Mikä juttu se on, että kouluissa ryhmäkoot ovat muka liian suuria?

On vissiin huomattu, ettei 30 oppilasta pysy kenelläkään hanskassa. Hyvähän se vaan on jos luokkakoot pienenis, opettajalla olis enemmän aikaa per oppilas.

Meidän seiskaluokkalaisen luokalla on 14 oppilasta ja kasiluokkakaisella 20. Aina ollut maximissaan 24, minusta se ei ole paljoa. Kun kävin kitse koulua 80-luvulla, oppilasmäärät oli paljon isompia, 30 ei ollut mikään poikkeus, vaan sääntö.

Pojan luokalla on ollut 24-27 oppilasta. Nyt poika on 6. luokalla. Toki luokkaa on jaettu välillä pienempiin ryhmiin, mutta aika iso osa tunneista on isossa ryhmässä

Meidänkin kaupungissa puhutaan suurista luokista. Mutta kuitenkin meidän koulussa kaikissa ryhmissä on alle 20 oppilasta. Ei siis ole edes kaupungista aina kiinni, vaan siitä, miten juuri sen koulun alueella on lapsia.

Tosin tilanne on vähän eri 80-lukuun verrattuna. Silloin kaiketi "ongelmatapauksiksi" luokitellut siirrettiin äkkiä apukouluihin ja tarkkiksille. Nyt kaikki ovat luokissa sekaisin (huom. monitulkintaisuus). Kahdeksantoistakin tuntuu paljolta, kun joukossa on muutama keskittymisongelmainen ja hyvin paljon tukea tarvitseva oppilas, erilaisista diagnooseista nyt puhumattakaan.

luokkakoko pitää olla pienempi.Aiemmin kuunneltiin mitä opettaja puhui ja oppilaat olivat hiljaa -silloin voi tosiaan tehdä töitä isolla ryhmällä, mutta ei siinä kukaan opi ryhmätyötaitoja tai edes ajattelun taitoja, kun tietoa vaan siirretään. Nykyisin oppimisympäirstö halutaan tehdä monipuolisemmaksi ja uskotaan, että lapsi oppii parhaiten kun saa itse kokeilla ja toimia ja rakentaa tietoa aktiivisesti, eikä vaan passiivisesti kuunnella tai tehdä mekaanisia tehtäviä. se vaatii enemmän opastusta ja yksilöidympää opetusta.

Meidän seiskaluokkalaisen luokalla on 14 oppilasta ja kasiluokkakaisella 20. Aina ollut maximissaan 24, minusta se ei ole paljoa. Kun kävin kitse koulua 80-luvulla, oppilasmäärät oli paljon isompia, 30 ei ollut mikään poikkeus, vaan sääntö.

Mutta totta, koulukohtaisia on koot toki.

Oman poikani viidennellä luokalla 27 oppilasta, johon integroidaan taito- ja taideaineiden tunneilla 3 erityisoppilasta lisää. Toisen poikani kolmannella luokalla on 26 oppilasta, johon välillä integoidaan 2-4 oppilasta.

Kaikki ovat isoja luokkia ja haastavia!

Kyseessä pienehkö maalaiskaupunki Etelä- Suomessa.

Hieno huomata, että on herätty noiden luokkakokojen vahtimiseen!

Itse olin koko peruskoulun luokissa joiden koko vaihteli 30-34 välillä. Ja tämä oli 90-luvulta 2000-luvun alkuun asti.

Oma lapseni on ollut nyt neljässä koulussa ja joka koulussa on hänen ryhmässään ollut 16-20 oppilasta. Eihän se ole paljon? Muistan itse olleeni ala-asteella n. 25 oppilaan luokassa eikä sekään tuntunut paljolta. Ja äitini ja anoppini ovat kertoneet kuinka heidän luokillaan saattoi olla yli neljäkymmentä lasta ja niin vain oppiminen onnistui.

nyt jo pitempään on pyritty oppilaslähtöiseen pedagogiaan ja siihen, että oppilasta opetetaan oppimaan ja hankkimaan + käsittelemään tietoa, ts. tietoa ei enää kaadeta valmiina opettajajohtoisesti oppilaan päähän. Opettajajohtoinen opetus (opettaja opettaa, oppilaat kuuntelevat ja sitten tehdään tehtäväkirjaa) onnistuu isommassakin ryhmässä, oppilasjohtoinen ei.

Ei liene vaikea ymmärtää, että oppiminen on helpompaa pienemmässä ryhmässä, tällöin opettaja pystyy ottamaan myös paremmin yksilöt huomioon.

Ymmärtänet, että monissa kouluissa 20 oppilaan ryhmä on harvinaisuus, usein puhutaan 25-30 oppilaan ryhmistä - tätä ryhmäkokoa ollaan nyt pienentämässä. Mainitsemasi 16-20 oppilasta on todella ihanteellinen ryhmäkoko. Ole onnellinen, että lastesi koulussa asiat ovat näin hyvin - ja varmaan tajunnet, ettei lastesi koulussa ole tarvetta enää pienentää ryhmäkokoa :)

ja meillä luokkakoko on 3.-6.-luokilla kaikilla noin 30 oppilasta. Meiltä ei juurikaan vierailla missään koululaisille suunnatuissa tapahtumissa ja -näyttelyissä, sillä usein ryhmän maksimikoko on korkeintaan 20 oppilasta.

Kyllä 10 oppilastakin voi muodostaa liian ison ryhmäkoon jos luokasta löytyy pari vapaakasvatettua Ricu-Petteriä, adhd-Annica ja adhd-Micco, sairaalakoulukamaa oleva Jennifer-Fadila ja pari mamua, joilla kielitaito ei riitä yhdenkään asian ymmärtämiseen. Siihen päälle vielä ylisuojeleva äityli Jennalle ja Nikon alkkisongelmainen lastensuojelun asiakasperhe. Veetin allergiat pitäisi muistaa ja huolehtia ettei Vilja-Heinikki vaan saa muuta kuin vegaaniruokaa. Oton perhe lomailee jatkuvasti ja lomaläksyt pitää saada etukäteen. Sannin ei sitten tarvitse sitä ja tätä jos ei halua ja Einon äiti haluaa tietää miten pikku neropatin eriytys järjestetään ja voisiko lahjakkaille lapsille pitää jotain erityiskerhoa yhteistyössä yliopiston kanssa. pakkohiihtokin askarruttaa useampaa perhettä, onneksi vielä on talvikauteen aikaa...



Eli oppilasaines on muuttunut huomattavasti haasteellisemmaksi kun tarkkiksille ei enää siirretä, monella on sitä sun tätä häiriötä ja samaan aikaan opettajien toimintavaltaa kavennetaan niin, ettei mihinkään häiriökäyttäytymiseen käytännössä saa enää millään järkevällä tavalla puuttua. Oppilaat tietää oikeuksistaan ja niitähän riittää, vastaavasti velvollisuuksia ei ole kenelläkään. Kaiken tulee olla yksilöllistä, muita ei tule huomioida kunhan meidän lapsi ja perhe vain saa tahtonsa läpi. Edes luokasta poistaminen ei enää käy kun jonkun pitäisi sitten vahtia sitä häiriccö-Miclasta ettei kaada seiniä tai karkaa.



Että siksi ne pieneltäkin kuulostavat ryhmäkoot ovat aikas työläitä.

Kyllä 10 oppilastakin voi muodostaa liian ison ryhmäkoon jos luokasta löytyy pari vapaakasvatettua Ricu-Petteriä, adhd-Annica ja adhd-Micco, sairaalakoulukamaa oleva Jennifer-Fadila ja pari mamua, joilla kielitaito ei riitä yhdenkään asian ymmärtämiseen. Siihen päälle vielä ylisuojeleva äityli Jennalle ja Nikon alkkisongelmainen lastensuojelun asiakasperhe. Veetin allergiat pitäisi muistaa ja huolehtia ettei Vilja-Heinikki vaan saa muuta kuin vegaaniruokaa. Oton perhe lomailee jatkuvasti ja lomaläksyt pitää saada etukäteen. Sannin ei sitten tarvitse sitä ja tätä jos ei halua ja Einon äiti haluaa tietää miten pikku neropatin eriytys järjestetään ja voisiko lahjakkaille lapsille pitää jotain erityiskerhoa yhteistyössä yliopiston kanssa. pakkohiihtokin askarruttaa useampaa perhettä, onneksi vielä on talvikauteen aikaa...

Eli oppilasaines on muuttunut huomattavasti haasteellisemmaksi kun tarkkiksille ei enää siirretä, monella on sitä sun tätä häiriötä ja samaan aikaan opettajien toimintavaltaa kavennetaan niin, ettei mihinkään häiriökäyttäytymiseen käytännössä saa enää millään järkevällä tavalla puuttua. Oppilaat tietää oikeuksistaan ja niitähän riittää, vastaavasti velvollisuuksia ei ole kenelläkään. Kaiken tulee olla yksilöllistä, muita ei tule huomioida kunhan meidän lapsi ja perhe vain saa tahtonsa läpi. Edes luokasta poistaminen ei enää käy kun jonkun pitäisi sitten vahtia sitä häiriccö-Miclasta ettei kaada seiniä tai karkaa.

Että siksi ne pieneltäkin kuulostavat ryhmäkoot ovat aikas työläitä.

itse olin koulussa, oli ala-asteella luokkakoko siinä 35 oppilaan tuntumassa koko ajan. Tämä siis 90-luvulla. Siellä oli jos jonkinlaista persoonaa ja oppijaa eikä opettajan aika millään riittänyt kaikkien neuvomiseen. Oppitunti oli ainakin silloin 45 minuuttia. Sellaisen joukon välitunnilta sisälle saanti ja rauhoittaminen vei siitä helposti 10-15 minuuttia ja sen jälkeen se puolisen tuntia asian käsittelyyn. Siinä jäi heikommat jalkoihin aika helposti. Oli iso ero yläasteelle siirryttäessä kun luokassa olikin enää 20 oppilasta. Opettajan aika riitti ihan eri tavalla ja ne heikommatkin saivat ohjausta.