Saimme sittenkin uskovan presidentin :)
Sauli Niinistöstä Suomen 12. presidentti
05.02.2012 22:00 | Elämään | Petri Vähäsarja
Kuva: Wikipedia
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö sai 62,6 prosenttia presidentinvaalin toisella kierroksella annetuista äänistä. Vihreiden Pekka Haaviston sai äänistä 37,4 prosenttia. Ehdokkaiden äänimäärien ero oli noin 700 000. Äänestysprosentti jäi toisella kierroksella 69:ään.
Niinistö oli selkeä voittaja lähes kaikkialla Suomessa, Haavisto puolestaan oli ykkönen vain Ahvenanmaalla. Tilanne oli tiukin Helsingissä, jossa ehdokkaat olivat lähes tasoissa. Kaikkein ylivoimaisin Niinistö oli Vaasan vaalipiirissä.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen onnitteli Sauli Niinistöä puhelimitse vaalivoitosta. Halonen kutsui Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion Mäntyniemeen huomiseksi.
Ennen vaalia Niinistö otti Elämään-lehden haastattelussa kantaa muun muassa koulujen uskonnonopetukseen.
- Kannatan oman uskonnon opetusta ja yleensä etiikan opetusta elämää ohjaavana kivijalkana, Niinistö sanoi.
Radio Deille Niinistö kuvasi puolestaan omaa suhdettaan uskoon.
- Jeesus on Jumalan Poika. Usko ja rukous tulevat herkemmin mieleen silloin, kun on hankalaa, mutta ihminen on epäkiitollinen. Kun menee hyvin, niin nämä kysymykset tahtovat jäädä taka-alalle, muotoili Niinistö.
Kommentit (29)
Ja sinä uskot kaiken mitä sinulle sanotaan?
Miten muuten ihminen voisi olla uskovainen ja uskoa siihen, että sama tyyppi, paitsi määrittelee synnit, niin esittäytyy niiiin anteeksiantavaisena kun antaa mahdollisuuden rituaaleihin, joiden perusteella hän on sitten valmis antamaan anteeksi nuo synnit, joihin hänen omat luomuksensa lankesivat.
Sama anteeksiannon tulos tulisi sillä, että tämä tyyppi vain antaisi synnit anteeksi.
Se olisi reiluakin, kun tämä tyyppi itse kuulemma tiesi luomuksensa vajavaisiksi ja itsekin vielä laittoi houkutuksen näiden saataville.
jos tärkein syy äänestää jotakuta on uskonnollisuus. Kertoo vielä enemmän, jos luulee, että presidentti voi jotenkin merkittävästi vaikuttaa suomalaisten uskonnollisuuteen. Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä, onko presidentti uskovainen vai ei.
jos tärkein syy äänestää jotakuta on uskonnollisuus. Kertoo vielä enemmän, jos luulee, että presidentti voi jotenkin merkittävästi vaikuttaa suomalaisten uskonnollisuuteen. Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä, onko presidentti uskovainen vai ei.
Ihminen on yhtä kuin arvonsa. Ei kukaan toimia arvojaan vastaan.
hän kannattaa homojen adoptio-oikeutta ja aborttia!
Mokomakin pakana.
oavt teille uskiksille tärkeämmät kuin teot. Mammonanpalvonnankin taisi joku jeesus aikanaan tuomita, mutta vähäthän te siitä välitätte.
Arvokysymykset
18.
Tasa-arvoisen avioliittolain idea on, ettei laissa erotella ihmisiä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan vaan myös samaa sukupuolta olevat voivat mennä naimisiin. Samalla laki toisi oikeuden adoptioon ja yhteiseen sukunimeen. Kannatatko sukupuolineutraalia avioliittolakia?
X
Ei, samaa sukupuolta olevin parien oikeuksia voidaan lisätä muuta kautta, esimerkiksi sallimalla yhteinen sukunimi, mutta avioliittolakiin ei pidä koskeea
Sauli Niinistö:
Jokaisen suomalaisen pitää olla tasa-arvoinen lain edessä. Siihen liittyvät korjattavat ongelmat ovat sukunimi- ja adoptiolaissa sekä eräiden tilasto- ja rekisteritietojen tunnisteissa.
sama. En usko siihen paskanjauhantaan ja perheemme ei tietenkään kuulu kirkkoon.
Kannatin Niinistöä tuosta jutusta huolimatta, se olikin pisin miinus hänellä kun ehdokasta valitsin.
20.
Kuuluuko presidentin uudenvuoden puheeseen ”Jumalan siunauksen” toivottaminen Suomen kansalle?
X
Kyllä, se on kaunis tapa.
Jeesus on Jumalan poika ei itse Jumala! On varmaankin lukenut Raamattua.
Ja tuo oli yksi Niinistön plussa. Suurin osa suomalaisista on kuitenkin vielä kristittyjä ja uskovaisia - tai ainakin tapakristittyjä.
Mun täytyy sanoa, että mulla tuli ihan kyyneleet silmiin, kun mä luin Saulin 96-vuotiaasta äidistä. Jotenkin niin liikuttavaa...
Miksi sanat ovat teille uskiksille tärkeämmät kuin teot. Mammonanpalvonnankin taisi joku jeesus aikanaan tuomita, mutta vähäthän te siitä välitätte.
Sanat vievät aikaa minuutin, vaivaa vain vähän. Ne voi lausua kotisohvalta käsin.
Teot vievät aikaa ja vaivaa enemmän.
Juuri siksi kannattaa keskittyä sanoihin. Niitä ehtii lausua elämän aikana enemmän kuin tehdä tekoja ja siksi Jumala huomaa ne paremmin kuin teot. Sitä paitsi kun rukoilee, niin voi aina rukoilla, että joku muu tekee teot ja näkee vaivan. Sitten voi ottaa kunnian siitä, että rukoili.
Tällä tavallahan Afrikan nälänhätäkin on taltutettu: rukoilemalla.
Mainosmielessä sitä voi lätistä kaikenlaista.
mutta uskovan äänestäminen tällaista??
Huhheijjaa vaan jos ainoa tai edes tärkeä kriteeri on ehdokkaan kirkkoon kuuluminen tai uskovaisuus.
on edelleen suomalaisille tärkeää
Se voi olla ulkokultaista, laskelmoitua tai imagoon päälleliimattua siinä missä mikä tahansa muukin ideologia.
Täytyy sanoa että se tietää mistä naruista vetää.
Lestadiolaiset kotiäidit on nyt aivan täpinöissään. Mun käy niin sääliksi.
Olen hyvin iloinen siitä, että valitulla presidentillä on nähtävästi kristillinen maailmankatsomus.
kunei Haavisto voittanut. Eikä lestadiolaisille muut ole uskovaisia kuin lestadiolaiset. Haavisto tietysti suurempi paha.
tuota uskonnollisuutta. Niinistö tietää mitä pitää sanoa, ketä kannattaa nuoleskella ja miten. Uskonnollisuus on kuitenkin enemmistön mielestä parempi juttu kuin täysi uskonnottomuus, vaikka suomalaiset eivät näennäisesti uskovaisia olekaan. Etenkin tuo "...kun on hankalaa, mutta ihminen on epäkiitollinen" kuulostaa ihan täydeltä potaskalta.
Minulle henk.koht. on se ja sama, rukoileeko presidentti iltaisin vai ei ja ketä rukoilee. En kuulu kirkkoon eikä lapsenikaan tule uskonnonopetukseen osallistumaan.
etiikan opetusta saiskin olla runsaammin. Saatais tulevaisuudessa ehkä vähän vähemmän kokoomuslaisia. ;)