Mies haluaa lapsen, minä en

Miten olisi seuraavaksi sellainen mies, joka ei todellakaan halua lapsia? Minun mielestä on niin tyhmää, että aina vela ja "Ei-nyt-mutta10v-päästä" ihminen menevät yhteen ja sitten sen 10 vuoden päästä tulee ero vain sen yhden asian vuoksi.

Itselle on aina ollut selvää että lapsiin liittyvät asiat puidaan läpi siinä vaiheessa kun tutustuu...

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 12:06"]

Miten olisi seuraavaksi sellainen mies, joka ei todellakaan halua lapsia? Minun mielestä on niin tyhmää, että aina vela ja "Ei-nyt-mutta10v-päästä" ihminen menevät yhteen ja sitten sen 10 vuoden päästä tulee ero vain sen yhden asian vuoksi.

Itselle on aina ollut selvää että lapsiin liittyvät asiat puidaan läpi siinä vaiheessa kun tutustuu...

[/quote]

No ap:han sanoi että asia on tehty selväksi, mullekin on käynyt niin että tutustuttaessa jo oon tehnyt selväksi että lasta ei tule, mutta mies sitten kuitenkin ajatteli että "kyllä sen mieli vielä muuttuu". Eihän siinä voi muuta kuin erota, mitään kompromissilasta ei voi tehdä.

onneksi se on sinun päätös. jos eläisimme vaikka itäisemmässä yhteiskunnassa, mies päättäisi lisäännytkö vai et.

monesti tämä kuvio on muuten toisinpäin, nainen haluaa lasta mies ei, yhteen mennään ja nainen toivoo peukut ja varpaat pydes että mies muuttaa mielensä.

mun mielestä ennen yhteenmenoa pitää selvittää kaksi isoa asiaa: yritetäänkö saada lapsia (ja kuinka monta) ja miten käytetään rahaa

Ero tuli. Oli pakko päästää mies menemään, sillä en voisi estää toisen unelman toteutumista. Mies olisi kuitenkin katkeroitunut minulle myöhemmin. 

Meillä on aikalailla samanlainen tilanne.

Ollaan kumpikin kolmekymppisiä ja yhdessä ollaan oltu n. 7 vuotta.

Ainoa ero tässä on se, että aikaisemmin olen ollut sitä mieltä että haluan lapsen, mutta nyt en missään nimessä haluakaan...eli täydellinen takin kääntö.

Mies siis tosiaan edelleenkin haluaisi lapsen.

Mitäs tässä nyt sitten tekisi...sen kun tietäisi.

Aiemmin mieskin oli sitä mieltä, ettei tähän maailmaan enempää ihmisiä kaivata (vaikka Suomessa väenpaljous ei olekaan mikään ongelma), mutta hän on nyt muuttanut mieltään ja oli todella onnellisen oloinen sen lyhyen ajan, kun olin raskaana. Kerran alkoholia nauttineena mies sanoi, että hän haluaisi lapsen, mutta ettei se ole mikään pakkomielle. Pitänee puhua hänen kanssaan vielä. Pelottaa ja itkettää jo valmiiksi, jos ero on ainoa vaihtoehto. Ap

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 12:03"]

Olemme reilu kolmekymppinen pariskunta, yhteisiä vuosia takana seitsemän. Nyt mies haluaa lapsen, minä en. En ole koskaan halunnut lasta ja olen sen myös kertonut miehelle monta kertaa.

Kerran tulin puolivahingossa raskaaksi, kun jätin ehkäisyn pois siinä toivossa, että muuttaisin mieleni raskauden osuessa kohdalle. Ainoat tunteet plussatessani olivat kauhu ja epätoivo. Raskaus meni kesken alkuvaiheessa. 

Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Mitä tapahtui, erositteko?

[/quote]

Olen mies, ja noin 10 vuotta sitten olin samanlaisessa tilanteessa... Silloinen puolisoni alkoikin haluamaan lasta vaikka olimme siihen asti puhuneet että kumpikaan meistä ei lapsia ikinä haluaisi. No mielipiteensä vaihtaminenhan on sallittua ei siinä mitään. Vaikka pahalle tuntuikin oli ero meille ainoa vaihtoehto koska minä en lapsia todellakaan halua. Nykyään olemme molemmat onnellisia tahoillamme...

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 12:24"]

Meillä on aikalailla samanlainen tilanne.

Ollaan kumpikin kolmekymppisiä ja yhdessä ollaan oltu n. 7 vuotta.

Ainoa ero tässä on se, että aikaisemmin olen ollut sitä mieltä että haluan lapsen, mutta nyt en missään nimessä haluakaan...eli täydellinen takin kääntö.

Mies siis tosiaan edelleenkin haluaisi lapsen.

Mitäs tässä nyt sitten tekisi...sen kun tietäisi.

[/quote]

Eipä tuossa oikein sitten vaihtoehtoja ole. Päästät miehen menemään, ja tekemään haluamansa lapsen jonkun toisen kanssa. Muuten katkeroituu sinulle, ja ero tulee väistämättä myöhemmin.

Sama tilanne täällä, itse tosin päätin luopua ehkäisystä ja toivon sopeutuvani tilanteeseen, vaikka nyt pelottaa. Harvemmin kai lapsen saaneet sitä jälkikäteen katuvat.

Meillä kävi ehkä hieman noin. Mies on toivonut lapsia ja minä en ole halunnut, kummallakaan ei kuitenkaan ole ollut mitään pakkoa saada asiat menemään omalla tavalla joten on pysytty yhdessä asiasta sen kummemmin päättämättä. En kuitenkaan ole suostunut lasta yrittämään ja en halua olla tekemisissä lasten kanssa. 

Meillä kävi myös niin että tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Miehen ajatukset tietäen en tehnyt aborttia, en olisi voinut tehdä sitä hänelle. Nyt meillä sitten on vauva ja yllättäen tulen lapsen kanssa toimeen ihan hyvin. Täysin selvää meillä on että jos eroamme, lapsi jää miehelle. Samoin on selvää että olen vain tiheän imetyksen vaiheen kotona ja sitten mies jää vanhempainvapaalle. Eli en ole koskaan alkanut millään muotoa kotiäidiksi. Jo äitiyslomalla tein yksittäisiä työpäiviä ja mies otti myös palkatonta vapaata hoitaakseen lasta. Eli lastenhoito yllättäen sopii minullekin hyvin kunhan minulla ei ole siitä päävastuuta. Nykytietämyksellä olisin aiemminkin voinut tehdä lapsia tuollaisen lapsirakkaan miehen kanssa. Eli voi olla että toinen lapsi tulee joskus ihan tarkoituksella.

On vaan tosi vaikea löytää mies, joka sitten todella ottaisi päävastuun lapsesta kuten 11 sanoo. Yleensä kun se on ihan aina äiti, vaikka kumpikin olisi halunnut lasta yhtä paljon tai mies jopa vähän enemmän.

Itse olen mutkien kautta (kaksi avoliittoa miesten kanssa, jotka eivät koskaan uskoneet, etten ihan oikeasti ikinä aio hankkia lapsia) päätynyt avioliittoon miehen kanssa, joka on ne lapsensa saanut jo edellisessä avioliitossa. Lapset on jo aikuisia, joten kaikki hyvin meillä. :)

11 jatkaa: Alkuraskaus oli kyllä hirveä järkytys. Enkä ollut vielä synnytyksen jälkeisinä päivinäkään varma, ostaisinko lentolipun jonnekin ja lähtisin palaamatta takaisin. Mutta ajattelin nyt imettää ekana jos se vaan mitenkään sujuu. 

Nyt muutama kuukausi myöhemmin en enää tunne tarvetta poistua ja jättää miestä kaksin lapsen kanssa. 

Mutta siis jos mies hyväksyy että hän voi päätyä olemaan yh, niin sama kai se on eroaako ennen lasta varmuuden vuoksi vai vasta sitten jos perhe-elämä ei sujukaan. Olettaen siis että jaksaa olla kuitenkin viikonloppuäiti tai sitten häipyy heti alussa kokonaan lapsen elämästä eikä hylkää lasta kun tämä jo tajuaa jotain asiasta.

11 jatkaa: Alkuraskaus oli kyllä hirveä järkytys. Enkä ollut vielä synnytyksen jälkeisinä päivinäkään varma, ostaisinko lentolipun jonnekin ja lähtisin palaamatta takaisin. Mutta ajattelin nyt imettää ekana jos se vaan mitenkään sujuu. 

Nyt muutama kuukausi myöhemmin en enää tunne tarvetta poistua ja jättää miestä kaksin lapsen kanssa. 

Mutta siis jos mies hyväksyy että hän voi päätyä olemaan yh, niin sama kai se on eroaako ennen lasta varmuuden vuoksi vai vasta sitten jos perhe-elämä ei sujukaan. Olettaen siis että jaksaa olla kuitenkin viikonloppuäiti tai sitten häipyy heti alussa kokonaan lapsen elämästä eikä hylkää lasta kun tämä jo tajuaa jotain asiasta.

Mieheni on paljon pois työn takia, joten olisin jonkun verran yksin lapsen kanssa. Lähellä ei asu sellaisia sukulaisia, joilta voisin pyytää apua. Yksin jääminen pelottaakin, koska teen itse epäsäännöllistä työtä. Mitä jos en jaksa? Moni sanoo, että oma lapsi on niin rakas ja tuo elämään niin suuren onnen, että sitä jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, mutta minua pelottaa. Ap

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 15:21"]

Mieheni on paljon pois työn takia, joten olisin jonkun verran yksin lapsen kanssa. Lähellä ei asu sellaisia sukulaisia, joilta voisin pyytää apua. Yksin jääminen pelottaakin, koska teen itse epäsäännöllistä työtä. Mitä jos en jaksa? Moni sanoo, että oma lapsi on niin rakas ja tuo elämään niin suuren onnen, että sitä jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, mutta minua pelottaa. Ap

[/quote]

Mä en ole ikinä ymmärtänyt sitä, että tehdään lapsi jonkun toisen toiveen mukaan - jos sitä ei itse halua. Jos nyt jo miehesi on paljon poissa työnsä takia niin luuletko, että hän olisi enemmän kotona, kun lapsi syntyy?

Älä suostu jollei mies ryhdy lähihuoltajaksi. Helppohan miehen on lapsia haluta, jos hän ei niitä hoida!

Tälläkin palstalla on vähän väliä niitä, jotka katuvat lapsen hankintaa.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 15:21"]

Mieheni on paljon pois työn takia, joten olisin jonkun verran yksin lapsen kanssa. Lähellä ei asu sellaisia sukulaisia, joilta voisin pyytää apua. Yksin jääminen pelottaakin, koska teen itse epäsäännöllistä työtä. Mitä jos en jaksa? Moni sanoo, että oma lapsi on niin rakas ja tuo elämään niin suuren onnen, että sitä jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, mutta minua pelottaa. Ap

[/quote]

Jos mies sitä lasta niin kovasti haluaa, niin hän voisi jo nyt vaihtaa työpaikkaa sellaiseen, jossa ei tarvitse olla paljon pois. Kysypä tätä. Jos hän ei ole valmis vaihtamaan, niin ei hän sitä lasta todella haluakaan tai sitten haluaa mutta ajattelee sinun ottavan päävastuun. Kuinka paljon mies aikoo olla vanhempain- ja hoitovapaalla? Kysypä myös sitä.

Eiköhän se ap:n mies löydä jostain sellaisenkin äidin lapselleen, joka suostuu ja haluaa hoitaa lapsen 100% ja mies saa päteä työelämässä sillä, että "kyllä minullakin on lapsia". Lapset on miehelle statussymboli - kumma kyllä.

Eksäni halusi hirveästi lasta koska on itse isosta sisarussarjasta. Itse en ole koskaan halunnut äidiksi. Olimme yhdessä viidettä vuotta kun suostuin. 30v läheni ja ajattelin että jos tässä yhdessä lapsi tehdään ja hoidetaan niin täytän toisen toiveen ja jaksan itsekin nuorena tehdä osani.

Lapsi tuli, vaikean raskauden ja sektion jälkeen ja mies jätti minut kaksi viikkoa isää leikittyään täysin yksin hoitamaan vauvaa. Kun lapsi täytti neljä, minulle riitti yhden pienen ja yhden aikuisen lapsen hoito ja erosimme. Olin pitkään yh-äitinä kunnes tapasin uuden mieheni ja suhde on tasapainoinen ja ihana. Mies ja murrosikäiseni tulevat hyvin juttuun vaikkeivät sydänystäviä olekaan. Lapselleni on varmasti ollut äidin jakaminen paljon vaikeampi paikka kun mitä on myöntänyt, mutta pärjätään.

Minulla on nyt 14v lapseeni läheinen ja avoin suhde, teemme paljon asioita yhdessä ja hän uskaltaa kertoa minulle ajatuksistaan ja virheistäänkin. Yhdessä on ratkottu ja pärjätty. Hän kävi isällään vastentahtoisesti välillä viikonloppuja 12vksi asti, sitten kun sai itse päättää niin ilmoitti ettei sinne enää mene eikä ole yhteyksissä. Isänsä on manipuloiva, itsekäs ja narsistinen tyyppi joka nyt tietenkin draamailee asiasta vaikka itse välit lapseensa sotki omalla käytöksellään.

En ole siis koskaan erityisemmin halunnut lasta, enkä olisi koskaan kuvitellutkaan kykeneväni yh-äidiksi mutta näin jälkikäteen äitiys on kasvattanut ja opettanut minua tavalla jolla mikään muu elämässä ei varmaankaan olisi voinut. Lapseni on elämäni ykkösprioriteetti enkä toivo mitään niin hartaasti, kuin että hänestä tulee fiksu ja vahva, omillaan pärjäävä hyvä ihminen.

Kannatan eroa. Joo voit olla yksi onnekkaita joille osuu sen viikon lottopotti tai sitten et. Lapsia toivoneissakin on perheterapiassa ravaavia saati sitten joissain ex-veloissa.