Kehtaako kukaan enää myöntää olevansa kotiäiti vain mukavuudenhaluuttaan?

7 vuotta kotona, onhan tää ollu mukavaa ja suht leppoisaa, parempaa kuin töissä.

Kun niin kertoi oppineensa aikatauluttamista ja organisointia kotiäitinä :D

Kyllähän se kotiäitiys on laiskan hommaa, eikä siinä nyt mitään uutta opi, ellei sitten satu olemaan tosi nuori tai muuten vaan vähän heikkolahjainen.

Aiempina vuosikymmeninä saman homman hoiti 10-12-vuotiaat tai vähän seniilit mummot joille ei oikein vaativampia hommia ollut tarjolla.



Ja huom, itsekin olin kotiäitinä 6 v, joten tiedän kyllä mitä se on.

Lapset on jo isot, alakoululainen ja eskarilainen. Olen ollut kotona vähön alle vuoden eropaketin turvin, enkä ole esed etsinyt töitä. On vaan niin kivaa olla kotona.



Kohta joudun päivärahoille, mutta työpaikan löytäminen ei taida olla ihan yksinkertaista.

Kahden lapsen (nyt 1,5v ja 3v) kanssa kotona oleminen on minulle ainakin tähän astisen elämäni leppoisin ajanjakso.

Mutta älkää kertoko mun miehelle ;)

Hoidin kuopukseni 3-vuotiaaksi kotona. Nautin ilman kelloa elämisestä.

mutta jotenkin tilanteet meni niin.Sen lisäksi asuimme kun lapset alle kouluikäisiä pois Suomesta.Olen kuullut että aika moni nainen jää kotiin jos mahdollista,vaatii tietty tarkkaa rahankäytön kontroillontia.Kyllä joku juttu tosiaan jää ostamatta.Eihän se kodinhoidontuki nyt muualla kuin Espoossa jossa saa lisän päälle ole kummoinen.Ja jos lapset syntyy alle kolmen vuoden välein,voit muistaakseni saada vain yhdestä kunnon tuen kerrallaan.Tosin siitä on niin kauan aikaa kun lapseni oli pieniä,etten muista kaikkea tarkalleen.Ovat jo isoja nyt jo.

Kaikki lapsemme ovat vähunisia, joten aamut ovat aina alkaneet viimeistään klo 8, yleensä aikaisemmin. Pikkulasten hoitaminen on raskaampaa kuin työni. Eli en ole ollut kotiäiti mukavuudenhalusta.

Lapset toki ovat erilaisia, toiset helppohoitoisempia ja toiset vaikeampia eri syistä. Kotiäidit asettavat riman eri korkeudelle lastenhoidossa ja kodinhoidossa. Myös kotiäidin saama tuki vaihtelee. Itse en ole saanut hoitoapua ja lapsillani on ollut allergioita ja ärhäkkää uhmaa, joten töissä pääsen helpommalla kuin kotiäitivuosinani. Ja olen akateemista koulutustani vastaavassa työssä.

t. AP

kuin lasten kanssa kotona olon. Teen kevyttä ja mukavaa toimistotyötä. On aika pitää pitkiä kahvitaukoja ja lounastaukoja ja seurustella työkavereiden kanssa. Ja aikaa on myös silloin tällöin surffailla netissä. Lasten kanssa sellainen aika oli vähissä. Joten hattua nostan niille, jotka kotona lasten kanssa jaksavat. Ja minäkään en kyllä saanut koskaan nukkua pitkään aamuisin. Lapset heräsivät aina seitsemän aikoihin.

Äidit ei koskaan suostuisi antamaan tällaista luksuslomaa miehelle.Ollaan vaan ja herätään koska sattuu ilman aikatauluja. Tavataan kavereita ja lässytetään puhelimessa,roikutaan netissä. Ymmärrän hyvin.

helpompaa kuin elämäni nyt 2v ja 4v kotiäitinä, vaikka työ oli älyllisesti hyvin vaativaa, itsenäistä, vastuullista ja kiireistä. Sain kuitenkin nukkua yöni hyvin ja töiden jälkeen oli illalla hetki aikaa hengähtää. Lapsista ensimmäinen oli todella vaativa vauva, kiljui käytännössä koko hereilläoloaikansa, vaikka kannoin sylissä, ja nukkui ainoastaan hyvin lyhyissä, alle tunnin pätkissä, myös yöllä. Melkein sekosin unenpuutteesta vauvavuoden aikana. Noin vuoden kohdalla yöt helpottivat niin, että vauva heräili enää n. 8 kertaa yössä ja edelleen hän heräilee useamman kerran yössä. Kuopus heräilee myös, mutta vähemmän kuin esikoinen. Kuopus oli vauvana esikoista helpompi, mutta hänen vauvavuottaan hankaloitti esikoisen valtava mustasukkaisuus ja huomiontarve.



Mutta se on myönnettävä, että olen edelleen kotona osittain mukavuudenhalusta. En jaksa mennä vaativaan työhöni takaisin, ennen kuin yöt vielä hieman paranisivat, nykyään herätyksiä on yhteensä noin 4-6 yössä. Ja lapset ovat kovia sairastelemaan. Jos he nukkuisivat hyvin ja meillä olisi joku, joka työpäivinä auttaisi sairaan lapsen hoidossa, olisin ehkä jo haikaillut töihin. Pääsyy kotona ololleni on silti se, että en halua vielä laittaa kaksivuotiasta tekemään pitkää päiväkotipäivää joka arkipäivä.

Itse kotona lapsia 5 vuotta hoitaneena ja mukavuudenhaluiseksi myös tunnustautuvana en soisi miehelleni tätä. Jos osat jostain syystä pitäisi vaihtaa, vaatisin mieheltä paljon enemmän kotitöiden ym tekemistä kuin hän koskaan minulta on vaatinut :)Itse vetoan aina lasten viihdyttämisen ja hoitamisen olevan niin raskasta ja aikaavievää, etten millään pysty yksin kotia siivoamaan ja ruokaa laittamaan, MUTTA koska tiedän itse totuuden, ei mies näin vähällä pääsisi!!

eikä kyllä ikinä ole tuntunut, että se olisi leppoisampaa kuin töissäkäynti. Kotonaolo on jatkuvaa lasten paimentamista ja hoitamista, jatkuvaa (edes jonkinlaisen) siisteyden ylläpitoa, erotuomarina toimimista, yksinäistä vastuuta ilman aikuiskontakteja.



Töissä taas saa näperrellä mukatärkeitä projekteja, ryystää kahvia, käydä yksin vessassa, juoruilla mukavien työkavereiden kanssa ja tietää, että tänäänkin lasten kurahousurumban hoitaa päiväkodin täti. Ja palkka juoksee... Tosi "raskasta" joo. :)

ja mukavaa elämää. Silloin kun oli pieniä lapsia, niin olihan se välillä aika raskasta. Piti tehdä aamupala, välipalat, lounaan, päivällisen, iltapalan, leikittää lapsia, käydä ulkona, kaupassa, kirjastossa, uimassa, kuljettaa lapsia kerhoihin ja harrastuksiin jne. Välillä tuli silloin mieleen, että töissä olisi paljon rauhallisempaa eikä kukaan olisi kotona sotkemassa.

Nykyään voin hyvinkin myöntää, että olen kotona täysin mukavuudenhalusta.

Mies luo uraa ja minä hoidan lapset ja kodin. Minä myös kulutan ne miehen tienaamat rahat käymällä ruokakaupassa, ostamalla lastenvaatteet, omat vaatteet, lahjat, joskus sisustan jne.



Jos olisin töissä, niin lapsilta loppuisi harrastukset ainakin osittain ja hoitopäivät olisi 7-17. Ja kaikilla olisi aina pinna kireellä. Antakaa ihmisten tehdä omat valinnat, mutta ei yhteiskunnan tarvi kaikkea maksaa.