Miten pääsen yli siitä, että mies halusi erota (nyt ei halua enää erota)

että tuo "tunne", tai tuntemus, joka sulla on, on vain ajatus. Se on yksi pieni ajatus, joka on päässyt pääkoppaasi, ja siellä se on ryhtynyt kasvamaan ja valtaamaan alaa ja ajatuksia niin, että nyt kuvittelet, että sinulla on TUNTEMUS siitä, ettei miehesi enää rakasta sinua. Kuitenkin kyseessä on vain ajatus, oma ajatuksesi. Samoin kuin miehelläsi oli ajatus, joskus ehkä pieni, että "olenko onnellinen vaimoni kanssa?". Se on lähtenyt paisumaan ja kasvanut mittasuhteisiin, että miehesi on tehnyt sen hetkisen päätöksen tuon ajatuksen mukaan. En ole onnellinen, haluan erota. Hän on onnistunut kääntämään ajatuksensa > tuntemuksensa jälleen siihen "parisuhdeasentoon", hän HALUAA olla sinun kanssasi, hän on tehnyt sellaisen päätöksen.



Yhtä lailla sinun pitää yrittää pyristellä tuosta ajatuksesta eroon, koska sehän selkeästi tuo sinulle pahaa mieltä. Ei se ole mikään alitajuntainen viesti, että ette olisikaan toisillenne tarkoitetut tms., sinun täytyy vaan yrittää luottaa siihen, mitä miehesi sinulle sanoo - yhtä lailla kuin uskoit siihen, kun miehesi silloin sanoi haluavansa erota. =)



Olen toki itsekin tunneihminen, mutta täytyy osata myös erotella järjellä omat yksittäiset ajatuksensa siitä, mitä "sydän sanoo". Sydänhän ei "sano" mitään ja rakkaus on hyvin pitkähti tahtotila. =) TAHDO uskoa miestäsi, tahdo rakastaa, tahdo uskoa tulevaan ja jos se pieni ajatuksenpoikanen tunkee lonkeroaan mieleesi, tukahduta se, se ei ole mikään totuus. Miehesi HALUAA olla sinun kanssasi, se tieto sinulle on annettu, anna sille 100 % mahdollisuus. =)

Ensimmäinen lapsi vuoden ikäinen, ja mies hyökkää puskista sanomalla haluavansa erota.



Mietin ihan samaa: en vihaa miestä, mutta jos käymme terapiat ja hänellä mieli muuttuukin, voi olla tosi kova paikka mulle sanoa että kiva kiva darling, mukavaa kun tulit takaisin.



Mulla ei ole mitään kunnioitusta omaa tai sun miestäs kohtaan. Pikkulapsiaika väsyttää kaikkia, mutta isä joka haluaa lähteä... Mies on täällä päässä vannonut hoitavansa oman osuutensa mutta mites hoidat kun ipana vierastaa?



Nämä miehet eivät näe perhe-elämän ja lasten kasvatuksen realiteetteja. En arvosta millään tavalla.

taas ollut toisin päin, eli vaimo ilmoitellut erohaluista samassa vaiheessa. Mites kommentoitte tällaista tapausta?

Pikkulapsiaika koettelee perheen arkea ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Se on todella väsyttävää. Paljon muutoksia ja uudenlaista vastuuta ja sitoutumista.



Olen nainen, ja meillä on pieniä lapsia. Olen väsynyt. Käyn koulussa ja töissä. Iso henkilökohtainen projekti juuri takana.



Olen ollut hätääntynyt, kun tuntuu, että mies vain ärsyttää minua, ällöttää, eikä kiinnosta yhtään.



Mutta tiedän, kun saan itseni kuntoon, tunnen rakkautta miestäni kohtaan jälleen. Tiedän rakastavani häntä, vaikken aina tunnekaan sitä. Varsinkaan ollessani allapäin tai väsynyt. Käytän nyt aikaa oman energiatason nostoon ja toivon kanssaihmisiltä kärsivällisyyttä.



Ehkä miehesikin on ollut hyvin hyvin väsynyt ja puutunut kaiken alla.



Ei kannata tehdä siitä erohaluasiasta liian isoa numeroa vaan olla tyytyväinen siihen, että mies haluaa taas jatkaa. Eikö se ole hienoa ja ihanaa? Kaikilla on kriisejä, ja niistä kun selviää, on lisää yhteistä voimaa jaksaa uusien vaikeuksien edessä.



Jaksamisia teille! (Ja kaikille niille, joiden puoliso on väsynyt ja vie toisenkin energiat).

vai eikö naapurin rouva ottanutkaan eroa vaikka lupasi?



Toisaalta jos ei oikeasti toista naista ollut, eikö ole hyvä että mies on rehellinen?

miehellä ollut toista missään vaiheessa, kyllä minä häntä uskon. Jos kerran halusi erota vakavissaan, olisihan hän voinut siinä kertoa samalla toisesta naisestakin. Aloitimme heti pariterapian ja nyt puolen vuoden jälkeen olemme edelleen yhdessä ja mies on kertonut, ettei ole enää halukas lähtemään.



Mitään viitteitä toisesta naisesta ei ole ollut. Mies kaiket illat kotona, ei kulje puhelin kourassa, ei roiku netissä, ei puunaa ulkonäköään juurikaan, ei ole yhtäkkiä alkanut käydä salilla, solariumissa, vaateostoksilla tms. Olen myös suoraan kysynyt toisen naisen mahdollisuutta ja terapeuttimmekin on kysynyt, mies kieltää ja kyllä minä häntä uskon.



Se on toki hyvä, että mies oli rehellinen. Olen kuitenkin todella pettynyt siihen, että piti minut kuukausia pimennossa tunteistaan. Mies siis kertoi, että oli pohtinut eroa jo pitkään. Olisi ollut kohtuullista kertoa, ettei meillä hänen mielestään mene hyvin ja että pitäisi ehkä hankkia ulkopuolista apua. Meillä on kuitenkin pieniä lapsia ja jo heidänkin takiaan olisi ollut kohtuullista yrittää parantaa tilannetta eikä päästää eron partaalle.



Kaipailisin vinkkejä vastaavan kokeneilta.



Ap

Meillä oli about sama tilanne vuosi sitten. Mies halusi erota, päädyimme asumuseroon ja menimme pariterapiaan. Ongelmia oli, miehellä masennusta ja meidän suhde muutenkin vaikea. Pariterapiassa puhuimme paljon syistä joiden vuoksi mies ei jaksanut rakastaa ja elää yhdessä.



Palasimme yhteen kuitenkin lopulta, minulla tuohon tunteeseen auttoi se että tiesin mistä eron uhka tuli. Syytä oli myös minussa eikä kyse ollut rakkaudesta vaan lähinnä sen rakastamisen vaikeudesta. Korjasin ja korjaan edelleen niitä asioita miksi kanssani oli vaikea elää, mies vaihtoi työpaikkaa joka auttoi masennukseen, tai lähinnä oli työuupumusta jne..



Voisiko teilläkin olla niin että kyse ei ollutkaan siitä että mies ei rakastanutkaan enää sinua vaan siitä että rakkaus jäi kaiken vaikeen alle eikä enää tuntunut rakkaudelta ja mies halusi perua eron koska tajusi että ei kyse olekkaan rakkauden puutteesta vaan jostain minkä voi korjata?



Itse ajattelin ainakin että miehellä oli tilaisuus erota, helppo sellainen, kaikki oli jo valmiina. Asunnot jne haettu. Olisi lähtenyt jos olisi halunnut. Enemmänkin pelkään yhä että entä jos tulee uusi työuupumus/masennus josta mies ei puhu, arki menee sekaisin ja yhtäkkiä taas mies ilmoittaa että jättää mut koska kokee sen jotenkin muuttavan elämää tms..

Mä symppasin sua silloin ja olin niin vihainen miehellesi :)

Oli mulla ainakin joku ketju :) Täältä kyllä sai älyttömästi vertaistukea ja tsemppiä, se auttoi siihen hätään, kiitos :)

ehkä se on saanut miehen uskomaan, ettei rakkautta enää ole, kun arki on astunut elämään.



Tietenkin tuo mietityttää, kun noin vaan ilmoittaa, että nyt olisi aika erota. Tuleehan sitä varovaiseksi tulevaisuutta varten, entä jos se sitten jossain vaiheessa taas haluaa erota..



Toivottavasti löydätte intohimon uudestaan tavalla tai toisella ja pääsette vaikean ajan yli. :)

mitäs ap:lle nykyään kuuluu?

Niin ehkä sinun on  nyt aika miettiä mitä SINÄ itse haluat eikä vain sitä mitä se mies halusi/haluaa/ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Siis mies ilmoitti pouli vuotta sitten, että haluaa avioeron. Ihan puskista tuli ilmoitus, meillä kaksi pientä lasta. Ei kuulemma enää rakastanut minua, elämä rankkaa pikkulapsiarkea, ei tunne enää vetoa minuun jne jne. Ketään toista miehellä ei ollut (ei ole edelleenkään ilmaantunut, eikä mies myönnä eikä hänen käytöksestään käynyt mitenkään ilmi, että pettäisi tai olisi suhteessa toiseen naiseen).

Sain miehen kanssani pariterapiaan ja nyt mies ei enää halua erota. Tai siis kaikki on vielä aika kesken, mutta on kertonut minulle, ettei enää ajattele eroa ja että haluaa jatkaa yhdessä perheenä ja avioparina. Hienoa sinänsä, tätähän halusin, en minä erota halunnut tai halua. Lapsilla säilyy ehjä koti.

Nyt minulla on kuitenkin vaikeuksia unohtaa miehen aikaisempi halukkuus avioeroon. Ja se, että ei enää rakastanut kuten ennen. Minulla on jatkuvasti tunne, että mies vain tyytyy minuun, että joku väliltämme on mennyt lopullisesti rikki. Kun halaan miestäni, ajattelen samalla, että onkohan tämä nyt mieheni mielestä vastenmielistä tai ajatteleeko, että tuossa tuo säälittävä vaimo nyt häntä halailee..

Aikaisemmin meillä oli hyvä suhde, seksuaalista jännitettä, flirttailua vielä vuosienkin yhdessäolon jälkeen ja hellyttä, läheisyyttä, intohimoa. Kamala ajatella, että ajatteleekohan mies enää että olen haluttava ja kaunis. Vaikka mies sanoo kysyttäessä, että juu kyllä olen hänen mielestään haluttava, silti ajattelen jatkuvasti, ettei se varmastikaan pidä paikkaansa. Ennen oli niin ihanaa, kun "tiesin" että oma mies haluaa minua, ihailee ja pitää kauniina, seksikkäänä. Enää en saa tuosta ajatuksesta kiinni en sitten niin millään :(. En luota enää yhtään siihen, että mies ajattelisi noin, vaikka kuinka sanoisi.

Pääsenkö ikinä näistä tuntemuksista eroon? Olen yrittänyt puhua tästä miehelleni ja olen ottanut asian esiin pariterapiassammekin. Tuntuu vaan, että tämä olotila on pysyvä ja se saa minut todella surulliseksi ja lamaantuneeksi.

Onko muilla ollut samoja fiiliksiä? Miten näistä pääsee yli? Jatkuvasti vaan päässä velloo ajatus, että jotain vikaahan minussa on/oli, koska mies halusi erota.

Mulla ihan sama tilanne kuin ap:lla. Siis myös noi ajatukset koko ajan pyörii päässä. Miten tästä eteenpäin?

Miten jaksaa, kun sama tilanne. Mies salasi erohalunsa ja yhtäkkiä kun oli itse täysin valmis eroamaan pitkästä avioliitostamme (ja pienet lapset) niin sitten sai suunsa auki.

Tuli kuin pommi taivaalta.

Itse en halunnut ja itkin paljon. Mies sitten suostui yrittämään.

Miten tästä eteenpäin? Mies ei muutenkaan paljoa puhu. En siis tiedä, miksi hän päätyi vielä yrittämään. Tuntuu, että jotain särkyi, en pysty luottamaan, en voi olla rennosti. Tuntuu, että kaikki voimat on imetty kuiviin. Voiko joku auttaa?

Neuvoja samassa tilanteessa olleilta? Miten jaksoitte??

Eikö ole kokemuksia??? Vertaistukea kaivataan. Tuleeko luottamus takaisin vai ei? Lähtikö mies loppupeleissä kuitenkin? Miten jaksaa????

Meillä on ollut viime aikoina samantapainen tilanne. Ja tämä on meillä jo toinen kerta kun on tällainen vaihe. Kummallakin kerralla hän on ollut sitä mieltä että ei enää rakasta ja haluaa erota. Ekalla kerralla tuli aivan puskista, vakuutti että toista naista ei ole.  Palasi kuitenkin luokseni, jatkoimme yhteiselämää,menimme naimisiin ja teimme lapsia. Ja nyt sitten taas, monien vuosien kuluttua, uusi kriisi. Tällä kertaa ei kyllä tullut yhtä puun takaa, ja olen itse yhtä lailla kun hänkin vastuussa siitä että suhteen hoitoa on laiminlyöty. Olen myös sitä mieltä, että ekan kerran kriisi olisi pitänyt selvittää perusteellisemmin. Jotain jäi takaraivoon kaivelemaan, ainakin minulla. Nyt sitten selvittelemme terapiassa sekä ekaa että nykyistä kriisiä.

Vaikeinta sinulle on se, että mies on nyt tunnustanut että silloin vuosia sitten hän oli kuin olikin ihastunut toiseen hyvin nuoreen naiseen, joka ei kuitenkaan ollut häntä huolinut. En nähnyt silloin merkkejä ja oikeasti uskoin kun hän vakuutti että ketään muuta ei ole. Minulle on todella kova pala että hän kertoo siitä vasta nyt. Ja tosi vaikea on uskoa kun hän nyt taas vakuuttaa että ketään toista ei ole. Epäilen jokaisen (nuoren) naisen, esim.työkaverinsa kohdalla että hän on taas ihastunut tai jopa suhteessa toiseen. Tämä on kamalaa. Mies on ollut molempien kriisien aikana pahasti masentunut, siinä mielessä ymmärrän että hän ei ole ollut oma itsensä. Mutta silti. Nyt, vähän toivuttuaan, hän on taas sitä mieltä että haluaa jatkaa mutta mietin kauanko kestää että pystyn taas luottamaan ja voimmeko olla enää ikinä onnellisia.  

Symppaan teitä kaikkia samanlaisissa tilanteissa olevia!  Ei ole helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut viime aikoina samantapainen tilanne. Ja tämä on meillä jo toinen kerta kun on tällainen vaihe. Kummallakin kerralla hän on ollut sitä mieltä että ei enää rakasta ja haluaa erota. Ekalla kerralla tuli aivan puskista, vakuutti että toista naista ei ole.  Palasi kuitenkin luokseni, jatkoimme yhteiselämää,menimme naimisiin ja teimme lapsia. Ja nyt sitten taas, monien vuosien kuluttua, uusi kriisi. Tällä kertaa ei kyllä tullut yhtä puun takaa, ja olen itse yhtä lailla kun hänkin vastuussa siitä että suhteen hoitoa on laiminlyöty. Olen myös sitä mieltä, että ekan kerran kriisi olisi pitänyt selvittää perusteellisemmin. Jotain jäi takaraivoon kaivelemaan, ainakin minulla. Nyt sitten selvittelemme terapiassa sekä ekaa että nykyistä kriisiä.

Vaikeinta sinulle on se, että mies on nyt tunnustanut että silloin vuosia sitten hän oli kuin olikin ihastunut toiseen hyvin nuoreen naiseen, joka ei kuitenkaan ollut häntä huolinut. En nähnyt silloin merkkejä ja oikeasti uskoin kun hän vakuutti että ketään muuta ei ole. Minulle on todella kova pala että hän kertoo siitä vasta nyt. Ja tosi vaikea on uskoa kun hän nyt taas vakuuttaa että ketään toista ei ole. Epäilen jokaisen (nuoren) naisen, esim.työkaverinsa kohdalla että hän on taas ihastunut tai jopa suhteessa toiseen. Tämä on kamalaa. Mies on ollut molempien kriisien aikana pahasti masentunut, siinä mielessä ymmärrän että hän ei ole ollut oma itsensä. Mutta silti. Nyt, vähän toivuttuaan, hän on taas sitä mieltä että haluaa jatkaa mutta mietin kauanko kestää että pystyn taas luottamaan ja voimmeko olla enää ikinä onnellisia.  

Symppaan teitä kaikkia samanlaisissa tilanteissa olevia!  Ei ole helppoa.

Oho, tossa kyllä menee luotto niin pahasti, että luuletko, että korjaantuuko? Miten terapeutti suhtautuu asiaanne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut viime aikoina samantapainen tilanne. Ja tämä on meillä jo toinen kerta kun on tällainen vaihe. Kummallakin kerralla hän on ollut sitä mieltä että ei enää rakasta ja haluaa erota. Ekalla kerralla tuli aivan puskista, vakuutti että toista naista ei ole.  Palasi kuitenkin luokseni, jatkoimme yhteiselämää,menimme naimisiin ja teimme lapsia. Ja nyt sitten taas, monien vuosien kuluttua, uusi kriisi. Tällä kertaa ei kyllä tullut yhtä puun takaa, ja olen itse yhtä lailla kun hänkin vastuussa siitä että suhteen hoitoa on laiminlyöty. Olen myös sitä mieltä, että ekan kerran kriisi olisi pitänyt selvittää perusteellisemmin. Jotain jäi takaraivoon kaivelemaan, ainakin minulla. Nyt sitten selvittelemme terapiassa sekä ekaa että nykyistä kriisiä.

Vaikeinta sinulle on se, että mies on nyt tunnustanut että silloin vuosia sitten hän oli kuin olikin ihastunut toiseen hyvin nuoreen naiseen, joka ei kuitenkaan ollut häntä huolinut. En nähnyt silloin merkkejä ja oikeasti uskoin kun hän vakuutti että ketään muuta ei ole. Minulle on todella kova pala että hän kertoo siitä vasta nyt. Ja tosi vaikea on uskoa kun hän nyt taas vakuuttaa että ketään toista ei ole. Epäilen jokaisen (nuoren) naisen, esim.työkaverinsa kohdalla että hän on taas ihastunut tai jopa suhteessa toiseen. Tämä on kamalaa. Mies on ollut molempien kriisien aikana pahasti masentunut, siinä mielessä ymmärrän että hän ei ole ollut oma itsensä. Mutta silti. Nyt, vähän toivuttuaan, hän on taas sitä mieltä että haluaa jatkaa mutta mietin kauanko kestää että pystyn taas luottamaan ja voimmeko olla enää ikinä onnellisia.  

Symppaan teitä kaikkia samanlaisissa tilanteissa olevia!  Ei ole helppoa.

Oho, tossa kyllä menee luotto niin pahasti, että luuletko, että korjaantuuko? Miten terapeutti suhtautuu asiaanne?

En tiedä vielä. Toivon kyllä että korjaantuu, ja niin mieskin nyt haluaa. Se vaatii paljon työtä luottamuksen palauttamiseksi ja tunneyhteyden ja myös minun itsetuntoni korjaamiseksi. Tilanne on kyllä sikäli mennyt parempaan päin, että olemme viime aikoina puhuneet asioistamme avoimemmin kun ehkä koskaan ennen, tai ainakaan pitkään aikaan. Mies on erittäin katuvainen ja surullinen aiemmasta sähläyksestään toisen naisen suhteen ja olen ymmärtänyt että helpottunut kun sai vihdoin tunnustettua. Minä tietenkin olen järkyttynyt ja loukkaantunut. Meillä on hyvin pitkä yhteinen historia ja hyviä aikoja on ollut paljon. Terapeutti ei ole suoraan ottanut kantaa (ottavatko ikinä?) mutta sen hän on todennut että ennenkuin miehen masennus on saatu hallintaan, ei ole järkeä tehdä mitään isoja päätöksiä. Se on  varmasti totta. Hän muuttuu melkein niinkuin eri ihmiseksi masentuessaan, jotenkin epäempaattiseksi ja välinpitämättömäksi. Tämä kaikki on hirveän surullista. 

Mitä kuuluu, ap?