Lue keskustelun säännöt.
Kauhua päiväkodin joulujuhlassa...
05.12.2013 |
Eiliset pk:n joulujuhlat olivat siis oikea kauhun paikka melkein 3 v pojalleni. Hän on pari kk sitten vasta aloittanut päivähoidossa, ja hänellä on kehityksen viivästymä jota aletaan pian tutkia. Tiesin jo juhlaan lähtiessä, mitä tuleman piti, mutta täytyyhän lasta totuttaa tuollaisiin tilanteisiin jne. Isäkin lähti mukaan että on enemmän tukea ja turvaa. Kauhea huuto ja karjunta alkoi heti pk:n eteisessä, juhlasalissa ei puhettakaan että menisi hoitajan syliin sinne eteen, menimme siis lapsen kanssa takarivin taakse. Juhla ei edes ehtinyt alkaa kun siirryimme eteiseen punaisena ja hikisenä karjuvan pojan kanssa. Siellä pikku hiljaa rauhoittui, ovenraosta vähän kurkittiin muiden tonttuleikkejä. Takaisin saliin ei uskallettu mennä. Kukaan muu lapsi ei juhlassa itkenyt. Juhlan päätyttyä olisi ollut tarjolla mehua ja piparia, mutta niistä ei välitetty, poistuimme ensimmäisinä kun lapsi alkoi taas ahdistua liikaa muiden ihmisten valuessa ulos salista.
Uskokaa tai älkää mutta tekee mieli itsekin välttää tällaisia tilaisuuksia kun huutava, potkiva ja raapiva lapsi vaan haluaa pois ja äkkiä. En tiedä oliko tuosta eilisestä enemmän haittaa vai hyötyä pojalle. On ollut tuollainen koko pienen ikänsä, lääkärikäynnitkin on aina pelkkää karjuntaa, neuvolakäynnitkin ainakin osaksi.
Kommentit (30)
Miten teillä menee vaikka kauppareissut? Ahdistaako lasten tutusta poikkeava tilanne? Vieraat ihmiset? Vai molemmat noista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei olla saatu vielä apua, neuvolassa aloin epäillä jotain kun lapsi lähestyi 2 vuoden ikää. Näin kauan, reilun vuoden, on saatu odotella että jotain alkais tapahtua. Puheterapia alkaa kohta myös. Kai tuo 3 v on joku raja mitä nuorempia lapsia ei edes aleta tutkia. Neuvolassakin vähän vähäteltiin huolestumistani. Olin kuitenkin vaistoineni oikeassa. t. ap
Kauppareissut menee yllättävän hyvin, siellä harvemmin on mitään ongelmia. Tutusta poikkeavat tilanteet ja vieraat ihmiset, molemmat ahdistavat. ap
Voi kurjaa. Mutta ei lasta voi kuitenkaan vaan kotona pitää. Pitäähän sitä totuttaa olemaan muiden seurassa, mutta nuo juhlat ovat kyllä ahdistavia kelle tahansa. Jostain pienemmistä tapahtumista jos aloittelisitte? Itseäni ahdisti kevätjuhla kun oli niin kuuma ja meteliä, tuntui että pyörryn. Toivottavasti saatte pian apua pojalle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy perheneuvolasta apua? Toimii ihan erillisenä neuvolasta. Saimme sieltä apua selektiiviseen mutismiin, soittaessa en tiennyt yhtään mitä apua sillä on kenellekin tarjola, mutta kysymällä selvisi:) Neuvolasta ei ollut apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 11:10"]
Miten arki sujuu päiväkodissa?
[/quote]
Tämä tuli kyllä minullekin ekana mieleen! Siis ei kai päiväkotipäivät ole samantapaisia? Oikeasti kuulostaisi kyllä lapsen kidutukselta. Esikoiseni oli tosi arka lapsi, ja vaikkei yhtä kovasti reagoinut, oli 3-vuotiaana se ainoa lapsi, joka itki, kun jäi kerhoon, eskarin aloituskin oli vielä tuskaa. Lapsi oli kotihoidossa ja kerhoili siis, ja välillä mietin, että "pitäisi karaista", mutta jokainen vaistoni huusi vastaan. Tänä päivänä on reipas koululainen, ja olen kyllä tyytyväinen, että annoin hänelle aikaa kypsyä omaan tahtiinsa. Tietämättä tarkemmin teidän tilanteesta miettisin kyllä, tarjoaako se päiväkoti lapselle oikeasti jotain sellaista, mitä hän kehityksessään juuri nyt tarvitsee? Turva, rakkaus ja onnistumisen kokemukset ovat pitkällä tähtäimellä paljon tärkeämpiä kuin "oppia toimimaan ryhmässä, sietämään meteliä" tms. Päiväkotia tarjotaan usein ihmeellisenä terapiakeskuksena, jossa liian aroista, liian vilkkaista ja liian sitä ja tätä lapsista tehdään normaaleja, mutta ei se ihan noin yksioikoista ole. En pidä päiväkoteja minään helvetin esikartanoina, ja paljon riippuu paikasta, hoitajista, näiden pysyvyydestä, ryhmäkoosta jne., mutta jos teillä lapsi kokee runsaan ihmismäärän noin traumatisoivana, miettisin vielä tarkasti. En tarkoita tätä millään pahalla, koin vain taas niin vahvasti ne tunteet, jotka olivat totta esikoisen kiljuessa hysteerisenä "ihan tavallisissa, opettavaisissa sosiaalisissa tilanteissa". Hyvää jatkoa teille.
Itse olen ollut ujo lapsi. Onneksi olin kotihoidossa ja tajuton ujouteni väheni sitä mukaa kun itse aloin laajentaa elämänpiiriäni. ehkä jossain 5v iässä alkoi naapurin lapset kiinnostaa ja rupesin ottamaan kontaktia heihin. Koulua ennen en juurikaan puhunut kenellekkään vieraalle aikuiselle koskaan ym.
Vanhempani eivät koskaan painostaneet mutta antoivat mahdollisuuksia tavata ihmisiä. Ujoudestani ei tehty numeroa. Tiesin että minun ei ole pakko puhua neuvolassa ym. Eli minut vietiin neuvolaan ja tein mitä tein neuvolatädin ehdottamista asioista mutta vanhempani eivät puuttuneet asiaan siellä. Toki varmaan ennen sinne menoa kertoivat miksi neuvolantäti kyselee, mitä siellä tehdään ja sen että sinne mennään. Yleensä tein kait asiat mitä pyydettiin muuten paitsi en puhunut koskaan. Nyökkäilin ja puistin päätäni kyllä. Onneksi ennen ei oltu niin tarkkoja ja neuvolassakaan ei tehty ujoudestani numeroa.
No nyt aikuisena olen aika puhelias tyyppi... Tykkään edelleen olla paljon yksin mutta pidän kyllä esityksiä ryhmille ja juttelen tarpeen mukaan (joskus liikaakin).
Eli itse ajattelisin että älkää painostako liikaa. Koettakaa järjestää niitä hyviä kokemuksia. Vaikka kahvittelette naapurin kanssa ja lapsi saa tulla samaan pöytään juomaan mehua mutta älkää kiinnittäkö lapseen erityisesti huomiota. Jos naapuri kysyy jotain niin lapsi joko vastaa tai ei. Jos ei halua vastata tai ottaa kontaktia niin kääntäkää puhe johonkin muuhun ja se siitä. Kun vieras on lähtenyt niin voitte puolihuolimattomasti kehaista että kiva kun tulit juomaan yhdessä pöydän ääreen ja se siitä. Seuraavalla kerralla tuollainen tilanne on lapselle jo helpompi kun muistaa kuinka hyvin se meni aikaisemmin. Ja sitten hän ehkä jo rohkaistuu ottamaan katsekontaktia vieraaseen.
Eli ap:n tilanteessa voisi miettiä että tuollaiseen tilaisuuteen menisitte vaikka myöhässä ja kurkkisitte sieltä ovenraosta. Kertoisit lapselle että jos haluaa nähdä paremmin niin mennään hiljaa takimmaisiksi ja voi sinun sylistä katsella. Eli annat lapselle tunteen että hän hallitsee tilannetta ja voi halutessaan mennä lähemmäksi tai peräytyä sen mukaan miltä tuntuu. Tietysti jotkut lääkärikäynnit ym. on käytävä halusi tai ei mutta tällaisissa tilanteissa missä on mahdollisuuksia.
Ja sitten se että koetat olla rauhallinen ja tyyni niin et tartuta omaa jännitystä ja pelkoa tilanteesta lapselle. Näytät että kaikki on hallinnassa ja hyvin.
Tsemppiä.
t. Entinen ujo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida olla vielä valmis tuollaisiin tilanteisiin. Välttele vaan jokunen vuosi, ehkä eskarissa sitten jo uskaltaa?
Minun tyttöni istui kolmevuotiaana minun sylissäni joulujuhlassa, neljävuotiaana uskalsi olla hoitajan sylissä edessä pää piilossa, viisivuotiaana jo istui muiden vieressä rivissä, ei laulanut eikä tanssinut mutta seisoi kuitenkin muiden edessä. Nyt kuusivuotiaana kovasti laulaa kotona, nyt jänskätään että joko on valmis osallistumaan tonttutanssiin. :)
Kaikki aikanaan ap :)
Kiitos kommenteista. Päiväkodin arki on lähtenyt sujumaan ihan ok, joskus on hoitaja joutunut lähtemään esim. laululeikkihetkistä pojan kanssa pois kun tilanne on alkanut liikaa ahdistaa. Tai hänen annetaan vaellella omineen sen aikaa kun muut laulaa. Tosiaan vasta vähän aikaa ollut siellä päiväkodissa, mutta paljon paremmin jo menee kuin alussa. Ei jää esim aamulla sinne itkemään tms. Siellä on kuitenkin ne päivittäiset rutiininsa ja kaikki tapahtuu tietyssä järjestyksessä, eli yllätyksiä tulee harvoin. Pojalle on tehty tuetun hoidon suunnitelma erityislastenhoitajan kanssa, eli pojan kehitysviive on otettu huomioon. Nyt on edessä neurologian osastoviikko ja ainakin puheterapia, ehkä tämä vyyhti tästä alkaa aueta. Pojalla on siis puheessa selkeä viivästymä ja puheen ymmärtämisessäkin on puutetta, että sillä tavallakin hänelle on vaikea selitellä mitään tai rauhoitella hänelle vaikeissa tilanteissa. Pyritään kuitenkin elämään niin normaalia elämää kuin mahdollista, eli en edes harkinnut että jäisimme joulujuhlistakaan pois. t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäys vielä että pelkästä ujoudesta ei siis meidän pojan tapauksessa ole kyse. ap
Jaksamista, ap.
Meidän poika ei vierasta muita, mutta on sairautensa vuoksi sellainen että on vaaraksi muille jos kiihtyy. Ja se kiihtyminen on mahdotonta estää tai nähdä ennalta. Useammat juhlat ovat meillä loppuneet siihen, että raahaamme ulos karjuvan ja riehuvan, meitä satuttavan lapsen. Viime juhlat skippasimmekin suosiolla, koska tiesimme mitä niistä taas tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiaa, ap, mutta tuosta joulujuhlasta: meidän pk:ssa tuollaista on käynyt ihan normilapsillekin, jos jännitys on käynyt sietämättömäksi. Uskon, että tilanne oli sinulle tosi ahdistava, mutta tuskin poika siitä mitenkään traumatisoitui. Ja itse en olisi juhlavieraana mitenkään ihmetellyt enkä paheksunut, ja pk:n henkilökunta nyt on varmaan nähnyt jo "kaiken", mihin lapset pystyvät.
Mun poika oli hieman samanlainen, ei huutanut ja raivonut mutta kieltäytyi täysin osallistumasta päiväkodin juhlallisuuksiin. Istui aina sylissä. Oli intergroidussa pienryhmässä. Hänellä oli mm puheenviivästymä ja muita ongelmia. Koulussa on pienryhmässä vaikka puhe sujuu hyvin nykyään, mutta tarvitsee enemmän tukea kuin ns normaali lapsi. On siirtymässä normaaliluokkaan.
Ujoudesta ei hänelläkään ollut kyse, itsekin vaistoin kun hän oli noin vuoden ikäinen että kaikki ei ole ihan kunnossa. Perheneuvolasta saimme silloin apua ja lähetteen tutkimuksiin, puheterapiaan ja foniatrille.
Toivottavasti saatte myös tukea ja apua niinkuin me silloin saimme, nyt lapsi on neljännellä ja koulussa osallistunut näytelmiin yms ja koulu sujuu hyvin. Tsemppiä:)
Ap, sen sijaan että yritätte elää niin normaalia arkea kuin suinkin, niin kanattaisiko kuitenkin harkita pieniä muutoksia, huomioiden poikanne pienen erityisyyden. Pienellä vaivalla helpottaisitte hänen elämäänsä, hän ei vielä ole valmis kaikkeen "normaaliin arkeen" selvästikään.
Toivon ja uskon, että meilläkin asiat paranee kun aikaa menee ja lapsi kehittyy, mutta vielä emme tosiaan tiedä mikä on kaiken takana ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Aika harvoinhan noita joulujuhlan kaltaisia tilaisuuksia meillä on, normaali arki on ihan sitä koti-päiväkoti-kauppa-isovanhemmat-väliä. Eikä kyllä tule mieleenkään ehdoin tahdoin lähteä sirkuksiin, lastenkonsertteihin, huvipuistoihin (huvipuistossa kovat äänet pelottavat)... ehkä sitten joskus voidaan noissakin käydä, kuka tietää. Kotiäidiksi minulla ei ole mahdollista jäädä, joten päiväkoti on välttämätön pakko, johon poika on sopeutunut paremmin kuin odotin. Katsotaan nyt mitä noissa tutkimuksissa selviää ja miten sitten aletaan kehitystä tukemaan. ap
Tällä viikolla selvisi, että lapsellamme on fragile x, hän on kehitysvammainen. Että sehän se sitten selittää tuon käytöksen. t. ap
Kuuluuko fragile x:n ulkonäköpiirteet?
Surullista, että lapsi ei ole vielä saanut apua tilanteeseen, Toivottavasti kehityksen viivästymä ja mahdolliset muut ongelmat (?) saavat tutkimuksissa pian selityksen ja osaatte auttaa lasta eteenpäin.