Miten hirveännäköisenä olet joskus mennyt töihin?

Helpota aamujasi valitsemalla illalla vaatteet (myös ulkovaatteet,kengät jne) valmiiksi!

Riippuu työstä mitä olen kulloinkin tehnyt

Pahimmillaan verkkareissa ja maalisotkuisessa farkkupaidassa, tukka olkapäälle letitettynä -keramiikkatyö

Ilman meikkiä, tukka kammattuna ponnarille -sh

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 12:01"]

Riippuu työstä mitä olen kulloinkin tehnyt

Pahimmillaan verkkareissa ja maalisotkuisessa farkkupaidassa, tukka olkapäälle letitettynä -keramiikkatyö

Ilman meikkiä, tukka kammattuna ponnarille -sh

[/quote]

Mulle on aina ollut ihan sama missä oon ollut töissä, tämä "vaiva" on ollut mulla aina. Oon ollut mm. mansikanpoimijana, kaupankassana, hälytyskeskuksenhoitajana, lihatiskin takahuoneessa pakkaamassa kalaa ja jauhelihaa, puutarhatöissä - aina ihan viimeisen päälle tällättynä.

ap

Mä menin kerran suoraan baari-illan jälkeen töihin, yötä olin jollain satunnaisella yhden illan jutulla... samat vaatteet siis päällä, haisi ihan röökille kun silloin sai vielä polttaa baareissa, suihkussa en kerennyt käymään mutta onneksi jonkunlaisella ala- ja yläpääpesulla kylläkin :)

Vaatetuksena farkut oli ihan ok, mutta se hopeinen kimaltava pikku biletoppi ei ihan sopinut töihin. Haisinkin varmasti vanhalle viinalle ja näytin kaikin puolin räjähtäneeltä. Istuin hissuksiin tietsikan ääressä sen päivän enkä juuri paikaltani liikkunut.

kai sinun sitten pitää suojautua jonkin naamion taakse. Tai aamurituaaleistasi on tullut pakonomaista ja neuroottista. Jos laittautuminen on jo ihan pakko-oire? http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_h%C3%A4iri%C3%B6

Toiset varmistelevat onko ovi lukossa, kahvinkeitin sammutettu. Pesevät käsiään yhä uudelleen. sh

Ilman meikkiä, rasvainen tukka ponnarilla, naama paksusta voiteesta kiiltäen. Asiakaspalvelutyö.

Minä en juuri töihin meikkaile. Alkuun, ennenkuin opin luottamaan työkavereihin, saatan tekaista jonkun "suojameikin", mutta sikäli kun työkaverit osoittautuvat mukaviksi, tarve häviää. Joskus on tukkakin vähän pystyssä :B

Inhoan meikkaamista ja sitä, että sitten pitää väsyneenä kuoria itsensä sieltä pakkeliläjän alta ennenkuin voi rentoutua. Kun tarkoitus töissä ei kumminkaan ole tehdä kehenkään mitään vaikutusta, ihan hyvin voi mennä semmoisena kuin on. Myyntihommiin saattaisin yrittää olla huolellisempi, joskin silloinkin lipsun herkästi.

Sairaanhoitajana yövuoroon olen mennyt mitä hirveimmissä vermeissä :D (meillä ei käytetä suojavaatteita, vaan ollaan omissa.) Jalassa kollarit tai jopa pyjamahousut, yläosana joku ihan yhtä ihana kulahtanut paita tai huppari. Sanomattakin selvää, että naama täysin meikitön. 

Kerran oli tukka laittamatta. Ei koskaan enää!

Mä tulin viime viikolla yhtenä päivänä tukka laittamatta töihin. Siis oli se pesty ja kammattu mutten ollut laittanut vahaa enkä lakkaa niinkuin yleensä. Tukka oli aamupäivästä aivan sähköinen ja päätä myöten ja mun olo koko päivän ihan vaivaantunut. Kyllä vitutti. Just niin mulle käy jos en laittaudu täysin aamulla.

ap

Pakko-oireiselta kuulostaa.. Mitä peittelet, miksi naamioidut? Mä meikkaan kevyesti, ja oikeasti siihen menee 5-10 min. Koen olevani ihan laittautunut töihin ja teen sentään asiakastyötä.

Oon kirjoittanut tästä asiasta tänne ennenkin. Mulla menee meikkaamiseen melkein tunti aikaa ja tosiaan on ihan sama minne oon menossa mutta yleensä ainakin töihin mennessä laittaudun tosi kauan. Mua ahdistaa enkä pysty keskittymään töihin jos joku on "vinksallaan" ulkonäössä. Haluan päästä tästä jutusta eroon! Mä ihailen äärettömästi ihmisiä jotka ensinnäkin näyttää ihmisiltä ilman meikkiä ja toisekseen eivät ole pätkääkään vaivautuneita meikittömyydestä (tai siitä että on vain ripsaria ja puuteria).

ap

Mä olen atoopikko ja kerran olen joutunut menemään töihin kasvot ja yläkroppa täysin infektoituneen ihottuman peitossa, paikkapaikoin lohkeili kuivia iholastuja irti, paikkapaikoin oli märkänäppylöitä, verta tihkui noiden iholohkojen välistä... Silmäluomet turvoksissa.. Kipeää teki! En ole asiakaspalvelussa, mutta toimistotyössä kylläkin. En saanut saikkua, koska en ollut työkyvytön vaan kortisonikuurin, jolla tuo kauheus talttui sitten. Onneksi ei ole toistunut noin pahana koskaan.

Ongelma ratkeaa sillä, kun lopetat miettimästä mitä muut sinusta ajattelevat. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei valitettavasti ole olemassa mitään muuta helppoa keinoa. Hyväksy se, että tukka nyt saattaa sitten olla sähköinen välillä -se tuskin tekee sinusta huonompaa tai parempaa ihmistä.

Minä arvostan niin paljon mukavuutta nykyisin, että en todellakaan jaksa meikata saatika esim. pukeutua hirveän "näyttävästi". En mieti, pitävätkö muut siitä miltä näytän, kunhan itselläni on mukava olla. Pukeudun siis yleensä sellaisiin vaatteisiin, joissa olisin mukavasti kotona yksinkin. Tottakai huolehdin, että vaatteet ovat puhtaat ja ehjät, mutta en siis todellakaan jaksa kenenkään muun takia panostaa ulkonäkööni erityisesti.

Sen lisäksi, että valitsen mukavat ja käytännölliset vaatteet (esim. pitkä hame tai löysähköt housut, esim. reisitaskuhousut, joku toppi/t-paita ja siihen päälle joku pitkähihainen neule tai huppari), en laita tukkaa mitenkään erityisesti (laitan siis ponnarille tai nutturalle tai annan olla auki) enkä todellakaan meikkaa. Jos joku ei pidä minusta juuri sen näköisenä kuin luonnollisesti olen, niin sittenpähän ei pidä -ei kai se minulta ole pois? Enemmän kokisin asian sen toisen ongelmana. Koskaan en voi ulkonäöllisesti kuitenkaan miellyttää jokaista vastaantulijaa, joten mieluummin näytän siltä kuin itse mukavalta tuntuu eikä siltä, mistä oletan muiden tykkäävän.

Sitäpaitsi ei kukaan kiinnitä meikkaamattomuuteen tai pieneen tukan sähköisyyteen mitään sen suurempaa huomiota jos et itse kiinnitä siihen huomiota. Ole itsevarmasti sitä mitä olet ja lopeta stressaamasta. Varsinkin jos olet jo päätynyt sinne työpaikalle ilman tukan laittamista, niin totuus on se, että et voi sen työpäivän aikana tehdä asialle enää yhtään mitään. Stressaamalla ja huolehtimalla se tukka ei paremmaksi muutu ja pilaat vaan oman päiväsi, joten parempi kai vaan antaa olla ja hyväksyä, että asia nyt on näin ja sille ei voi mitään. :) Tämä neuvo sopii muihinkin tilanteisiin, joissa joku asia stressaa mutta sille asialle ei kuitenkaan nyt mitään voi.

Ainiin ja minulla on myös atooppinen iho, viime talvena minulla oli 5 kuukauden jakso jolloin ihoni oli 80% tulehtunut (punainen, hilseilevä, kutiava, märkivä ja kutiava), myös kädet ja kasvot jne. Olin siis siinä kunnossa, että lääkärit olisivat lähettäneet minut sairaalahoitoon pariksi viikoksi tuon takia, mutta kieltäydyin itse siitä.

Ei näyttänyt kauniilta eikä varsinkaan tuntunut kivalta mutta pakkohan siellä töissä (toimistotyötä, jossa tapaan myös firman ulkopuolisia henkilöitä paljon) oli käydä silti ja pakkohan siihen oli vaan suhtautua niin, että ihan sama, koska ei sille mitään voinut tehdäkään. Pakko vaan hyväksyä, että minä nyt näytän tältä ja se ei stressaamalla poistu (päinvastoin pahenee), piste.

t. 15

Harvoin meikkaan ja normityöpäivä sisältää kotikäyntejä mielenterveyskuntoutujien luona sekä toimistotyötä omassa sopessa. Asiakkaiden kodeista tarttuu ihan kamalia hajuja, joten enpä viiti välttämättä aamulla hiuksia pestä (vaikka ois ehkä' tarpeenkin) kun tietää mihin menee ja tietää, että kotona pitää kuitenkin käydä pesulla. Ja juu, vaatteetkin voi olla vaikka pieruverkarit ja kulahtanut huppari. Jokseenkin tuntuisi typerältäkin mennä näiden asiakkaiden kotiin kovin aitettuna.

En muista, että olisin mennyt koskaan "hirveännäköisenä" töihin. Meikkaamiseen ja hiustenlaittoon menee noin 10minsaa, kiireessä selviän nopeamminkin. Pyrkimys on aina mennä ihmisennäköisenä töihin.

Erään kerran alastomana, pelkkään peittoon käärittynä.. Okei, olen perhepäivähoitaja;) Herätyskello teki kepposen ja sain silmäluomeni nopesti auki kun ovikello soi:D

Kerran menin opettajanhommiin permanentti täysin käsittelemättä eli joka suuntaan sojottaen, poskessa lapsen jäljiltä aika paha mustelma, ja pisteenä iin päälle puin vaatteet niin nopeasti ja peiliin vilkuilematta päälleni, että legginsit olivat menneet väärin päin jalkaan, siis saumat ja pesulappu päällepäin. Huomasin asiantilan parin opetustunnin jälkeen. Kumma kyllä kukaan ei ollut kommentoinut mitään. Lieventävänä asianhaarana minulla oli 3 alle kouluikäistä lasta ja tuohon aikaan olin enemmän tai vähemmän yksinhuoltaja.

 Olen biologi ja teen maastotöitä. Maastovaatteet ovat sen verran kovilla että usein  käytän esim. jo nyppyyntyneitä t-paitoja, vanhoja lörtsähtäneitä farkkuja ja kumppareita/kulahtaneita tennareita ja usein päivän aikana ryvettyy niin että saatan olla polvia myöten mudassa niin varmaan olen välillä aika spurgun näköinen viimeistään töistä tullessa. Etenkin kesällä kun on kovemmat helteet tulee aina hikoiltua kuin pieni sika. Usein vielä joudun kulkemaan keskustassa ja/tai julkisilla maastoreleissä, kyllä sitä erinäisiä kertoja on tullut paheksuvia katseita ja ruuhkabussissa vieruskaveri vaihtanut paikkaa kun on tullut muualla penkki vapaaksi :)