Mä olen varmaan maailman ainoa

sulla joskus ollut kavereita?

Meitä on sen verran monta miljardia, että kohtalotovereita löytyy aina. ;) (ja joo ei ole kyse mistään "mulla on 17 jalkaa tyypeistä jotka ehkä onkin ainoita, vaan näistä tavallisista asioista).

on mullakin mies ja 4 lasta,vaan ystäviä ei ole.

sulla joskus ollut kavereita?

silloin vielä oli, kun olin nuori ja opiskelin.

Ap.

sulla joskus ollut kavereita?

silloin vielä oli, kun olin nuori ja opiskelin.

Ap.

Mitä jos ottaisit johonkuhun yhteyttä?

Kaksi vaihtoehtoa:



1. Olet tähän tyytyväinen, ts. tyydyt tähän, etkä valita.

2. Teet asialle jotain, eli lähdet vaikka harrastuksiin mukaan, juttelemaan puistoissa ihmisille, jne.



Kaikki riippuu täysin ihmisestä itsestään. Tietysti jos on epämuodostunut eikä pysty puhumaan, niin ystävyyssuhteiden muodostaminen voi käydä hankalaksi, mutta keskivertoihmisille ei liene mikään ongelma.

ja mies, mutta ei sosiaalista elämää. Nämä kaverit asuvat toinen ulkomailla ja toinen parinsadan kilometrin päässä. Jee! Onneksi on mies.

vaikka mulla kyllä oli joitakin kavereita, mutta nähtiin harvoin kun kaikilla lapset ja perheet. Elämä tuntui jotenkin tyhjältä. Sitten huomasin, että odottelen vaan, että muut tulevat ja järjestävät minulle jotain.



sitten

-aloitin joukkuelajin, jossa treenit 2x viikossa -> paljon sosiaalista elämää ja uusia kavereitakin.



-uuden naapurin kanssa tuli juteltua mukavia -> nyt kahvittelemme toisinaan toistemme luona ja pihalla.



-kun tutustuin paremmin työkavereihini, aloin kutsua heitä kylään (esim. pelaamaan lautapelejä tai vain kahville, lapset yleensä mukana ja leikkivät keskenään). Kutsut ovat poikineet vastakutsuja



-muutimme alueelle, josta on ns. lyhyt matka kaikkialle, ympäristössä asuu paljon työkavereita, vanhoja opiskelukavereita ja tuttuja -> helppo esim. kutsua kylään, tehdä leikkitreffit ulos, ehdottaa leffaan menoa ex tempore, lenkille, hiihtämään löytyy seuraa jos haluaa.



Olen nyt todella tyytyväinen elämääni. Muutto ei toki ole kaikille mahdollinen, mutta meille tuo ystävien läheisyys oli yksi tärkeimmistä kriteereistä asunnon valinnassa.

sitten

-aloitin joukkuelajin, jossa treenit 2x viikossa -> paljon sosiaalista elämää ja uusia kavereitakin.

Kuinka sä "osasit" mennä yksin uutena joukkueeseen? Mun ongelma on juuri tuossa, etten osaa/uskalla mennä yksin mihinkään uuteen harrastukseen vaikka kovasti haluaisin.

Tämä on tosi pieni paikkakunta ja kaikilla on jo tiiviit ympyrät, mihin on vaikea päästä sisään...

kyllä mua jännitti, vaikka en ole kovin arka luonteeltani. Mutta sain vinkin yhdeltä tutulta ex-jäseneltä, että sinne kaivattiin uusia jäseniä, ja rohkaistuin. Ja mut otettiin hienosti vastaan.

Yleensä joukkuelajeja harrastaviin porukoihin halutaan mielellään uusia pelaajia, koska harrastetasolla on usein vaikea saada hauskaan peliin tarvittavaa määrää kasaan.

Mutta mä oon pk-seudulta, pienellä paikkakunnalla on varmasti hankalaa :( mutta rohkaisen sua, että jos löytyy joku mahdollinen harrastusporukka tms. niin ihan varmasti kannattaa kokeilla. Menet vaan paikalle ja reippaasti kysyt että moi, onko tää se ja se joukkue/pelaatteko sählyä/kuulin että teidän kanssa voisi päästä pelaamaan. :) ei siinä voi kuin voittaa, ihan tosi! Jos eivät huoli niin entä sitten? Mulle se että rohkaistuin menemään sinne treeneihin oli yksi elämän parhaista päätöksistä :)

sitten

-aloitin joukkuelajin, jossa treenit 2x viikossa -> paljon sosiaalista elämää ja uusia kavereitakin.

Kuinka sä "osasit" mennä yksin uutena joukkueeseen? Mun ongelma on juuri tuossa, etten osaa/uskalla mennä yksin mihinkään uuteen harrastukseen vaikka kovasti haluaisin.

Tämä on tosi pieni paikkakunta ja kaikilla on jo tiiviit ympyrät, mihin on vaikea päästä sisään...

minulla ei ole edes sukulaisia juurikaan esim omien vanhempien kanssa välit poikki. Välit ovat poikki väkivaltaisen ja hullun isäni takia ja tämän johdosta olen joutunut muuttamaan 500km päähän "turvaan" eli kauas isästäni. Sinne lapsuudenkotipaikkakunnalle jäivät kaikki kaverit, ystävät, sukulaiset, lasten kummit. Ei voi mitään, oman perheen turvallisuus ja oma henki tärkeämpää.

Ns. "vieraalla" paikkakunnalla olen jo asunut monta vuotta ja ystäviä en ole saanut. Olen siis ystävätön, suvuton ja tukiverkoton. Mutta olen tottunut tähän, kaikkeen turtuu, ja ihan hyvin menee siitä huolimatta. Jos asia vaivaisi enemmän niin toki tekisin sille tarmokkaammin jotain :)

voi saada hyviäkin kavereita:)



samoin menemällä itse johonkin harrastukseen.