Vanhempien luota suoraan avoliittoon muuttaminen on virhe.

Näin on. Harva tosin nykyään enää muuttaakaan...

no kyllä mä aion opettaa lapseni tekemään ruokaa ja hoitamaan raha-asiat ja pärjäämään itse vaikka se asuisikin kotona tai poika/tyttöystävällä

No kyllähän nuo asiat pitää opetella myös avoliitossa asuen.

Kiitos, että kerroit. Tein vielä pahemman virheen. Meninkin AVIOLIITTOON suoraan vanhempieni luota. Härregyyd!

Pitäisikö mun nyt lähteä vuodeksi opiskelemaan taloudenhoitoa ja ruoanlaittoa jonnekin 15 vuoden naimissaolon jälkeen? Voisko joku hoitaa meidän kolmea lasta sen aikaa, kun olen opiskelemassa pärjäämistä?

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:00"]

Kannattaa asua ainakin vuoden yksin, että oppii  tekemään ruokaa, hoitamaan raha-asiat ja ylipäätään pärjäämään itse. 

[/quote]

Oma kokemus?

Ok. Taas näitä mahtavia ylestyksiä. Missähän vaiheessa nuo ongelmat tulee eteen jos ei vielä 18 vuoden yhdessäasumisen jälkeenkään ole näkynyt ongelmia pärjäämisessä? Muutettiin miehen kanssa kumpikin kotoa yhteen keväällä 1994 ja edelleen ollaan yhdessä.

No, jos on yhtä uusavuton ja lapsellinen ihminen kuin sinä, niin suosittelen vahvasti yksin asumista ja itsensä kanssa pärjäämistä. Kaikki eivät sitä harjoittelujaksoa tarvitse, monet ovat opetelleet elämäntaitoja jo kotona.

Ei vuodessa mitään ehdi oppia. Mutta onhan se hyvä alku kuitenkin.

Siis eikö vanhemmat opeta nykyään jo kotona ruoanlaittoa ja rahan käyttöä? o.O

Johan menee surkeasti.

Minä kans! Muutin kotoa pois v. 1986 kun olin 16v. suoraan yhteen poikakaverin kanssa.  Nyt olen 43v, minne voisin mennä opiskelemaan pärjäämistä.  Voi ap...

Paha sitä on kieltääkään kun lapsi haluaa ja kaikki muutkin niin tekevät. Nykyään sinkkuillaan sitten kolmekymppisinä maistereina. Onneksi eivät tee lapsia kuin vasta 35-.

Eikö tämä sopisi paremmin miesvoittoiselle palstalle? 

Itse ainakin osasin tehdä ruokaa, siivota, pestä pyykit, maksaa laskut, käydä kaupassa, sisustaa, ostaa tarvittavat jutut ilman vanhempien apua.... mutta olenkin tyttö joka muutti 17-vuotiaana suoraan poikaystävän kanssa asumaan. Oli nääs halvempaa niin.

Ei se virhe ollut, vaikka neljä vuotta myöhemmin erosimme.

Kyllä tässä jotain totuudenperääkin on. Meillä äitini ei opettanut meille lapsille juuri mitään, oli sellainen marttyyriäiti, joka teki kaikki meidän puolesta kun "ette te kumminkaan häntä auta" Sitten tein sen virheen että muutin yhteen silloisen poikaystäväni kanssa suoraan kotoa.. ja kappas: mieheni oli se joka hoiti KAIKKI käytännön asiat, ja itse katsoin hölmistyneenä vierestä. :( kyllä hävetti :( Siitähän sitten myös riideltiin että kun hän saa hoitaa kaikki.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:06"]

Ok. Taas näitä mahtavia ylestyksiä. Missähän vaiheessa nuo ongelmat tulee eteen jos ei vielä 18 vuoden yhdessäasumisen jälkeenkään ole näkynyt ongelmia pärjäämisessä? Muutettiin miehen kanssa kumpikin kotoa yhteen keväällä 1994 ja edelleen ollaan yhdessä.

[/quote]

Ehkä ap ajaakin takaa sitä, että sitten kun toisesta aika jättää tai tulee ero, niin on hyvä osata taloudenhoito, ruoanlaitto yms myös itse. Monessa suhteessa uskokaa tai älkää vain toinen esimerkiksi maksaa laskuja, sitten kun se laskun maksaja kuolee toinen onkin ihan tenkkapoo että mitä kummaa näille laskuille tehdään.

Elävä elämä on internetin keskustelupalstaakin ihmeellisempää ;)

Onhan se "virhe", mutta vähän erisyistä mitä ap mainitsee. Minusta itsenäistyminen on tärkeää ennen parisuhteen aloittamista. Se, että on oma tili, omat tulot ja oma taloudellinen vastuu itsestään jne. Puhumatkaan siitä, että oppii oman arvonsa jne. Ettei tarvitse sitten selittää itseään toisen kautta jne.

Vieläkin saa valitettavan usein lukea, että ollaan vuosia oltu nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa ja sitten jäädän tyhjän päälle ilman minäkuvaa jne, kun tulee niitä elämän yllätyksiä, joita ei ole voinut ennustaa.

Toki tämä kaikki on ihan mahdollista äidin helmoista nyrkin väliin, mutta nämä ovat ihan minun näkemyksiä, ei mikään pyhä totuus.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:21"]

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:06"]

Ok. Taas näitä mahtavia ylestyksiä. Missähän vaiheessa nuo ongelmat tulee eteen jos ei vielä 18 vuoden yhdessäasumisen jälkeenkään ole näkynyt ongelmia pärjäämisessä? Muutettiin miehen kanssa kumpikin kotoa yhteen keväällä 1994 ja edelleen ollaan yhdessä.

[/quote]

Ehkä ap ajaakin takaa sitä, että sitten kun toisesta aika jättää tai tulee ero, niin on hyvä osata taloudenhoito, ruoanlaitto yms myös itse. Monessa suhteessa uskokaa tai älkää vain toinen esimerkiksi maksaa laskuja, sitten kun se laskun maksaja kuolee toinen onkin ihan tenkkapoo että mitä kummaa näille laskuille tehdään.

Elävä elämä on internetin keskustelupalstaakin ihmeellisempää ;)

[/quote]

Isäni ja äitini asuivat vuosia yksin ennen kuin menivät naimisiin. Ja siis tietenkin muuttivat vasta silloin yhteen, siihen aikaan tietenkin näin.

Kyllä ne 60-luvulla osasivat tehdä ruokaa, siivota, maksaa laskuja jne., mutta pitkän avioliiton aikana työtehtävät ovat jakautuneet molemmille. Äiti maksaa laskut ja tekee ruoat, isä hoitaa kaikki viralliset vakuutus- ja sähkölasku yms. asiat. Jos toinen yhtäkkiä kuolee, kyllä siinä on varmasti toisella paljon opeteltavaa ihan arkipäivän asioista. Ei se yksineläminen nyt enää mitään auta.

Meillä 24 v tytär on sitä mieltä, että ei ole mitään mieltä muuttaa yhteen asumaan eli omasta asunnosta hän ei luovu. Poikaystävänsä jo kiristää, että jos ei muuteta yhteen, päättyy koko suhde, mutta miksi luopua elämästään vain siksi, että toisen mielestä yhteinen asunto on pysyvän suhteen merkki.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 13:28"]

Meillä 24 v tytär on sitä mieltä, että ei ole mitään mieltä muuttaa yhteen asumaan eli omasta asunnosta hän ei luovu. Poikaystävänsä jo kiristää, että jos ei muuteta yhteen, päättyy koko suhde, mutta miksi luopua elämästään vain siksi, että toisen mielestä yhteinen asunto on pysyvän suhteen merkki.

[/quote]

Miksi jatkaa suhdetta jos näkemykset suhteen kehityksestä noin eriävät? Sori ot, mutta pakko sanoa, ettei ehkä sinun tyttärellesi paras suhde, kun eivät halua samaa.

Miehille pitäis olla armejassa pakollinen kotitalouskurssi, jossa opettelisivat kodinhoitoa ja kotitöitä. Siellä on NIIN paljon loppoaikaa, että voisivat tehdä jotain hyödyllistä ja opetella muutakin kuin sängyn petaamista.

Höh ja pöh. En ole itse ainakaan kokenut sitä virheeksi. Muutin 19-vuotiaana suoraan vanhempieni kotoa mieheni luokse. Raskaana ollen ja samalla tuli maanvaihdos. Oli muuten vielä useita vuosia kotiäitinä miehen tuloillakin mikä nykyään on monelle kauhistus, mutta meille se oli täydellinen järjestely.

Oikein hyvin on mennyt. En ole koskaan ollut mikään avuton tapaus, ja jos mieheni jättäisi minut, en todellakaan sitä olisi nytkään. Kyllä normaaliälyinen ihminen nyt selviää raha-asioista, kotitöistä ja vastaavista tarpeen tullen vaikkei niitä olisi nuorena harjoitellutkaan. 

"Vieläkin saa valitettavan usein lukea, että ollaan vuosia oltu nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa ja sitten jäädän tyhjän päälle ilman minäkuvaa jne, kun tulee niitä elämän yllätyksiä, joita ei ole voinut ennustaa."

Mutta korreloivatko nämä tapaukset mitenkään sen kanssa, onko muutettu suoraan vanhempien kotoa miehen kanssa vai ei? Minusta ei näytä korreloivan. Niitäkin on, jotka päätyvät noihin tilanteisiin vaikka olisivat sinkkuilleet kolmi- nelikymppiseksi.