Lapsi miehen prioriteeteissa 1

aina jos ehdotan jotain, heti oli "eikö poika voi tulla mukaan". Minusta se on kyllä ihan ok toisaalta, perheenä tekeminen on tosi hienoa, ja ihanaa että mies ajattelee lasta. Tokihan se aluksi kiukutti, että tunsi jäävänsä lapsensa ja kaiken muun varjoon.



Kun sitten teimme toisen lapsen melko pian perään, ei ole kiukuttanut enää yhtään. On kyllä hieno juttu, kun mies touhuaa lasten kanssa, niin on käsipari per lapsi. Muuten voisi olla jopa raskasta! Ja mielestäni perhedynamiikka toimii hyvin. Onhan meillä sitten aikaa nyhjätä taas, kun lapset alkavat viihtyä kavereineen pihalla omissa jutuissa...



En minä ainakaan koe, että parisuhde olisi pilalla. Päin vastoin, nykyisin arvostan miestäni ihan tajuttomasti sen takia, että hänessä on puolison lisäksi loistava isäkin samassa paketissa!!

Nyt on sen verran hyvä parisuhde, että en halua pilata sitä millään, ja lapsi on siihen hommaan aika potentiaalinen...

Lapsi ei pilaa parisuhdetta, koska lapsi ei ole siitä mitenkään vastuussa. Parisuhteen osapuolet, mies ja nainen, äiti ja isä (tai millä kokoonpanolla nyt kullakin), pilaavat parisuhteen.



Älä sälytä lapselle syyllisyyttä asiasta josta hän ei voi sitä kantaa. Sen sijaan ota se vastuu itsellesi ja korjaa parisuhdettasi, puhu miehesi kanssa, etsi itsellesi onnen aiheita. Aina ei kannata hakea onnentunnetta toisesta ihmisestä, vaan itse aktiivisesti löytää se mikä tekee onnelliseksi.

Miehenä lapset ovat minulle ykkösprioriteetti. Harrastukset olen sopeuttanut tilanteeseen (lenkillä käyn, kun lapset ovat menneet nukkumaan/ luen kirjoja työmatkoilla jne.) eli ne eivät kilpaile ajasta lasten kanssa.

Kun liian vähän vapaa-ajan on ollut lasten kanssa ja illalla on hiljaine hetki, niin ei oikein jaksaisi, että vaimo on jotain vailla. Vaikka parisuhde onkin tärkeä, nini joskus vain toivoisi, että olisi hetki aikaa omille ajatuksille. Riskinä vaan on se, että parisuhde uhkaa hiipua pois.

Miehenä lapset ovat minulle ykkösprioriteetti. Harrastukset olen sopeuttanut tilanteeseen (lenkillä käyn, kun lapset ovat menneet nukkumaan/ luen kirjoja työmatkoilla jne.) eli ne eivät kilpaile ajasta lasten kanssa.

Kun liian vähän vapaa-ajan on ollut lasten kanssa ja illalla on hiljaine hetki, niin ei oikein jaksaisi, että vaimo on jotain vailla. Vaikka parisuhde onkin tärkeä, nini joskus vain toivoisi, että olisi hetki aikaa omille ajatuksille. Riskinä vaan on se, että parisuhde uhkaa hiipua pois.

Ja äitien ja isien täytyy vain ymmärtää molempien lasten ykkösasema. Yhdessä tehdään kaikki lasten parhaaksi, ja annetaan parisuhteelle ennenkaikkea pitkäjänteistä aikaa. Vuodet kuluvat, lapset kasvavat, omaa aikaa jää enemmän ja silloin voi keskittyä myös toisiinsa enemmän.

Väliaikana tehdään mitä voidaan, jotta ollaan riittävän tyytyväisiä. Elämässä ei saa aina kaikkea mitä haluaisi, mutta itse on vastuussa pitkälti omasta onnestaan.

5

molemmille vanhemmille ja kun molemmat haluavat viettää aikaa lapsen kanssa tulee sitä aikaa vietettyä yhdessäkin.

Mitä ihmeen erityistä keskitymistä toisiinsa parit tarvitsevat, sellaista ei ole koskaan historiassa ollut, koittakaa elää enemmän ihmetellä vähemmän.

Lapsen paras turva elämässä on vanhempien hyvä parisuhde. Puolison pitää olla ykkönen ennen lapsen syntymää ja sen jälkeenkin. (Tietysti lapsesta pitää huolehtia konkreettisemmin kuin miehestä/vaimosta, joka osaa kyllä itse syödä, käydä nukkumaan ja peseytyä...)



Lasta varmasti rakastetaan enemmän, syvemmin ja eri tavalla kuin puolisoa. Lapsesta kannetaan huolta ja hänen tarpeensa asetaan etusijalle. Tietysti: pitäähän omasta jälkeläisestä huolehtia. Mutta puolison asema ei vaan saa heiketä.

neljättä kohta yritetään. Ei ole ikinä ollut parisuhde huonossa kunnossa, kummankaan mielestä.

Lapsen paras turva elämässä on vanhempien hyvä parisuhde. Puolison pitää olla ykkönen ennen lapsen syntymää ja sen jälkeenkin. (Tietysti lapsesta pitää huolehtia konkreettisemmin kuin miehestä/vaimosta, joka osaa kyllä itse syödä, käydä nukkumaan ja peseytyä...)

Lasta varmasti rakastetaan enemmän, syvemmin ja eri tavalla kuin puolisoa. Lapsesta kannetaan huolta ja hänen tarpeensa asetaan etusijalle. Tietysti: pitäähän omasta jälkeläisestä huolehtia. Mutta puolison asema ei vaan saa heiketä.

No mä oon just tätä mieltä. Totta kai lapsi on mullekin ykkönen, mutta eri tavalla kun mieheni. Onko se lapsen etu jos vanhemmat eroaa....?!?!?

Ja se yksi mies, joka tänne kommentoi: onko se sen arvoista, että saat olla "omissa ajatuksissa" sen x aikaa ja sitten tulee avioero kun suhde menee niin päin ""#¤¤? Helpottuuko se sun elämä siitä sitten? Paitsi, tuleehan sitten sitä omaa aikaa ja omissa oloissa olevaa aikaa enemmän kun lapsi on vuoro viikoin äidillä.

Kuinkahan monta ketjua on siitä, että kun mies haluaa vaimon kanssa parisuhdetta ja parisuhdeaikaa ( ja jopa seksiä) niin naiset yhdessä kivittävät miestä siitä, että eikö se tajua, että lapsi on ykkönen ja parisuhdedynamiikka on muuttunut peruuttamattomasti.

Tässä minun näkökulma tähän asiaan ja mielestäni sinun kannattaa ajatella tätä vakavasti.



Itse olen hoitovapaalla reilu 1-v lapsemme kanssa. On aika rankkaa olla koko päivä ilman aikuiskontaktia (vaikka toki käyn lapsen kanssa kavereillakin, mutta en tietenkään joka päivä) ja kun mies tulee töistä kotiin, sitä tavallaan toivoo saavansa häneltä huomiota jne. Mutta mies välittömästi huomioi lasta ja haluaa leikkiä tämän kanssa. Tämä on todella ihana asia ja saanhan siinä aikaa itselleni, voin vaikka käydä lenkillä, lukea, olla koneella jne. MUTTA alkuun oli rankkaa hyväksyä tilanne, että mies oli innoissaan lapsen tähden, ei minun. Toki ymmärsin asian ja ymmärrän edelleen, koska kyllä minullekin lapsi on maailman tärkein ihminen.



Mies on päivät töissä ja tullessaan kotiin, haluaa keskittyä lapseen, ei raaski tämän valveillaoloaikana harrastaa tai tehdä omia juttuja. Jos minä olisi päivät töissä, olisi minullakin varmasti kamala ikävä lasta ja olisi ihana tulla kotiin lapsen luo. Käytännössä parisuhde jää taka-alalle, koska lapsi vie paljon huomiota ja jomman kumman on häntä hoidettava, hänen kanssaan on leikittävä jne.



Me sovittiin miehen kanssa ennen lapsen syntymää, että ei pidtetä parisuhteen hoitamiselle mitään odotuksia tai paineita, lapsi vie paljon energiaa ainakin ekan vuoden ja toisenkin.



Minun mielestä parisuhteenhoitoa on sekin, että miehesi esim. välillä leikkii lapsen kanssa kahdestaan, jotta sinä voisit levätä tai lähteä tuulettumaan. Hän huolehtii sinunkin jaksamisestasi. Ja onko parisuhdetta hoidettava jollain erityisellä konstilla. Meille riittää se, että ollaan vaikka ihan hiljaa rankan päivän päätteeksi sohvalla, katsotaan leffaa ja mies hieroo mun jalkoja. Toki käydään välillä ulkona syömässä, leffassa tms ja lapsi on mummolassa hoidossa, mutta ei sen tarvitse olla vain tuollaista erillistä spesiaalia tekemistä.



Et maininnut tekstissäsi, mitä toivoisit miehesi tekevän sinun hyväksesi. Haluatko, että hän tuo sinulle usein kukkia, halailee sinua, ottaa jollain tavalla sinut huomioon (mielestäni tähän kategoriaan kuuluvat nuo miehesi sinulle suomat omat ajat lenkin tms merkeissä). Mitä haluaisit mieheltäsi, se jäi askarruttamaan.



Miehellesi saattaa työ olla korkealla sijalla, koska hänestä tuntuu, että on nyt vastussa perheestänne taloudellisesti ja se aiheuttaa stressiä. Meilläkin mies on kovin kiinni työssään, koska on yksin vastuussa pärjäämisestämme.



Tsemppiä, pikkulapsivaihe on rankka, sitä ei kukaan lapseton voi ymmärtää. Minullekin se tuli täysin shokkina, vaikka luulin varautuneeni kaikkeen ja asennoituneeni vauvan tuloon oikealla tavalla. Pikkulapsivaihe on kuitenkin hyvin lyhyt aika, sopikaa, että ette ainakaan puhu erosta ennen kun lapsi on vaikka 3 tai 4 v. Siisi jos vielä silloin tuntuu, että parisuhde on kuollut eikä mitään ole enää tehtävissä.

Tää on ihan totta mitä kirjoitit ja varmaan näin pitkälti meneekin. Mies töiden jälkeen haluaa huomioida lasta, ei mua. Ja jos kerron miten päivä on mennyt (esim. tehdään hampaita ja on ollut ikuista / kitisty paljon) on mies heti ihmettelemässä mitä olen tehnyt väärin kun lapsi on itkenyt. Jep, mun vika kun tekee hampaita.



Sitten kun lapsi menee nukkumaan, mies häviää omiin oloihin, eikä häntä näy kun sängyssä kun olen jo itse unessa. Ja lapsi menee nukkuun n. 20 aikaan, eli iltaan jää tunteja meillekin. Ja yhteisellä tekemisellä tarkoitan just jotain yhdessä saunomista, telkkarin katsomista, mitä nyt voi tehdä sisällä kun lapsi on yöunilla. Viikonloppuisin kaipaisin yhteisiä ulkoilulenkkejä / kaupunkireissuja. Kaksin käymme ulkona syömässä / leffassa 2-3 kertaa vuodessa. Eli ihan liian vähän, vaikka mummu asuu 1 km päässä ja meillä on vain yksi lapsi! Mutta kun lasta ei voi jättää hetkeksikään yksin kun minä itsekkäästi haluaisin olla kaksin mieheni kanssa.



Ja kun mies tulee töistä, en voi lähteä lenkille tms. Siihen pitää kysyä lupa, käykö se. Ja mä kuitenkin 99% hoidan päivälliset yms. Mies ei koskaan sano, että mä voin tehdä lähde sä lenkille. Ja mä vitun idioottina ajattelen, että kun toinen ei sano, että voi tehdä niin mun pitää silloin itse hoitaa. Ja mulle jää kaikki iltapuurotkin siinä vielä. Mies sen aikaa tekee jotain omiaan.

vähän ottaa selvää siitä, mitä lapsen syntymien tuo tullessaan, myös parisuhteen kannalta. Asiasta on olemassa hyvinkin runsaasti tietoa, joten siihen voi valmistautua ennakkoon ja ottaa eteen tulevat asiat sitten sillä asenteella, että jaahas, nyt siis tuli tämä vaihe meidänkin elämään, se kestää aikansa ja muuttuu sitten toisenlaisiksi vaiheiksi. Niin ei tule elämän itsestäänselvyydet yllätyksenä...

mutta ei tietenkään puolisoakaan pidä unohtaa. Kannattaa silti tiukimmat lapsenkasvatusvuodet antaa ikäänkuin anteeksi, koska siinä rytäkässä ei itsekullakaan aina riitä paukut parisuhteelle yhtä paljon kuin ennen.



Parisuhde on tärkeä, mutta lapsi ehdottomasti molemmille ykkönen.

mutta ei tietenkään puolisoakaan pidä unohtaa. Kannattaa silti tiukimmat lapsenkasvatusvuodet antaa ikäänkuin anteeksi, koska siinä rytäkässä ei itsekullakaan aina riitä paukut parisuhteelle yhtä paljon kuin ennen.

Parisuhde on tärkeä, mutta lapsi ehdottomasti molemmille ykkönen.

Miks mulla sitten, joka on kotona lapsen kanssa, riittäisi paukkuja hoitaa parisuhdetta. Jaksaisin kotonakin lapsen kanssa paremmin kun on mitä odottaa; yhteistä aikaa miehen kanssa.

Ja kaikki oppaat luettiin kyllä mitä saatiin, jotka liittyy vauvan tuloon ja parisuhteeseen ja käytiin kaikki neuvolan järkkäämät kurssit. Joka paikassa vaan puhutaan äidin ja vauvan symbioosista. Missään ei puhuta isän ja vauvan symbioosista, jossa äiti jää ihan varasijoille.

mutta ei tietenkään puolisoakaan pidä unohtaa. Kannattaa silti tiukimmat lapsenkasvatusvuodet antaa ikäänkuin anteeksi, koska siinä rytäkässä ei itsekullakaan aina riitä paukut parisuhteelle yhtä paljon kuin ennen.

Parisuhde on tärkeä, mutta lapsi ehdottomasti molemmille ykkönen.

Miks mulla sitten, joka on kotona lapsen kanssa, riittäisi paukkuja hoitaa parisuhdetta. Jaksaisin kotonakin lapsen kanssa paremmin kun on mitä odottaa; yhteistä aikaa miehen kanssa.

Ja kaikki oppaat luettiin kyllä mitä saatiin, jotka liittyy vauvan tuloon ja parisuhteeseen ja käytiin kaikki neuvolan järkkäämät kurssit. Joka paikassa vaan puhutaan äidin ja vauvan symbioosista. Missään ei puhuta isän ja vauvan symbioosista, jossa äiti jää ihan varasijoille.

Miehellä ei tällä hetkellä riitä. Sano sille että se harmittaa, mutta anna tilanteelle aikaa. Voi tulla hetki, kun nuo asiat on toisinpäin. Ei sun elämä varmaankaan ole sen raskaampaa kuin miehesi, btw.