Onko kellään ollut huonot välit omaan pieneen lapseen?

oli esikoisen kanssa kun vauvanhoito olikin rankempaa kuin luulin. tai lähinnä se taaperoaika. ja sitten tuli vielä toinen lapsi ja ärhentelin esikoiselle ja kaikki oli sen vikaa jne. onneksi tajusin sen ja nyt kaikki on hyvin.

on vastuussa siitä vuorovakutuksesta ja sen laadusta.

Mulla on tällä hetkellä todella tiukkaa esikoisen (3) kanssa. Välit häneen ovat enemmänkin neutraalit kuin lämpimät.

Poika ei kuuntele, eikä tottele mitään. Lyö ja potkii pikkusiskoaan (4kk), syljeskelee päälle ja peileihin, huutaa, raivoaa... On uhmaiässä ja todella mustasukkainen pikkusiskostaan. Pojalla on selvät rajat siihen, mitä saa tehdä ja miten käyttäytyä, mutta ne ei tällä hetkellä merkitse hänelle mitään.



Olen yrittänyt puhua, selittää, kysyä ja jutella. Poika ei vastaa kysymyksiin, eikä edes kuuntele. Olen tilanteen mukaan jäähyttänyt ja torunut tai palkinnut ja halannut jos siihen on aihetta ollut, mutta poika ei tunnu ottavan mistään opikseen,

En enää tiedä mitä tehdä. Olen loppu ja uupunut.

Mä en oikein ole saanut missään vaiheessa yhteyttä nuorempaan lapseeni (vuoden vanhaan). Se on järkytys, koska esikoinen oli rakas heti ekasta parkaisusta.



Musta tuntui pitkään, että meille on syntynyt ihan vieras lapsi, joka ois kuulunut johonkin toiseen perheeseen. En tunnista lapsesta sukuni piirteitä yhtään, eikä hän vaan tunnu omalta. Lapsi oli vauvana pitkään tosi itkuinen, imetys meni penkin alle ja tilanne johon hän syntyi oli tosi stressaava. Minusta tuntui, etten osaa tehdä hänen kanssaan mitään oikein.



Olen lasta kohtaan usein kärsimätön, vaikka esikoiselle olen vieläkin lempeä äiti pahimmissa uhmakohtauksissakin. Mulla ei vaan jotenkin ole pienempää kohtaan samanlaisia tunteita kuin isompaa kohtaan.

4,5-vuotias on äksyilevä, yliherkkä ja saatanan rasittava lapsi. On hänessä hyväkin puolia, mutta 90% ajasta äksyilee ja rähisee, on väkivaltainen ja arvaamaton jne. Ei hyväksy minulta helpostikaan komentoja, kyseenalaistaa (hyvin johdonmukaisen) kurinpitoni ja pyyhkii pois suukot, joita annan. AS-piirteet vaikuttavat, mutta...



Lapsi on iso pettymys sekä minulle että miehelleni. Tätähän ei saisi sanoa, koska lapset ovat aina lahjoja ja vika on vanhemmissa blaablaablaa, mutta jos arki on jatkuvaa tappelua ja stressiä yhden lapsen käytöksestä päiväkodissa, kotona jne. niin kyllä siinä alkaa huumori loppua. Lapsi on väkivaltainen eikä hänellä ole vaarantajua. Suuttuneena ei ajattele vaan tekee, sosiaaliset taidot lääkärin mukaan 3-vuotiaan tasolla. Kun aamusta iltaan kuuntelee sitä saatanan räksytystä...raivareita turhista...samasta jankkaamista...niin ei, eipä jaksa enää hymyilyttää.



Kauan tsemppasimme miehen kanssa toisiamme lapsen suhteen ja aina vaan tuli paskaa niskaan. Vaikka edellinen päivä olisi mennyt täydellisesti, seuraavana otettiinkin sitten takapakkia jo kovaa. Lapsi käy muiden kimppuun, lyö, tönii, puree jne. kuin taapero. Syyttää muita kun itse mokaa, ei välitä vaikka kaveriin sattuu hänen vuokseen. Minä ja mies olemme ihan kyllästyneet elämäämme perheenä, itkemme vuoron perään arjen raskautta ja ero on käynyt mielessä useampaan otteeseen (siinäkin tosin se ongelma, että kuka tuon lapsen sitten hoitaa..).