Raivareita saava erityislapsi ja kerrostalo!

Ymmärrän miten kauhean raskas tuollainen lapsi voi olla. Minulla on tuttavapiirissä yksi vähän vastaava, jonka kanssa esim. ravintolassa käynti on sitä että kaikki muut ihmiset katsoo paheksuen kun eivät ymmärrä että kyseessä on tosiaan erityislapsi joka ei voi käytökselleen mitään, vaan kaikki ajattelevat että äiti vaan on niin lepsu että on sallinut kamalan käytöksen noinkin vanhalle. Ja kun tosiasiassa sitä käytöstä on paljonkin yritetty muuttaa mutta kun lapsi vähänkin kiihtyy, mitä tapahtuu kaikenlaisissa uusissa ja jännissä tialnteissa, alkaa se kiljahtelu ja huutaminen ja yleinen yliaktiivinen häsellys.



Onko teidän ihan pakko asua kerrostalossa? Tuo on meinaan tosi vaikea tilanne, kun on se naapureillekin oikeasti kamalaa kuunnella pitkien aikojen rääkymistä, 5-vuotiaan huutaminen kun tuskin on verrattavissa vauvan pieneen huutoon. Ja väkivaltaa taas ei saa erityislasta eikä mitään muutakaan lasta kohtaan käyttää, ja minusta kyllä tuollainen päälle istuminen ja suun tukkiminen kädellä alkaa jo mennä siihen kategoriaan.

Helpointa olisi varmaan asua rivitalon päädyssä tai omakotitalossa, ei ainakaan tarvitsisi murehtia naapureita, sillä heilläkin on oikeus kotirauhaan.



Niin ikävää kuin se onkin, että lapsellasi on noin hurjia oireita, se ei poista tätä naapurien oikeutta lepoon omassa kodissaan. Ihan samaan tapaan alkoholistit, jotka häiriköivät, voivat saada häädön, vaikka alkoholismi on myös sairaus. Myöskään MT-ongelma ei oikeuta huutamiseen kerrostalossa kovin pitkiä aikoja.



Toivon, että löydätte sopivan kodin perheelleenne, se on varmaan helpoin ratkaisu kaikkien kannalta. Voimia!

Mä en todellakaan tiedä.



Mut haluan osoittaa sulle suurta kunnioitusta siitä, että pyrit huomioimaan naapurisi noin hyvin. On ihan helvettiä asua kirkumiskohtauksia ympäri vuorokauden saavan erityislapsen naapurissa. Sunlaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän, toivon että keksit jonkun keinon! Ja jos tietää, että kotona vanhemmat tekevät oikeasti kaikkensa lapsen hiljentämiseksi, niin näin naapurina siihen sillointällöin kuuluvaan huutoon suhtautuu paljon ymmärtäväisemmin. Sympatiat ovat ihan eri lailla vanhempien puolella, kuin tämmöisten tyyppien kohdalla joiden mielestä se että huutaja on lapsi, oikeuttaa minkätasoisen tahansa häiriön.

... kuin alakerran asukkaillamme.

väkivalloin, jota en suosittele. Ajan kanssa se sitten onnistuu ilman pakottamista, kunhan lapsi vanhenee ja ymmärtää asian mielettömyyden muiden kannalta. Siihen vaan menee vielä vuosia teillä, joten toivon kärsivällisyyttä sinulle ja pitkää pinnaa, opasta jatkossakin, mutta väkivaltaa älä käytä.

Meillä asuu naapurissa juuri tällainen päinvastainen tapaus. On sitä mieltä, että lasten metelöinti on osa kerrostalon normaalia äänimaailmaa.



Samaan aikaan kyseinen naapurinrouva soittelee isännöitsijälle pienimmästäkin risahduksesta ja on päässyt jo isännöitsijän "varottava vastaamista sopimattomalla hetkellä" kntaktien listaan.

Itselläni on asperger-lapsi, joten voimakkaat kiukkukohtaukset ovat tuttu asia, joskin ääntä ei tule ihan noin paljon.



Tuntuu siltä, että lapsesi käyttää valtaa huudolla. Juu, ei erityislapsi välttämättä tajua ja osaa olla niin ovela, mutta silti epäilen, että KOSKA selvästi sinulta menee pasmat ja hermostut, lapsi sen vuoksi huutaa kahta lujempaa.



Meille ovat lastenneurologit antaneet seuraavia vinkkejä:

- yritä selvittää lapselle, miten outona muut ihmiset pitävät häntä, kun hän karjuu. Tätä voi selventää erityislapselle ns. sosiaalisilla sarjakuvilla. Termi tarkoittaa sitä, että lapselle piirretään tikku-ukoilla sarjakuvaa siitä, mitä tapahtuu kiukkukohtauksessa. Mitä tapahtuu ennen sitä, mitä sen aikana ja sen jälkeen. Mitä muut ajattelevat, mitä ajattelee lapsi itse. Kuvallinen selitys aukeaa tällaisille lapsille huomattavasti paremmin kuin sanallinen!



- Varoita naapureita. Kerro, miksi lapsesi huutaa, etteivät luule, että häntä pahoinpidellään. Lastensuojeluviranomaisia et kaipaa kotikäynnille...



- Jos kiellät lapselta huutamisen, sinun pitää antaa hänelle jokin sallittu keino tilalle. Eli lapsi tarvitsee tiedon siitä, miten sitä kiukkua SAA ilmaista. Meillä on sallittua mennä omaan huoneeseen ja panna ovi lukkoon (mutta meidän assi on jo 10-vuotias...). Nyrkkeilysäkin hakkaaminen on ystäväperheen assille tärkeä tapa. Mitä milloinkin.



- Neurologisesti epätyypillisillä lapsilla kiukkukohtaus voi tosiaan "jäädä päälle" ihan toisella tapaa kuin normaaleilla lapsilla. Lapsi generoi sitä kiukkua lisää huutamisprosessin aikana, eikä huuto lakkaa välttämättä millään normikeinoilla. Kokeile ns. shokkimetodia. Läiskäise yhtäkkiä käsi pöytään voimakkaasti tai huuda HÖH! Kun lapsi hämmästyneenä lopettaa huudon hetkeksi, voit normaalilla, rauhallisella äänellä kysyä jotain ihan muuta. Esim. otatko mehujään, sulla on kuuma.



Tiedän joidenkin esim. suihkauttaneen kiukkuavan lapsen kasvoille suihkepullolla viileää vettä, se on myös tuollainen "shokkiefekti", jonka on tarkoitus saada lapsi yllättymään ja katkaisemaan sen huudon. Joillekin lapsille tehoaa holding eli tiukka syliote, toiset taas hermostuvat siitä kahta kauheammin.



- Voit kokeilla rankaisuakin, sitten, kun olet ensin selvittänyt lapselle, ettei hän saisi karjua ja keksinyt hänelle sallitunkin tavan ilmaista turhautumista. Meille neuvottiin, että lapsi voidaan panna omassa huoneessa tekemään jotain staattista, hänelle itselleen epämieluisaa - esim. piirtämään palloja ruutuvihkon ruutuihin. Joo, kuulostaa hoopolta, mutta meillä se TOIMI, kun piti saada poika lopettamaan nyrkkinujut isosiskonsa kanssa. Sivulle rajattiin ala, jonka ruudut hänen piti täyttää palluroilla ja vasta sen tehtyään sai tulla ulos huoneesta. Se on tylsää, mutta rauhoittavaa, ja toimi hyvin rangaistuksena. Samoin voit palkita päivästä, joka sujuu huudoitta. Tee vaikkapa viiden kerran lokerikko, ja kun viitenä päivänä on huudot jääneet väliin (ei välttämättä peräkkäisiä päiviä), ja viisi tarraa on lokerikossa, lapsi saa jotain mieluisaa, vaikkapa käynnin uimahallissa tms. Seuraavalla kerralla kerättävä on seitsemän tarraa, jne. Lopulta lapsi on sisäistänyt, ettei hervoton huuto ole sallittua ja sen kiukun voi hyvin ilmaista muutenkin.



Millaisiin aikoihin lapsesi huutaa? Ikävintä tietysti, jos se tapahtuu myöhään yöllä tai aamulla varhain. Jos sitä huutoa on päivällä puolisen tuntia, se ei liene ihan samanlainen naapurihaitta - juttele kuitenkin siis naapuriesi kanssa ja kerro, miksi lapsesi huutaa ja pahoittele asiaa.



tsemppiä! PS: aspalsta.net:ssä on as-lasten vanhemmille oma keskustelupalstansa, mene ja katso lisää vinkkejä



-as-lapsen äiti-

Jos naapureille rauhan haluaa niin omakotitalo on ainoa ratkaisu. Ei rivitalon pääty mitään auta, onhan yhdellä puolella kuitenkin naapuri.



Kyllä tuohon jotain apua pitäisi saada, muuten menee myös sulta hermot naapurien lisäksi.

ja se on kyllä hyvä asia, niin ärsyttävää kuin meteli naapureista onkin.



-8-

Ihan heti emme ole muuttamassa, koska meillä ei ole varaa edes rivariin tällä alueella ja työt ym. ovat kuitenkin täällä. Yritämme siis ajatella jatkossakin naapureita ja sulkea lapsen suun muilla keinoin...myönnän että suun tukkiminen oli virhearviointi, mutta sitä karjumista, murinaa ym. kuunnellessa minulla keittää välillä yli: tuntuu että ns. normaalia arkea on aina vaan vähemmän ja meidän perheen voimavarat kuluvat siihen, että saadaan edes perusjutut tehtyä ilman että siitä nousee jatkuvasti mekkala. Lapsi pyrkii muutenkin pomottamaan eikä todellakaan tajua, milloin kannattaisi jo lopettaa inttäminen.

Siinä missä ns. normaali lapsi on itku kurkussa mutta hieman jo peloissaan aikuisen reaktiosta, meidän lapsi jatkaa rääkymistä kahta kauheammin ja huutaa vastaan kuin murrosikäinen.



Olemme osoittaneet lapselle paikan, jonne voi mennä tuulettumaan ja hän itsekin pitää sitä hyvänä ideana. Harmi vaan, että sitä paikkaa ei ole käyttänyt kertaakaan...silloin, kun hermo menee (lue: päivittäin), alkaa inttämään vastaan ja riitelemään, haukkuu aikuista tyhmäksi sekä yrittää karata jos hänet pitää viedä väkisin jäähypaikalle. Joka ikinen kerta ärisee ja murisee kuin eläin, suusta pääsee loukkauksia ym. ja jäähyllä oleminen suu kiinni onnistuu vasta toisella tai kolmannella yrityksellä. Vaikka aikuinen lähtee itsekin toiseen huoneeseen rauhoittumaan, lapsi rähisee perään loukkauksia.



Jäähyn jälkeen pyydetään anteeksi (lapsi pyytää, aikuinen silloin jos on ylireagoinut ja selittää miksi näin kävi), halataan ym. mutta joka ikinen kerta kun lapselta varmistetaan että tietääkö hän miksi meni jäähylle, sanoo "en mä tiedä". Siinä on ihan turha käskeä miettimään, tuntuu siltä että hän ei oikeasti tajua omaa käytöstään (kuulunee jonkun kirjon ongelmiin myös?) ja yrittää keksiä selityksiä, jos asiaa yritetään miettiä yhdessä. "öööh...anteeksi, että suutuin?". Ei, rakas lapsi...ei kukaan ole tälläkään kertaa siitä sinulle vihainen. Sitten selitetään että suuttua saa blaablaa, menet paikkaan x ja vaikka x siellä itseksesi, eikös niin? "Juu", sanoo lapsi ja hymyilee vähän. Ja sitten kun tulee seuraava raivari, keskustelu käydään alusta eikä mitään ole jäänyt päähän.



ap

joskus pinna palaa. Kukaan, jolla on itsellään haastava erityislapsi ei sinua siitä moiti. Mutta kuten itsekin sanoit, se ei tuota tulosta. Se sattaa jopa pahentaa tilannetta.



Olet toiminut siinä ihan oikein, että olet kertonut, miten sitä kiukkua saa purkaa. Jatka samalla radalla. Kokeile tuota sarjakuvittamista, koska lapsellasi ei vielä ole kykyä nähdä tilannetta muiden silmin (normaalilla viisivuotiaallakaan ei ole sellaisia empatiataitoja, saati sitten as-piirteisellä). Korosta siinä sitä, miten outona muut pitävät lastasi kiukkukohtausten aikana, miten huuto heitä ärsyttää. Ja miten teitä surettaa, kun rakas lapsi nimittelee teitä.



Ja myös piirrä toinen sarjakuva siitä, miten sen kiukkukohtauksen aikana PITÄISI käyttäytyä, ja mitä muut ihmiset ajattekevat, jos lapsi karjumisen sijasta meneekin jäähylle.



Jos teillä on tuohon pisteeseen jo päästy, voisit varmasti myös ottaa rankaisut ja palkkiot keinovalikoimaan. Lapsesi tietää, että hän ei toimi hyväksyttävällä tavalla, siksi häntä voi siitä jo rangaistakin.



-se as-lapsen äiti-

Ylimielinen suhtautuminen tyyliin "nämä on kerrostalon normaaleja ääniä" ei tosiaan auta mitään, etkä sinä kaikesta päätellen harrastakaan.



Naapurit jaksavat tosiaan paremmin, jos tietävät, että ymmärrätte heidän tuskaansa ja teette ihan kaikkenne, että lapsi käyttäytyisi.