Kuinka paha jet lag iskee kun palaa USA:sta Suomeen?
Onkohan mitään mahiksia kyetä töihin ja lasten kouluun seuraavana päivänä, jos paluu on sunnuntai-iltana?
Kommentit (22)
Onkohan mitään mahiksia kyetä töihin ja lasten kouluun seuraavana päivänä, jos paluu on sunnuntai-iltana?
siellä on aikaero 8 tuntia. Kaikki olivat kauhistelleet miten on hirveä jetlag, mutta mun mielestä oli ihan normi väsy. Lapset meni kouluun, minä töihin.
Joku vuosi sitten tulttin jenkeistä ja olin ihan sekaisin viikon. Ehkä se on se jenkit, joka sen aiheuttaa :D en tiiä
rytmeiltäni täysin sekaisin kun tulen New Yorkista takaisin. Toisinpäin lentäessä se ei vaikuta yhtä radikaalisti. Käyn siellä nelisen kertaa vuodessa sukuloimassa.
Jet lag on yksilöllistä, minulla ei ole mitään jet lagia vaikka olisi kuinka iso aikaero enkä pysty edes nukkumaan koneessa. Sillä sitä helpottaa jos pystyy koneessa nukkumaan. Eikä se pahin jet lag ole seuraavana päivänä vaan vasta sitä seuraavana.
on aina ollut vaikeaa, paitsi viime kesana. Yleensa pahin nukutus on ollut 3-4 paivan paasta. Lapsi, nyt 10 v. on yleensa herannyt normaalisti aamulla, mutta sitten sammahtanut yllattaen vaikka sohvalle illalla seitseman aikoihin. Yleensa virkea vaikka puolilleoille, jos antaa nukkua.
Melatoniini auttaa, otan aika reilusti. Sita saa USAsta ilma reseptia.
Myos kirkas valo aamulla auttaa, ja kevyt liikunta. Uskoisin etta tuo lisavalon saaminen on avainasemassa nain talvella.
Jos jet lag on oikein paha, en pysty esim. ajamaan autoa, ja kun menen iltapaivalla nokkaunille, en pysty heraamaan esim. tunnin paasta, vaan olen ihan sekaisin ja on pakko jatkaa unia.
Tanne lanteen pain tullessa ei ole ongelmia. Yleensa lennot on taalla illalla, ja mennaan normiaikaan nukkumaan. Pitkan aikaa olemme sopivasti aamuvirkkuja.
Asun Usassa länsirannikolla, aikaero 10t ja käymme säännöllisesti Suomessa.
Töihin kykenis varmaan menemään istumaan, mutta ei siellä mitään järkevää saa aikaan. Sama koulun kanssa. Muisti ja keskittymiskyky kärsivät. Iltapäivästä on vaikea pysyä hereillä.
Lapset saattavat ekoina päivinä nukahtaa istualleen vaikka ruokapöytään. Välillä on ihan fyysisesti huono olo, sattuu mahaan, viluttaa ym. vähän kuin olisi kipeänä. Olisin kyllä vuorokauden kotona ja sen jälkeen kouluun/töihin.
Parissa päivässä menee pahin ohi, viikossa kokonaan. Jos lennät itärannikolta niin toivut nopeammin. Kesällä helpompi päästä rytmiin kuin pimeässä talvella. Usaan päin paljon helpompi toipua kuin Eurooppaan lentäessä. Yksilöllistä myös, toiset toipuvat nopeammin.
Lähtö iltapäivällä ja paluu illalla? Ei pidä nukkua koneessa ja kotona vaan pikaisesti nukkumaan. Toki jenkeillä on useita aikaeroja, NYCistä tulon pitäisi olla helppoa. Seuraavana iltana myös ajoissa nukkumaan.
Ei pidä nukkua koneessa ja kotona vaan pikaisesti nukkumaan.
Riittava unensaanti on tarkeaa, oli se milloin hyvansa jo senkin takia etta pahinta on jos on kuolemanvasynyt mutta ei saa unta.
Paljon helpottaa sekin etta ennen matkaa on nukkunut vaikka kolmena yona kunnon unet, siis ei ole vahaakaan univelkaa.
Kahvia ei kannata juoda jos on herkka kofeiinille, ja yleisen hyvanolon tunteen takia veden juonti on tarkeaa. Myos alkoholi kuivattaa. Talla nyt ei ole tietenkaan yhteytta nukkumiseen, mutta kuivumisesta tulee paljon ongelmia, jotka jet lagin kanssa tietenkin ovat yhdessa ikavia.
Jos noin 2 viikkoa, ei käytännössä mitään vaikutusta, vain normaali matkaväsymys, mutta ei aikaerorasitusta. Jos oot ollutnkauemmin kuin 2 viikkoa, seuraava päivä menee lennon älkeen ihan ok , mutta sitä seuraavat kaksi tai kolme on ihan helvetttiä
En tiedä?? Mulle ei ole koskaan tullut 6-8 tunnin aikaerosta jet lagia vielä. Aina heti normiajassa molempiin suuntiin.
Jos olette kotona vasta illalla, tulette kai jostain muualta kuin New Yorkista Finnairin lennolla. Valvominen pitää ajoittaa matkalla siten, että takana on riittävästi valveaikaa kun kotona menee nukkumaan. Kyllä se siitä sitten.
Itse käyn säännöllisesti perheen kanssa New Yorkissa ja yölento kotiin on hyvä. Kun koneessa nukkuu, voi mennä suoraan töihin tai kouluun. Ei meitä jetlagit muutenkaan vaivaa, sen verran vuorotyöläisen geenejä.
Ei ole, et pysty heräämään. Eikä tasaannu todella päivässä, ehkä kolmessa
Siis mistä on kuuden tunnin aikaero?
Itse kärvistelen täällä juuri kolmatta yötä kahden kuukauden nykissäolon jälkeen (7h). Toiveissa olisi, että ensi yönä jo nukkuisin, koska maanantaina pitäisi olla virkeänä töissä.
Tulin jenkeistä länsirannikolta toissailtana, aikaero 10 tuntia. En saanut koneessa nukutuksi joten valvoin vuorokauden. Kotona illalla klo 19 nukkumaan, meinasin myöhästyä töistä jotka alkoi seuraavana päivänä klo 13 kun en vaan herännyt. Sitten eilen illalla ennen kahtatoista nukkumaan, heräsin herätykseen klo 13 tänään ja en tiedä kuinka pitkään olisin nukkunut ilman herätystä. Nyt olen töissä puoli 12 asti ja väsyttää edelleen hulluna. Voisin vaan nukkua loputtomasti... toivottavasti tää loppuu pian. Olo on kuin krapulassa ja kännissä ja kuumeessa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä?? Mulle ei ole koskaan tullut 6-8 tunnin aikaerosta jet lagia vielä. Aina heti normiajassa molempiin suuntiin.
Aikaero on 7-10h, ei 6h. Alaskasta 11h ja Havaijilta 13h.
Meiltä Suomeen on 7h, ja seuraavana päivänä pystyisin töihin, koska yölennon jäljeen nukun kuin tukki. Seuraava yö on vaikeampi.
Ainakin vuorotöihin tottuneena olo oli yhtä väsynyt kuin normaalisti.
Toi riippuu täysin ihmisestä. Mulle tulee ihan hirveä jetlag. Mun miehelle ei. Ihminen, joka esim. sopeutuu hyvin kolmivuorotyöhön, tuskin kärsii ihmeemmin jetlagistä.
Mä olin ainakin sekaisin kuin seinäkello kuuden tunnin aikaeron jälkeen, paluu su-iltana. En millään olisi jaksanut töihin. Ja ota huomioon lentojen mahdollinen myöhästyminen jne, voi olla että olette kotona vasta ma-aamuna.