tei joilla isot lapset, ja joita isovanhemmat ei ikinä auttaneet

Meillä appiukkoni on tuollainen, ettei meidän lapsemme häntä juuri kiinnosta. Näemme kyllä ehkä noin kerran kahdessa kuukaudessa, mutta ikinä ei ole lapsiamme hoitanut tai ottanut syliin. (Lapset nyt 4- ja 6-vuotiaat.)



Minäkin olen pettymykseni tuon asian suhteen käsitellyt ja myös päättänyt, että kun lapset kasvavat, en pakota heitä lähtemään tuon isovanhemman luokse. Mieheni toki varmaan isäänsä auttaa myöhemmin, jos tarve on, mutta lapsiamme en siihen pakota. Suhde pitäisi luoda nyt, kun ovat pieniä.

lapset 12 ja 15. Yksi isovanhempi, joka sotkee elämäämme, voi omasta mielestään tehdä ihan mitä tahansa minulta kysymättä, on esim. ostanut lapsille puhelimia, joiden puhelinnumeroita ei anneta minulle ja on hakenut lapsia pienempänä koulusta kahville minun tietämättäni ym, kerran sitten jäi tälläisestä kiinni.

Niin paljon on vaikeuksia meille aiheuttanut, että en auta häntä juurikaan. Hän kuitenkin kokee todella kovasti auttaneensa meitä. Juu-u

heillä on todella etäiset välit isovanhempiinsa. Isovanhemmat ovat ihan vieraita heille. Sitten isovanhemmat ihmettelevät, miksi lapsenlapset eivät halua tulla käymään heillä. Se menee nykyisin minun syykseni, olen kasvattanut lapseni niin huonosti, että he eivät käy isovanhemmilla, vaan isovanhempien mielestä lapset ajattelevat vain itseään...

tuota minäkin epäilen, että isovanhemmat sitten ihmettelevät että onpa kiittämättömät lapsenlapset kun eivät käy ja syy on sitten satavarmasti _minun_. Kyrsii jo valmiiksi :)



Niin, ikinä eivät ole syliin ottaneet, leikkineet hetkeäkään, lukeneet saati hoitaneet...miten voi edes olettaa että lapsenlapsi kokisi rakkautta täysin tylyä ja piittaamatonta ihmistä kohtaan?

kun saivat ajokortin ja auton, suuntautui eka reissu mummolaan ja siitä eteenpäin ovat käyneet äidilläni säännöllisesti. Äitini on hirviöäiti, mutta mukava isoäiti. Enkä nyt mitenkään puutu lasteni ja äitini suhteeseen enkä ole aikoinani mollannut äitiä lapsilleni. Olen vain sanonut, että saavat itse päättää tekemisensä, kun ovat täysi-ikäisiä, mutta siihen asti äidilleni ei mennä.

ikähaarukalla 11-15v. Terveet isovanhemmat, toiset edelleen työelämässä, toiset eläkkeellä, alle 70v kuitenkin. NÄhdään ehkä joitakin kertoja vuodessa, välimatkaa mummoloihin noin 15km. Nuorin lapsi saattaa vielä lähteä mukaani kun käyn vanhempieni luona, isommat eivät. Ovat ainoat lapsenlapset molemmille isovanhemmille. Itse olemme miehen kanssa tilanteeseen tottuneet, mutta nyt isovanhemmat syytävät meitä, kun lapset eivät käy. Etenkin miehen vanhemmat kun nyt ovat eläkkeellä ja heidän tuttavansa ovat todella paljon lastenlastensa kanssa, ovat nyt yrittäneet luoda lapsiin välejä. Luultavasti vain siksi, että voisivat myös itse kehuskella lastenlapsillaan. Myöhäistä taitaa olla.

Ja lapset voinevat itse päättää haluavatko tavata heitä isompana.



Jos isovanhemmat myöhemmin ihmettelevät etteivät lapsenlapset käy, voihan heille todeta, että omasta toiveestaanhan he jättäytyivät lapsenlapsille etäisiksi aikanaan.

Meillä on käynyt omien vanhempien kanssa just noin. Eivät ikinä halunneet viettää aikaa ainoiden lastenlasten kanssa, kertaakaan eivät hoitanert, auttaneet, vieneet lapsia ulos, lukeneet satua tai muuta. Eivät ehtineet ristiäisissäkään käydä kun oli omia harrastuksia, synttäreillä heitä ei näkynyt kertaakaan ja mitään lahjoja ei tullut koskaan (en kaipaa nyt tavaraa vaan huomioimista).

Nyt ovat vanhoja katkeria kääkkiä ja haukkuvat lapsenlapsiaan eli minun viattomia lapsiani. Sättivät miten nykyajan nuoriso on kamalaa, miten lapseni ovat kurittomia, piittaamattomia ja ilkeitä, kiittämättömiä nulikoita.



V***ttaa niin että pää hajoaa, sillä vanhempani olivat ITSE niitä piittaamattomia kusipäitä kun lapset oli pieniä. Vanhempani tietysti kiistävät kaiken . Kun otin kerran asian puheeksi niin raakkuvalla äänellä maristiin että "sullekin on kaikki autettu, maksettu ja valmiiks pedattu". Just. En ole saanut kotoani killinkiäkään rahaa enkä sekuntikaan apua sen jälkeen kun lukion jälkeen kotoa muutin.



Ei voi varmaan paskamaisempia vanhempia olla kellään??

Ei taida tuossa vaiheessa enää auttaa vanhemmille puhuminen? Harva varmaan suostuisi edes itselleen myöntämään että on tilanteeseen syyllinen: 9

Jos ovat käyttäytyneet niin piittaamattomasti ja ajattelemattomasti, että heillä ei ole osaa eikä arpaa lastenne elämässä niin sanokaa se heille! Turha heidän on mistään huonosta kasvatuksesta teitä syyttää, toteatte siihen vaan, että miksi lapsemme tulisivat katsomaan heille täysin vieraita ihmisiä ja että olisitte ajatelleet tätä silloin kun lapset olivat pieniä. Eihän se niin mene, että nämä isovanhemmat voivat pompotella lapsenlapsiaan miten huvittaa ja sitten odottaa läheistä suhdetta! Eiväthän muutkaan ihmissuhteet siten toimi!

Kävivät joskus kylässä, tai lähinnä mummo. Pappa yyuli kerran kesässä käymään. Antoivat karkkeja. Mutta aikuistuessani rupesin itse kymään heillä. Ei me koskaan syvällisiä juteltu, mutta paremmin opin tuntemaan silloin. Mun lapsella ei ole koskaan ollut yhtään isovanhempaa elossa. Mutta on mun isot sisarukset, joita näkee. Vaikkeivat hekään ole lasta varsinaisesti hoirtaneet, niin yhdessä on tehty asioita ja kyläilty mahdollisuuksien mukaan. Lapsille he ovat tärekitä ja tapaa heitä mielellään. Lapsi on 11v.

olemme itse hyvin pärjänneet, emmekä edes laskeneet elämäämme sen varaan, että isovanhempien pitäisi auttaa kun emme muuten selviä. Eli teimme lapsia vain sen määrän, jonka jaksoimme itse hoitaa. Samoin menimme töihin, ettei isovanhempien tarvinnut meitä elättää.



isovanhemmat sai rusinat pullista eli nauttia lapsenlapsistaan.

Vastasin jo ylempänä eli olin se jota vanhemmat haukkuvat huonoksi kasvattajaksi. Jonka lapset on kurittomia kiittämättömiä nulikoita.

Ei tuon ikäiset myönnä mitään väärää tehneensä, kiistävät kaiken!

Äitini ja mummoni välit olivat niin huonot, että lapset (tai osa meistä) kävivät salaa mummon luona. Olen rivien välistä tajunnut, että kummatkin ovat niin jääräpäisiä ja vaikeita luonteita, että väkisinkin kolahtaa. Kumpikaan ei silti ole suoraan toisiaan haukkunut meille eli siitä kiitos heille, mutta emme koskaan menneet mummon luo kylään ollessani lapsi. Meitä on monta lasta ja oikeastaan minä olen ainoa, joka tulin läheiseksi mummolle. Luonteet vissiin sopivat yhteen:)



Mutta tosiaan, kyllä se vaikuttaa välien luomiseen, jos isovanhemmat eivät ole missään tekemisissä lastenlastensa kanssa. Minustakin voisitte sanoa suoraan niille isovanhemmille, jotka nyt katkerina itkevät, kun kukaan ei että missä on syy.

eivät halua tavata.

Meillä mummo lähinnä voivottelee että voivoivoi kun sulla on rankkaa jne (dissaa siis miestä, joka on aina töissä) mutta ei tarjoa apua. Yksi parhaista oli kun mies oli töissä ja lapsi sairastui ja olin ilman autoa kotona, mummo kotona parin kilsan päässä auton kera. Vein terveen lapsen hoitoon naapuriin joka perui oman vapaa-iltansa (!!!!!!!) menot ja lähdin taksilla sairaalaan...

jos teillä kuitenkin isovanhemmat ovat saaneet "nauttia lapsenlapsistaan", niin ei kai sitä voi muuten tehdä kuin viettämällä jonkin sortin aikaa heidän kanssaan. Meillä ainakin on ollut se tilanne, että apua ei ole tullut, mutta eivät isovanhemmat ole muutakaan kiinnostusta osoittaneet.

Mummo ei ollut minusta kovinkaan kiinnostunut, kun olin lapsi. Ei ottanut syliin, en ollut koskaan mummolassa yötä, ei ostanut lahjoja jne.



Myöhemmin mummo aina ihmetteli tavatessamme, miksi en tule käymään useammin...



Itseäni on nyt aikuisena kovasti harmittanut tuo mummon "puuttuminen". Olisin halunnut tietää sukuni vaiheista enemmän. Nyt se on myöhäistä, kun isovanhemmat ovat jo kuolleet. Toisaalta koko tämän mummon puoleinen suku on jäänyt kovin etäiseksi. En ole itsekkään osannut edes aikuisena ottaa yhteyttä sukulaisiin.

Ja oma äitini on tätä samaa sarjaa.



Siskollani on lapset aikuisia ja nuorinkin teini ja hän ei ole koskaan pakottanut lapsiaan kyläilemään. En tosin tiedä miten massiivisesta asiasta nyt puhutaan mutta oletan että tämä koskee muutakin ettei lapset jotain tahdo ja sitten ei tartte.



Omat lapset on kouluikäsiä, muutama tarhaikäinenkin ja itse olen lapsia aina ottamassa vierailulle ja kun joku tulee kylään niin lapsien kuuluu näyttäytyä. Tämä on niin oletus tapahtua että lapset ei virnistele aiheesta.



Minua harmittaa ettei isovanhempani koskaan olleet missään mukana meidän lapsien kanssa mutta se on heidän asia.

En tahdo tehdä siitä suurempaa draamaa ja minusta tuntuu että juurikin asia koskettaa sinua ja sinä teet asiasta numeron. Mitään sille ei mahda, joten älä lapsien kuullen puhu asiaa koska se vaikuttaa suhteiden väliin negatiivisemmin kuin olet puhumatta ja heittämästä liekkeihin bensaa.



Sukulaisuus vaan on. Ei voi kenenkään puolesta päättää millainen hänen tulee olla seurassa.

Se on hänen asiansa.

Ymmärrän kyllä että olet loukkaantunut mutta he ovat mitä ovat, silti ovat sukua.



Minusta kuuluu tapoihin että lapset moikkaa sukulaisia. Jos se on hankalaa niin vaikka vaan hetken mutta niin kuuluu minusta tehdä.

Ei niin että aletaan lapsia käyttämään aseena koska sitä se tavallaan jo on: koska sinä olet tuollainen niin lapset ei tule.

Ja jos tekee näin niin miten vaikeaa lapsilla on aikuisina itse koittaa saada kurottua olematonta suhdetta?

Ja mä ymmärrän ettei lapsillasi ole kummoista suhdetta isovanhempiin, mutta se on täysin eri asia että tietää niiden olevan tuollaisia kuin ovat verrattuna siihen että tuollaiset isovanhemmat on nyt olemassa ja heidän luonne tiedetään kuin lapsesi joskus mahdollisesti saatuaan omia lapsia tahtoo oppia tuntemaan heidät pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Sä siis odotat että joku tarjoaa apua?

Ehkä minäkin sitten olen huono mummo joskus jos en apua tajua tarjota. Minusta apua voi kysyä. Oletko kysynyt mummoa apuun? Mitä silloin tapahtuu?

mitään myöntääkään. Sinä olet kuitenkin saanut puolustettua itseäsi kasvattajana ja lapsiasi. Jos jankutus ja mollaus vielä sen jälkeen jatkuu (niin kuin todennäköisesti jatkuu), voit vain sanoa, että syy tilanteeseen on jo kerrottu.

Tuskin tämä tilannetta muuttaa, mutta olet ainakin saanut sanottua, mistä on kyse. Jos vanhempasi eivät suostu tai pysty asiaa hyväksymään, se on heidän ongelmansa.

Vastasin jo ylempänä eli olin se jota vanhemmat haukkuvat huonoksi kasvattajaksi. Jonka lapset on kurittomia kiittämättömiä nulikoita.

Ei tuon ikäiset myönnä mitään väärää tehneensä, kiistävät kaiken!