Sanokaa, mitä sanotte, mutta kyllä huostaanotto on aina aiheellinen
Ja niin surullista kuin se onkin, niin monista erilaisista ongelmista kärsivät ihmiset hankkivat usein monia lapsia.
Kommentit (11)
2 jatkaa vielä.. Tiedän esimerkiksi erään lastenhoitajan, jonka on töissä lapsivuodeosastolla. Hänen mielestään yli 6kk vanhan vauvan imettäminen on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Sellaisia pipipäitä voi olla töissä lapsivuodeosastolla. Sosiaalityöntekijät sen sijaan ovat AINA rehtejä, rehellisiä ja ihania ihmisiä. Poikkeuksetta.
Huostaanottoa ja väärän polven leikkaamista EI voi verrata. Se väärä polvi leikataan siinä hetkessä kun väärä pätös tehdään. Huostaanottoa ei kukaan tee 10min harkinnan perusteella, kyllä siinä on pidempi ja ehkä monialaisempi pohdinta takana.Pikemminkin sehän on kurjasti nähty viimevuosina että niitä ei ole edes osattu tehdä vaikka syitä olisi..niitä kun katsellaan ja seuraillaan niin kauan. :(
Mä en ole sosiaalityöntekijä, mutta tiedän neljä tapausta, ja niissä kaikissa huostaanotto oli mielestäni aiheellinen (nämä ovat 30 vuoden ajalta, osa tuoreita, osa vanhempia):
Päihdeäiti jätti 5 kk ikäisen vauvan pakettiautoon pakkasella keskellä yötä arviolta 2 tunniksi. Ambulanssihenkilökunta löysi.
Vanhemmat jättivät lapset yksin yöksi ja nuorempi löytyi lumihangesta menehtyneenä. Isosisko otettiin huostaan.
15-vuotias poika ei mennyt 6 viikkoon kouluun ja kännäsi kaiket yöt, käytti myös epämääräisiä lääkkeitä. Poliisi löysi mennessään kotikäynnille kuolleen miehen asuntoon.
Perheessä oli kolme lasta, äiti kuoli ja isä teki itsemurhan yhtäkkiä kännipäissään.
Että makaronilaatikkoon tässä meikäläinen tukehtuu, kun iltalehtien lööppejä lukee. Omalta työpaikaltani sattuneista "otsikkotapahtumista" tiedän, että iltapäivälehtien otsikoissa ei ole totuutta edes pisteen vertaa. Fiktiota.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 21:59"]
Huostaanottoa ja väärän polven leikkaamista EI voi verrata. Se väärä polvi leikataan siinä hetkessä kun väärä pätös tehdään. Huostaanottoa ei kukaan tee 10min harkinnan perusteella, kyllä siinä on pidempi ja ehkä monialaisempi pohdinta takana.Pikemminkin sehän on kurjasti nähty viimevuosina että niitä ei ole edes osattu tehdä vaikka syitä olisi..niitä kun katsellaan ja seuraillaan niin kauan. :(
[/quote]
Tottakai on niitäkin tapauksia, että lasta/ lapsia ei ole huostaanotettu, vaikka syytä olisi ollut. Voi olla paljonkin, en tiedä. Mutta ihan oikeesti, miten mustavalkoinen ihminen pitää olla, että voi sanoa, että koskaan yhtäkään huostaaottoa ei ole tehty aiheettomasti?
Kyllä, on todella aiheellista makaroonilaatikon valmistamisen perusteella ottaa lapsi esimerkiksi muuten hyvältä vanhemmalta huostaan.
Tokihan lastensuojelun resurssit pitää käyttää ensisijaisesti tuollaisiin ERITTÄIN VAKAVIIN tapauksiin, kyllähän ne lapset, jotka elävät perheissä, joissa esiintyy esimerkiksi väkivaltaa tai huumeita joutavat hetken odottamaan...
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 22:07"]
Mä en ole sosiaalityöntekijä, mutta tiedän neljä tapausta, ja niissä kaikissa huostaanotto oli mielestäni aiheellinen (nämä ovat 30 vuoden ajalta, osa tuoreita, osa vanhempia):
Päihdeäiti jätti 5 kk ikäisen vauvan pakettiautoon pakkasella keskellä yötä arviolta 2 tunniksi. Ambulanssihenkilökunta löysi.
Vanhemmat jättivät lapset yksin yöksi ja nuorempi löytyi lumihangesta menehtyneenä. Isosisko otettiin huostaan.
15-vuotias poika ei mennyt 6 viikkoon kouluun ja kännäsi kaiket yöt, käytti myös epämääräisiä lääkkeitä. Poliisi löysi mennessään kotikäynnille kuolleen miehen asuntoon.
Perheessä oli kolme lasta, äiti kuoli ja isä teki itsemurhan yhtäkkiä kännipäissään.
Että makaronilaatikkoon tässä meikäläinen tukehtuu, kun iltalehtien lööppejä lukee. Omalta työpaikaltani sattuneista "otsikkotapahtumista" tiedän, että iltapäivälehtien otsikoissa ei ole totuutta edes pisteen vertaa. Fiktiota.
[/quote]
No mutta. Ei kai kukaan väitä, että huostaanotto on aina aiheeton. Tottakai suurin osa on aiheellisia. Silti mukaan saattaa muutama mahtua, jotka on perusteetta tehty.
Uskoisin, että lähes jokainen huostaanotto on kyllä ollut aiheellinen. Se, mikä laskee "aiheellisuususkottavuutta" on tietysti se, että sosiaaliviranomaisilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Sitä ei taas ole toisella osapuolella, he saavat ihan vapaasti levitellä ties mitä juttuja netissä, lehdistössä ja muuallakin. Sittenhän se tarina jää ilman muutakin selvittämättä, jos se kerrotaan vaan noin yksipuolisesti.
Nimittäin, eihän kukaan jolta lapset on huostaanotettu, myönnäkään että hänessä itsessään olisi mitään vikaa. Vika on aina muissa. Joko sossussa, yhteiskunnassa tai missä vaan muttei hänessä itsessään.
Ainoastaan järkevimmät ihmiset suostuvat huostaanottoon niin, ettei sitä tarvitse suorittaa ilman huoltajan lupaa. Mutta hehän eivät sitten vouhotakaan tällaisista asioista, eikä heillä ole mitään omituisia harhaluuloja, sellaisia kuin alkoholisteilla ja narkomaaneilla on.
Totta puhut. Huostaanotto on pitkä prosessi eikä päätöstä siitä tee yksi ihminen.
Komppaan tota kybää täysillä.
Eiköhän valtava enemmistö huostaanotoista ole ihan perusteltuja ja aiheellisia - valitettavasti. Julkisuudessa kuulemme vain vanhempien ruikutukset.
Virheitäkin saattaa sattua. Niistä nostetaan hirveä haloo ja se osaltaan tekee viranomaiset extra-varovaiseksi ja voi johtaa siihen, et katsotaan nyt vielä, jospa se siitä - ja sitten tapahtuu eerikat. Ja taas huudetaan, kuinka lastensuojelu ei toimi. Mä jotenkin luulen, et ne on samat ihmiset jotka rääkyy aina, teki lastensuojelu sit mitä tahansa. Kunhan saa arvostella ja johonkin vihansa ja ahdistuksensa purkaa.
Totta. Kyllä se niin täytyy olla, että sosiaalityöntekijä on maailman ainoa ammatti missä ei koskaan tehdä virheitä. Ei ikinä. Aina ovat oikeassa.
Kaikissa muissa ammattiryhmissä tehdään kyllä virheitä ja he voivat jopa myöntää sen. Aattele, lääkärit ovat joskus leikanneet jopa väärän polven. Kipeä jäi korjaamatta ja terve leikattiin. Tokihan virhe korjattiin ja leikattiin sit seuraavalla kertaa se kipeä polvi. Mut hei, lääkärit on vain ihmisiä. Ne tekee virheitä. Luulisi kyllä olevan helkutin yksinkertainen asia erottaa vasen oikeasta. Mut ei se vaan aina ole, kun on muuta mielessä ja väsymys ja ressi painaa.
Sen sijaan huostaanotto. Se on aina niin yksinkertaista. Joko olet paha äiti (ja isä) ja lapset joutaa pois tai sit et ole. Ja sosiaalityöntekijä on kai joku muu, kun ihminen, koska vain ihminen tekee virheitä.
Niin sen täytyy olla. :)