Puolison arvostaminen

Olet vain tavallinen pienten lasten äiti, jolle ei mikään hyvä riitä, ja sehän pitää puolisolle kostaa olemalla ikävä... tyypillistä.

Opetelkaa ihmiset nauttimaan siitä hyvästä elämästä, joka teillä on!

Sanoppa muuta. Toisinaan sitä arvostaa ja toisinaan (liian usein) purkaa oman väsymyksen puolison niskaan. Molemmat käydään töissä ja tuomme oman osamme perheen laskujen maksuun. 

Tämä vain on niin väsyttävää, kun itsekin tietää valittavansa turhasta ja olen sen miehelle muutaman kerran sanonutkin, mutta silti se uusi kerta vain tulee. En luopuisi lapsista, mutta kaipaan sitä rentoa ex-minääni ennen lapsia, joka nykyisin näyttäytyy klyllä usein, mutta liian lyhytaikaisesti.

-ap

Onko teillä tarpeeksi yhteistä kivaa aikaa ilman lapsia? Siis sellaista rentoa, leikkisää olemista, jännittäviä yhteisiä kokemuksia pariskuntana? Sitä ilman ei parisuhde voikaan voida hyvin.

Ettet vaan olisi mies, joka nyt tässä vaimoaan haukkuu ja itseään  buustaa...

Sulla on nyt ongelmia itsesi kanssa, mene terapiaan.

Hei, lasten myötä kasvaa, ja pitääkin kasvaa, ethän vain ajatellut, ettei mikään muutu lasten myötä?

Koulussa pitäis olla iso pakollinen kurssi tms perheenperustamisesta, aikuistumisesta ja vastuunotosta, niiden talousasioiden lisäksi, ihan liian moni luulee tietävänsä, mitä se voi olla... kun haluaa vauvoja, perheen yms.

Nro 4 osuu naulankantaan. En edes muista, milloin olis oltu miehen kanssa kaksin tai tehty jotain kaksin. Kaikilla vain ei ole mahdollista laittaa lapsia mummolaan ja viettää parisuhde vk-loppua. Molemmilla on vielä vastuullinen työ, itselläkin lähes 20 alaista (eikä millään puhelinmyyntialalla tmv vaan ihan arvostetulla ja "kovalla" alalla) ja oma ikäkin hädin tuskin aavistuksen yli 30v. Työssä kyllä väitän pärjääväni, sen verran olen saanut positiivista palautetta myös omalta porukalta (ja esimieheltä), vaikka hankaliakin asioita on käsitelty. Väitän, että tarvitsisimme miehen kanssa yhteistä rentoa aikaa, kun ei olisi koko ajan joku vastuu jossakin...siihen vain taitaa mennä muutama vuosi. 

Ja nro 5:lle: en todellakaan ole mies, joka buustaa itseään. Mies tuolla saunaa toisessa rakennuksessa kaverinsa kanssa ja lapset nukkuvat täällä talon puolella ja itse pohdiskelen elämääni samalla, kun selaan nettiä. Meillä oli ihan kiva, joskin hyvin vauhdikas, ilta, kun oli tuttava pariskunta lapsen kanssa kylässä. Naisihminen vain lähti vauvan laittaa nukkumaan ja miehet jäivät saunomaan.

Terapiaa nyt en sentään tartte mielestäni, kun itsekin ymmärrän ongelman...

-ap

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 22:31"]

Hei, lasten myötä kasvaa, ja pitääkin kasvaa, ethän vain ajatellut, ettei mikään muutu lasten myötä?

[/quote]

Aika omituinen määritelmä kasvamisesta. Kyllähän tuossa on kysymys ennemminkin hyväksymisestä. Täytyy hyväksyä siihen, että elämä on erilaista ja että se rento ja huoleton kahden aikuisen suhde on muuttunut kasvatusyksiköksi, jonka toiminnassa pitää tasapainottaa 3+ ihmisen tarpeet. Haluaako tuota vai ei, se täytyy jokaisen päättää itse.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 22:45"]

En edes muista, milloin olis oltu miehen kanssa kaksin tai tehty jotain kaksin. Kaikilla vain ei ole mahdollista laittaa lapsia mummolaan ja viettää parisuhde vk-loppua.

[/quote]

Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus olla hankkimatta lapsia.

Anteeksi, mutta tämä oli pakko sanoa. Vihjaat itsekin ymmärtäväsi asian, kun sanot "En luopuisi lapsista, mutta..."

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 22:31"]

Hei, lasten myötä kasvaa, ja pitääkin kasvaa, ethän vain ajatellut, ettei mikään muutu lasten myötä?

Koulussa pitäis olla iso pakollinen kurssi tms perheenperustamisesta, aikuistumisesta ja vastuunotosta, niiden talousasioiden lisäksi, ihan liian moni luulee tietävänsä, mitä se voi olla... kun haluaa vauvoja, perheen yms.

[/quote]

ap vastaa tähänkin..

En ajatellut ettei mikään muutu lasten myötä ja kuten todettua, en antaisi lapsia pois enkä kadu niiden syntymistä. Suunniteltuja lahjoja molemmat. Ehkä olemme saaneet elämässä niin paljon kerralla ettei osaa oikein arvostaa kaikkea oikein.. molemmat työllistyneet korkeakoulututkinnon suoritettuaan erinomaisesti (itselläkin työ, jonka itse "valitsin", kun olin jo vakkaripaikassa ja aiemmasta työpaikasta tarjottiin duunia ja se tuntui omemmalta, kun sai vielä toimenkuvaan vaikuttaa), lapset tulleet anttilan postimyynti toimitusajalla eli ekasta molemmat tärpänneet, talouspuoli kunnossa, ystäviä riittää ja vieraita käy enempi kuin toisinaan jaksaisi. Ehkä sekin väsyttää toisinaan, kun vieraita oikeasti käy! Mutta en halua sanoa, ettei sovi, sillä sitten, kun niitä kaipaisimme, ei ystäviä enää ole... 

Enkös teekin asioista nyt vaikeaa.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 22:45"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 22:31"]

Hei, lasten myötä kasvaa, ja pitääkin kasvaa, ethän vain ajatellut, ettei mikään muutu lasten myötä?

[/quote]

Aika omituinen määritelmä kasvamisesta. Kyllähän tuossa on kysymys ennemminkin hyväksymisestä. Täytyy hyväksyä siihen, että elämä on erilaista ja että se rento ja huoleton kahden aikuisen suhde on muuttunut kasvatusyksiköksi, jonka toiminnassa pitää tasapainottaa 3+ ihmisen tarpeet. Haluaako tuota vai ei, se täytyy jokaisen päättää itse.

[/quote]

joo voi saivarrella vapaasti, mutta huomautan, että tällä palstalla ei kaikilla ole suomenkieli hallussa, ja vaikka oliskin, niin kaikki ei käytä kuin puhekieltä ja sitäåkin lyhyesti...

saivare

hyvä jos ymmärsit

tämänkin väärin, oio toki jälleen ja nauti

joo, ap, teet asioita vaikeiksi, moni nauttisi sun ja teidän elämästä...

hyvä hehkutta tähän aikaan synkillä Ö)

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 22:56"]

joo voi saivarrella vapaasti

[/quote]

Kyse ei ole saivartelusta, koska sanoilla on selvä merkitysero. Kasvaa-verbi on sävyltään myönteinen. Se luo mielikuvan miehestä tai naisesta, joka lapsen aiheuttamien ongelmien myötä kehittyy ihmisenä paremmaksi. Näinhän ei välttämättä käy. Ihminen voi myös yksinkertaisesti sopeutua tilanteeseen ja hyväksyä tosiasiat: elämä ei ole enää samanlaista kuin ennen, ja siihen on tyytyminen.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 23:00"]

joo, ap, teet asioita vaikeiksi, moni nauttisi sun ja teidän elämästä...

[/quote]

Ja moni vihaisi sitä. Oleellista on, kumpaan ryhmään aloittaja itse kuuluu.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 23:01"]

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 23:00"]

joo, ap, teet asioita vaikeiksi, moni nauttisi sun ja teidän elämästä...

[/quote]

Ja moni vihaisi sitä. Oleellista on, kumpaan ryhmään aloittaja itse kuuluu.

[/quote]

Jos en nauttisi, niin enköhän laittaisi pelin poikki. Eli viihdyn ihmisten kanssa, myös mies on vuosien aikana oppinut viihtymään ja itse asiassa oli tämän iltaisen sopinut. Edellisen viime viikolla olin sopinut itse. 

Elämässä vain kun ei saa kaikkea, kun tunnit eivät riitä, niin  on jouduttu luopumaan täysin parisuhteen ajasta. Enkä tiedä, tarvisinko edes välttämättä aikaa kaksin, mutta vähintäänkin aikaa ilman lapsia. Olisihan se niin erilaista edes joskus viettää ilta yhdessä miehen kanssa ilman kiljuntaa, itkua ja riitoja, mitä 1v ja 3v saavat ihan kiitettävästi aikaan. Tätä ei kukaan ketjussa tunnu (tai halua) ymmärtää, mutta inhimillistä se mielestäni on.

ja joo, tiedän, että moni voisi ottaa elämäni mielellään ja sitähän minä ketjussa juuri olen yrittänyt sanoa, että pitäisi osata itselläkin arvostaa elämäänsä ja muistaa, mitä vaihtoehtoja olisi..

Ja ei, elämäni ei ole täydellistä, jota yrittäisin hehkuttaa, kuten joku vastaaja yritti vihjata. Minulla on omat ristini ja murheeni, mutta niistä en halua tänne kirjoittaa. Korkeintaan voin todeta, että yksi "rasite" elämässäni on kaikesta huolimatta rakas isäni. Isäni sairaus vie voimiani ja aiheuttaa huolta ja stressiäkin toisinaan. Kaiken muun lisäksi soittelen hänen hoitajilleen, lääkäreilleen ja pohdin, milloin ollaan taas siinä pisteessä, että tarvitaan ainakin vähäksi aikaa apua ja isälle hoitopaikka siihen saakka, että hän taas pärjää omillaan. Tätä on jatkunut jo vuosia ja tuskin aivan heti loppuu. 

-ap

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 23:14"]

Elämässä vain kun ei saa kaikkea, kun tunnit eivät riitä, niin  on jouduttu luopumaan täysin parisuhteen ajasta. Enkä tiedä, tarvisinko edes välttämättä aikaa kaksin, mutta vähintäänkin aikaa ilman lapsia. Olisihan se niin erilaista edes joskus viettää ilta yhdessä miehen kanssa ilman kiljuntaa, itkua ja riitoja, mitä 1v ja 3v saavat ihan kiitettävästi aikaan. Tätä ei kukaan ketjussa tunnu (tai halua) ymmärtää, mutta inhimillistä se mielestäni on.

[/quote]

Kyllähän tuon ymmrtää erittäin hyvin. Itse en haluaisi viettää mieheni kanssa edes yhtä iltaa yksi- ja kolmivuotiaiden kiljuntaa kuunnellen. Luojan kiitos ei tarvitse. Arvostamme muita asioita (kuten parisuhteen vaalimista) enemmän. Kuten sanot, kaikkea ei voi saada, vaan valinnat pitää tehdä niin, ettei jälkeenpäin hirveästi kaduta.

Meditoi. Rentoudut ja saat stressitasoa alaspäin, tunteiden käsittely helpottuu ja kiukkuaminen vähenee.