Kun lapsi ei haluaisi näyttää negatiivisia tunteita

Meillä on äskettäin 4-vuotta täyttänyt lapsi jonka uhma näyttäisi ainakin tällä erää laantuneen. Sen sijaan tilalle on tullut sellaista, että lapsi ei haluaisi näyttää negatiivisia tunteitaan. Onko normaalia ikään kuuluvaa vai olemmeko 'onnistuneet' viestittämään lapsellemme kun olemme puuttuneet uhmakkaaseen käytökseen, että edes pahanmielen tunteet eivät olisi sallittuja? Tarkoitus on tietenkin ollut vain kieltää tietty toiminta tai olla jämäkkä jos lapsi on yrittänyt kiukuttelemalla saavuttaa jotain. Nykyisin jos lasta harmittaa esimerkiksi jonkin asian kieltäminen, hän kyllä hieman kiukuttelee ja itkeskelee, mutta jos menen sanomaan ääneen että sinua nyt harmittaa tai jotain vastaavaa, niin lapsi sanoo, että ei harmita, en itke yms. Tai jos lasta sattuu, kun on tehnyt jotain mikä on kielletty sattumisvaaran takia, hän ei ota vastaan lohdutusta eikä myönnä että sattuu tai saattaa sanoa, että satutti tahallaan. Jos sattuu oikein kovasti tai varsinkin jos tilanne ei ole mitenkään kielletty, silloin tulee kyllä syliin itkemään. Lapsi on aina säikähtänyt helposti ja tämän asian suhteen ollaan mieletäni oltu tosi ymmärtäväisiä. Ei olla tarkoituksella yritetty karaista lasta jos hän on pelännyt jotain. Hän on muuten reipas, mutta on säikähtänyt helposti esimerkiksi yhtäkkisiä kovia ääniä. Nykyisin yrittää selvästi peitellä, jos säikähtää jotain. Ei olla koskaan kielletty itkemästä, eikä sanottu että isot lapset ei itke, eikä sanottu, että ei tykätä lapsesta. Sen sijaan pahassa uhmatilanteessa on joskus tullut huudettua lapselle että nyt lopetat ja puetaan tai sanottu se typerä 'aina' eli tyyliin äitiä suututtaa kun sun pitää aina kiukutella kun ollaan lähdössä ulos tai sitten vedottu siihen, että tuo ei ole ison lapsen käytöstä. Yleensä on kuitenkin oltu rauhallisia ja sanottu, että sua kiukuttaa mutta silti on puettava, tai että jos kiukuttaa noin kovasti, niin menet omaan huoneeseen huutamaan, etkä huuda tässä ruokapöydässä tms. Ongelma ei ole koskaan ollut se, että lapsi niinkään tekisi mitään kiellettyä, vaan enemmänkin vaan saanut huutokohtaksia kun joku ei ole ollut mieleen, niin kuin tietysti kaikki tuon ikäiset. Mutta esimerkiksi jäähypenkkiä ei ole juuri käytetty siksi, että ei ole tahallaan juuri tehnyt kiellettyä.



Toivottavasti saatte selvää tästä sepustuksesta... Ollaan kyllä nyt viime aikoina yritetty jutella lapsen kanssa, että kaikkia harmittaa ja itkettää välillä, äitiäkin. Tuntuu niin pahalta, että tuon ikäinen yrittää olla niin reipas, ettei edes itkisi äitin nähden :(