikäistä, ei voi olettaa että 3v osaa ja jaksaa tehdä itse kaiken minkä "osaa". Tottakai on hyvä kannustaa lasta itsenäiseen toimintaan, mutta huutaminen ja hysteerisyys ei takuulla aja kenenkään etua. Päinvastoin tilanteesta tulee lapselle epämiellyttävä eikä hän halua edes yrittää. Mitä jos näissä hankalissa tilanteissa suosiolla auttaisit? Tai jos ensin pyydät lasta laittamaan itse ja jos hän kokee ettei osaa, niin sitten vaan sinä laitat ja se siitä. Niin, ettei koko tilanteeseen tarvitse kiinnittää erityisemmin huomioita, se vaan hoidetaan niin kuin muutkin asiat. Jos jokin tietty juttu on juuri nyt hankala, niin ehkä se alkaa parin kuukauden päästä sujua.

Kannattaa pistää ne kasvatusoppaat hyllyyn hetkeksi.

Kasvatusopas ja osaa jo itse ja blaa blaa...

Kyllä ihmisiä (kaikenikäisiä) voi ja pitää auttaa. Se kuuluu inhimmilisyyteen. Ei täällä tarvii jatkuvasti yksin pärjätä.

Mä tuollaisissa tilanteissa en tosiaankaan tekis asioista jotain valtataisteluja. Mitä kasvatusta se tuollainen on? 

Opeta lastasi pyytämään asioita kauniisti. Ja muista opettaa se kauniisti, sillä esimerkki on paras.

Kehota ystävällisesti ja kannustavasti kehuen lasta tekemään osaamansa asiat itse. Jos siitä huolimatta haluaa sinun apua, tehkää yhdessä ja kehu kun tekeekin itse.

Pusi ja hali paljon, sillä huomiotahan se sinulta selvästi kaipaa. Ei ole helppo olla 3 vee uhmis. On pieni ja iso saman aikaan.

Empatiataitoa ap:lle niin lapsensakin sen sisäistää.

Tsemppiä.

P.S. on inhimmilistä myös sinunkin hermostua välillä

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 11:37"]

Meillä 2,5v:n kanssa vastaavissa tilanteissa "Kuule, huutamalla ei saa tahtoaan läpi, pyydäpä kauniisti" Sitten voin auttaa jos tarvitsee, usein ehdotan että tehdään joku juttu yhdessä. usein riittää että olen mukana, sit sen voikin siinä tehdä itse. Tai sit joskus ei, eikä aina oo pakko.

Puen mä välillä 5vuotiaallekin päivävaatteet jos sillä muuten on tuntunut aamu alkaneen huonosti, nauttii sitten kun saa huomiota ja hellyyttä ja hoivaa, päivä kääntyy paremmaksi.

[/quote]

Näin juuri, ainakin meillä tuolla 5v:llä nämä "en osaa" -jutut tuntuvat usein olevan huomion- ja hellyydenhakemista. Eli kivaa kun joku vähän paapoo ja laittaa eikä tarvitse olla niin iso.

- 3

Voi hyvänen aika, tosissaanko ap annat lapsen huutaa niin kauan, että oksentaa? Ei lasta saa päästää hysteeriseksi, tilanne pitää rauhoittaa jo ennen. Hysteerinen lapsi ei opi tunteiden säätelyä. Kasvatusoppaitakin on monenlaisia.

Millaisia asioita lapsi pyytää äidin tekevän? 3-vuotias haluaa olla pieni välillä ja tarvitsee aikuista. Miksi ette voisi tehdä asioita yhdessä?

Minä autan vielä 5-vuotiastakin joskus pukemisessa ja muussa, joskus (siis leikinomaisesti) myös syötän, jos hän haluaa "olla vauva".

Ja lapsi on tosi reipas ja osaa kyllä hommat, päiväkodissa kehuttu omatoimiseksi jne. Joskus lapsi tekee omasta aloitteestaan asiat itse, joskus tehdään yhdessä ja minä teen. Mielestäni normaalia vuorovaikutusta.

Mieheni on varmaan kasvatettu noin, että kaikki tehdään itse eikä se ainakaan parisuhdeonnellisuutta paranna.

Meillä kohta kolmevuotias ei osaa vielä sanoittaa kaikkia tarpeitaan. Ei hän osaa aamulla eteisessä sanoa, että "äiti, nukuin viime yönä huonosti ja olen tulossa flunssaan, minkä lisäksi koen siirtymävaiheet hankaliksi koska en osaa hahmottaa tätä tilannetta enkä siksi orientoitua siihen minne ollaan menossa". Hän osaa sanoa vaan, että "en laita lenkkareita jalkaan, äiti laittaa!"

Koska minä kuitenkin tiedän että kyse ei ole niistä lenkkareista, voin aivan hyvin ottaa lapsen syliin, naurattaa häntä vähän, laskea varpaat ja pistää lenkkarit lapsen jalkaan. Lapsi sai sitä mitä tarvitsi, syliä ja pientä stressinhoitoa ja elämä jatkuu. Ei se nyt niin vakavaa ole, jos pientä ihmistä välillä jelppaa näissä elämän suurissa ja pienissä asioissa. Itse asiassa, siksihän me tässä elämässä ollaan ylipäänsä ollaan, toisiamme varten.

Mitä ap oma tunteesi sanoo siinä vaiheessa, kun lapsi hikoilee, huutaa ja oksentaa? Miltä sisälläsi tuntuu? Että ihan ok, että 3-vuotias on tuollaisessa tilassa? 3-vuotias, jonka tunteidenhallinta ei todellakaan ole vielä kehittynyt? Tuntuuko sinusta hyvältä? Vai pahalta, mutta uskot kuitenkin kasvatusopasta enemmän kuin itseäsi?

Huh huh. Todella säälittää lapsesi, jos tuo on päivittäistä.

Ihana kirjoitus nro 14.

Veisin lapsen tutkimuksiin. Ei ole normaalia tuollainen.

Ap, tämä meidän nykyinen yhteiskunta pelkää hysteerisesti sitä, että ihminen on joskus toisten avusta riippuvainen. Meillä on vallalla sellainen käsitys, että elämän päämäärä on päästä mahdollisimman itsenäiseen asemaan ja mahdollisimman pieneen riippuvuuteen muista. Taustalla tässä on useimpien lapsuuden kokemukset siitä ettei saa tarvita, ettei saa apua, ei kelpaa eikä ole rakastettu jos ei aina ole kiva ja reipas ja hajuton ja mauton. Siksi meidän on joskus niin hirveän vaika hyväksyä lapsen tarvitsevuutta, pienuutta ja keskeneräisyyttä. On epäreilua maksattaa lapsella se, että lapsi on vaan lapsi, eikä ole vielä oppinut peittämään sitä kuinka paljon tarvitsee toista ihmistä kaikessa elämässään.

Nyt relaat ja mietit kuinka hirveän pieni lapsesi on. Myös sinulle on tehty, ja tehdään tässä yhteiskunnassa paljon asioita jotka saisit itsekin tehtyä ankarasti ponnistellen. Ei kaikki lapsen kanssa toimiminen tarvitse olla kasvatuksellisesti optimaalista, koska lapsen tehtävä on oppia muutakin kuin käytännön taitoa. Loppupeleissä tunne-elämän taidot ja tunne siitä että on hyvä ja rakastettu, on elämässä vähintään yhtä tärkeää, ja ne kehittyvät hoivan ja vuorovaikutuksen kautta.

Kuten edellä jo on monta kertaa kommentoitu, niin kyllä mäkin laitan just 3v täyttäneelle ne kengät jalkaan, jos ei (muka) itse osaa tai jaksa. Rajan olen vetänyt tuohon huutamiseen. Eli huutamalla en tee mitään, ja lapsi tietää, että hänen toiveitaan kuunnellaan, kun pyytää asiallisesti.

Meillä tuolle 3-vuotiaalle on talvella tulossa sisarus, joten annan lapsen "vauvailla", jos siltä tuntuu. Pienihän tuo vielä on. Useammin 3v kuitenkin toteaa itsekin olevansa "iso" ja osaavansa tehdä asian itse.

En nyt lähtisi ap:ta syyllistämään, kuten 15 tuossa juuri teki. 3-vuotias voi joko olla tosi kiva ja suloinen pikkutyttö tai -poika, tai sitten tuollainen rääkyvä ja pelihermonsa välittömästi menettävä "kauhukakara", ja hyvin usein molempia. En lähtisi 3-vuotiasta täysin paapomaankaan, oppiihan hän senkin, että kun tarpeeksi huutaa ja oksentaa, niin äiti sitten lopulta auttaa.

3-vuotiaalla on ehdottomasti vaikeuksia tunteiden säätelyssä, ei varmaan missään muussa iässä niin paljon olekaan, ellei sitten satu vaikea murrosikä. Se on jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, milloin autetaan, vaaditaanko pyytämään kauniisti vai vedetäänkö ne vaatteet päälle sen huudon kanssa, kun on kiire eikä ole aikaa jäädä kasvattamaan juuri sillä hetkellä.

Itse puen 4,5 -vuotiaani silloin tällöin. Yleensä hän lähtee hoitoon isin kanssa, joten jos äiti on paikalla aamulla, niin silloin lapsi nauttii, kun äiti vähän auttaa pukemisessa. Huutovaihe oli meilläkin - ja vihastumisia tulee edelleen usein - mutta ei sentään oksentamiseen asti. Ap, yritä ennakoida jotenkin tilanteita ja puhu lapselle: "Haluatko, että puetaan nyt nätisti?" Lapsi sanoo "Joo" ja pukeminen sujuu. Jos lapsi vastaa "Ei", puette joka tapauksessa, suosiolla tai ilman. Ja äiti auttaa, jos tarvitsee.