Nyt vasta tajusin nettishoppailun ihanuuden.
Eipä tullut enää pikkujoulumekon kanssa stressiä, kun tilasin nettikaupasta 5 eri mekkoa, valitsin sopivan ja palautin loput.
Viime viikonloppuna kävelin saappaani tohjoksi Tallinnan mukulakivillä - no viimeisiään ne muutenkin vetelivät. Ei kun uudet tilaukseen. Ei tarvitse enää perheenäidin stressata ja juosta kaupoissa kieli vyön alla... kun vielä sattuu olemaan haasteellinen kroppa ja mikä tahansa ei istu päälle.
Ei enää ikinä hikistä paniikkishoppailua!
Kommentit (15)
Jonain loskaisena harmaana marraskuisena ruuhkalauantaina painelin lasten kanssa hiestä märkänä kaupasta toiseen joululahjaostoksilla ja etsin niille juhlavaatteita ja -kenkiä ja olin hermoromahduksen partaalla.
Jostain sitten näin mainoksen, että ostamani tuotteen voi ostaa myös netistä. Siitä se lähti ja sen jälkeen en ole jalallani astunut joulun aikaan (lokakuu-tammikuu) kauppoihin. KAIKEN, ihan kaiken saa netistä.
Olen ostanut tänä vuonna joka ikisen lahjan netistä, suoraan kotiin tai lähipostiin kuljetettuna. Lahjapaperit, teipit ja narutkin saa kotiin.
Tilasinpa vielä jouluruoatkin kotiinkuljetuksella tänä vuonna, kun Kannelmäen Prismasta saa nykyään kotinkuljetuksen. Nyt on kaikki laatikot tehty pakkaseen, kinkut myös, juustot jääkaapissa..
Shoppailua keskellä yötä pyjamassa, kun muut juoksevat kauppojen aukioloaikojen mukaan ihmismassojen keskellä jossain Isossa Omenassa hirveä stressi päällä.
Niin, ja kaikki talvivaatteet, lasten juhlavaatteet yms. on kaikki netistä.
Mä jouduin juuri ostamaan uuden sähköhellan mökille ja löysin sen tori.fi:stä 30 eurolla. Siis 30 euroa uudenveroisesta ja siististä, tosin käytetystä sähköhellasta.
Kannattaa siis tosiaan tsekata nuo nettikirppikset :-)
pakko aina lähteä kirppareita kiertämään. Jopa viime vuoden joululahjoja kirppareilta kuudelle lapselle.
Onhan se ekologista joo mutta ymmärrän kyllä miten ihana ois vaan shoppailla kotoa käsin...
hmmmm.....onhan se tori.fi ja huutonet. löytysköhän sieltä jotain :)
Ja muuten, ulkomailta, esim. Baltiasta saa monia tuotteita paljon edullisemmin kuin Suomesta.
Jonain loskaisena harmaana marraskuisena ruuhkalauantaina painelin lasten kanssa hiestä märkänä kaupasta toiseen joululahjaostoksilla ja etsin niille juhlavaatteita ja -kenkiä ja olin hermoromahduksen partaalla. Jostain sitten näin mainoksen, että ostamani tuotteen voi ostaa myös netistä. Siitä se lähti ja sen jälkeen en ole jalallani astunut joulun aikaan (lokakuu-tammikuu) kauppoihin. KAIKEN, ihan kaiken saa netistä. Olen ostanut tänä vuonna joka ikisen lahjan netistä, suoraan kotiin tai lähipostiin kuljetettuna. Lahjapaperit, teipit ja narutkin saa kotiin. Tilasinpa vielä jouluruoatkin kotiinkuljetuksella tänä vuonna, kun Kannelmäen Prismasta saa nykyään kotinkuljetuksen. Nyt on kaikki laatikot tehty pakkaseen, kinkut myös, juustot jääkaapissa.. Shoppailua keskellä yötä pyjamassa, kun muut juoksevat kauppojen aukioloaikojen mukaan ihmismassojen keskellä jossain Isossa Omenassa hirveä stressi päällä. Niin, ja kaikki talvivaatteet, lasten juhlavaatteet yms. on kaikki netistä.
Mä aion myös siirtyä kokonaan nettishoppailuun. Kaupoissa ei ole ikinä sitä mitä tarvitsee, ei ainakaan oikean kokoisena. Tää on mun henkilökohtaista down-shiftingiä. Harmi, että heräsin tähän näin myöhään.
t. ap
löydettiin muuten pojalle takuukuitilla oleva kosketusnäyttö samsung torista 50 eurolla. Paketit ja kaikki mukana.
Tietysti vaivalloisempaa edelleenkin kuin tilata nettikaupoista mitä haluaa, mutta eipä tartte lähteä kiertämään niitä kirppareita.
Jee lähen surffaamaan lapsille lahjoja :)
Mä jouduin juuri ostamaan uuden sähköhellan mökille ja löysin sen tori.fi:stä 30 eurolla. Siis 30 euroa uudenveroisesta ja siististä, tosin käytetystä sähköhellasta.
Kannattaa siis tosiaan tsekata nuo nettikirppikset :-)
mutta ne p******leen jonot postissa! Meidän lähiön posti lopetettiin ja nyt postiin mennessä saa aina varautua hirveisiin jonoihin. Saat jonotusnumeron 245 ja palveluvuorossa on 123. Kaikki sympatiat Myyrmäen postin työntekijöille. Meni vähän aiheesta ohi :) sorry.
Nimittäin moni isokin kauppa on vasta tänä vuonna avannut nettiliikkeensä :). Eli ei olisi aiemmin onnistunutkaan.
Tavaroiden tilamisen netistä minäkin ymmärrän, harrastan sitä itsekin. Mutta vaatteiden ja kenkien palauttamisessa on mielestäni liian suuri homma.
kaikki muualle kuin "oikeaan" postiin, jos mahdollista, esim. Smartpost, Matkahuolto ym. En jaksa yhtään sitä postissa jonottamista, melkein nollaa sen netistä ostamisen ilon ja vaivattomuuden. No, onneksi asun ison kaupungin keskustassa, joten kaikki nuo muut lähetysten vastaanottopaikatkin on lähellä tai jopa lähempänä kuin posti.
Samaan pakettiin vaan ja mukana tuleva tarra päälle. Tietysti on etua siitä, jos posti on työmatkan varrella, kuten minulla. Ainoastaan ulkomaille en viitsi palauttaa, siksi ostan sieltä tarkemmin ja mieluiten paikoista, jotka ilmoittavat vaatteiden mitat.
Allekirjoitan nettishoppailun helppouden -ja hauskuudenkin. Lisäksi esim. ulkomaisista nettikaupoista löytää juttuja joita ei täältä se. Esim. nyt pukinkonttiin Harry Potter -taikavälineitä briteistä. Toisaalta netissä shoppailuunkin saa uppoamaan yllättävän paljon aikaa... välillä harmittaa se miten aikaa hurahtaa ruudun ääressä huomaamatta.
Kauppoihin pitää silti välillä päästä hypistelemään ja fiilistelemään. Esim. ruokaostoksia on viikonlopuiksi ja juhlapäiviin ihana tehdä kaikkia aisteja käyttäen... ideoita voi syntyä ihan vain visuaalisilla ärsykkeillä ja tuoksuilla... Toki arkiruokaostoksilla on vähemmän "tunnearvoa" ja ne voisi joskus tuoda ovelle asti...
Isojen kauppojen yhteydessä jotain lokerikkoja, joihin paketit voi tilata ja noutaa jollain koodilla ilman jonottamista?
Jotenkin näin olen ymmärtänyt.
kannattaa käyttää http://www.ostohyvitys.fi/ -palvelua.. Joka ostoksesta saa omaa bonusta ja rahaa takaisin. Tämä siis niille jotka oikeasti ostavat paljon netistä. Ei maksa mitään, enkä itse liity kyseiseen puljuun mitenkään, on vain todettu hhyväksi.
..niin ainakin lastenvaate/tarvikepuolella valikoima on SURKEA JA ITSEÄÄN TOISTAVA. Esim. Angry Birds-tuotteet; ihan samat jutut ja mallit, koot jne. joka paikassa! Googlasin sitten itseni erääseen nettikauppaan ja löysin lisenssipaitoja, jollaisia en ole nähnyt yhdenkään tutun muksun päällä. Hinta postikuluineen oli n. 15€/t-paita, ei halpaa mutta ei kallistakaan. Ja taatusti vähän erilainen paita innokkaalle fanille!
Nyt kun löytäisi vielä paikan, joka myy muutakin NinjaGo-sälää kuin niitä kortteja ja satasen linnoja...
pakko aina lähteä kirppareita kiertämään. Jopa viime vuoden joululahjoja kirppareilta kuudelle lapselle.
Onhan se ekologista joo mutta ymmärrän kyllä miten ihana ois vaan shoppailla kotoa käsin...
hmmmm.....onhan se tori.fi ja huutonet. löytysköhän sieltä jotain :)