Siis mitä näillä provoilijoilla on oikeasti vintillä vikana?
Täällä on aloitettu vastikään lukuisia ketjuja joissa halutaan haistatella vain muille.
Vaikkapa nukuttamisesta on kamala ongelma, todetaan että kun omat nukahtaa hyvin niin muidenkin lasten pitää olla juuri täysin samanlaisia. Ja sitten perään jo todetaan, ettei heikommalla aineksella joilla esiintyy näitä mielikuvistuksen tuottamia ongelmia (kuten lapsi ei nukahda itse sänkyynsä) ole oikeutta elää tällä pallolla heidän parempien ihmisten vaivana ja kehoitetaan vetämään tästä johtopäätökset eli suomeksi jo suositellaan itsaria. Oikeasti, aivan sairasta tekstiä (em. viesti onneksi poistettu).
Vastaavasti täällä on lukuisia ilmeisesti tekaistuja kiusallaan tehtyjä itsari-aikomus-ilmoituksia kuten pari päivää sitten "11v tyttö". Nekin karsiutuisivat pois, pahaa oloa ja huolta ja ahdistustahan niillä pyritään pääasiassa tuottamaan.
Lista näistä vastaavista ketjuista olisi pitkä, sitä ei kuitenkaan ole tässä kenellekään hyödyksi listata. Oleellinen kysmys onkin, miksi näitä "avohoitopotilaita" on täällä tuottamassa mahdollisimman pahaa oloa (kykyjensä rajoissa) muille äideille?
Olisiko reikisteröitymispakko hyväksi, jos sillä tämä ongelma poistuisi tai merkittävästi vähenisi? Voisihan se nimimerkki olla vaikka tyyliin "tsj456" tai mitä tahansa kunhan sisään pitäisi kirjautua ja ylläpitö tietäisi tarvittaessa puhelinnumeron tms. perusteella kenen kotiin ne poliisit pitää lähettää. Voisi olla vaikka ainoa vaihtoehto valita nimimerkki jossa 3 kirjainta ja 3 numeroa arvottaisiin rekisteröitymisen yhteydessä, eikä mitään vapaavalintaisia.
Vaihtoehto voisi olla IP-seula, ja blockata ne IP-osoitteet joista näitä häirikköviestejä lähetetään. Alkuun kuukaudeksi ja toistuessaan pysyvästi.
Miksi tämän tahallisen häiriköinnin annetaan jatkua? Monet perheet ovat jo valmiiksi kovilla pienten lasten kanssa, tämä ansaitsisi olla vähän ystävällisempi paikka ja psyykkisesti sairaat voisivat temmeltää sitten jossakin muualla.
Kommentit (19)
3. tekstikappale oli alunperin melko lopussa, siksi vaikea hahmottaa miksi "nekin karsiutuisivat pois". Pahoitteluni, kai tuosta selvän silti saa.
Kakkoselle: silti tämä selkeä häirikkömateriaali olisi eduksi saada jotenkin pois täältä seasta.
Täällä voisi olla yksi ylimääräinen aihepiiri joka olisi kehitysehdotukset. Täällä kuitenkin liikkuu IT-alan ja muiden alojen päteviä lahjakkaita henkilöitä jotka osaisivat yhdessä rakentaa ehdotuksen toimitukselle miten rakenteesta saataisiin häiriköt karsiva ilman että viestittelykynnys perheellisillä siitä vähenisi.
t. ikuinen optimisti
Olen kolmevitonen ylempänä toimihenkilönä työskentelevä nainen ja kyllä, välillä päivää piristääkseni provoilen palstalla. Tosin en leiki vakavilla aiheilla ja kirjoitan provotkin selkeästi.
lisäyksenä, en ole ajatellut, että joku kävisi vielä palstalla ihan 100% tosissaan neuvoja kyselemässä, kun paikan maine nykyään on mitä on.
mutta mitkä provot tässä nyt viime aikoina ovat olleet sellaisia, että pitäisi poliisia lähettää käymään?
Jos olet niin kovilla pienten lasten kanssa, hae ystävyyttä, lämpöä ja ymmärrystä jostain muualta. Ei meillä ole mitään velvollisuutta antaa sitä sulle täällä.
terv. Temmeltävä Avohoitopotilas
Vastaus:oma elo on köyhää, get a life
Vastaus:oma elo on köyhää, get a life
Joku katsoo telkkaria, toinen lukee jotain, kolmas heittää vettä myllyyn nettikeskustelussa ja naureskelee sitten työnsä hedelmien ääressä. Meitä on moneen junaan. Eiköhän niiden provihin vastailijoidenkin pitäisi ns. hankkia elämä, silleen tämän palstan ulkopuolelta?
lisäyksenä, en ole ajatellut, että joku kävisi vielä palstalla ihan 100% tosissaan neuvoja kyselemässä, kun paikan maine nykyään on mitä on.
En ymmärrä.
Provoilu ei ole ansiokasta, se ei ole nerokasta.
Selvästi hyvän tavan vastaisia voivat olla esimerkiksi seuraavanlaiset viestit:
· asiattomuuksia,
· väkivaltakuvauksia tai
· kiroilua sisältävät viestit.
Järjestelmän toiminnallisuutta haittaavia voivat olla esimerkiksi seuraavanlaiset viestit:
· viestien monistamista
· massapostitusta tai
· Trollausta (linkki Wikipediaan) eli esimerkiksi tahallista yliärsyttämistä ja provosointia sisältävät viestit.
Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta ”Ilmoita asiaton viesti” –nappulalla.
Provoilu ei ole ansiokasta, se ei ole nerokasta.
On provoilijat ainakin nerokkaampia kuin peruspalstalijat, kun moni mamma menee vastailemaan niihin provoihin tosissaan.
Mikä tahansa palstan avauksista voi olla keksitty ja silti niihin tulee vastauksia, kun ei kaikki viitsi ajatella sitä, että joku keksisi avauksia huvikseen ja tekaisee ongelmia itselleen.
Ei provoa kirjoiteta eri musteella, ei se ole jotenkin erilainen juttu. Maailassa on ihmeellisiä asioita ja toisen provo voi olla toisen totuus. Provoilijat ovat naurettavia, jos innostuvat siitä, että saavat vastauksia.
Provoilu ei ole ansiokasta, se ei ole nerokasta.
On provoilijat ainakin nerokkaampia kuin peruspalstalijat, kun moni mamma menee vastailemaan niihin provoihin tosissaan.
saa siitä kiksejä niin jotain on kyllä pahasti pielessä mutta provo on sen verran sairas ettei itse tunnista omaa hulluuttaan vaan pitää itseään vitsikkäänä ja muita fiksumpana.
Todella säälittävää!
saa siitä kiksejä niin jotain on kyllä pahasti pielessä mutta provo on sen verran sairas ettei itse tunnista omaa hulluuttaan vaan pitää itseään vitsikkäänä ja muita fiksumpana.
Todella säälittävää!
AIKUINEN ihminen ottaa jonkun netin keskustelupalstan tosissaan, oli viestit sitten provoja tai ei.
Provoilijat ovat vain niin tyhmiä että kuvittelevat kaikki olevansa itse ainoita jotka esittävät jotain roolia ja naureskelevat sille miten muut uskovat. Keskustelussa ei ole aitouden hiventäkään millään puolella niissä ketjuissa.
Provoilu ei ole ansiokasta, se ei ole nerokasta.
On provoilijat ainakin nerokkaampia kuin peruspalstalijat, kun moni mamma menee vastailemaan niihin provoihin tosissaan.
Moni kuitenkin kysyy ihan oikeasti neuvoja tai antaa muille ajattelemisen aihetta.
Vaikka tämä palsta on viihdettä ja ajankulua niin ei minulla ainakaan ole niin huono huumori, että nämä kakkapervot ym. jaksaisi jatkuvasti naurattaa...vähän pitää olla tasokkaampaa juttua :)
kyllä se ihmisestä aika paljon kertoo jos ihan pelkää "paskaa" suoltaa tänne av:lle.
Moni voisi katsoa peiliin...jos kehtaa!
että Suomessa on paljon häiriintyneitä ja sairaitakin ihmisiä, jotka eivät saa hoitoa. Mutta nettiyhteyden yhteiskunta kyllä tarjoaa. Osa aloituksista on aivan selvästi sairaiden ihmisten tekemiä - siis sellaisten, joilla tietty todellisuudentaju on hämärtynyt ja jotka eivät vaan saa enää missään normaalia sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa. Osa taas on teinien tekemiä, tavallaan sellaista kypsymätöntä satuilun jatketta, ja ne tunnistaa aika nopeasti.