Mitä teette, kun 3v. uhmis huutaa että sinun pitäisi

Ap. tässä. Monet noista teidän jutuista on aika lennokkaita. Sikäli, että juuri 3 vuotta täyttänyt poikani ei kommunikoi vielä kuin koululainen. Eli ei osaa sanoa, että haluaa apua, KOSKA...

Tilanne on esim. se, että on jo puoli vuotta käynyt omatoimisesti pöntöllä. Mutta nyt on alkanut vain huutaa heti täyttä kurkkua "äiti auta". Eli lapsi pitäisikin nykyään JOKA kerta käydä nostamassa pöntölle JA sieltä pois. Siis osaa kyllä mennä itsekin eikä edes huoli koroketta. (Ja OLEN ollut rauhallinen, olen aina. En ole antanut oksentaa oikeasti, mutta toisaalta ei tunnu järkevältä antaa aina ja kaikessa heti periksi.)

Muita tilanteita: pyytää kantamaan itseään (oli matka mikä tahansa, rattaisiin ei suostu). Kantaminen ei onnistu, jos minulla on jo kädet täynnä painavia kasseja. Tulos: pelkkää huutoa koko matka, saattaa jäädä seisomaan tielle, eikä suostu tulemaan perässä yms.

Huutaa syliin, kun yritän tehdä ruokaa (JOKA kerta). Vähän vaikea siinä on pilkkoa kasviksia ja tyhjentää kiehuvia vesikattiloita, jos on lapsi sylissä. On sitten raivon vallassa, kunnes saan ruuan valmiiksi tai uuniin ja lapsen syliin.

Ja saa nuorimmaisena paljon huomioita, syliä ja hellyyttä.

Ok, hyvä ap kun selvensit. Aloitusviestistäsi saa eri kuvan.

Huomionhakua ja rajojen kokeilua taitaa olla? Olisiko neuvolasta apua?

Itse autan kohta neljävuotiasta silloin kun hän pyytää auttamaan nätisti. Jos siis huutaa tai käskyttää, sanon takaisin että pyydä kauniisti. Sitten kun lapsi pyytää "äiti auttaisitko minua", menen ja autan. 

Meillä ei saa mitään jos huutaa ja raivoaa, korkeintaan pääsee rauhoittumaan jonnekin hetkeksi. 

Pakko kysyä että miten reagoit siihen huutamiseen? Jätätkö sen huudon kokonaan huomioimatta?

Kolmevuotias on vielä todella pieni ja tarvitsee apua ja syliä paljon. Mitäpä jos nakkaisit ne kasvatusoppaat roskikseen/uuniin ja hoitaisit lastasi ihan oman vaistosi mukaan?

Mieti sitäkin että mille itsestäsi tuntuisi jos päivästä toiseen joutuisit huutamaan kaikki tarpeesi/toiveesi/avunpyyntösi kaikille, ja kaupanpäällisiksi saisit aina sen huutamisen päätteeksi paniikkikohtauksen.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 12:00"]

En nyt lähtisi ap:ta syyllistämään, kuten 15 tuossa juuri teki. 3-vuotias voi joko olla tosi kiva ja suloinen pikkutyttö tai -poika, tai sitten tuollainen rääkyvä ja pelihermonsa välittömästi menettävä "kauhukakara", ja hyvin usein molempia. En lähtisi 3-vuotiasta täysin paapomaankaan, oppiihan hän senkin, että kun tarpeeksi huutaa ja oksentaa, niin äiti sitten lopulta auttaa.

3-vuotiaalla on ehdottomasti vaikeuksia tunteiden säätelyssä, ei varmaan missään muussa iässä niin paljon olekaan, ellei sitten satu vaikea murrosikä. Se on jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, milloin autetaan, vaaditaanko pyytämään kauniisti vai vedetäänkö ne vaatteet päälle sen huudon kanssa, kun on kiire eikä ole aikaa jäädä kasvattamaan juuri sillä hetkellä.

Itse puen 4,5 -vuotiaani silloin tällöin. Yleensä hän lähtee hoitoon isin kanssa, joten jos äiti on paikalla aamulla, niin silloin lapsi nauttii, kun äiti vähän auttaa pukemisessa. Huutovaihe oli meilläkin - ja vihastumisia tulee edelleen usein - mutta ei sentään oksentamiseen asti. Ap, yritä ennakoida jotenkin tilanteita ja puhu lapselle: "Haluatko, että puetaan nyt nätisti?" Lapsi sanoo "Joo" ja pukeminen sujuu. Jos lapsi vastaa "Ei", puette joka tapauksessa, suosiolla tai ilman. Ja äiti auttaa, jos tarvitsee.

[/quote]

Kuulostaa juu huomionhaulta ja pompottamiselta. Et tietenkään silloin anna periksi, jos kädet on täynnä kasseja tai teet ruokaa. Anna huutaa ja kerrot rauhallisesti, miksi et juuri sillä hetkellä ole käytettävissä, mutta että kohta olet. Meillä oli tuota samaa 3-vuotiaan kanssa, mutta nyt on alkanut ymmärtää, että pakolliset jutut äidin pitää tehdä, ja silloin hänen pitää vain odottaa.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 12:00"]

En nyt lähtisi ap:ta syyllistämään, kuten 15 tuossa juuri teki. 3-vuotias voi joko olla tosi kiva ja suloinen pikkutyttö tai -poika, tai sitten tuollainen rääkyvä ja pelihermonsa välittömästi menettävä "kauhukakara", ja hyvin usein molempia. En lähtisi 3-vuotiasta täysin paapomaankaan, oppiihan hän senkin, että kun tarpeeksi huutaa ja oksentaa, niin äiti sitten lopulta auttaa.

3-vuotiaalla on ehdottomasti vaikeuksia tunteiden säätelyssä, ei varmaan missään muussa iässä niin paljon olekaan, ellei sitten satu vaikea murrosikä. Se on jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, milloin autetaan, vaaditaanko pyytämään kauniisti vai vedetäänkö ne vaatteet päälle sen huudon kanssa, kun on kiire eikä ole aikaa jäädä kasvattamaan juuri sillä hetkellä.

Itse puen 4,5 -vuotiaani silloin tällöin. Yleensä hän lähtee hoitoon isin kanssa, joten jos äiti on paikalla aamulla, niin silloin lapsi nauttii, kun äiti vähän auttaa pukemisessa. Huutovaihe oli meilläkin - ja vihastumisia tulee edelleen usein - mutta ei sentään oksentamiseen asti. Ap, yritä ennakoida jotenkin tilanteita ja puhu lapselle: "Haluatko, että puetaan nyt nätisti?" Lapsi sanoo "Joo" ja pukeminen sujuu. Jos lapsi vastaa "Ei", puette joka tapauksessa, suosiolla tai ilman. Ja äiti auttaa, jos tarvitsee.

[/quote]

Kuulostaa juu huomionhaulta ja pompottamiselta. Et tietenkään silloin anna periksi, jos kädet on täynnä kasseja tai teet ruokaa. Anna huutaa ja kerrot rauhallisesti, miksi et juuri sillä hetkellä ole käytettävissä, mutta että kohta olet. Meillä oli tuota samaa 3-vuotiaan kanssa, mutta nyt on alkanut ymmärtää, että pakolliset jutut äidin pitää tehdä, ja silloin hänen pitää vain odottaa.

[/quote]

Jaahas, tuli väärä lainaus. Piti vastata suoraan ap:lle...

Ap, meillä mieheni 4v poika on ihan samanlainen. Mitään ei jaksaisi tehdä itse, ei tosiaan edes kävellä vaan pitäisi kantaa, pitäisi syöttää, pitäisi pukea. Kaikkeen ei todellakaan voida eikä edes haluta suostua, kun kyseessä kuitenkin on jo 4-vuotias, jonka olisi syytä mm. pukea ja syödä itse. Tottakai autetaan, mutta 4v:n kanssa sen pitää minusta olla nimenomaan auttamista, ei täyshoitoa. Vetoketjut, napit ynnä muut me autamme, ruoka pilkotaan ja sen sellaista.

Meilläkin on usein matkat huutoa ja raivoa, kun pitää itse kävellä. Siellä sitten jätkä makaa maassa ja raivoaa pää punaisena kuin pahinkin uhmis. Mitä ihmettä sellaiselle voi tehdä? Emme yksinkertaisesti voi palvella koko ajan häntä, koska meillä on muitakin lapsia. Lisäksi jos poikaa rupeaa koko ajan auttamaan, niin hän myös osaa sitä vaatia jatkossakin, tämä on huomattu. Mielestäni poika on luonteeltaan laiskahko, kivointa olisi kun mitään ei tarvitse tehdä. Ei jaksa yhtään yrittää jos jokin ei heti onnistu, ja useimmiten ei viitsi edes koettaa kun heti jo huutaa apua.

Jos jollain olisi hyviä vinkkejä niin otetaan vastaan. Huomiota poika saa kuten muutkin lapset (6v ja 1v), mutta hän on ainoa joka on näin "vaativainen". Välillä tuntuu, että jopa 1v on omatoimisempi... :D

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 12:00"]

Ap. tässä. Monet noista teidän jutuista on aika lennokkaita. Sikäli, että juuri 3 vuotta täyttänyt poikani ei kommunikoi vielä kuin koululainen. Eli ei osaa sanoa, että haluaa apua, KOSKA...

Tilanne on esim. se, että on jo puoli vuotta käynyt omatoimisesti pöntöllä. Mutta nyt on alkanut vain huutaa heti täyttä kurkkua "äiti auta". Eli lapsi pitäisikin nykyään JOKA kerta käydä nostamassa pöntölle JA sieltä pois. Siis osaa kyllä mennä itsekin eikä edes huoli koroketta. (Ja OLEN ollut rauhallinen, olen aina. En ole antanut oksentaa oikeasti, mutta toisaalta ei tunnu järkevältä antaa aina ja kaikessa heti periksi.)

Muita tilanteita: pyytää kantamaan itseään (oli matka mikä tahansa, rattaisiin ei suostu). Kantaminen ei onnistu, jos minulla on jo kädet täynnä painavia kasseja. Tulos: pelkkää huutoa koko matka, saattaa jäädä seisomaan tielle, eikä suostu tulemaan perässä yms.

Huutaa syliin, kun yritän tehdä ruokaa (JOKA kerta). Vähän vaikea siinä on pilkkoa kasviksia ja tyhjentää kiehuvia vesikattiloita, jos on lapsi sylissä. On sitten raivon vallassa, kunnes saan ruuan valmiiksi tai uuniin ja lapsen syliin.

Ja saa nuorimmaisena paljon huomioita, syliä ja hellyyttä.

[/quote]

Jutut on "lennokkaita" koska aloitusviestisi on aika suppea. Jos olisit kirjoittanut nuo tiedot heti alkuun, olisi vastaukset olleet toisenlaisia.

Pitääkö lapsesi esim. tarroista? Meillä väheni raivokohtaukset lapselta kun aloimme palkita positiivista käytöstä. Hän sai tarrapalkinnon aina kun toimi sillä tavalla kuin halusimme, esim. kun tein ruokaa, hän oli ruokapöydän ääressä tekemässä omia askareitaan tai kun hän kävi omatoimisesti vessassa. Kolmevuotias testaa kuitenkin vielä paljon rajojaan, ja luultavasti tuo on sitäkin. 

Tulee myös mieleen se, että osaako lapsesi puhua vai onko siinä viivästymää? 

Tietysti kiukuttelu ja raivokohtaukset kuuluvat ikäänkin.

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_kokeilee_rajoja/

Minä autan lastani aina kun antavat auttaa. Kiukku tulee enemmän siirtä, että haluaa tehdä itse, mutta ei onnistu eikä anna auttaa. Kolmivuotiaalla voi olla taitamattomuutta vielä ns.toiminnan ohjauksessa, eli siinä että osaa tarttua asiaan ja viedä sen loppuun. Vaikka itse asian sinänsä osaisikin. Lasta voi auttaa vain olemalla läsnä ja sanoittamalla tehtävää eteenpäin.

Rehellisesti, minusta jokin on tosi pielessä jos päästät lapsen kiukun noin pitkälle tuollaisesta asiasta.

Muutama vinkki noihin ap:n mainitsemiin asioihin. Lapsi voi määrätä harvoista asioistaan itse, syöminen on näistä yksi ja pidätyskyky on myös uusi taito juuri tuossa iässä. Mitä jos auttaisit lapsesi pöntölle, antaisit periksi tässä. Tuo oire menee takulla ajan kanssa ohi.

Kun lapsi pyytää syliin, etkä ole valmis ottamaan, mene itse kyykkyyn ja tarjoa läheisyyttä kunnes lapsi lähtee itse pois. Tällöin lapsi ei tule heti uudestaan. Jos otat syliin niin anna lapsen olla kunnes on valmis itse lähtemään sylistä. 

Pitkille kävelymatkoille kannattaa vain ottaa suosiolla rattaat.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 11:13"]

tehdä jokin asia, jonka hän osaa kyllä vallan hyvin tehdä itsekin?

Kasvatusoppaiden mukaan lapsen puolesta ei saisi tehdä (tai auttaa), jos lapsi osaa itsekin. Mutta lapsi menee sitten aivan hysteeriseksi, hikiseksi, punaiseksi, huutaa kunnes oksentaa. Ja sama kaava joka päivä samoista asioista.

[/quote]

Kiukkukohtaukset ovat tässä ongelman ydin. Tämä on kovin tyypillistä 3-vuotiaan käytöstä.

Annoin omien lasteni huutaa kiukkunsa pois. Olin läsnä, pidin sylissäni, jotta he tuntisivat olonsa turvalliseksi.

Onko sinulle holding-ote tuttu? Kannattaa googlata.

No kai näissä tilanteissa voi miettiä mikä milloinkin tärkeää. Jos lapsi ei toistuvasti jaksa kävellä kuljettavia matkoja, niin paraneeko tilanne pakottamalla vai voisiko keksiä jonkun toisen keinon? Esimerkiksi potkulauta, kevyt potkupyörä, ruokailu ennen matkaanlähtöä, seisomalauta rattaisiin,  palkitaeminen hyvin sujuneesta matkasta tai mitä nyt vaan keksit. Mä en näe kovinkaan paljon järkeä valtataisteluna vaan pakottaa lapsI. Tärkeintä minulle on kuitenkin perillepääsy ajallaan eikä sen yksittäisen taistelun voittaminen.

Jos aikuisella on vähän pelisilmää, niin ei tarvitse niin uhmata. 

Täällä erkkalapsen äiti. Eli pojalla on ollut kielenkehityksen viivettä ja dysfasiaa. Kolmevuotiaana oli ehkä kaksi sanaa vakituisemmin hänellä käytössä. Ei ollut kanavaa saada helposti kontaktia. No uhmaikä olikin yhtä h...tiä. Kun se huuto ja raivo alkoi, se jäi päälle:  lapsi raivosi niin kauan ja niin voimallisesti kuin jaksoi. Veti itsensä täysin piippuun kaikista rauhoitteluista, pitelyistä ym. huolimatta. Lapsi ikäänkuin jumittui siihen raivoon. Monta kertaa esim. kaupassa joku ulkopuolinen tuli sanomaan, että laita nyt se mukulas ojennukseen.Joku ilkimys käski lyödä, että huutaisi vielä enemmän. Niin ahdistavaa lapsen huutaminen oli. Kun kohtaus sitten ehkä tunnin päästä meni ohi, itkin jo itse.

Myöhemmin olen ajatellut, että se rankka vaihe piti vaan käydä läpi ja kestää. Uhma johtunee siitä, että lapsella aivoissa tietyt alueet kehittyy vähän eri tahtia. Eli pohjimmiltaan asia on neurologinen.

Tuli mieleen sellainen asia, että ottaisit lapsen mukaan elämään. Esim. anna kantaa jotain kassia(vaikka oma) ja kehu kuinka reipas hän on. Kun teet ruokaa, anna lapsesi olla mukana. Laita vaikka vettä altaaseen, niin voi tiskata tai pestä vihanneksia. Vessanpytylle noston kuulostaa minusta ohimenevältä vaiheelta, jos kerran aikaisemmin on itse sinne mennyt. Nostaisin lapsen sinne, jos kauniisti pyytää, enkä tekisi asiasta numeroa. Uskon, että hetken päästä menee taas itse. Laita vaikka koroke pöntön sivuun. Vaihtelu virkistää :).

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 11:13"]

tehdä jokin asia, jonka hän osaa kyllä vallan hyvin tehdä itsekin?

Kasvatusoppaiden mukaan lapsen puolesta ei saisi tehdä (tai auttaa), jos lapsi osaa itsekin. Mutta lapsi menee sitten aivan hysteeriseksi, hikiseksi, punaiseksi, huutaa kunnes oksentaa. Ja sama kaava joka päivä samoista asioista.

[/quote]

Kiukkukohtaukset ovat tässä ongelman ydin. Tämä on kovin tyypillistä 3-vuotiaan käytöstä.

Annoin omien lasteni huutaa kiukkunsa pois. Olin läsnä, pidin sylissäni, jotta he tuntisivat olonsa turvalliseksi.

Onko sinulle holding-ote tuttu? Kannattaa googlata.

[/quote]

Holdingia ei suositella muulloin kuin silloin kun lapsi on vaarassa vahingoittaa itseään tai muita. 

Tai näin ainakin meille sanottiin oman erityislapsen kanssa.

Lapsi pilkkomaan salaattia, paprikaa, kurkkua ym siihen viereen. Ja terävä veitsi että saa jotain aikaiseksikin. Meillä muksut parin vuoden iässä otettu keittiöhommiin.. Vaikka perunoita pesemään. Sotkuhan siitä tulee, mutta mitäs pienistä. Ja meillä ainakin innolla kannettu omia pusseja kaupasta, tai sit rattaat mukaan jos ei kävely itse onnistu. Pytylle ehkä veisin itse ja ilman pyyntöä nostaisin sille, ehkä jo pian ilmoitettaisiinkin että osaan jo itse, oon iso poika.

Vaikkei, ap, sinusta lapsi osaisikaan jatkaa lausetta: Haluan apua, koska...Niin ainahan voit koittaa kysyä. Vastaus voi olla mitä vaan, mutta ainakin lapsi kokee, että hänen avuntarpeensa on huomioitu. Voit myös itse yrittää sanoittaa lapselle mitä arvelet syyksi avuntarpeeseen/harmitukseen, esim. Haluatko apua kenkien kanssa koska niissä on hankalat tarrat tmv.

Lapselle ylipäänsä kannattaa selittää miksi asioita tehdään/ei voida tehdä, se kehittää kielikykyä ja jossain kohtaa lapsi jo osaa itse sanoa syitä asioihin. Meillä 4-vuotias osaa sanoa/toistaa monia syitä joita on 3-vuotiaasta asti kerrottu, esim. kaupassa kun haluaa jotain saattaa todeta että joskus haluaa, ei tänään, koska tänään ei ole rahaa. En toki oleta, että lapsi ymmärtää näitä syy-seuraussuhteita, mutta hän muistaa ne syyt ja toimii niin kuin on tarkoitus, ymmärtää tai ei.

Jos lasta ei pysty kantamaan kun on kauppakassit kätösissä, voi ainakin sanallisesti kertoa, että ymmärrät mitä lapsi haluaa, miksi häntä harmittaa, että sinuakin harmittaa kun et voi auttaa ja auttaisit jos suinkin voisit "Onpa pöllöä kun äidillä on nyt nämä painavat ruokakassit, höh ja pöh. Toivottavasti ensi kerralla ei ole niin voin sitten kantaa sinua." Syyllistät siis ruokakasseja, et itseäsi, tilanteesta. Jos syliin vongutaan kesken ruoanlaiton, niin kerro lapselle yhtä kiihkeästi, kuin hän toivoo syliin, että voi, voi kun pitää tätä ruokaa nyt laittaa, äitikin haluaisi sylitellä. Sylitellään heti kun tämä ja tämä on tehty, yritän olla supernopea jne. jne. Voit myös ohjata lapsen tekemään jotain muuta siksi aikaa kun supernopea äiti valmistaa ruoan, vaikka sitten kilpailette siitä kumpi on nopeampi omassa tehtävässään.

Parempia vinkkejä ei löydy.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 15:57"]

Vaikkei, ap, sinusta lapsi osaisikaan jatkaa lausetta: Haluan apua, koska...Niin ainahan voit koittaa kysyä. Vastaus voi olla mitä vaan, mutta ainakin lapsi kokee, että hänen avuntarpeensa on huomioitu. Voit myös itse yrittää sanoittaa lapselle mitä arvelet syyksi avuntarpeeseen/harmitukseen, esim. Haluatko apua kenkien kanssa koska niissä on hankalat tarrat tmv.

Lapselle ylipäänsä kannattaa selittää miksi asioita tehdään/ei voida tehdä, se kehittää kielikykyä ja jossain kohtaa lapsi jo osaa itse sanoa syitä asioihin. Meillä 4-vuotias osaa sanoa/toistaa monia syitä joita on 3-vuotiaasta asti kerrottu, esim. kaupassa kun haluaa jotain saattaa todeta että joskus haluaa, ei tänään, koska tänään ei ole rahaa. En toki oleta, että lapsi ymmärtää näitä syy-seuraussuhteita, mutta hän muistaa ne syyt ja toimii niin kuin on tarkoitus, ymmärtää tai ei.

Jos lasta ei pysty kantamaan kun on kauppakassit kätösissä, voi ainakin sanallisesti kertoa, että ymmärrät mitä lapsi haluaa, miksi häntä harmittaa, että sinuakin harmittaa kun et voi auttaa ja auttaisit jos suinkin voisit "Onpa pöllöä kun äidillä on nyt nämä painavat ruokakassit, höh ja pöh. Toivottavasti ensi kerralla ei ole niin voin sitten kantaa sinua." Syyllistät siis ruokakasseja, et itseäsi, tilanteesta. Jos syliin vongutaan kesken ruoanlaiton, niin kerro lapselle yhtä kiihkeästi, kuin hän toivoo syliin, että voi, voi kun pitää tätä ruokaa nyt laittaa, äitikin haluaisi sylitellä. Sylitellään heti kun tämä ja tämä on tehty, yritän olla supernopea jne. jne. Voit myös ohjata lapsen tekemään jotain muuta siksi aikaa kun supernopea äiti valmistaa ruoan, vaikka sitten kilpailette siitä kumpi on nopeampi omassa tehtävässään.

Parempia vinkkejä ei löydy.

[/quote]

Siinä vaiheessa, kun lapsi aloittaa huudon, on enää ihan turha selitellä. Toki selittää voin ja tottakai niin teenkin. En ole koskaan sanonut yhdellekään lapsistani kieltoa ilman perustelua. Muttei se 3veen huuto perusteluihin ja voivotteluun lopu. Oikeastaan se ei lopu mihinkään paitsi siihen, kun saa lopulta huutamansa asian.

Isommillakin lapsillani on ollut huutokohtauksia, joihin jumittavat, tosin 4-5-vuotiaana vasta. Silloinkin on ensin toistettu kaava: yritetään rauhassa selvittää tilannetta + perustellaan jne. Mutta kun lapsi on täysin lukossa tunnetilansa sisällä, hän ei pysty edes kuulemaan. Sitten ei auta muuta kuin odottaa rauhoittumista ja puhua asia loppuun vasta sitten.

Ihmettelenkin, onko oikeasti sellaisia lapsia, jotka kiukkukohtauksenkin aikana kuuntelevat vanhempansa sanomaa ja päättävät, että "okei, ymmärrän tilanteen ja taidanpa tästä rauhoittua". Harmi, kun ei ole kohdalleni osunut :) Koululaiset tuohon jo kykenevät, muttei yksikään neljästä lapsestani ole tuollaista ilmentänyt alle kouluikäisenä.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 16:14"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 15:57"]

Vaikkei, ap, sinusta lapsi osaisikaan jatkaa lausetta: Haluan apua, koska...Niin ainahan voit koittaa kysyä. Vastaus voi olla mitä vaan, mutta ainakin lapsi kokee, että hänen avuntarpeensa on huomioitu. Voit myös itse yrittää sanoittaa lapselle mitä arvelet syyksi avuntarpeeseen/harmitukseen, esim. Haluatko apua kenkien kanssa koska niissä on hankalat tarrat tmv.

Lapselle ylipäänsä kannattaa selittää miksi asioita tehdään/ei voida tehdä, se kehittää kielikykyä ja jossain kohtaa lapsi jo osaa itse sanoa syitä asioihin. Meillä 4-vuotias osaa sanoa/toistaa monia syitä joita on 3-vuotiaasta asti kerrottu, esim. kaupassa kun haluaa jotain saattaa todeta että joskus haluaa, ei tänään, koska tänään ei ole rahaa. En toki oleta, että lapsi ymmärtää näitä syy-seuraussuhteita, mutta hän muistaa ne syyt ja toimii niin kuin on tarkoitus, ymmärtää tai ei.

Jos lasta ei pysty kantamaan kun on kauppakassit kätösissä, voi ainakin sanallisesti kertoa, että ymmärrät mitä lapsi haluaa, miksi häntä harmittaa, että sinuakin harmittaa kun et voi auttaa ja auttaisit jos suinkin voisit "Onpa pöllöä kun äidillä on nyt nämä painavat ruokakassit, höh ja pöh. Toivottavasti ensi kerralla ei ole niin voin sitten kantaa sinua." Syyllistät siis ruokakasseja, et itseäsi, tilanteesta. Jos syliin vongutaan kesken ruoanlaiton, niin kerro lapselle yhtä kiihkeästi, kuin hän toivoo syliin, että voi, voi kun pitää tätä ruokaa nyt laittaa, äitikin haluaisi sylitellä. Sylitellään heti kun tämä ja tämä on tehty, yritän olla supernopea jne. jne. Voit myös ohjata lapsen tekemään jotain muuta siksi aikaa kun supernopea äiti valmistaa ruoan, vaikka sitten kilpailette siitä kumpi on nopeampi omassa tehtävässään.

Parempia vinkkejä ei löydy.

[/quote]

Siinä vaiheessa, kun lapsi aloittaa huudon, on enää ihan turha selitellä. Toki selittää voin ja tottakai niin teenkin. En ole koskaan sanonut yhdellekään lapsistani kieltoa ilman perustelua. Muttei se 3veen huuto perusteluihin ja voivotteluun lopu. Oikeastaan se ei lopu mihinkään paitsi siihen, kun saa lopulta huutamansa asian.

Isommillakin lapsillani on ollut huutokohtauksia, joihin jumittavat, tosin 4-5-vuotiaana vasta. Silloinkin on ensin toistettu kaava: yritetään rauhassa selvittää tilannetta + perustellaan jne. Mutta kun lapsi on täysin lukossa tunnetilansa sisällä, hän ei pysty edes kuulemaan. Sitten ei auta muuta kuin odottaa rauhoittumista ja puhua asia loppuun vasta sitten.

Ihmettelenkin, onko oikeasti sellaisia lapsia, jotka kiukkukohtauksenkin aikana kuuntelevat vanhempansa sanomaa ja päättävät, että "okei, ymmärrän tilanteen ja taidanpa tästä rauhoittua". Harmi, kun ei ole kohdalleni osunut :) Koululaiset tuohon jo kykenevät, muttei yksikään neljästä lapsestani ole tuollaista ilmentänyt alle kouluikäisenä.

[/quote]

Ainakin meidän 3-vuotias on oppinut itse rauhoittamaan itseään. Vaatii sen, ettei aleta liikaa hössöttää ja perustella, vaan annetaan tilaa aluksi huutaa, jonka jälkeen sanotaan, että puhutaan sitten kun olet rauhoittunut. Holding-ote ja jankkaaminen vain pitkittävät huutokohtausta. Lapsi rauhoittaakin sitten itse itsensä, ja sen jälkeen jutellaan ja halitaan. Tiedä sitten, onko tämä meidän tapaus astetta ei-vaativampi, voi olla. Tosin päiväkodistakin sanottiin, että on hyvin sinnikäs huutaessaan ja jotain halutessaan.