Miksi isyysvapaan ajalta menettää kotihoidontuen ja kuntalisän?
Saahan silloinkin kahta tukea päällekkäin, kun äiti saa äitiysrahaa ja isä sen 3vkon isyysrahan. Mutta vanhempainvapaan jälkeen kun isä pitää sen 6vkoa niin äidiltä otetaankin pois kh tuki ja kuntalisä eli yli 500e!?! Ja eikös se kh tuki pitänyt tulla siitä, kun lapsi ei ole päivähoidossa!?! Niin miksi se nyt otetaan pois, kun kerran lapsi ei siellä hoidossa ole! En ymmärrä.
Kommentit (6)
No kai siinä on se ajatus, että isä olisi lapsen kanssa ja äiti töissä näin lähtökohtaisesti. Musta kyllä tuonkin systeemin saisi rukata nyt kun hoitovapaa uudistus tulee, että isä voisi käyttää oman palasensa sitten kaksivuotiaan kanssa kotiin jäädessään sillä en minä ainakaan siinä vaiheessa töihin palaa kun on isäkuukauden aika (ihan kiva kyllä lomailla yhtä aikaa perheenä ei siinä mitään) mutta sitten voin kyllä mennä kun lapsi on 2 ja mies jäädä kotiin vuodeksi. Suunnilleen näin meillä tehtiin esikoisenkin kanssa vaikkei mitään lakivelvoitetta ollutkaan.
Mutta eihän muulloinkaan edellytetä, että kukaan eläisi 0 tuloilla. Tässä edellytetään, että koko perhe elää sitten vain sillä isän tuella. Töihin en voi mennä, koska olen hakenut hoitovapaata koko ajaksi. En älynnyt silloin hakiessa tätä isyysvapaan ajan tilannetta :(
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 10:38"]

[/quote]
No kyllähän sitä 0 tuloilla on ainakin oletettu monenkin elävän meidän sosiaaliturvasysteemissä. Mä en nyt ole mikään sosiaaliturvasupertuntija (jossain vaiheessa olen työni takia tuntenutkin aika hyvin, mutta nyt tiedot jääneet jälkeen). Mutta eikös pitkään ollut tilanne, että esim. työmarkkinatukea ei saanut jos puolison tulot ylittivät tietyn rajan, joka vielä käsittääkseni ylittyi helposti? Lisäksi toimeentuolotuessa puolisojen tulot ja menot lasketaan aina yhteen eikä sitä saa vaikka toisella olisi nollatulot jos toisella on tuloja niin, että laskentaraja ylittyy. En sano, että tämä olisi oikein mutta näin on ja tuskin näihin parannuksia tulee kun nyt ollaan sosiaaliturvan romutuslinjalla, jota en kyllä itse ainakaan kannata. Säästöjä olisi kyllä ihmisillä joka tapauksessa hyvä olla hoitovapaa-ajalle kun tuki on niin hirveän pieni. Ymmärrän kyllä että kaikilla ei voi olla. Ehkä teidän vielä onnistuu säästää vaikka siitä miehen palkasta ennen isäkuukautta vähän, olisiko mahdollista?
Onnistuu kyllä säästää. Ihmettelen vain edelleen jos kh tukea saa siitäkin, kun mummo hoitaa lasta. Mutta nyt sitten ei saakaan...
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 10:38"]
Mutta eihän muulloinkaan edellytetä, että kukaan eläisi 0 tuloilla. Tässä edellytetään, että koko perhe elää sitten vain sillä isän tuella. Töihin en voi mennä, koska olen hakenut hoitovapaata koko ajaksi. En älynnyt silloin hakiessa tätä isyysvapaan ajan tilannetta :(
[/quote]
Eihän kyse nyt ole systeemistä vaan siitä, että et ymmärtänyt isän vanhempainvapaaosuuden olevan aika, joka on tarkoitettu isälle ja lapselle, ei koko perheelle. Perhevapaissa voi saada vain yhtä tukea kerrallaan eli joko vanhempainrahaa tai kotihoidontukea, ei molempia samaan aikaan.
Suurin osa meistä on työpaikastaan vuosilomalla tuon isän vanhempainvapaa-ajan ja jatkaa sitten hoitovapaalla (siis jos on aikeita sillä vapaalla jatkaa, ei kovinkaan moni ole tervetullut töihinsä muutamaksi viikoksi).
Koska ko. tuet eivät ole rinnasteisia tukia. Eihän äitikään saa kotihoidontukea ja äitiyspäivärahaa samaan aikaan (sitä lisäosaa on mahdollista saada, jos perheessä toinen alle 3v lapsi, mutta ei perustukea). Miksi ihmeessä muuten äidin tulisi saada kotihoidontukea vanhempainvapaan lopussa, eihän sitä saisi isäkään, jos äiti olisi vanhempainvapaalla.