Miksi jotkut yhäidit jaksaa olla kauhean katkeria?

en mä ainakaan ole, elämä on paljon mukavammin näin ja ex:n kanssa hyvät välit

Mä olen katkera kahden lapsen äiti jolla on mies. Mutta jos erottais niin aivan varmana olisin niin täys paska miehelle ku olla ja voi.

LASTEN kautta. Jotenkin kieroutunut suhde omiin lapsiinsa. Ehkä vuorovaikutusongelma tai joku muu psykojuttu.



Toki ymmärrään sen, että arki saattaa olla raskasta, kun on itse vastuussa kaikesta ja joutuu itse hoitamaan kaiken. Lapsen hoitaja pitää löytää muualta, eikä kaikki omat lähtemiset (harrastukset, lääkärit ym.) ole helppoja. Se voi väsyttää, masentaa ja katkeroittaakin.

Olisi kivan, kun joku uskaltaisi kertoa rehellisesti, miksi jää roikkumaan historiiaa...



Tunteisiin pysähdytään hetkeksi ja sitten pitäisi mennä jo eteen päin.



yh since -98

Varsinkin, jollei ole mitään turvaverkkoja, joilta saisi ihan käytännön apua lasten kanssa.

En tiedä, miksi jaksan olla katkera, siiven on paljon syitä, ei mitään yksittäistä. En ymmärrä, miten se ketään ulkopuolista voi korpee, jos koen katkeruutta elämässäni...



kaikki katkerat eivät kosta eksälleen tai käytä lapsiaan sen välineenä

Voisiko joku nyt oikeasti antaa konkreettisia esimerkkejä, mitä tarkoitatte "katkeruudella", "lasten kautta kostamisella" jne?



Tämmöisiä kliseitä käytetään toisesta osapuolesta tyypillisesti eron jälkeen, ellei saada mitä halutaan. Esimerkiksi lasten tapaamiset eivät suju just niinkuin itse toivoo. Tai yleensä kaikki mitä exä sanoo, tekee, unohtaa, jättää tekemättä tai sanomatta - nähdään vain "itselle kostamisena".



Ei oteta huomioon sitä, että exä ei välttämättä tee tahallaan mitään harmia ja esimerkiksi normaalit aikataulujen muutokset ovat vain osa ihmisten normi elämää. Toinen osapuoli kokee tietysti että AHAA... koska exä toi lapset vasta kymmenen minuuttia myöhemmin...HÄN KOSTAA TAAS KATKERANA LASTEN KAUTTA!



Ja täytyy olla ihmisellä todella huono itsetunto, ellei tunne normaalia vihaa ja katkeruutta esimerkiksi väkivallan, pettämisen, loukkausten tai raiskauksen jälkeen. Niin pitääkin tuntea, koska itseen kohdistuva vääryys ei ole ok. Viha kuitenkin väistyy lähes jokaisella uuden elämän tieltä ajan kuluessa, eli siitäkään on toisen osapuolen turha ilakoida.



Näitä kostamis ja katkeruusjuttua pyörittelee yleensä ne onnettomat uusperheelliset, jotka menevät kiireen vilkkaa eron jälkeen (mikäli malttavat odottaa sitäkään) yhteen jonkun kenen tahansa kanssa ja tuntevat sitten itsensä niin suosituiksi, oikeiksi aarteiksi...

Parisuhteen voi jakaa kahteen osaan. Toinen on vanhemmuus ja toinen sitten itse parisuhde.



Parisuhteen päättyminen nyt unohtuu äkkiä. Mutta entäpä täysin VASTUUTON käytös lasten suhteen?



Otanpa esimerkin lasten äidin viimeisimmästä tempauksesta. Ostan lapsilleni kaikenlaista, esim. vaatteita ja merkki sellaisia. Nyt minua vastaan käveli lapsi (siis tuttu lapsi), jolla oli yllään minun lapseni Ticket-niminen haalari.



Kävi ilmi, että lasten äiti oli siis MYYNYT tämän lapseni haalarin tälle tytölle. Kun "mun lapsilla on niin paljon niitä vaatteita".



Äidillä ei ole oikeutta kaupitella toisille MUN isänä ostamia vaatteita. Vielä viikonloppuäidillä, joka ei maksa elareita, eikä koskaan osta juuri mitään omille lapsilleen.



Ja vielä minua vielä paljon rikkaammalle äidille, joka on vain niin kova tuhlari, että on aina rahapulassa.



Luulenpa, että ketä tahansa alkaisi tässä tilanteessa ottaa päähän. Ja näitä omituisia tempauksia riittää, ei se lopu koskaan...

Mä huolehdin lapsestani yksin. Joskus vanhempani ottivat yökylään yms. Sain pkpaikan ja pääsin kouluun. Valvoin lapsen kiukuttelua yön, nukuin 3 tuntia ja menin kouluun. En jaksa olla katkera lapsen isälle, minä en menetä mitään, hän itse menettää. Olen yrittänyt saada isää tapaamaan lastaan, mutta kun ei nappaa, ei nappaa.

Mun mielestä katkeruus on turhaa, oikeasti. Enkä jaksa kun ihmiset kaataa sen katkeruuden mun niskaan, kun "Kyllä mä tiedän, kuinka paljon vituttaa kun eroaa ja yksin on lapsen kanssa". Kun mä en tosiaan tiedä! Muo ei vituttanut olla yksin lapsen kanssa, mä olen onnellinen, kun saan itsekkäästi yksin nauttia lapseni kehitysvaiheista, saan päättää rajoista ja viikkorahoista yms. Nautin tästä :)



ap

Mä huolehdin lapsestani yksin. Joskus vanhempani ottivat yökylään yms. Sain pkpaikan ja pääsin kouluun. Valvoin lapsen kiukuttelua yön, nukuin 3 tuntia ja menin kouluun. En jaksa olla katkera lapsen isälle, minä en menetä mitään, hän itse menettää. Olen yrittänyt saada isää tapaamaan lastaan, mutta kun ei nappaa, ei nappaa.

Mun mielestä katkeruus on turhaa, oikeasti. Enkä jaksa kun ihmiset kaataa sen katkeruuden mun niskaan, kun "Kyllä mä tiedän, kuinka paljon vituttaa kun eroaa ja yksin on lapsen kanssa". Kun mä en tosiaan tiedä! Muo ei vituttanut olla yksin lapsen kanssa, mä olen onnellinen, kun saan itsekkäästi yksin nauttia lapseni kehitysvaiheista, saan päättää rajoista ja viikkorahoista yms. Nautin tästä :)



ap