Jos lapsi masentuu ja on psykiatrisella niin joutuuko perhe sossujen kans tekemisiin?

onko kunta tässä tapauksessa velvollinen antamaan apua ja tukea perheelle?

mukaan, sosiaalityö tutkii sitten avuntarpeen ja jos sellaista on, niin apua annetaan... eipä siihen mitään sen kummenpaa sääntöä ole



ei kaikki tarvitse apua, vaikka lapsi sairastaa, monet kyllä

Ja osastollanon tietty sama juttu. Kyllä apua silloinsaa, jos on tarpeen!

kuntakohtaista, mutta luulen että osaston väki katsoo onko tarpeellista kutsua sos.tt:n palavereihin ja ottaavat heihin yhteyttä. Ei meilläpäin ainakaan ole sossuilla resursseja olla jokaisen lapsen hoidossa mukana automaattisesti vaan tarvittaessa. Jos haluat kotiapua tms niin luulenpa että se sinun pitää hommata itse. Siitä en tiedä, voiko lääkäri kirjoittaa jonkun puoltavan lauselman, mutta epäilenpä.



Jos olette jo sossun asiakkaita/seurannan alla niin silloin pitäis ilmoittaa sinun/osaston väen, että lapsi on osastolla niin voivat osallistua hoidon suunnitteluun.

Onko niin, että sinä haluat perheellesi lastensuojelun tarjoamaa apua ja tukea? Esim. perhetyöntekijän lastensuojelun kautta?



Jos todella itse haluat sitä ns. apua lastensuojelusta, niin ota yhteyttä sairaalan sosiaalityöntekijään.

Sitä kautta luulisi järjestyvän.



Toisaalta olen aina kuvitellut, että perheet, joissa lapsi on syystä tai toisesta psykiatrisessa hoidossa noinkin tiiviisti, on automaattisesti jo valmiiksi lastensuojelun asiakas ja jos ei ole, niin viimeistään tässä vaiheessa on.

Toisaalta olen aina kuvitellut, että perheet, joissa lapsi on syystä tai toisesta psykiatrisessa hoidossa noinkin tiiviisti, on automaattisesti jo valmiiksi lastensuojelun asiakas ja jos ei ole, niin viimeistään tässä vaiheessa on.

Minun lapseni on ollut psykiatrisessa hoidossa enemmän tai vähemmän tiiviisti vuosia. Hänellä on ollut 2vvuoden ajan viikottaisia tapaamisia psykologin kanssa, ja hänellä on pysyvä lääkitys, vaikka osastohoidossa ei ole ollut koskaan. me olemme perheenä saaneet paljon tukea sairaalasta ja hoiototaholta, mutta lastensuojeluun emme koskaan ole olleet missään yhteydessä, eikä kukaan muukaan tietääkseni.

Saamamme tuki on koostunut hoitoon liittyvistä keskusteluista psykiatrien ja psykologien kanssa, sairaanlan perhetyöstä (jota hoito perhetyöntekijä ja ps.sairaanhoitaja janpsykologi), sairralan jakamasta ' ensitiedosta', sekä lasten terapiaan liittyneestä kerran kuussa psykologin johdolla kokoontuneesta vanhempainryhmästä.

joissa tätä ongelmaa oli jo keväällä. Kävivät psy.klinikalla, mutta koskaan lapsi ei jäänyt snine yöksi/pidemmäksi aikaa. Nyt samat ongelmat alkaneet. Nyt lapsi osastolla. Mietin, että saavatko apua ja tukea, koska voisin kuvitella että tarvivat. Meillä pitkä välimatka toisiimme ja hyvin erilaiset työajat eli kun toinen töissä toinen vapaalla emmekä siis ehdi paljon puhelimessa puhua.



Haluaisin auttaa, miten??

Hoidon tarkoitus on antaa tukea koko perheelle. Myös vanhemmat saavat keskusteluapua ilman nuorta, ja nuoren kanssa. Sosiaaliviranomaisiin otetaan yhteyttä, mikäli nuoren kertomuksista ilmenee sille tarvetta. Automaattisesti se ei kuitenkaan tapahdu, jos tarvetta ei ole, miksi pitäisi heihin ottaa yhteyttä? Perhetyöntekijästä en ole kuullut. Muutenkin, vanhempi keskustelee eri työntekijän kanssa kuin nuori, ihan siitä syystä että psykologi/psykiatri ei näin pysty vertailemaan suoraan kertomuksia. Kerron omasta kokemuksestani. Tsemppiä perheellesi!

joissa tätä ongelmaa oli jo keväällä. Kävivät psy.klinikalla, mutta koskaan lapsi ei jäänyt snine yöksi/pidemmäksi aikaa. Nyt samat ongelmat alkaneet. Nyt lapsi osastolla. Mietin, että saavatko apua ja tukea, koska voisin kuvitella että tarvivat. Meillä pitkä välimatka toisiimme ja hyvin erilaiset työajat eli kun toinen töissä toinen vapaalla emmekä siis ehdi paljon puhelimessa puhua.

Haluaisin auttaa, miten??

Mulle sukulaisista on ollut kahdella tapaa suurta tukea. Ensimmäinen on ollut se, että noiden. Katastrofiaikojen aikana jotkut lähimmät kuuntelivat puhelimessa paljon ja jaksoivat vakuuttaa, että joku selviämiskeino vielä löytyy. Mutta jos susta ei ole jatkuvaan kuuntelemiseen ajanpuutteen takia, älä vaadi mitään, sillä, niitä ei mylskään jaksa selittää uudestaan ja uudestaan kovin monille.

Toinen suuri apu oli sitten myöhemmin, sen välittömän katastrofin jälkeen niistä sukulaisista, jotka pyysivät lasta kylään, veivät matkoille, ottivat elämäänsä mukaan ja kaiken kaikkiaan osoittivat, että pitävät lapsesta, arvostavat häntä (ongelmista huolimatta) ja haluavat olla osa hänen elämäänsä ja kasvatustaankin. Tämä tuen tarpeen vaihe tulee kestämään vuosia, joten ehdit varmasti mukaan. Muista kuitenkin, että lapsi on kokenut todennäköisesti niin monta torjuntaa -ja vanhemmat hänen mukanaan - että jos kerran kieltäydyt, toista kertaa apuaasi ei enää pyydetä.

psykologin tutkimuksissa lastenpsykiatrisella osastolla. Samalla me vanhemmat kävimme kolme kertaa sosiaalityöntekijän perhekartoituksessa. Lastensuojelun kanssa emme ole koskaan olleet tekemisissä emmekä uskoakseni tule olemaankaan, sillä meidän tapauksessa ei lapsemme masentuneisuus liity perheeseen vaan koulunkäyntiin, johon taas vaikuttavat neurologiset ongelmat. Ei siis todellakaan aina johdu eikä edes yleensä lapsen mielenterveydelliset ongelmat johdu perheestä ja kodista, mutta ennen hoidon aloitusta ja sopivaa hoitomuotoa mietittäessä tehdään aina perhetilanteen kartitoitus mikä on mielestäni hyvä asia, oli se tarpeen tai ei.